sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Lauri Mäkinen: 50/50



Olen täällä blogissani vuodattanut useassa yhteydessä ajoittaista tuskastumistani ja turhautumistani parivuotiseen Johtolanka-raatipestiini (2015 – 2016). Kaiken vaivan ja valituksen voi kuitenkin jo vähitellen työntää hyvillä mielin syrjään, sillä on myönnettävä, että myös monta loistavaa ja hienoa (dekkari)lukukokemusta olisin todennäköisesti jäänyt ilman koitosta vaille. Se vasta olisi sääli ollutkin!

 Vuoden 2015 keväällä olen ollut myyty luettuani Lauri Mäkisen esikoisromaanin Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset (Siltala, 2015). 1800-luvun lopun ja 1920-luvun väliseen aikaan Länsi-Afrikkaan sijoittuva historiallinen romaani kertoo suomalaisista lähetyssaarnaajista, heidän idealistisesta kutsumuksestaan ja sen törmäämisestä ankariin realiteetteihin maailmanpolitiikan pärskeissä. Luonnollisesti teoksessa selvitetään myös rikosta, saihan se Vuoden esikoisdekkari 2016 -kunniakirjan. Dekkariseuran raati ei ollut ainoa taho, joka havaitsi romaanin erinomaisuuden. Se oli ehdolla vuoden 2015 Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolle, ja se sai hienoja lehtikritiikkejä ja innostuneen vastaanoton kirjablogeissa.

Olen päättänyt 12.2.2016 julkaisemani jutun Mäkisen esikoisromaanista kliseisesti: ” Latteaa sanoakin, että seuraavaa kirjaa jo kovasti odottelen.” Latteaa tai ei, totta kuitenkin. Odotukseni palkittiin viimein tänä syksynä, kun Siltala julkaisi Mäkisen toisen romaanin 50/50. (Jostain syystä Mäkisen teosten nimet ovat poikkeuksellisen hankalia!) Helsingin kirjamessujen ohjelmalehtiseen ruksasin Mäkisen esiintymisen Dekkarilauantaissa, mutta muut messukiireet valitettavasti jyräsivät sen alleen. Kiilasin kuitenkin paikalle, kun kirjailija signeerasi teostaan Siltalan messuosastolla, mutta keskustelu valitettavasti jäi muutamaan vaivaiseen sanaan. Mitäpä olisin osannut sanoakaan, uunituore kirja kun oli vielä aloittamatta.

Romaanin kiitoksissa Mäkinen avaa lyhyesti teoksensa taustoja. Lähtökohtana on ollut Suomeen sijoittuva rikosromaani, jossa syyllistytään rikokseen, josta on ollut mahdollista tuomita kuolemaan. Tämä taas johti siihen, että tarina ajoittui jatkosodan aikaan, koska silloin viimeksi on Suomessa ollut voimassa kuolemanrangaistus. Mäkinen kertoo näin ollen joutuneensa pyörtämään päätöksensä olla kirjoittamatta sodasta.

50/50 on laadukas sotaromaani, historiallinen romaani ja jännitysromaani. Lukija saa ratkaista, mikä osuus lukukokemuksesta jää päällimmäiseksi. Minulle 50/50 avautui ennen kaikkea lähihistoriaan sijoittuvana puhuttelevana ja väkevänä romaanina, joka vertautui mielessäni muun muassa Sirpa Kähkösen Graniittimieheen ja Katja Ketun Yöperhoseen.

En kuitenkaan väheksy teoksen sota- ja jännitysulottuvuuksia. Päinvastoin, kokonaisuus on poikkeuksellisen toimiva. Teoksen nimi 50/50, ’Fifti-fifti’, viittaa keskeiseen ongelmaan, jota teoksessa ratkotaan. Syksyllä 1942 Kiestingin tuntumassa ammutaan alas vihollisen lentokone. Hylystä käy ilmi, että metsään on paennut todennäköisesti neljä henkilöä, venäläisten desanttiryhmä. Kiinniottotilanteessa ammutaan kolme miestä ja kiinni otetaan pahasti haavoittunut nainen joesta ja ilkialaston, aseeton tatuoitu mies metsästä. Kumpi on desanttiryhmän jäsen, kumpi se, joka kertoo olevansa? Mitä enemmän tapausta pengotaan, sitä tasaväkisemmiksi tarinat esiin kaivetun todistusaineiston perusteella osoittautuvat.

Kimurantiksi tilanteen tekee vakoilusta seuraava kuolemantuomio, joka pääsääntöisesti pantiin toimeen välittömästi. Romaanin alkusivuilla on karu kuvaus kahden vakoilusta tuomitun naisen kenttäteloitustilanteesta, eikä se jää kirjan ainoaksi. Syyllistä koettavat etisiä valvontaupseeri, luutnantti Norja ja sotapoliisin etsivä, kersantti Härmä. Oma osuutensa on myös lääkintäluutnantti Nurkalla ja sotilaspappi Savolaisella. Härmä on siviilissä porilainen poliisi ja hänellä on selvästi kokemusta ja näkemystä rikosten ratkaisemisesta, todistusaineistosta ja kuulustelumenetelmistä. Epäillyn hakkaamista tunnustuksen saamiseksi Härmä ei pidä kovin korkeassa arvossa, vaikka menetelmä on kenttäoloissa ahkerassa käytössä.

Tarina laajenee kuitenkin nopeasti ajallisesti ja paikallisesti kauas varsinaisesta polttopisteestä eri näkökulmia käyttäen. Ilkka Eräkoski on lähtenyt 1920-luvun puolivälissä nuorena miehenä merille ja ylennyt vähitellen kipinäksi, sähköttäjäksi. Lopulta Ilkka kuitenkin päätyy kadonnutta veljeään etsiessään Kanadaan, mistä erinäisten vaiheiden jälkeen päätyy veljensä Olavin, tämän pienen tyttären sekä oman perheensä kanssa Neuvostoliittoon 1930-luvun puolivälissä. Eräkoskia ei houkuttele kommunismi ja työläisten onnela, vaan mahdollisuus tehdä työtä ja päästä karkuun Kanadassa ilmenneitä ongelmia. Valinta osoittautuu kuitenkin katkeraksi virheeksi, mutta Eräkosket tajuavat sen liian myöhään.

50/50:n ainoa minäkertoja on nainen. Silja Aho on helsinkiläinen kemiaopiskelija ja Naisylioppilaiden Karjala-Seuran innokas jäsen. Isoveli Ville on vasemmistoaatteensa ja pasifisminsa takia ankara pettymys pikkusieluiselle virkamiesisälle, eikä tyttären menestys opinnoissa ja lottana tee häneen vaikutusta. Silja haluaa kuitenkin tehdä osansa sodassa siinä kuin miehetkin ja hakeutuu aktiivisesti vaativiin tehtäviin. Jatkosodassa hän päätyy Äänislinnaan sensuroimaan kenttäpostia.

Eräkoskien ja Siljan tarinoiden kautta Mäkinen kuvaa Stalinin Neuvostoliiton kammottavaa vankileirien saaristoa, jonka saaliiksi kaikki kolme tahoillaan päätyvät. Julmuus ja raakuus ovat sanoinkuvaamattomia, ja leirien armottomassa hierarkiassa selviytyvät vain ovelimmat ja häikäilemättömimmät. Systeemin sairaus avautuu peittelemättömänä henkilöiden kohtaloiden ja tekojen kautta. Ville Aho perustelee rintamalla ennen kuolemaansa aseistakieltäytymistään toteamalla, ettei ihmisiä syödä, joten heitä ei pidä teurastaakaan. Vähänpä Ville tiesi.

50/50 on siis sotakirja, mutta ei missään nimessä mikään seikkailurymistely. Mäkisen tekstissä sodasta on riisuttu kaikki seikkailu ja hohto. Ihanteita ja aatteen paloa joillakin vielä saattoi sodan alussa olla, mutta asemasotavaiheen alettua ne ovat viimeistään karisseet.  
Lukija tietysti oivaltaa varsin nopeasti, että Eräkosket ja Silja Aho liittyvät jollain tavoin desanttidilemmaan. Miksi ja millaisten vaiheiden kautta tilanteeseen oikein on päädytty, selviää pala palalta niin tutkintaa tekeville kuin lukijallekin. Kenet lopulta passitetaan teloitusryhmän eteen ja miksi?

Jo lukiessani (ahmiessani) mietin, että 50/50 on vaatinut kirjoittajalta valtavan taustatyön. Oletukseni saa vahvistukseni teoksen lopusta löytyvästä lähdemateriaaliluettelosta, joka on vaikuttava. Kaikki omaksuttu tieto on kuitenkin sulatettu saumattomaksi osaksi tarinaa, eikä mitään vaivaannuttavaa selostamista saati luennointia ole. 50/50 osoittaa vahvasti, ettei Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset ollut mikään onnenkantamoinen. Lauri Mäkinen on selkeästi näyttänyt kuuluvansa nykykirjailijoittemme kärkikaartiin tuotantonsa vahvalla kansainväliset mitat täyttävällä laadulla.

Lauri Mäkinen: 50/50
Siltala 2017. 320 s.
Vaikuttavan kannen on tehnyt Elina Warsta.

Ostettu.

Osallistun myös tällä jutulla Tuijata-blogin Marrasjännitystä-teemaviikkoon.

***

Aamulehden Jussi Aurén avaa 50/50 teemoja ja toteaa: ”Selviytyminen ja se mitä kaikkea ihminen voi ja saa selviytyäkseen tehdä onkin yksi romaanin keskeisiä teemoja. Miten romaani teemansa kantaa, tekee siitä sitten yhden syksyn huikaisevimmista lukukokemuksista.”

Reader, why did I marry him? -blogin Omppu on myös ehtinyt lukea 50/50:n: 
"Kun edelliseen lisätään Mäkisen psykologisesti oivaltava henkilökuvaus on tuloksena romaani, josta olisin halunnut nauttia pidempään, mutta jota en malttanut olla lukematta nopeasti."

30 kommenttia:

  1. Huh, melkein pelästyin postaustasi, koska tuo teos tuntuu veret seisauttavalta! Vaikuttaa siltä, ettei lukijaa päästetä aivan helpolla tuolla Äänislinnan retkellä. Temaattisesti minua silti kiinnostaa ehkä enemmän Mäkisen esikoinen, josta olen kuullut, mutta jota en ole vieläkään saanut käsiini. Kiitos tämän tärkeän teoksen esiin nostamisesta, ja toivon sille lisää näkyvyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti suosittelen lukulistallesi kumpaakin Mäkisen teoksista! Ne ovat erilaiset mutta niissä on samoja teemoja ja samaa paneutuneisuutta ja aiheiden mukaansa tempaavaa käsittelyä. 50/50 on tunnelmaltaan vielä synkeämpi (ja veret seisauttavampi) kuin esikoinen. Hienoja, vaikuttavia romaaneja!

      Poista
  2. Huh, kylläpä odotukset ovat tämän suhteen korkealla! Luin kirjoituksesi vähän sormien välistä varovasti vilkuillen, vaikka tiedän ettet pahemmin spoilausta harrastakaan. Joka tapauksessa hyvältä vaikuttaa, täytyy kokeilla ja kokea itse piakkoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, koetan välttää juonipaljastuksia, mutta jotain pitää tarinastakin minusta kertoa. 50/50 on niin runsas, että pieni raotus ei haitanne. Uskon, että tämä iskee sinuunkin!

      Poista
  3. Eilen etsin bloggauksia Mäkisen kirjasta, eikä löytynyt vielä mitään, mutta näemmä olet ehtinyt julkaista sen jälkeen.

    Olihan tämä. Kyllä. Aikamoinen. Etten sanoisi. Hiton hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samat sanat, illalla koetin googlailla tekstejä mutta haaviin osui vasta tuo Aamulehden arvio. Kerrankin etujoukoissa (olen jo tottunut siihen, että julkaisen juttuni puoli tai puolitoista vuotta jälkijunassa :D ).

      Tämä kyllä - ON!

      Poista
  4. Kirjablogien voimaa parhaimmillaan: olin aika varma, että tässä on mielenkiintoinen kirja ja siitä hyvin tehty postaus, mutta poistunen kuitenkin paikalta ihan iloisena siitä, ettei tarvitse taas yhtä kirjaa omaan virtuaaliseen lukupinoon laittaa. Mutta kävikin nyt aivan päinvastoin, olin viimeistään Ketun Yöperhos-vertauksen kohdalla aivan myyty. Pitää siis pyörtää omat ennakkoajatukset ja nöyrästi käydä lisäämässä tämä sinne lukupinoon, vilkuilla jo vaikka seuraavalla kerralla kirjastostakin tätä. Kiitos hurjan inspiroivasta postauksestasi Kirsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Laura <3 Pahoittelen, mutta ei tätä kyllä oikein voi ohittaa! :D

      Poista
  5. Oijoi, vaikuttaapa mielenkiintoiselta! Olen törmännyt Mäkisen esikoiskirjaan sekä blogeissa että fyysisessä muodossa, mutten jostain syystä ole siihen tarttunut. Onnistuit vakuuttamaan minut tämän 50/50:n suhteen, nimittäin liityin eilen kirjaston varausjonoon! :D Olen ohittanut kaiken teokseen liittyvän vain tuomiolla: "onpa tylsä nimi" tietämättä, mistä siinä on kyse (shame on me).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, toivottavasti jono ei ole pitkä (tai toisaalta, toivottavasti on!!)! Nimi on kieltämättä hieman hankala :D

      Poista
  6. Monenlaisia tunteita herättävä postaus. Kammottava sota, mielenkiintoista yleistietoa ja jännittävä tarina. Sait minut innostumaan kirjan lukemisesta, vaikka epäilenkin, pystynkö siihen aiheen puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään miellyttävä tai leppoisa tarina tämä ei kyllä ole, mutta uskallan silti rohkaista tarttumaan. Tärkeä kirja myös.

      Poista
  7. Onneksi luin bloggauksesi, lukulistalle nimittäin menee! (Samoin kun Laura, olin ensin varma ettei mene), mutta tuntuu et tässä vois olla jotain.

    VastaaPoista
  8. Kuten messuillakin taidettiin jutella, niin tämä kirjailija on jotenkin päässyt minulta ohi. Pitää korjata asia :-)

    VastaaPoista
  9. Luin Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset ja vaikka se oli minusta hyvä, oli se vähän liian pitkä ja hidas. Tämä 50/50 kuulostaa hurjalta ja kamalalta kirjalta, joka ehkä kuitenkin pitää lukea. Tai ainakin aloittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, hurja ja kamala. Mutta vaikuttavalla tavalla! Etköhän lue ihan loppuun asti.

      Poista
  10. No kappas! Tämä Mäkinen kiinnostaa minua koko ajan enemmän, lueskelin tuossa jokin aika sitten bloggaustasi edellisestä kirjasta ja mietin että kyllähän tämä pitäisi lukea. Etenkin nyt, kun luin todella kökköisen Afrikkaan sijoittuvan lähetyssaarnaajakertomuksen, se voisi olla puhdistava kokemus. Kollaa kestään lukemisen jälkeen ajattelin myös jättää sota-aiheet hetkeksi sikseen, mutta tämä kyllä vähän nyt kiinnostaa. Laitan vahvasti korvan taa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen molempia lämpimästi, kuten lienee tullut selväksi!

      Poista
  11. Pinossa jo on, nyt vaikuttaa vieläkin paremmalta. Mäkisen esikoinen on vielä lukematta, mutta jäänyt kyllä muistiin hienon nimensä ja saamiensa kehujen vuoksi. Sota on teemana vaikea: se on kiinnostava, mutta uusien näkökulmien ja käsittelytapojen kehittely ei ole kaikkein helpoin tehtävä. Ilmeisesti nyt ollaan sellaisen äärellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tässä ehdottomasti on uutta tulokulmaa sotaan, ja pidän tätä vain yhdeltä tasoltaan nimenomaan sotaromaanina. Toki sota miljöönä on tässä keskeinen ja sen säännöt ja olosuhteet ratkaisevia. Mutta lue itse! Luet ihan takuulla myös Käärmeet, sopii sulle ihan nappiin!

      Poista
  12. Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset laitoin jo aikanaan lukulistalle, mutta tätä uusinta en hingu pääseväni lukemaan sen sota-aiheen vuoksi, mutta katsotaan nyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos epäröit, lue Käärmeet ensin. Uskon sen vakuuttavan sut.

      Poista
  13. Tämä on minulla jo kirjastosta kotona, toivottavasti ehdin myös lukea. Turun kirjamessuilla osuin sattumalta kirjaretriittiin Mäkisen lukiessa teostaan, ja kiinnostus heräsi heti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jippii! Olen onnistunut saamaan lainakappaleeni remontissa olevan kirjaston kokoelmista, eräpäivä helmikuun alussa 2018.

      Poista
  14. Mulla kävi se esikoinen kotona mutta piti palauttaa kirjastoon ja unohtui. En ollut sitä dekkariksi mieltänyt, niitä kun en lue... tästä en oikein tiedä, oisko meillä sitten enemmän miehen lukemistoa kuin minun. Selviäisi selailemalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaston lainaushistoriaa kannattaa silloin tällöin selailla (ainakin Helmetissä pitää erikseen laittaa päälle). Sieltä löytyy kaikenlaisia aarteita, joita ei ehtinut lukemaan ;-)

      Poista