sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Kirjahyllyjeni kätköistä VII: G-hylly



Vaatimattoman kokoisen G-hyllyn kohdalla vedetään henkeä tulossa olevan lähes kaksi hyllymetriä kattavan H-osaston edellä (olenkin ajatellut jakaa H-hyllyn esittelyn kahtia). G-hyllyn ehdoton kuningas on Otavan kirjasto -sarjassa vuonna 2011 suomeksi ilmestynyt Sinne missä maa päättyy. Uskomatonta kyllä kirja on ilmestynyt jo viisi vuotta sitten. Luin sen uutena heti tuoreeltaan lehtiarviota varten, ja lukukokemus on vieläkin hyvin muistissa. Kirja on paksu (685 s.), se on aiheeltaan ja teemoiltaan raskas ja synkkä sekä rakenteeltaan lukijaa haastava. Se on samalla hyvin vaikuttava ja palkitseva, kaunis ja tärkeä. Ehdotonta maailmankirjallisuutta.

Lainaan tähän nyt sellaisenaan viisi vuotta vanhan lehtijuttuni (Salon Seudun Sanomat 31.12.2011)  kirjasta:

”Israelilaisen David Grossmanin järkälemäinen teos Sinne missä maa päättyy on suuri romaani monessa mielessä. Ihmissuhde- ja sukupolviromaanin kerronta on hengästyttävän tiivistä. Grossman suorastaan vyöryttää keski-ikäisen naispäähenkilön Oran tunnetiloja ja muistoja lukijan ylle. Tarina on koskettava ja ajatuksia herättävä, pelottavan realistinenkin. Mikään helppo lukukokemus romaani ei ole.

Ora on päättänyt juhlistaa poikansa Oferin kolmivuotisen asepalveluksen päättymistä äidin ja pojan yhteisellä vaellusretkellä Galileassa. Huolelliset valmistelut on tehty, kun Ofer kertookin ilmoittautuneensa vapaaehtoiseksi Libanonin-operaatioon.

Kauhuissaan Ora tekee kaupat kohtalon kanssa ja päättää lähteä yksin vaeltamaan. Jos hän ei ole tavoitettavissa, ei hänelle voida tuoda huonoja uutisia pojasta. Jos hän jaksaa vaeltaa tietymättömissä koko operaation ajan, Ofer selviää. Sattuman oikusta Ora saa vaelluskumppanikseen nuoruudenrakastettunsa Avramin, josta ei ole kuullut juuri mitään vuosiin.

Alkaa tuskallinen matka läpi Galilean ja samalla muistojen ja kokemusten. Vähitellen ja epäkronologisesti purkautuvat esiin Oran, hänen aviomiehensä Ilanin ja kummankin rakkaan ystävän Avramin merkillisesti yhteen kietoutuneet elämäntarinat.

Kolmikko tutustui poikkeuksellisissa oloissa 1960-luvun lopulla kuuden päivän sodan aikana, kun he murrosikäisinä nuorina olivat erityksissä sairaalan lähes autiolla epidemiaosastolla. Taistelujen keskellä solmitut siteet ovat kestäneet yli seuraavan sodan, joka on jättänyt kaikkiin kolmeen pysyvät arpensa.

Grossman valaisee rohkean tinkimättömästi Israelin tilannetta valtion sisältä, tavallisten juutalaisten näkökulmasta. Ora, Ilan ja Avram olivat israelilaisten parhaimmistoa, lahjakkaita, reippaita nuoria, jotka tekivät tinkimättömästi velvollisuutensa kansansa hyväksi. Vuosikymmenestä toiseen jatkuva sotatila ja arkipäivää alati varjostava pelko kuluttavat kuitenkin vahvimpiakin.

Kun omat pojat ovat asepalvelusiässä eikä muutosta vallitsevissa oloissa ainakaan parempaan suuntaan ole alkanut näkyä, kukin henkilöistä huomaa olevansa yhä enemmän oppositiossa. Rauha vaikuttaa saavuttamattomalta utopialta. Se voi kuitenkin muuttua todeksi, jos tavalliset ihmiset sitä tarpeeksi haluavat.

Grossman ei saarnaa, vaan hänen kerrontansa vaikuttaa hienovaraisemmin keinoin. Niukoissa jälkisanoissa kirjailija paljastaa, että hänen oma poikansa ei selviytynyt vastaavasta operaatiosta, johon hänet Oferin tavoin lähetettiin.”

Sinne missä maa päättyy -romaanin on englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Markku Päkkilä. Vahva suositus tälle huikealle teokselle!


Seuraavaksi G-hyllystä pistää silmään Granta-sarja. Kyseessä on suomalaisversio tunnetusta brittiläisestä kirjallisesta aikakauskirjasta. Suomessa Grantaa eli Uuden kirjallisuuden areenaa julkaisee Otava ja toimittaa Aleksi Pöyry. Sarjassa ilmestyy kaksi teemoitettua kirjaa vuodessa. Olen päättänyt kannattaa tätä tuotetta hankkimalla sen osat omaan hyllyyni, vaikka en niitä kaikkia kokonaan varmaan koskaan luekaan. Kirjoissa on erilaisia tekstejä, kuten novelleja, esseitä ja otteita vielä julkaisemattomista kirjoista niin kotimaisilta kuin ulkomaisiltakin tekijöitä. Kuudes Granta Raha minulta näyttää vielä puuttuvan.


Mitä ajatuksia kokoelmani tämä osuus herättää Sinussa? Mitä tuttuja kirjoja löysit listasta? Mitä olennaista näyttäisi puuttuvan? Mikä lukemattomista ehdottomasti pitäisi ottaa pian lukuun? 

G-hyllyni sisältö 8.5.2016:

Christfried Ganander: Hääruno (1771), lahja, lukematta
Paolo Giordano: Ihmisruumis (WSOY, 2014), a-kpl, lukematta
Daniel Glattauer: Takiainen (Atena, 2013), a-kpl, lukematta
Granta 1. Ruoka. (Otava, 2013), ostettu, luettu osittain
Granta 2. Outo. (Otava, 2014), ostettu, luettu osittain
Granta 3. Parhaat nuoret suomalaiset kertojat (Otava, 2014), ostettu, luettu osittain
Granta 4. Seksi. (Otava, 2015), ostettu, luettu
Granta 5. Venäjä. (Otava, 2015), ostettu, lukematta
Günter Grass: Kampela (Tammi, 1979), lahja, lukematta
Graham Greene: Hiljainen amerikkalainen (Tammi, 1956), ostettu, lukematta
David Grossman: Sinne missä maa päättyy (Otava, 2011) a-kpl, luettu
Jan Guillou: Pahuus (WSOY, 1996), ostettu, lukematta
Laura Gustafsson: Korpisoturi (Into, 2016), a-kpl, lukematta
Satu Grönroos: Tuulen suku (Atena, 2016), a-kpl, lukematta


Kirjahyllyjeni kätköistä -sarja:




Äitienpäiväruusu kaikille äideille ja äitien lapsille!

4 kommenttia:

  1. Minulla G on runsaasti tilaa vievä, Garcia Marquesia n 10, lukemattomat Gunter Grassin Kampela sekä muuten unohdetut Jostein Gaarderin Sofian maailmat ja pari muuta häneltä. Galsworthyn iki-ihana Forsythen taru, Gaskellin Cranfordin naiset, muutama Gragam Greene ja Guarechin huippuhauskat Isä Camillot. Unohtaa ei voi lohtukirjojani Elisabeth Goudgen englantilaisista englantilaisinta tuotantoa, niitä olen kerännyt ja paljon löytänytkin Vanhasta majatalosta Vihreän delfiinin maahan ja monia muut siitä väliltä. Dekkareita toki myös mutta ne saavat jäädä toisaalle.

    VastaaPoista
  2. Minulla G vie tilaa vaikka kuinka paljon, kiitos Diana Gabaldonin. Näitä kirjainpostauksiasi on todella mielenkiintoista lukea. Kiitos!

    VastaaPoista
  3. Minulla on kirjat niin sekavassa jörjestyksessä, etten osaa sanoa paljonko kukin kirjain saa osumia. :) Mutta pari Gabaldonia ainakin löytyy, samoin Grassia ja Galsworthyä. Gabaldonit ovat melkoisia tilarohmuja, mutta pokkareissa on niin nätit kannet etten raaski kierrättää niitä pois.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Jan Guilloun Pahuuden yliopistossa ja nähnyt sen myös elokuvana. Todella vaikuttava teos, joka jää pitkäksi aikaa mieleen. Sisältää ahdistavia kohtauksia, mutta kannattaa ehdottomasti lukea.

    Minun hyllyssä on John Greenin Tähtiin kirjoitettu virhe ja Elizabeth Gaskellin North & South, joka minun oli pakko hankkia nähtyäni sen BBC:n tuottamana minisarjana, jossa Richard Armitage oli pökerryttävän ihana. Kirjakin on hyvä!Ja oppilaiden painostamana luin Tähtiin kirjoitettu virhe, joka oli uskomattoman líikuttava ja ihana kirja. Lisäksi molemmat nuoret päähenkilöt lukevat paljon, joten se toimii myös hyvänä mallina nuorille.

    VastaaPoista