torstai 2. marraskuuta 2017

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät



Hän tarkistaa tykkäykset ja vastaa kommentteihin. On tärkeää vastata kommentteihin, esittää jatkokysymyksiä ja kertoa hupaisia pikku anekdootteja, saada seuraajat tuntemaan itsensä tärkeiksi ja osallisiksi. Kertokaa, mistä haluatte kuulla lisää!

Susanne Lahden, 45, elämä on muuttunut alisteiseksi hänen somekanavillaan kerrotulle kiiltokuvaelämälle. Koska arki on masentavan tavallista, sitä pitää lavastaa ja tuunata näyttämään paremmalta, kiinnostavalta, klikkejä keräävältä. Koti, Susanne itse, aviomies ja lapset ovat materiaalia, jota voi ja pitää muokata blogien ja Instatilien sisällöksi. Koska lapset ovat kasvaneet isoiksi ja lipsuvat pahasti Susannen kontrollista, on saatava uusi vauva keinolla millä hyvänsä. Mutta miten kertoa ratkaisusta aviomiehelle? Ja milloin?

Susanne saisi kohtauksen. Se ei voi nukkua ilman tulppia ja kapseleita, ja erilaisten voiteiden levittämisestä ja korisevasta joogahengityksestä muodostuvaa iltarituaalia. Sitten se ihmettelee, kun hänen kalunsa ei kovetu kaikkien niiden geelien ja tahnojen huurussa.

Susannen mies Markus on ahdistunut avioliitossaan kontrollifriikin kanssa. Tilannetta ei helpota suhde, joka on jatkunut jo vuosia seksiin käytännöllisesti asennoituvan bisnesohjus-Paulan kanssa. Naiset tuntuvat vaativan aina jotain sellaista, mitä vähäpuheinen mies ei osaa heille antaa. Parempi on paeta paikalta Suomeen mökille, vaikka sää onkin aina surkea.

Sää on tosiaan surkea Tiina Laitila Kälvemarkin romaanissa Seitsemäs kevät. Kesät tuntuvat kadonneen lopullisesti, ja keväät ovat oikukkaita mutta pitkiä. Ilmastonmuutos jyllää eikä ole tuonut mukanaan kuumia kesiä tänne pohjoiseen. Kyseessä on siis johonkin epämääräiseen ja pelottavan todentuntuiseen ja todennäköiseen lähitulevaisuuteen sijoitettu tarina. Tilannetta taustoittaa lukujen väleihin sijoitetut säätä, ilmastoa ja vuodenaikoja käsittelevän esseen palaset. Kuka esseen on kirjoittanut ja miksi, saa romaanin loppupuolella selityksensä. Ennen sitä sen palaset toimivat siltana henkilöiden ja lukujen välillä.

Seitsemäs kevät on muodoltaan episodiromaani. Aikaisemmin novellikokoelman ja romaanin julkaissut Laitila Kälvemark on siis tavallaan yhdistänyt nämä ja tuloksena on nautinnollinen palapeli, katkelmallinen ja aukkoinen tarina, jota lukiessaan saa iloita löytäessään puuttuvia palasia ja henkilöitä yhdistäviä välillä vahvoja, välillä vähän heikompia säikeitä. Tiiviissä romaanissa on, tietysti, seitsemän henkilöä, joista muodostuu löyhä verkosto. Maantieteellisesti liikutaan Tukholmasta Suomeen ja Edinburghista Intiaan.

Kaikilla keskenään hyvin erilaisilla henkilöillä on omat synkät salaisuutensa. Oikeista, tärkeistä asioista puhuminen on vaikeaa, jollei peräti mahdotonta. Salailu ja paljastumisen pelko johtavat usein suuriin ja lopullisiin menetyksiin tai muunlaisiin 
ihmissuhdekatastrofeihin. Käykö henkilöille lopulta hyvin vai huonosti, jää pitkälti lukijan pääteltäväksi ja päätettäväksi. Kukaan ei kuitenkaan jätä lukijaa kylmäksi, vaikka heistä kenestäkään pientä intialaista Sani-poikaa lukuun ottamatta on vaikea pitää.

Tiiviin romaanin teemat ja tarinat kurkottelevat moniin suuntiin. Mitä seurauksia on länsimaisen ihmisen rajattomalla ahneudella? Kuinka yksin voi olla parisuhteessa ja perheessä? Miksi on niin vaikeaa puhua lähimmilleenkään oikeasti tärkeistä asioista?

Luin kirjan lyhyehkön ajan sisällä kahteen kertaan, ensin kesällä ja sitten uudelleen, kun se valittiin yhdeksi Botnia-palkinnon lyhytlistan teoksista. Teos kestää tämän mainiosti, ja kun jo tiesi, miten eri henkilöt liittyvät yhteen, huomasi helpommin siitä kertovat vihjeetkin.

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät
WSOY 2017. 178 s.


Botnia-lyhytlista 2017.

4 kommenttia:

  1. Minusta vaikuttaa, että romaanin rakenne on hyvin samantyyppinen kuin Emma Puikkosen Eurooppalaiset unissa, joka oli viime vuoden Finlandia-ehdokas. Siinä ei verkosto ulotu Intiaan asti, vaan pysyttäytyy Euroopassa. Oli minun suosikkini ja on edelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rakenneidea ei tosiaan ole ainutlaatuinen, mutta Laitila Kälvemarkin käsittelyssä oivallinen. Puikkosen teos on lukematta mutta (hirmuisen pitkällä) lukulistallani. Näemmä ei turhaan :D

      Poista
  2. Voi kun minä ihastuin tähän kirjaan kansikuvaa myöten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kansikin on todella kaunis! Laatutyötä kannesta kanteen.

      Poista