sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Kirjahyllyjeni kätköistä III: C-hylly





Kirjahyllyni C-osasto ei ole koolla pilattu, mutta sisältö on sitäkin laadukkaampi. Tutulla kaavalla mennään taas, eli joukossa on sekä luettuja että toistaiseksi lukemattomia klassikoita, hyviksi havaittuja luettuja ja suositusten sekä omien kokemusten perusteella hankittuja lukemattomia. Osa on majaillut hyllyssäni jo vuosikausia ja tulee siellä myös pysymään.

Italo Calvinon kansipaperiton Keltaisen kirjaston klassikko Paroni puussa on perintökirja äidinäidin hyllystä ja siten rakas muisto jo pois menneestä läheisestä. Kirjaa en ole vielä tullut lukeneeksi, mutta aika varmasti sillekin vielä tulee. Toinen Keltaisen kirjaston klassikko eli Capoten Aamiainen Tiffanylla sen sijaan on luettu heti uutena (kyseessä on neljäs painos). Sekin sietäisi lukea uudelleen, sillä en enää muista käytännössä mitään kirjasta.

Joseph Conradin Pimeyden sydän on tullut hankituksi, koska hänen toinen teoksensa Anarkistit teki aikanaan vaikutuksen ja luin jostakin, että Pimeyden sydän on hänen pääteoksensa. Olen lehtiarviossani vuonna 2004 kirjoittanut Anarkisteista muun muassa näin:

Conrad kuvaa 1800-luvun lopun Lontoota ja sen asukkaita kriittisen tarkasti, jopa julmasti. Englantilainen yhteiskunta näyttää kirjassa melko hymyttömät kasvonsa. Omien sanojensa mukaan Conrad on käyttänyt ironiaa kertoessaan kuolemaa kylvävistä terroristeista. Aikalaiset eivät oikein tätä ymmärtäneet, mutta nykylukijan on helpompi huomata Conradin säälimätön ote. Anarkistien vaikuttimet eivät todellakaan ole kovin yleviä tai aatteiden kultaamia, eivätkä terroristit sankareita.

Pelottavan ajankohtainen teos siis.

Norjalaisen Lars Saabye Christensenin Velipuoli on päätynyt hyllyyni kirjaston poistomyynnistä siksi, että ihastuin Christensenin tyyliin lukiessani häneltä suomennettua romaania Malli (Otava 2006). Siitä olen kirjoittanut itselleni muistiin näin:

”Päähenkilö on norjalainen taidemaalari Peter Wihl, joka on aikanaan herättänyt suurta huomiota taidepiireissä debyyttinäyttelyllään Amputaatioita. Nyt Peterin loiste on jo hiipumassa, eikä uuden näyttelyn tekeminen ota sujuakseen. Sitten Peter saa yllättäen kohtauksen, jonka aikana hän menettää tajuntansa ja näkönsä. Sokeutuminen olisi pahinta, mitä hänelle voisi tapahtua. Säilyttääkseen näkönsä Peter turvautuu äärimmäisiin keinoihin.

Romaani alkaa kohtauksella, jossa Peter antaa haastattelua uusimman näyttelynsä avajaisten aikaan. Kohtaus päättyy pahaenteisen arvoituksellisesti. Koko romaanin ajan lukija saa vihjeitä siitä, että kaikki ei pääty hyvin. Vasta loppuneljänneksessä kuitenkin vasta paljastuu, miksi.”

Ei siis ihme, että Christensen on päätynyt Otavan ’Siniseen kirjastoon’. Velipuoli kuitenkin vielä odottelee lukuaikaansa sekin.

C-hyllyni todellinen kulmakivi on kuitenkin Minna Canth. Tämä suomalaisen kirjallisuuden vankkumaton matroona on ollut idolini opiskeluajoista lähtien, jolloin osallistuin kotimaisen kirjallisuuden opintoihin kuuluneelle Minna Canth -kurssille. Opettajamme valmisteli kurssin aikana muistaakseni lisensiaattityötään Canthista ja oli valtavan innostunut ja perehtynyt aiheestaan ja tutkimuskohteestaan. Poikkeuksellisesti hän käytti tuttavallisesti kirjailijasta puhuessaan etunimeä, mikä hieman ensin hätkähdytti mutta alkoi lopulta tuntua hyvin lämminhenkiseltä. Kurssin aikana ja sen jälkeen luin lähes kaiken painetun tuotannon Canthilta, ja osan olen lukenut useaan kertaan. 

Anna-Liisa ja muita teoksia on WSOY:n Laatukirjat-sarjan pokkaripainos vuodelta 1994, ja olen sen kyseisenä vuonna myös itselleni hankkinut. ’Muita teoksia’ kirjassa on kuusi: Murtovarkaus, Työmiehen vaimo, Köyhää kansaa, Hanna, Kauppa-Lopo ja Papin perhe, joten tällä yhdellä niteellä saa haltuunsa tärkeimmät Canthin tuotannon huiput. Työmiehen vaimo on hyllyssäni myös erillisenä näköispainoksena (ohut kirja, jossa ei ole tekstiä selkämyksessä). Kyseinen opus päätyi haltuuni muistaakseni jollakin opintoihin liittyneellä Helsingin-reissulla SKS:n kirjamyymälästä, mutta ihan varma tästä en ole. Jos muistikuvani on oikea, se on tapahtunut siis 1980-luvun loppupuolella.

Tällaisia ajatuksia siis heräsi itselleni C-hyllyni äärellä. Millainen on Sinun kirjahyllysi C-osasto? Mitä olennaista minulta puuttuu, entä Sinulta?

C-hyllyni kirjat 10.4.2016:

Italo Calvino: Paroni puussa (Tammi, 1981, 2.painos), lahja, lukematta

Albert Camus: Sivullinen (Otava, 1947), ostettu, luettu
Minna Canth: Anna-Liisa ja muita teoksia (WSOY, 1994), ostettu, luettu
Minna Canth: Salakari (SKS, 1887), ostettu, lukematta
Minna Canth: Työmiehen vaimo (WSOY, 1885), ostettu, luettu
Truman Capote: Aamiainen Tiffanylla (Tammi, 1967), ostettu, luettu
Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru (Otava, 2001), ostettu, luettu, poistettu 28.6.2016
Lars Saabye Christensen: Velipuoli (Otava, 2003), ostettu kirj. poistom., lukematta
Chris Cleeve: Little Been tarina (Gummerus, 2011), ostettu, lukematta
J. M. Coetzee: Hämärän maat (Otava, 2007), ostettu, lukematta
Joseph Conrad: Pimeyden sydän (Otava, 1968), ostettu, lukematta

Kirjahyllyjeni kätköistä:
A-hylly

B-hylly

8 kommenttia:

  1. Coetzee, Capote, Camus löytyvät myös hyllystäni. Minulle ehdottomasti tärkein "C" on kuitenkin Elias Canetti, kaikki luettu saksaksi, se kun on minulle tärkeä & myös "tieteellinen" ykköskieleni. Suosittelen elämäkerrallisten kirjojen lukemista, ne on viimeistä lukuunottamatta suomennettu & Soihtu korvassa eli ensimmäinen osa ehdottomasti paras. Canetti luki lapsena kaikki kirjat kahteen kertaan koska pelkäsi, että kirjat loppuvat maailmasta kesken...

    VastaaPoista
  2. Minulla on vain kolmea ceetä: dekkaristit Christie ja Cleeves, sekä ihana Michael Cunningham. Canth on upea nainen ja teokset tuttuja mutta omana ei näytä olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on dekkarit eri hyllyissä, niistä juttua aikanaan. Mutta Christieitä ei kotoa löydy, koska olen vienyt kokoelmani oppilaitten iloksi koululle vuosia sitten. Aina välillä joku nykynuorikin niitä nuuhkaisee. Cleevesiltä olen omistanut yhden arvostelukappaleen, muut olen lukenut kirjastosta. Cunninghamia en ole omistanutkaan, mutta ehkä jonakin päivänä.

      Poista
  3. C-kirjain ei herätä minussa intohimoja. Samoja kirjoja kuin sinulla. Ehkä Cunningham on kaikista tärkein eli Tunnit, Koti maailman laidalla ja Illan tullen. Ja Bo Carpelan. Sitten on yksinäisiä teoksia kuten Margaret Craven Kuulin pöllön kutsuvan ja Chatwin Bruce Erottamattomat. Olen löytänyt Cleevesin vasta blogin myötä ja menettänyt blogin myötä Marianne Cederwallin tajutessani, että häntä ei käännetä enempää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan Cedervall sitten jotenki hieman liian 'erikoinen' vai mikä on syynä? Pidin hänen ensimmäisestä suomennetustaan, mutta en ole toistaiseksi lukenut seuraavaa.

      Poista
  4. Olen tulkinnut, että kaksi viisikymppistä naista ei ole in. Rudbergin Marianne on sentään rikas. Se on ihan hauska. Cedervallin naiset elävät vielä mokomat hieman yhdessä. Harmittaa.

    VastaaPoista
  5. Canthia ja Christietä löytyy minun hyllystäni. Camus'n Sivullisen luin juuri, ja se oli kyllä ajatuksia herättävä kirja. Conradin Pimeyden sydämen olen lukenut yliopistossa. Se oli hyvin vaikuttava teos, mutta sen verran väkivaltainen ja raskas, että en taida ihan heti olla lukemassa sitä uudestaan.

    VastaaPoista