tiistai 10. helmikuuta 2015

Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle



”[Katajamäki-]sarja kuvaa pienen hämäläiskylän elämänmenoa raikkaalla, nykyaikaisella otteella. Elämänmakuista viihdelukemista maalaisidyllistä, jota koetellaan vuoroin sisältä ja ulkoa päin.”

Kyseessä on ”suosittu naisten viihdesarja”, jossa on ”romantiikkaa, maaseudun idylliä ja ripaus nostalgiaa” sekä ”räväköitä naishahmoja”.  ”Elämänmyönteistä ja hyväntuulista naistenviihdettä.”Yhtä aikaa ajankohtaisia ja ajattomia puheenaiheita: yksinhuoltajuus, pienyrittäjyys, adoptio, suvaitsevaisuus… ”

Tällaisia määritelmiä löysin kustantaja Kariston nettisivuilta Anneli Kivelän Katajamäki-sarjan kaikkiaan kymmenen osan esittelyistä. Olen pannut merkille kirjasarjan mukavan rennon raikkaan ulkoasun kustantajan luetteloa selatessani, mutta lajityyppi ei ole lainkaan omintani, joten en ole sen enempää sarjaan tutustunut. Ei olisi kannattanut nytkään, tunnustan, mutta äänikirjan (ja vielä ihanan helpon mp3-muotoisen äänikirjan) houkutus oli kirjaston äänikirjahyllyllä liikaa. Voisinhan kokeilla, jospa sittenkin tykkäisin. Eikä oikein muutakaan kuunneltavaa tuntunut olevan tyrkyllä. Lainasin siis sarjan aloitusosan Kotiin Kajamäelle. Mutta kiville sitten ainakin pääosin meni tällä kertaa.

Kiristelin hampaitani jo kirjan alkulukujen dialogien kömpelyydelle. Pitkiin repliikkeihin on upotettu lukijalle tarkoitettua selostusta päähenkilön eli nelikymppisen yksinhuoltajaäidin Minne Malmin elämänvaiheista ennen kirjan alkua. On vaikea kuvitella ketään selostamassa omia vaiheitaan puhelimessa äidilleen tai parhaalle ystävälleen, näiden kun olettaisi jo tietävän muutenkin, mistä puhutaan. Mutta kerrontatekninen ratkaisu tietysti tämäkin. Alussa käytetään useita lukuja siihen jahkailuun, muuttaako Minne Tampereelta kahdeksanvuotiaan (ärsyttävän pikkuvanhan) Joona-poikansa kanssa perimäänsä mökkiin maalle Katajamäen kylään. Kirjan nimi kuitenkin jo paljastaa, että muuttaa. Mutta sitä ennen siis tarvitaan potkut, yllättävä perintö ja uusi työtarjous sekä ällistyttävän hyvin sujuva asunnon myynti, mutta sitten onkin kaikki valmista.

Kirjan juonessa on kaksi varsinaista päähaaraa. Toinen kuvailee Minnen asettumista maaseudulle ja toinen sitä, miten Minne joutuu hätistelemään kimpustaan toinen toistaan komeampia poikamiehiä, joita maaseutukylässä tuntuu vilisevän melkoisesti. Ja Minne tietysti on kaikkien uroksien mielestä ihanin neito kaikista. Lopussa luonnollisesti hääkellot kumajavat, ja sitä ennen on lähinnä suukoteltu ja sivelty poskea.

Maalle asettuminen onnistuu kaikin puolin vaivattomasti ja kivuttomasti. Äiti kannustaa tytärtään argumentilla ”Maalla asuminen on niin paljon halvempaa”, mutta tätä ei varsinaisesti mitenkään perustella. Paikallinen kyläkoulu kituuttaa lakkautusuhan alla, mikä ei sinänsä hämmästytä, koska kahdeksantoista oppilaan koulussa on kaksi opettajaa, keittäjä, tämän apulainen ja talonmieskin mainitaan jossain välissä. Menneen maailman makua on siinäkin, että molemmat kansankynttilät (joista miespuolinen on tietysti ’johtajaopettaja’) asuvat koulun yläkerran asunnoissa ja vetävät monenlaista harrastustoimintaa kylällä. Naapuriapu kukoistaa, eikä ryppyäkään ole maisemamaalauksen virheettömässä kankaassa. Kaiken kruunaa vielä täysin moitteeton ja mielenkiinnoton Minne, jossa ei ole sen enempää hajua kuin makuakaan.

No niin, kuten huomaatte, tämä tyylilaji ei ole ollenkaan makuuni, ja saan vain syyttää itseäni, että tähän lankesin. Aloin kuitenkin kuunnellessani miettiä, mikä kirjan juttu oikein on. Jotain siinä on oltava, vaikka se ei minulle aukenekaan. Ei kustantaja muuten olisi julkaissut sarjaa niin paljon, että tänä keväänä tosiaan ilmestyy jo kymmenes kirja. Monet ovat siis pitäneet kovastikin.

Kustantajan sivuilta napsimissani esittelyteksteissä puhutaan maalaisidyllistä, ja sitä tässä kirjassa ainakin oli kosolti. Itse ikäni maaseudulla eläneenä ja töitäkin tehneenä näen ympäröivän todellisuuden aika toisenlaisena. Mutta ehkä kaipuu maalle on kova niille, jotka joutuvat Tampereen kaltaisissa ’asvalttiviidakoissa’ ja ’betonierämaissa’ asumaan (molemmat määritelmät poimittu kirjasta). Valitettavasti idylli on usein maalaiselämästä kaukana. Pidän realistisesta kirjallisuudesta, ja minua viehättää myös moni muu tyylilaji maagisesta realismista fantasiaan. Tässä ei kuitenkaan ole kyse fantasiasta vaan romanttisesta ihanteellisuudesta, joka kuten huomaatte, on minulle jostain syystä punainen vaate.

Toisaalta olen pitänyt monenlaisesta romanttisestakin viihteestä, mutta yleensä niissä on mukana huumoria ainakin jossakin muodossa. Esimerkiksi Kaari Utrion epookkikomedioista pidän kovasti, samoin pidin nuorena vaikkapa Anni Polvan viattomista mutta vauhdikkaista romanttisista komedioista. Kotiin Katajamäelle -kirjassa ei ollut minusta lainkaan huumoria. Tunnustan, että on mahdollista, että kirjassa on huumoria, mutta minä en sitä vain ymmärtänyt. Voihan olla, että huumorintajuni ei riitä tähän.

Loppuun päästyäni mietin myös, miten tarina oikein voisi enää jatkua, sillä Minnen osaltahan homma saatiin siististi pakettiin. Minne tavataan ainakin osassa seuraaviakin kirjoja, mutta Kivelän idea on ollut ottaa joka teokseen eri päähenkilöt. Tapahtumapaikka vain on sama Katajamäen idyllinen maalaiskylä, johon näyttää väkeä lappaavan melkoista tahtia sarjan mittaan. Tämä ei varmasti olekaan ollenkaan huono ratkaisu. Lukija palaa tuttuihin maisemiin, mutta luvassa on aina myös jotain uutta.

No niin, nyt olen purkanut oman turhautumiseni ja olisi aika kuulla toisenlaisia näkemyksiä. Mikä näissä kirjoissa viehättää ja miksi? Tarkoitukseni ei ole loukata ketään eikä asettua mitenkään niiden yläpuolelle, jotka Kivelän kirjojen tyyppisestä kirjallisuudesta pitävät. Päinvastoin, onhan hienoa, että kirjoja luetaan ja kirjoitetaan ja että kysyntä ja tarjonta kohtaavat. Mutta valaiskaa minua, kiitos.

Koetin etsiä blogeistakin näkökulmia ja löytyihän niitä! Kirjakaapin avain -blogin Jonna vahvistaa käsitykseni kirjojen suosiosta ja on itsekin nauranut ja jopa hieman kyynelehtinyt kirjan äärellä. Kirjan pauloissa -blogin Paula on sattumalta kuunnellut kirjan työmatkoillaan melkein samanaikaisesti kanssani ja viihtynyt oikein hyvin.

Anneli Kivelä: Kotiin Katajamäelle
Kariston äänikirja 2012 (painettu kirja ilmestynyt vuonna 2007).
Lukija Pinja Flink. Kesto 8 h 27 min.

Lainattu kirjastosta.

Anneli Kivelän Katajamäki-sarja:                  

Kotiin Katajamäelle, 2007
Onnenkauppaa Katajamäellä, 2007
Uusia tuulia Katajamäellä, 2008
Katajamäellä kuohuu, 2009
Salaisuuksia Katajamäellä, 2010
Katajamäki yllättyy, 2011
Köydenvetoa Katajamäellä, 2012
Outo lintu Katajamäellä, 2013
Valoa ja varjoa Katajamäellä, 2014
Taikatemppuja Katajamäellä, 2015



6 kommenttia:

  1. No jopas. Tämä ei sitten purrut sinuun ollenkaan. Itse pidin tästä juuri automatkakuunteluna, sillä kuuntelen mielelläni jotain helppoa ja kevyttä, joka ei vaadi paljon keskittymistä.

    Mikä siinä sitten viehätti? Ehkä se oli juuri se romanttinen maalaisidylli, positiivisuus, aikuisten satu, jonka kanssa voi sulkea silmänsä tosielämän muuttojen vaivalloisuudelle. Minulle maaseutu on lapsuuden mummolakäyntejä, joten arkielämää en ole kovasti edes kokenut.

    Huumoria olin kuulevinani sanailuissa Minne ja Katin sekä Minnen ja Arton välillä. Kun sanottiin jotain ja kumpikin ymmärsi, että päinvastaista tarkoitettiin.

    Mutta samaa minäkin ajattelin, että mitä ihmettä voi Minnestä kirjoittaa vielä yhdeksän kirjan verran. Mutta onkin siis niin, että joka kirjassa on eri päähenkilö. Mielenkiintoinen ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ratkaisu auttaa myös Sinun ongelmaasi. Uusimmat kirjat voinee hyvin kuunnella äänikirjoina, vaikka ei väliin jääviä teoksia lukisikaan. Minä taidan kuitenkin jättää nekin väliin :D

      Poista
  2. Mulla on ollut jo pitkään tämä ja jatkoa tietokoneella odottamassa. Vähän on sellainen kutina jo etukäteen, että taidan tykätä - vaikken siis yhtään ole vielä lukenut. Luulen näiden siis uppoavan siihen samaan kevyeen maaseuturomantiikkaan mitä Enni Mustonen on aikanaan kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enni Mustosta en ole tainnut lukea yhtään, Kirsti Mannista kylläkin. Mutta arvelisin, että lajityyppi on jokseenkin sama.

      Poista
  3. Maailman ihanin kirjasarja eikä millään malttaisi jättää kirjaa kesken! Taas tuli juuri kolme kirjaa ahmittua ja elettyä ihania hetkiä "kirjan sisällä"!

    VastaaPoista
  4. Nämä on kirjastossakin hyvin suosittuja, on kymmeniä varauksia aina uuteen kirjaan. Onneksi lukijat ovat nämä löytäneet!
    Kirsti Manninen kirjoittaa kirjailijanimellä Enni Mustonen. Hänenkin kirjansa hyvin luettuja.

    VastaaPoista