lauantai 15. huhtikuuta 2017

Katja Kallio: Yön kantaja



”Sydän painui puiden sekaan, ei ollut häntä tuntevinaankaan.
Häpesi häntä, ei suostunut näyttäytymään hänen kanssaan.
Ei olla koskaan ennen tavattu, sydän huusi. Ikinä nähtykään.”

Tunnustettakoon heti kärkeen, että olin lievästi sanoen epäilevä, kun kirjallisessa kuplassani alkoi kuulua kuisketta Katja Kallion uutuusromaanista Yön kantaja. Monen luotettavana pitämäni lukijaystävän mielestä kyseessä on selvästi yksi alkaneen vuoden parhaista romaaneista ja aivan uskomaton lukukokemus. Olen lukenut viimeksi Kallion romaanin Syntikirja (Otava 2009), eikä se vakuuttanut niin paljoa, että olisin tullut tarttuneeksi Säkenöiviin hetkiin (Otava 2013), jota ainakin kirjablogeissa luettiin ja kehuttiin kohtuullisesti ja jonka miljöö eli Hanko kyllä kiinnostaa.

Pari päivää sitten suljin Yön kantajan kannet mykistyneenä. Mitä oikein on tapahtunut sille kirjailija Katja Kalliolle, jota olen aiemmin lukenut?! Onpa se mitä hyvänsä, niin lopputulos on vallan hieno. Olen jälleen vaikuttunut ja kosketettu.

Minulle suositeltiin Yön kantajaa, kun olin lukenut Riitta Jalosen Kirkkauden. Oivallinen suositus, kiitos siitä suosittelijoille! Teoksissa on kosolti samaa, mutta silti ne ovat täysin erilaiset, omanlaisensa hyvällä tavalla. Kummassakin kerrotaan historiallisen henkilön, poikkeuksellisen naisen, tarina vahvasti fiktioon tukeutuen. Molemmissa yhtenä teemana on yhteiskunnan suhtautuminen erilaisiin, epäsovinnaisesti käyttäytyviin jäseniinsä (erityisesti naisiin). Yksilön ’kuriin’ saamisessa yhtenä ratkaisuna on sulkeminen mielisairaalaan.

Katja Kallion romaanin päähenkilö on turkulainen Amanda Aaltonen, ihan oikeasti elänyt nainen. Amanda oli lapsesta asti nykymääritelmin erityisherkkä ja hyvin levoton sekä omapäinen, mutta samalla älykäs ja oppivainen. Irtolaisuuden, näpistelyn ja prostituution takia hänet tuomittiin useaan otteeseen vankeuteen Hämeenlinnan naisvankilaan. Paluu siviilielämään ei ollut vaivatonta, ja Amanda ajautui kerta toisensa jälkeen vaikeuksiin ja huonoon seuraan. Sitten hän sattui paikalle, kun Turkuun saapui pariisilainen kuumailmapallolentäjä Duplessis. Amanda onnistui puhumaan itsensä miehen matkaan.

Pariisi ei aivan vastaa Amandan odotuksia, kun sinne saavutaan unenomaisen lentomatkan jälkeen. Duplessis osoittautuu maan pinnalla saamattomaksi ja puhumattomaksi nahjukseksi, joka asettuu rakastajattarineen sisarensa vähävaraisen perheen vaivoiksi esikaupungin liepeille. Kirjavien vaiheiden jälkeen Amanda päätyy takaisin Turkuun, missä hänet tuomitaan pakkohoitoon Seilin saarelle diagnoosinaan epileptinen kuukautishulluus, siis naiseus.

Seiliin saapuessaan Amanda on 26-vuotias. Koska Seililtä ei ollut käytännössä paluuta, hoitomääräys tarkoitti elinkautista. Amandan kohdalla se tarkoitti 26 vuotta. Olot saarella olivat karut. Hoitohenkilökuntaa oli niukalti ja sillä vähällä vielä niukemmin alan koulutusta. Kallion romaanissakin yksi hoitajista värvää oman sisarensa töihin saarelle, kun paikka vapautuu. Hoitokeinot olivat lähinnä työterapiaa, eristämistä, pakkopaidan käyttöä ja jääkylpyjä. Näitä kaikkia Amandakin sai maistaa. Potilaat olivat käytännössä hoitajien mielivallan varassa.

Amanda on kaikesta kokemastaan huolimatta edelleen sielultaan viaton ja herkkä. Niinpä hän kerta toisensa jälkeen saarellakin rakastuu. Mutta jokainen rakkaus on tuomittu epäonnistumaan aivan samoin kuin hänen pakoyrityksensäkin.


Turku.

Siellä se oli. Siellä sitä lämmitettiin ja pidettiin käynnissä ihmisten elää. 
Miltei käden kurotuksen päässä.


Sosiaalisin perustein saarelle määrätty Amanda kaipasi vapauteen, takaisin elämään. Mutta miten vakuuttaa hoitajille, että ei ole hullu? Mitä enemmän koettaa vakuuttaa selväjärkisyyttään, sitä hullumpana pidetään.

Yön kantaja on kertakaikkisen kiehtova romaani. Ensinnäkin se on kirjoitettu kielellä, joka hivelee lukijan mieltä. Myös rakenne aukkoineen on ihailtavasti sommiteltu. Amandan luotettavuus on paikoin vähemmän ja paikoin enemmän kyseenalaista, eikä hän aina itsekään usko omia muistojaan todeksi. Mitä oikeasti on tapahtunut, on kuitenkin lopulta samantekevää. Kallio kertoo koskettavan tarinan.

Amanda herää upeasti eloon kirjan sivuilla. Hänen tarinansa puhuttelee ja ravistelee syvältä lukijan sielua. Pahinta on tietää lukiessaan, että Amanda Aaltonen on ollut oikea henkilö ja että hänelle on tapahtunut pääpiirteissään kaikki kirjassa kuvattu, niin kaunis kuin kauheakin. Henkilökuvaus on muutenkin onnistunutta.

Minut lumosi myös Seilin saari. Sen tarina on ollut tuttu jo pitkään, mutta nyt hurahdin selvittelemään lisää. Tietoa onkin kiitettävästi saatavana. On helppo päätellä, että Kallio on tehnyt kosolti taustatutkimusta Yön kantajaa varten. Monet kirjasta mieleen jääneet yksityiskohdat, kuten vaikkapa potilaiden huoneet, sellit, on kuvattu tarkoin. Tieto on kuitenkin punottu taiten tarinan lomaan, Amandan kokemuksiksi.

Tärkeimpiä tietolähteitä on varmasti ollut Jatta Ahlbeck-Rehnin väitöskirja, jossa muun muassa Amanda tarina on mukana. Väitöskirja poiki lehtijuttuja ja tv-ohjelmia, joita löytyy helposti hakuohjelmilla netistä. Erityisesti suosittelen Yle Areenan dokumenttia Seilin naiset. Lukiessani mielessä pyöri vahvasti myös parin vuoden takainen Turun kaupunginteatterin Seili.


Katja Kallio: Yön kantaja
Otava 2017. 380 s.


Ostettu.

13 kommenttia:

  1. Luen tätä juuri. Aihe on kiehtova ja Amandan elämäntarina on koskettava.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoiselta kuulostava tarina. Pitääpä katsoa, josko kirja löytyisi kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin varausjonoon pääsee. Uskoisin tämän löytyvän kirjaston kuin kirjaston kokoelmista. Jos ei, suosittelen tekemään kiireesti hankintaehdotuksen.

      Poista
  3. Tämä oli kyllä rosoisen surullinen tarina, jossa pilkahteli kirkkampiakin värejä joukossa ja hitusen rakkautta. Kuukautishulluus ja hysteria, kyllä naisihmisiä on simputettu pitkään ja saarellahan ne olivat naisia, jotka simputtivat ns. potilaita.
    Todella hyvä kirja, suosittelen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, juuri näin! Minusta Kallio tavoittaa kirjassaan senkin tosi hienosti, mitä valta saa aikaan ihmisessä. Potilaat olivat hoitajien armoilla, ja vaikka naisia 'hoitivat' naiset, ei se vaikuttanut mitenkään pehmentävästi. Päinvastoin, melkeinpä.

      Poista
  4. Ostin Yön kantajan juuri itselleni ja ajattelin lukea sen heti, kun olen saanut keskeneräiset projektini päätökseen. Kiinnostuin teoksesta Kirja vieköön-tapahtuman myötä ja muiden bloggaukset siitä ovat lisänneet mielenkiintoani entisestään. Nyt olen varma, että tein hyvän päätöksen hankkiessani kirjan itselleni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin todella uskon käyneen, vaikka pitäisit kirjasta vain puoliksi niin paljon kuin minä.

      Poista
  5. Kallion kieli ja ilmaisu oli tavattoman kaunista. Karmivaa, itsemääräämisoikeudesta ei tietoakaan. Ei tosin kaikilla mielenterveyspotilailla nykyäänkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tätä kirjaa lukiessa useaan kertaan mieleen nousi surullisen kuuluisa G1 Turusta. :(

      Poista
  6. Olen tässä viime aikoina pannut merkille, että tämä kirja on saanut varsin myönteisen vastaanoton. Noin muutoin vähän sama kuin sulla, että jostain syystä olen ollut epäilevä tämän kirjan suhteen, mutta kutkutusmittari kiipesi taas kirjoituksesi myötä monta astetta korkeammalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tätä voi huoleti suositella myös kaltaisellesi vaativalle lukijalle :D

      Poista
  7. Mukava lukea hurahduksestasi! Minulle Kallion romaani on ollut alkuvuoden huippulukukokemuksia. Tarinan punonta ja kerronnallinen kiehtovuus veivät mennessään.

    VastaaPoista