sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Kirjahyllyjeni kätköistä V: E-hylly





Tuhdilta E-hyllyltä erottuu kaksi teosta kuluneiden selkämystensä ansiosta: Umberto Econ Ruusun nimi ja Kerstin Ekmanin Tapahtui veden äärellä. Kuluneisuus ei ole hämäystä, vaan kummankin kirjan olen itse lukenut useampaan kertaan ja vielä lainannut kavereillekin. Aitoja lempikirjoja molemmat.

Ruusun nimen luin ensimmäisen kerran melko tuoreeltaan suomennoksen ilmestyttyä eli suurin piirtein lukioikäisenä, kiitos äitini, joka jo silloin hankki ahkerasti kirjoja kotihyllyyn. Tuohon aikaan ahmin paksuja historiallisia romaaneja ja dekkareita, joten Econ hieno romaani tuntui vastaavan kaikkiin toiveisiini. En väitä, että olisin suinkaan kaikkia teoksen hienoja tasoja tuolloin tavoittanut (tuskin myöhemminkään), mutta tempauduin täysin teoksen musteentuoksuiseen maailmaan. Omaan hyllyyni on päätynyt vuonna 1997 painettu pokkaripainos (neljästoista painos!), ja kuten näkyy, sitä on myös ahkerasti luettu. Tarinaan olen heittäytynyt vuosien varrella myös elokuvan ja kuunnelman muodossa. Suosittelen Ruusun nimeä lämpimästi, vaikka tiedän, että se jakaa kansaa jyrkästi.

Samantapainen tausta on suhteellani Kerstin Ekmanin tuotantoon, eli alkusysäys tuli äidin suositeltua kirjakerhosta hankkimaansa jännittävää Tapahtui veden äärellä. Omankin kappaleeni olen näemmä kirjakerhosta hankkinut. Teos on edelleen minusta yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista ja ehdotonta dekkarieliittiä. Econ tuotannosta ole koettanut lukea muutakin Ruusun nimen jälkeen, mutta yritykset ovat karahtaneet kiville liian korkealentoisuuden takia (Foucaultin heilurin sentään taisin sinnitellä loppuun), mutta
Ekmanilta olen lukenut myös romaanin Herätä minut eloon (Tammi 1998), josta vaikutuin, vaikka se olikin huomattavasti TVÄ:tä raskaslukuisempi. Kirjahyllyyni olen koonnut vankan nipun Keltaisen kirjaston julkaisemaa Ekmanin tuotantoa odottelemaan sitä surullisen kuuluisaa parempaa lukuaikaa. Sormet tosin alkoivat jälleen syyhytä TVÄ:tä selaillessani. Se pitäisi lukea taas… Vahva suositus Ekmanille.

Lukumääräisesti runsain E-hyllyläinen on turkulainen kirjailija Kirsti Ellilä, jonka tuotantoon tutustuin kunnolla blogini alkuvaiheessa. Osan hänen kirjoistaan lainasin tuolloin kirjastosta, joitakin sain arvostelukappaleina ja osan olen hankkinut kaupoista sarjaa täydentämään. Ns. Kirkkotrilogia eli Pappia kyydissä, Pelastusrenkaita ja  Ristiaallokkoa on edelleen ajankohtainen sarja uskonnosta ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta perhe- ja työelämän pyörteissä. Ellilän virkistävän humoristinen kertojanote kantaa romaaneja Miehen tuoksu ja Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin. Ellilän teoksissa on tiettyä ajattomuutta, joten niihin kannattaa ehdottomasti tarttua. Olen lukenut (ja blogissanikin esitellyt) myös joukon Ellilän nuortenromaaneja, ja niitä suosittelen myös lämpimästi.


E-hyllyni sisältö tällä hetkellä (24.4.2016):

Kim Echlin: Kadonneet (Tammi 2009), ostettu kirjaston poistomyynnistä, lukematta
Umberto Eco: Ruusun nimi (WSOY, 1983), ostettu, luettu useaan kertaan
Jennifer Egan: Aika suuri hämäys (Tammi, 2012), ostettu, lukematta
Jennifer Egan: Sydäntorni (Tammi, 2013), ostettu, lukematta
Torgrim Eggen: Pärstäkerroin (Gummerus, 2006), ostettu, lukematta
Torgrim Eggen: Sisustaja (Gummerus, 2005), saatu lahjaksi, lukematta
Kerstin Ekman: Huijareiden paraati (Tammi, 2014), ostettu, lukematta
Kerstin Ekman: Herran armo (Tammi, 2002), ostettu, lukematta
Kerstin Ekman: Viimeinen uitto (Tammi, 2004), ostettu, lukematta
Kerstin Ekman: Raaputusarvat (Tammi, 2005), ostettu, lukematta
Kerstin Ekman: Tapahtui veden äärellä (Otava, 1994), ostettu, luettu useaan kertaan
Kirsti Ellilä: Pappia kyydissä (Karisto, 2009), ostettu, luettu poistettu 9.5.2017
Kirsti Ellilä:Pelastusrenkaita (Karisto, 2010), ostettu, luettu  poistettu 9.5.2017
Kirsti Ellilä:Ristiaallokkoa (Karisto, 2011), arvostelukappale, luettu  poistettu 9.5.2017
Kirsti Ellilä: Miehen tuoksu (Karisto, 2007), ostettu, luettu poistettu 9.5.2017
Kirsti Ellilä: Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin (Karisto, 2005), ostettu, luettu poistettu 9.5.2017
Kirsti Ellilä: Tuntemattomat (Karisto, 2015), arvostelukappale, luettu poistettu 9.5.2017
Rakas - 7 rakkaustarinaa (Karisto, 2014), eri tekijöitä, ostettu, lukematta
Anne Enright: Unohdettu valssi (Otava, 2012), ostettu, lukematta
Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia (Otava, 2012), muistaakseni blogiarvonnassa voitettu, lukematta


Lukematta on siis suuri osa E-hyllyn kirjoista. Kirjojen haaliminen lienee turhuutta, mutta minua täysi hylly lukemattomia ja hyviksi tietämiäni kirjoja kummallisella tavalla rauhoittaa. Tunnen toki välillä myös syyllisyyttä näiden mestariteosten lukemattomuudesta.

Mitä ajatuksia kokoelmani tämä osuus herättää Sinussa? Mitä tuttuja kirjoja löysit listasta? Mitä olennaista näyttäisi puuttuvan? Mikä lukemattomista ehdottomasti pitäisi ottaa pian lukuun? 


Kirjahyllyjeni kätköistä -sarja:

11 kommenttia:

  1. Minullakin on Ekmanin Sudentalja-trilogia hyllyssä, samalla "ostettu, lukematta" -statuksella :) Joskus vielä, varmasti!

    VastaaPoista
  2. Eco ja Ekman ovat minullakin luettuja ja ominakin monta ja Elliotia muistona "klassikkovaiheestani". Ellilääkin olen lukenut vaikkei taida itsellä olla muita kuin Nainen joka kirjoitti rakkausromaanin.
    Eganista pidän kovasti, mutta kotiin en tilanpuutteen vuoksi ole ainakaan vielä hankkinut.

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva tietää, että pidät Ekmanista. Mulla on nimittäin yksi ystävältä saatu teos hyllyssä odottamassa lukuvuoroaan. Muut eet minulla ovat dekkaristi Åke Edwardson ja ihana Jeffrey Eugenides.

    VastaaPoista
  4. Olen lukenut Aika suuren hämäyksen ja Huijareiden paraatin, molemmat alkukielellä. Minäkin luin Ruusun nimen silloin, kun se ilmestyi, enkä pitänyt lainkaan. Omana minulla ei ole noista muita kuin Egan.

    VastaaPoista
  5. Näistä olen lukenut vain Jennifer Eganit, joista molemmista pidin.
    Ekmania en ole lukenut, mutta samat kirjat löytyvät omastakin hyllystä. Sudentalja-trilogian ostin sillä asenteella, että luen heti, mutta useamman vuoden ovat jo nekin odotelleet vuoroaan. Kirsti Ellilältä en muista lukeneeni mitään, mutta tuota kirkkotrilogiaa olen kyllä pyöritellyt käsissäni kirjastossa.

    VastaaPoista
  6. Econ Ruusun nimi (luettu) ja Ekmanilta Tapahtui veden äärellä (luettu) sekä Huijareiden paraati (lukematta) hyllyssä. Minulla lukematta Eganit, Eggenit, Ellilät, Enrightit ja Eugenidesiltä olen lukenut jonkin muun...Ehkä. Ellei sitten ole tuttu nimi vain Virgin suicides -leffan vuoksi. Noista lukemattomista suosittelen lukemaan Kadonneet, ks. https://tuulevi.wordpress.com/2009/11/19/rakkautta-kuolemankenttien-varjossa/

    VastaaPoista
  7. Econ Ruusun nimen luin silloin aikoinaan kun siitä kohistiin ja muistan pitäneeni siitä paljon. Muut listallasi ovat joko tuntemattomia tai lukemattomia, myös Kerstin Ekman mikä on noloa koska olen asunut Ruotsissa jo 15 vuotta enkä ole Ekmanilta lukenut kirjan kirjaa...

    VastaaPoista
  8. Ekmanilta olen lukenut jotain ruotsiksi, mutta en nyt muista mitä. Hyllyssäni näyttää olevan vain yksi E-alkuinen kirjailija, Lena Einhorn, joka romaanissaan Ninas resa kertoo, miten hänen puolanjuutalainen äitinsä selvisi holokaustista ja päätyi Ruotsiin. Todella vaikuttava kirja, jota suosittelen lämpimästi. Muistaakseni se on suomennettukin.

    VastaaPoista
  9. Kirsi, Ekmanin Tapahtui veden äärellä onkin hieno kirja. Lukemisesta on jonkin aikaa, mutta vieläkin kirjan tunnelma tulee mieleeni. Pidin todella paljon myös Sudentalja-trilogiasta. Lue se, niin tiedät miksi.

    Mainio idea käydä läpi kurjahyllyä aakkosittain. Minäkin voisin tehdä näin joskus, siinä samassa hamassa tulevaisuudessa, jolloin luen kaikki ne lukemattomat kirjatkin....

    VastaaPoista