perjantai 4. lokakuuta 2013

Syksyn kirjaisia tempailuja



Minäkin osallistuin syyskuussa tempaukseen, jossa luettiin kimpassa läpi kaikki Helsingin Sanomien äänestyksen sata parasta 2000-luvun kotimaista romaania. Tempaus oli jälleen leikkimielinen ja hyvää tarkoittava. Ideana oli lähinnä kiinnittää vielä huomiota kirjoihin, lukemiseen ja siihen, että Suomessa ilmestyy todella loistavaa kirjallisuutta. Kaikkea vain ei ehdi millään lukea. Kirjoitimme myös jokaisesta lukemastamme romaanista esittelyn blogiimme. Luettavissa on nyt siis sadasta kirjasta tuore arvio.

Urakka oli melkoinen, vaikka kukin luki listalta keskimäärin kaksi kirjaa. Ahkerimmat selättivät jopa neljä. Itse valitsin sellaiset kirjat, jotka olin vakaasti jo aiemmin päättänyt lukea. Olin nimittäin ostanut ne itselleni hyllyyn lukemista odottamaan. Yllätyksekseni huomasin kaikesta huolimatta tutun ilmiön nousevan pintaan. Olin puolijulkisesti luvannut lukea tietyssä ajassa kaksi nimettyä teosta. Jopas alkoikin tuntua työltä! Lykkäsin aloittamista. Kaikkea muuta luettavaa alkoi kiilailla listalla eteen. Lopulta oli vain päätettävä lukemisen aloittamisesta, sillä syyskuu oli jo hyvässä vauhdissa.

En ole varsinaisesti viimetipan ihminen, vaan pidän siitä, että olen saanut jonkin tehtävän suoritettu hyvissä ajoin ja rauhassa ennen määräaikaa. Sillä menetelmällä tuskailuistani huolimatta sain tälläkin kertaa ”suoritukseni” kasaan. Sitten olikin mukavaa seurata aivan toisenlaisia persoonia. Huikeimmat saivat homman pakettiin minuuttia ennen määräaikaa! Se on jo taidetta! Melkoinen yhteisen urheilujuhlan tuntu oli ilmassa syyskuun viimeisenä päivänä, kun jännitimme, saammeko listan kasaan vai emme. Saimme! Mahtavaa!

Idean äiti Hanna Kirjainten virrasta toimi tässä projektissa virallisena emäntänä tai koordinaattorina. Käykää ihmeessä lukemassa myös Hannan tunnelmat! Kirjasfäärin kooste taas linkitettiin NYT-liitteen verkkosivuille!

Valitsin siis satasen listalta aiemmin lukemattomat teokset. Ensimmäinen oli Riku Korhosen esikoisromaani Kahden ja yhden yön tarinoita. Toinen oli Miika Nousiaisen kolmas romaani Metsäjätti. Kumpikaan ei ollut minulle mikään valtaisa lukuelämys, vaikka molemmista kirjoista pidinkin. Olen tyytyväinen, että ne on nyt luettu. Nämä haastekirjani mukaan lukien olen lukenut mielestäni melko hyvin läpi tuon listan, sillä kaikkiaan 66 % kirjoista olen lukenut. Joitakin teoksista on myös henkisellä luettavien listallani ja löytyypä joitakin hyllystäkin lukemattomina.

Liitän listan tämän jutun loppuun. Kustakin linkistä pääsee suoraan haastebloggausta lukemaan. Haastankin nyt kaikki lukemaan listan esittelyt läpi, leikkimielellä totta kai!

Haasteesta tuli mieleen, että käsittääkseni edelleen mahtuisi lahjoitusrahaa kirjabloggaajienlukutaitokampanjan keräystilille. Hienosti on rahaa kertynytkin, ja Suomen Pakolaisavusta kerrotaan, että summalla saa jo nyt aivan huikeita aikaan:

”Kirjabloggareiden lukutaitokampanja tuotti huikeat 1415 euroa lukutaitotyöhön. Pakolaisavun hankkeita tukee ulkoministeriö, jonka tuessa on 15 prosentin omavastuuosuus. Kirjabloggarikampanjan tuotolla katetaan tätä omavastuuosuutta, joten tämän kerätyn summaan lisätään vielä 85 prosenttia ministeriön hanketukea. Näin ollen kampanja tarkoittaa 9433 euroa kohdemaihimme lukutaitotyöhön. Tällä saadaan jo hirmuisen paljon aikaiseksi. Jo pelkästään 1415 eurolla voimme tarjota yhdeksän kuukauden lukutaitokoulutuksen 27 pakolaiselle ja paluumuuttajalle. Keräyksen ja ulkoministeriön yhteissummalla tuo koulutettavien määrä kasvaa jo 181 ihmiseen.”

Tässäkin tempauksessa on ollut ilo olla mukana!                       


Mutta tässä siis vielä sadan kirjaesittelylinkin lista, ole hyvä:

3 kommenttia:

  1. Aika isoon lukuprosenttiin pääsin minäkin. Listalla on myös kirjoja joita muutamia olen aloittanut useammankin kerran.
    Minusta lista olisi tasapuolisempi jos jokaiselta kirjailijalta pääsisi vain yksi romaani.
    -Wille-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, tuota monen kirjan probelmatiikkaa mietin minäkin sekä äänestysvaiheessa että tulosten tultua. Monen kirjailijan kohdalla on varmasti ollut hajontaa aika lailla. Esimerkiksi minun oli hankalaa valita, mitä Sirpa Kähkösen kirjaa olisin äänestänyt.

      Poista
  2. Mulla on kyllä sama problematiikka että kun tulee näitä "luen tietyn kirjan tiettyyn ajanjaksoon mennessä" niin jokin siinä tökkii, silloinkin kun kirja olisi hyvä...siihen on syynsä että en yleensä osallistu perinteisiin lukupiireihin ja tähän satas-haasteeseenkaan ei ollut aluksi tarkoitus :)

    VastaaPoista