keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät




Aika tarkalleen vuosi sitten kirjoitin pitkän tekstin tanskalaisesta kirjailijasta Jussi Adler-Olsenista ja hänen dekkarisarjansa Osasto Q:n suomennetusta aloitusosasta Vanki. Jos kirjailija ja sarja kiinnostavat, pääsee tuolta jutustani ainakin eteenpäin linkkien kautta.

Gummerus on julkaissut nyt sarjan toisen osan suomeksi nimellä Metsästäjät (tanskankielinen nimi Fasandræberne kääntynee 'Fasaaninmetsästäjät'). Sarja etenee tyypilliseen dekkarisarjatyyliin, eli rikosjuoni on kirjoissa itsenäinen, mutta henkilöiden elämä kulkee läpi sarjan punaisena lankana. Ensimmäistä osaa ennen päähenkilö rikoskomisario Carl Mørck oli joutunut ryhmineen väijytykseen. Yksi ryhmästä kuoli, toinen haavoittui ja halvaantui, mutta Mørck pääsi vähimmällä pystymättä kuitenkaan auttamaan alaisiaan. Tätä tapausta sivutaan tässä toisessakin osassa sen verran, että on syytä olettaa tapauksen vielä selviävän aikanaan.

Mørck jatkaa miniosastonsa johdossa poliisilaitoksen kellarissa. Osastoa täydennetään sihteeri Rosella, joka osoittautuu nopeasti varsin värikkääksi persoonaksi ja käy ilmi, että hän on ns. siirtohenkilö, siis tapaus, jota ei haluta mihinkään yksikköön hankaluutensa vuoksi. Oikein sopiva täydennys äksyn Mørckin ja omintakeisen wannabe-etsivä Assadin joukkoon.

Mørck kuvittelee voivansa jäädä lepäämään laakereilleen onnistuneen ensimmäisen tapauksensa johdosta. Niin ei kuitenkaan käy, vaan juttu herättää jopa kansainvälistä huomiota ja Mørckin odotetaan jopa esiintyvän norjalaisille turskanp… eikun kollegoilleen. Pelastukseksi koituu kuitenkin uusi selvittämätön rikostapaus menneisyydestä. Niitähän osasto Q on perustettu ratkomaan. Omituista vain on, että kukaan ei tiedä, mistä kansio Mørckin pöydälle tuli. Lisäksi kaksoismurhasta on jo tuomittu mies, joka on vapaaehtoisesti tunnustanut teon.

Kyseessä on siis kaksikymmentä vuotta aiemmin tapahtunut raaka murha kesämökillä. Teini-ikäiset sisarukset on tapettu Trivial Pursuit -pelin äärelle. Veli on tapettu yhdellä iskulla, mutta sisar on potkittu ja hakattu tohjoksi. Johtolankoja ei juuri ole, mutta epäily on kääntynyt kohti sisäoppilaitoksessa opiskellutta jengiä, viittä poikaa ja yhtä tyttöä. Jengiläiset ovat kaikki Tanskan rikkaitten perheitten jälkeläisiä. Köyhin joukosta on myöhemmin tunnustanut teon ja yllättäen rikastunut vankilassa ollessaan osakekaupoilla. Mørckin epäilyt heräävät. Olivatko samat nuoret myös muiden samoihin aikoihin tapahtuneiden pahoinpitelyjen ja katoamisten takana? Mistä todisteet nykyään korkeissa asemissa olevia miehiä vastaan? Joukon ainoa nainen on kadonnut ja asunee nykyään kadulla.

Kuten Vangissa myös Metsästäjissä lukija tietää poliisia enemmän, koska näkökulma siirtyy välillä epäiltyjen puolelle. Jengi on todellakin syyllinen, mutta ketkä ovat enemmän syyllisiä kuin toiset. Miksi yritysjohtajat haluavat kiihkeästi asunnottoman entisen ystävänsä pois päiviltä? Kuka oikeasti on joukon vaarallisin jäsen ja miksi?

Ihan Vangin veroinen jännityspaketti Metsästäjät ei ole, mutta toki viihdyttävä ja laadukas dekkari. Juoni etenee kaikkien menneisyyden kamaluuksien paljastumisesta huolimatta melko verkkaan. Yhteiskuntakritiikki lipsahtaa hivenen liioittelun puolelle. Sisäoppilaitoksen rikkaiden lapsista ei kenestäkään ole tullut hyvää ihmistä, vaikka menestystä on kertynytkin. Adler-Olsenin maailmassa rikkaat eivät osaa rakastaa tai antaa ihmisarvoa muille kuin vertaisilleen. Se ahdistaa. Toisaalta taiten rakennettu kuva snobeista verenhimoisista sadisteista on myös vaikuttava.

Loppuhuipennus kirjassa on jälleen piinaavan jännittävä.
                                               
Osasto Q on saanut joulukuussa viidennen tanskankielisen osan, ja toivon, että sarjan suomentamista jatketaan. Joskus kustantajat tuntuvat luopuvan hyvistä sarjoista kesken kaiken, kuten vaikkapa on tainnut käydä C. J. Sansomin mainiolle Shardlake-sarjalle. Sääli.

Jussi Adler-Olsen: Metsästäjät (Fasandræberne)
Suom. Katriina Huttunen. Gummerus 2013. 451 s.

P.S: Mikä muuten on tylsin ammatti? Sitaatti Metsästäjistä:

Mies oli komea mutta tylsän näköinen samettitakissaan ja täysparrassaan. Hänestä näkyi kauas, että hän oli lukionopettaja.

5 kommenttia:

  1. Heh, lopun sitaatti oli aika hauska lopetus jutullesi. :)

    Haluaisin lukea Vangin, mutta nyt jotenkin tuli tunne, että tämä seuraava oli kuitenkin pettymys sinulle ja en tiä, haluanko sitoutua uuteen sarjaan. En pidä liian mustavalkoisesta ja osoittelevasta yhteiskuntakritiikistä, ja sellaisen kuvan sain, että tässä juuri se voisi tökkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä lievä pettymys tosiaan. Henkilöt ja asetelmat poliisiasemalla olivat jo tuttuja, eikä niihin tullut kuitenkaan ratkaisevaa uutta. Myös tapa kertoa lukijalle niin paljon enemmän kuin mitä poliisit tietävät on jonkinlainen riski. Lukija ei enää mieti, kuka voi olla syyllinen, vaan jännittää sitä, missä vaiheessa poliisi pääsee jäljille ja miten nappaa rikolliset. Päähenkilön selviytymisestäkin voi olla varma, vaikka aika hyvin hiukset kyllä loppukohtauksessa nousivat jälleen :) Toinen romaani ei ole se helpoin.

      Suosittelen kyllä silti vankia ja tätäkin. Eihän ole pakko lukea koko sarjaa? Ja itsekin kuulun kuitenkin niihin, jotka viihtyvät sarjojen parissa.

      Tuo yhteiskuntakritiikki tosiaan minua tökki, koska se on tässä minun mielestäni turhan mustavalkoista. En oikein jaksa uskoa, että täysi tunteettomuus ja kammottava julmuus pesii vain rikkaitten perheissä.

      Poista
  2. Eihän tylsän *näköinen* ole lainkaan sama kuin tylsä *ammatti*. Tai vielä superlatiivissa? Hieno upea dekkari kuten edeltäjänsäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eipä tietenkään ;) Sattuneesta syystä nyt vain keräilen tähän yhteen ammattiin liittyviä heittoja kirjoista.

      Poista
  3. Ihan totta, vangin tasolle teos ei yltänyt ja olihan kirjassa kieltämättä kärjistyksen makua; ei kai kaikki rikkaat penskat aivan näin verenhimoisia ole...? :)

    Hyvä dekkari kuitenkin!

    VastaaPoista