perjantai 18. lokakuuta 2013

Laura Gustafsson: Anomalia



Kirjan nimi on Anomalia. Sivistyssanakirjan mukaan sana tarkoittaa ’erikoisuutta, poikkeusta säännöstä, säännöttömyyttä ja epämuodostumaa’. Varsin osuvaa, sillä juuri näistä asioista Laura Gustafssonin teoksessa on kyse, monella tasolla vieläpä.

Gustafssonin esikoisteosta Huorasatu en ole lukenut, mutta sen nostattamaa keskustelua toki olen silmäillyt ihan pakostakin. Anomaliaankaan en ehkä olisi tullut tarttuneeksi, mutta sitä tarjottiin arvosteltavaksi Turun kirjamessuilla paneelin yhteydessä ja ahneena sekä uteliaana päätin tarttua tilaisuuteen.

Huorasadun maineen perusteella osasin odottaa jotakin ei niin tavallista lukukokemusta, ja se odotushorisontti ainakin toteutui täydellisesti. Myönnän olleeni kirjan äärellä lähinnä ymmälläni, ja olen sitä edelleen, vaikka loppuun päästyäni toki hahmotin kokonaisuuden paremmin kuin alussa. Silti olisi liioiteltua ja jopa uhkarohkeaa väittää, että nyt ymmärrän, mistä kirjassa on kyse.

Anomalia muodostuu seitsemästä luvusta tai osasta, jotka vaikuttavat itsenäisiltä mutta joita sitten kuitenkin yhdistää jokin. Viimeinen osa Ilmestys tavallaan vetää langat yhteen, mutta vertauskuvallisen arvoituksellisesti. Tekstilajit vaihtelevat, ja pari osaa eli Baby P:n kirja ja Toinen Kamalan kirja: Intialainen ihmissusi Lontoossa rakentuvat dialogin varaan. Itse asiassa jälkimmäinen on kirjoitettu suoraan näytelmän muotoon. Lukiessani kiinnitin muutenkin huomiota varsin luistavaan repliikkien käyttöön, enkä siis yllättynyt, kun huomasin Gustafssonin suorittaneen dramaturgin opinnot ja olevan myös näytelmäkirjailija.

Teemana on ainakin lapsiin kohdistuva silmitön väkivalta. Baby P on lontoolainen puolitoistavuotias, joka pahoinpidellään kuoliaaksi. Miten niin oikein pääsi käymään yhteiskunnan turvaverkosta huolimatta? Gustafsson kertoo, miten. Puistattavaa. Eritoten siksi, että tarina on niin todennäköinen. Juuri niin se on mennyt ja taas menee. Kukaan ei oikeasti välitä, viitsi tai uskalla puuttua. Mielikuvituksellisimmatkin selitykset niellään kakomatta, vaikka pientä lasta on selvästi laiminlyöty ja eritoten lyöty. Äidin todellisuudesta vieraantuneisuutta korostavat vielä otteet tämän some-päivityksistä. Ihminen on kiistatta pedoista julmin.

Kamala on nuori susityttö, joka Ensimmäisessä Kamalan kirjassa joutuu intialaisen pastori Singhin hoiviin orpokotiin 1920-luvun Intiassa. Singhille nelinkontin kulkevasta susien kasvattamasta metsäihmisestä muodostuu pakkomielle: hän päättää ennallistaa tytön, saada hänet takaisin sivistyksen piiriin. Tehtävä osoittautuu ylivoimaiseksi. Lopulta Kamala viedään pois. Hämmentävästi samat henkilöt (?) ovat vanhentuneet vain muutaman vuoden Toisessa Kamalan kirjassa, joka sijoittuu 2000-luvun alun englantilaiseen mielisairaalaan. Siellä hoitaja Underdog ryhtyy samaan puuhaan kuin Singh Intiassa eli Kamalan parantamiseen. Näytelmän muotoon kirjoitettu osio menee tragikoomiseksi. Kamala on kaikilla mittapuilla todellinen anomalia, mutta surullista kyllä kukaan ei tunnu huomaavan, että villin olemuksen alla Kamala on oikeastaan koko kirjan inhimillisimpiä hahmoja.

Kolmas säie kokonaisuudessa on vielä suomalainen lentoemäntä, joka huomaa tulleensa raskaaksi Intiassa. Nainen tekee odottamattoman radikaalin ratkaisun lapsensa suhteen, ja jälleen ollaan anomalian äärellä monessakin mielessä.

Anomalian on erikoisin katkelma on suppea Vauvaevankeliumi-niminen teksti, joka muistuttaa kiivasta mielipidetekstiä tai julistusta – evankeliumia. Siinä otetaan suoraan kantaa lasten kaltoin kohtelua ja jopa murhaamista vastaan ja rinnastetaan se ravinnon tehotuotantoon. Lihaa syövät ihmiset ovat kaikki murhaajia.

Erikoinen lukukokemus. Teknisesti helppolukuinen teos, mutta aiheet hurjia, raskaitakin. Tietty absurdius kuitenkin toimii etäännyttävästi. Ihmisten toiminnan naurettavuus näyttäytyy irvokkaana.

Laura Gustafsson: Anomalia
Into 2013. 242 s.

Arvostelukappale.

 P.S. Kirjasta tuli mieleen, että muistan joskus, olisko 1970-luvulla, nähneeni dokumentin ranskalaislapsesta, joka löydettiin metsästä ja jota koetettiin opettaa ihmisen tavoille. Onkohan muilla tarkempia tietoja tästä? Susien kasvattamat lapsethan taitavat olla mytologista perusainesta, ainakin Romulus ja Remus tulevat heti mieleen.


18 kommenttia:

  1. Huorasadusta minä pidin aiheensa ja sanomansa puolesta paljon, mutta tätä jotenkin vierastan. Aion kyllä lukea, mutta ehkä vähän myöhemmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huorasatu jäi minulta väliin ihan siksi, että luettavaa vain on niin paljon tyrkyllä. Gustafsson kirjoittaa hyvin, joten ehkä vielä joskus siihenkin tartun.

      Poista
  2. Vai muistatko Francois Truffautin elokuvan Kesytön (1970) jossa on tuollainen tarina (taisi olla kyllä liittymä tosijuttuun)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaa hyvin olla, että mielikuvani liittyvät mainitsemaasi elokuvaankin. Muistot 70-luvusta ovat hieman, hmm, sumeita. Syynä nuoruus. :)

      Poista
  3. Minulle nämä Laura Gustafsonin kirjat ovat vieraita. Anomalian esittelysi sai kiinnostukseni hereille kirjaa kohtaan, vaikka yleensä ottaen en tykkää lukea ihmisen raaasta pahuudesta. Tartun tähän kirjaan ehkä suurimmaksi osaksi siksi, että kirjoittaja kirjoittaa hyvin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitään miellyttävää luettavaa tämä ei aiheen puolesta ole, mutta kirjoittaja on kieltämättä taitava.

      Poista
  4. Minäkin aion tähän pikapuoliin tarttua, mutta pinossa on juuri nyt paljon muutakin... Huorasatu teki kyllä melkoisen vaikutuksen silloin aikanaan, ja oikein odotin, mitä nyt on luvassa. Lapsiin kohdistuva väkivalta on aiheena kammottava enkä haluaisi tietää siitä mitään, mutta jos absurdius etäännyttää, uskallan ehkä paremmin.

    Toisaalta tämän juttusi jälkeen jäin miettimään, mikä on kirjan funktio. Nostaa esille tärkeä teema? Vieraannuttaa lukija? Tehdä taidetta, tietysti, mutta silti? Ovatko hankaluus ja vaikeastiymmärrettävyys itse tarkoitus vai oheistuote?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon kysymykseen vastaisi ehkä parhaiten kirjailija itse. Jossakin vaiheessa minua yleensä alkaa hankaluus ja vaikeaksi tehty ärsyttää, jos hiukankin haiskahtaa "tekotaiteelta". Tässä niin ei käynyt, vaan tunsin, että mieltäni jollakin tavoin ärsykkeillä pistettiin liikkeelle. Mielenkiintoinen kirja, ja arvelenpa, että tulee jakaamaan lukijansa myös.

      Poista
  5. Minäkään en ole vielä lukenut Huorasatua, mutta tämä kiinnostaa ehdottomasti aiheensa puolesta enemmän. Nämä villilapsitapaukset ('feral child') ovat todella mielenkiintoisia, jäivät aikoinaan mieleen psykologian tunneilta. Olin itse asiassa miettinyt tätä kirjaa aiemmin samana aamuna, ja sitten tätä tarjottiinkin paneelissa luettavaksi. Pakkohan tilaisuuteen oli tarttua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen, että tulin tarttuneeksi tarjoukseen myös, sillä muuten todennäköisesti kirja olisi minulta jäänyt väliin. Hyvä vaihteluksi lukea jotakin epätodennäköistä.

      Villilapsiteema tässä on kiehtova, vaikka aika armottomasti kuvattu.

      Poista
  6. en ole lukenut Gustaffsonia lainkaan mutta kiinnostaisi kyllä..

    VastaaPoista
  7. Hmmm, minä en ole tähän vielä tarttunut, kun vähän hirvittää. Täytyy odottaa sopivan rentoutunutta mielentilaa, että kestää lukea lapsiin kohdistuvasta väkivallasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rankka kieltämättä. Mutta valitettavasti tosielämä on vielä pahempaa. Kun luin tätä, Suomessa alkoi juuri sen 8-vuotiaan tytön surman oikeudenkäynti.

      Poista
  8. Anomaliasta: Vaietuin anomalia Suomessa pesii lapsiin ja heille läheisimpiin kohdistuvana väkivaltana "oikeus"prosesseissamme, kun kulttuurimme "asiantuntijat" eli lääkärit ja oikeusoppineet [ennen papit] joukkovoimallaan raiskaavat [so. tuomitsevat raiskatuiksi, kaikkine väkivaltaisine seuraamuksineen] kaikkein puolustuskyvyttömimpiä.

    Aiheesta saisi synkän, mutta tärkeän "true-Anomalia" -kirjan, vaikkei tilanne Suomessa siis varsinainen anomalia ole, koska se on käytäntö eikä poikkeus. Kulttuurinen anomalia olisi väkivaltaisen oikeuskäytännön paljastamisen salliminen itsellemme [väkivaltakuttuurillemme]. Esimerkki: Auer'in lasten seksuaalirikostuomiot ["asiantuntija"kulttuurimme heittämän pesuveden mukana] ovat kulttuurisen väkivallan ydintä tänään.

    En ole tätä Anomalia-kirjaa vielä lukenut, mutta aiheesta saisi hyvän "true story" jatko-osan nimellä ANOMALIA - totuus on tarua ihmeellisempää.

    t. potentia cultūralis lupus est.

    VastaaPoista
  9. Vaikuttaapa mielenkiintoiselta kirjalta. Se Huorasatu ei minua niinkään kiinnosta, koska olen ymmäränyt että se on sekava (onkohan se?). En jaksa sellaisia lukea. Mutta siis Anomalia lienee selkeä, kun on "teknisesti helppolukuinen"? Vaikuttaa tosiaan sen verran erikoiselta kirjalta, että pistänpä korvan taakse.



    VastaaPoista
  10. Luin Anomalian joulupäivänä loppuun ja vaikutuin. Baby P:n tarina aiheutti minulle paitsi psyykkisen, myös fyysisen pahoinvointikohtauksen. Niin sen pitikin.
    Pidin Huorasadusta sen karnevalistisuuden ja monikerroksisuuden vuoksi. Se on iloista uutta feminismiä, ainakin minä koen sen niin. Anomaliasta pidän sen vakavuuden vuoksi. Tyylissähän on paljon samaa kuin Huorasadussa - monenlaisia tyylejä, asiaproosaa, parodiaa, fiktiota, näytelmää, julistusta - mutta tärkeintä tässä kirjassa on mielestäni kysymys, mikä ihmistä oikein vaivaa. Miksi ihminen alistaa muita lajeja ja toisia oman lajinsa edustajia?
    Eipä nyt enempää. Ryhdyn suunnittelemaan omaa bloggausta tästä.

    VastaaPoista