lauantai 10. syyskuuta 2011

Jari Tervo: Layla



Kohtaloni ei kiinnosta ketään.

Vain niitä, jotka tahtovat minut tappaa.


Jokohan tämä nyt on se Jari Tervon Finlandia-palkinnon arvoinen romaani? Hehkutettu ainakin on, Hesari räväytti kokosivun jutun kirjan ilmestymispäivänä (verkossa vapaasti luettava versio täällä), ja vielä eilisessäkin (9.9.) toimittaja Antti Majander kehuu kirjaa viiden muun ohella. Mieskirjailijat kun ovat ottaneet kirjoissaan jälleen kantaa päivänpolitiikkaan.

Itse en ole aivan vakuuttunut, kaikesta huolimatta. Pidin kirjasta kyllä, vaikka jälleen törmään tähän ikuisuuskysymykseen, voiko ja saako edes pitää kirjasta, jossa käsitellään kauheita asioita. Mielestäni kyllä, sillä hyvin käsiteltynä kauheudet saavat ajattelemaan, tuntemaan ja kenties jopa toimimaan. Majander intoutuu ylistämään Tervoa aihevalintansa takia Suomen näkyvimmäksi feministiksi. Mutta miksi Tervon käsittelemät aiheet, maahanmuutto, islamin ja kaiken vieraan pelko, kulttuurien väliset ennakkoluulot, naisiin kohdistuva sorto, alistaminen ja väkivalta, prostituutio ja ihmiskauppa, kunniamurhat, rikollisuus jne. saavat valtamedian huomion ja suitsutuksen nyt, kun käsittelijä on Jari Tervo, mieskirjailija? Aiheet kun eivät ole suomalaisessa kirjallisuudessa mitenkään uusia. Niitä vain ovat käsitelleet ennen naiset. Laylaa lukiessani nimittäin koin useaan kertaan, että olen jo lukenut tästä. Vahvimmin mieleen nousivat viime vuodelta Anja Snellmanin Parvekejumalat ja viihteellisempi mutta yhtä kaikki samaa aihealuetta käsittelevä Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet. Ulkomaisista mielessä pyörivät Herrbjørg Wassmon Lasi maitoa, kiitos ja ainakin Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa. Hosseini tosin on mies, tiedän.

Jari Tervo jakaa mielipiteitä kirjailijana ja varsinkin julkisuuden henkilönä. Sanavalmis mies esiintyy viikoittain televisiossa, ja vaimokin on kirjailija, joka kirjoittaa avoimesti teksteissään Kirjailijasta eli Jari Tervosta. Itse pidän Tervoa yhtenä kestosuosikkinani, jonka proosatuotannosta olen lukenut suurimman osan, viimeksi Myyrän. Tästä historiallisesta trilogiasta on tosin lukematta vielä Troikka, enkä Koljattiakaan ole lukenut, vaikka teatterisovituksen olenkin nähnyt (siihen en kovasti ihastunut). Tervon vahvuuksia ovat verraton kielenkäyttö, mestarillinen rakenteella kikkailu (positiivisessa mielessä) ja loistava juonenpunonta. Kirjojen henkilögalleria on yleensä hengästyttävän laaja, mutta lukija voi olla vakuuttunut siitä, että lopussa kaikkien tarinat ovat ainakin kertaalleen ristenneet. Lukuisat pienet yksityiskohdat loksahtavat lopulta juuri niille kuuluville paikoilleen. Suosikkejani on edelleen ällistyttävä Minun sukuni tarina, jossa lukijaa viedään eikä meinata. Historiatrilogiaa varten Tervo on joutunut tekemään mielettömästi taustatyötä, eikä Laylakaan varmasti kovin helpolla ole syntynyt.

Mutta sitten asiaan, eli Laylaan. Juoni on jälleen tervomaiseen tapaan monihaarainen ja polveileva, mutta jotakin siitä on pakko kertoa. Tarinassa on kaksi päähaaraa, jotka luonnollisesti yhdistyvät. Alkuun lähdetään Istanbulista kurdien puolilaittomalta asuinalueelta. Kurdiperheen toisiksi vanhin tytär Layla viettää häitään hänelle jo heti syntymän jälkeen sovitun serkkunsa kanssa. Ikävä kyllä Laylasta ei hääyönä olekaan vuotanut verta morsiusvuoteen lakanoille. Hän on häpäissyt sekä aviomiehensä että oman perheensä. Teko ei voi jäädä rankaisematta. Suku raahaa paikalle turkkilaisen työmiehen, jonka on viikkoa aikaisemmin nähty puhuttelevan Laylaa. Kiihkoissaan miehet naisväen kannustamana murhaavat ensin turkkilaisen. Sitten on Laylan vuoro. Odottamatta poliisit kuitenkin ajavat pihaan, ja vielä suurempi yllätys on, että Laylan vanhin veli Nasir auttaa sisarensa pakoon.

Samaan aikaan Suomessa kauppatieteiden maisteri Armonlahti yrittää selvitä veloistaan virittelemällä uutta bisnestä. Mies hankkii Kruununhaasta ison vuokra-asunnon alkoholisti Helenan nimiin. Helena yrittää selvitä kuiville saadakseen jälleen tavata viisivuotiasta poikaansa. Ainoa keino on ryhtyä huoraksi, prostaamaan, kuten Tervo asian ilmaisee. Armonlahti tekee Helenasta jonkinlaisen bordellin emännän, joka tietysti myös itse osallistuu varsinaiseen työskentelyyn. Pian toiseenkin huoneeseen löytyy työntekijä, mutta kolmas odottaa edelleen asukastaan. Lukija tietääkin jo, kuka siihen lopulta tulee.

Layla saa perheensä miehet peräänsä. Kunnia ja miehuus on palautettava, eikä heimon häpäisijää saa päästää livahtamaan. Suomessa kuvioihin liittyy vielä ainakin filosofian ylioppilas Mika Jaussi, joka haluaa estää islamin leviämisen Suomeen mahdollisimman konkreettisin keinoin, sekä Armolahden poika, joka saa selville isänsä maustebisneksen todellisen laidan. Myös Helenan asioista päättävällä sosiaalityöntekijällä sekä vuokraisännällä on omat ratkaisevat roolinsa kuvioissa.

Tervo ei tyydy tekemään Laylan taustaa ylimalkaisesti, vaan perheen sisäiset suhteet on rakennettu taiten. Miehiä ei aja Laylan perään pelkästään hehkuva viha ja kostonhimo tai perinteen velvoite. Takana on monimutkaisempia asioita, jotka vähitellen paljastuvat tarinan edetessä. Layla on uskottavasti kuvattu, samoin hänen ystävänsä Tamara. Mutta jos haluaa oikeasti lukea, millaista on joutua vieraaseen maahan alaikäiseksi seksiorjaksi, kannattaa lukea Wassmon Lasi maitoa. Siinä kohtaa nimittäin Tervo päästää lukijan helpolla, kenties myös itsensä. Toisaalta se ei ole Laylan heikkous. Tarinaa ei voi syventää joka suuntaan, vaan on luotettava lukijankin mielikuvitukseen.

Antti Majander on lainannut arvioonsa saman kohdan kuin minäkin merkitsin hiirenkorvalla:


"Finlandiyassa entiset miehet ja entiset poikaystävät tappoivat naisiaan aivan samoista syistä kuin kurdit tai turkkilaiset tai syyrialaiset miehet, mutta Finlandiyan miesten murhia ei kutsuttu kunniamurhiksi. Silti he murhasivat oletetun kunniansa vuoksi. Heidän uskontonsa oli humala. He vetäytyivät oikeudessa sen suojiin."


Nämä ovat Laylan veljen Nasirin sanoja kirjan lopussa. Lopun Tervo vetää omalla tyylillään kenties aavistuksen överiksi. Muutenkin Tervo on tässäkin kirjassaan onnistunut pitämään humoristin pilkkeen silmäkulmassaan. Kirjan alussa Layla tapaa vanhan ja viisaan kurdimiehen, joka kehottaa häntä pakenemaan Suomeen, Finlandiyaan, koska se on selvästi aito paratiisi Euroopassa. Syynä on se, että suomalaiset ainoana kansana ovat tajunneet jalkapallon turmiollisuuden:


”Älyä ruokittiin pitkillä selostuksilla menneistä ja tulevista jalkapallo-otteluista. Lapsilta riistettiin kädestä kirja ja työnnettiin tilalle pallo. Vauhtiin potkaistu pallo ei enää pysähtynyt. Se kimpoili loputtomiin, Lontoosta Buenos Airesiin, Kairosta Kiotoon. Se ylitti Himalajan ja valtameret. Se pysähtyi galaksimme ytimeen auringoksi. Kansat pitivät uljaimpana saavutuksenaan pääsyä potkimaan nahkapalloa maailmanmestaruuskisoihin. --- Yksi kansa ei piitannut jalkapallosta. Se oli Finlandiya. Kenraali hymyili. Finlandiya ei ollut koskaan potkinut palloa mestaruuskisoissa siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei kiinnostanut Finladiyaa. Se ei alentunut ilta toisensa jälkeen möykkäämään betonistadioneilla. Reisien pönkistämisen sijaan se keskittyi hengen aateluuteen. --- Miehet olivat Apollon kaltaisia: leveät hartiat, taivaansiniset silmät, pilvetön otsa ja lihaksikkaat, lämpimät kädet. He eivät muistuttaneet lainkaan jalkapalloheeroksia, manchesterilaisia gangstereita.”


Niinpä! J

Jari Tervo: Layla
WSOY 2011. 361 s.

P.S. Alla olevien kommenttien takia olen hieman hämmentynyt. Kuka Tervoa oikein lukee ja ostaa? Käsittääkseni hän on Suomen myydyimpien ja luetuimpien nykykirjailijoiden joukossa, vilkaiskaapa vaikka tätä linkkiä. Ovatko lukijat miehiä? Oma mieheni ei ole oikein Tervoon ihastunut. Toinen saman sukupolven kirjailija Kari Hotakainen tuntuu purevan kirjablogien naisiinkin. Voisikohan joku mies kommentoida?

20 kommenttia:

  1. Mä jo vähän lämpenin Tervolle, mitä ei ole aiemmin tapahtunut. Mutta voi, ei taida olla mitään uutta auringon alla tässäkään tervossa.

    Olen syvästi sitä mieltä, että tällaiset kunniamurhakirjat tekevät enemmän pahaa kuin hyvää. Odotin vähän uutta näkökulmaa, mutta kaipa kirjallisuus(kin) liikahtaa hitaasti eteenpäin. Ensin on jokaisen kirjoitettava oma kirja samasta aiheesta. Nyt taitaa olla menossa maahanmuuttaja-kunniamurha-kirjat ja toisaalla karkkipäivä-aiheiset kirjat. No, tärkeät aiheet molemmat, ei siinä mitään.

    VastaaPoista
  2. En ole lukenut Parvekejumalia enkä Laylaakaan, mutta Snellmanin kirjaa taidettiin kyllä suitsuttaa paljon mediassa. Luin hiljattain netistä Hanna Kuuselan kritiikin Snellmanin kirjasta (löytyy googlella), jossa kritisoitiin Snellmanin kirjan kulturalistista maailmankuvaa (siis ajatusta, että maahanmuuttajien rikokset johtuvat kulttuurista ja kantaväestön taas esim.köyhyydestä) ja kirjaa hymistelleitä kritiikkejä.

    En siis tosiaan ole lukenut kumpaakaan kirjaa, mutta Mari A.:n kommentissa saattaa hyvinkin olla perää.

    VastaaPoista
  3. Kiitos Kirsi tästä! Minulla Tervoon kaksijakoinen suhtautuminen: toisista kirjoista, kuten esim. Ohrana. olen pitänyt paljon, toisia taas en jaksa lukea ensimmäisiä sivuja pitemmälle.

    Tämä saattaisi olla taas sellainen, josta pitäisin.

    Mieleeni tuli, että tekeekö tästä kirjasta niin erikoisen, juuri se, että sen on kirjoittanut Tervo? Kukaan ei ehkä yllättynyt Lehtolaisen tai Snellmanin aihevalinnasta, mutta Tervon tapauksessa siinä voi jolla vähän yllätysmomenttia?

    VastaaPoista
  4. Kiitos valoittavasta arviosta! Katsoin tätä kirjaa kirjakaupassa, mutta jätin sen vielä rauhaan. Tarvitsee varmaan hakea se sieltä pois :P

    VastaaPoista
  5. Uskalsin lukea juttusi, kun vielä jonottelen sitä Tervo-kappalettani kirjastosta... Kiinnostus ei ainakaan tästä hiipunut :-)

    VastaaPoista
  6. Kiitos arviosta! Olenkin odotellut, että joku seuraamistani bloggaajista kirjoittaisi Laylasta. Minulla on samanlainen suhde Tervon kirjoihin kuin tuntuu olevan muillakin: vähän kaksijakoinen. Lopetin Tervon kirjojen lukemisen muutama vuosi sitten. Tähän voisi taas tarttua, ehkä.

    VastaaPoista
  7. Kiitos valaisevasta arviosta. En ole lukenut Tervolta yhtään kirjaa, sillä mikään ei ole saanut oikein innostumaan. Ei tämäkään. Olen jo suorastaan hiukan kyllästynyt tämän tyyppisiin juttuihin.
    Mutta arviosi oli hyvä!

    VastaaPoista
  8. Olen lukenut Tervolta Ohranan ja Kallellaan, josta kirjasta kyllä pidin paljon, se on päiväkirja, missä tarkastellaan elämää ja Kallen syntymää ...

    VastaaPoista
  9. Minä en ole lukenut vielä yhtään Tervoa, mutta aiheensa puolesta tämä uusi kiinnostaa!:)

    VastaaPoista
  10. Minä olen tunnustautunut Tervon faniksi, ja Layla vain vahvisti sitä entisestään. Minua eivät kylläkään kauheiden aiheiden käsittely kirjoissa häiritse lainkaan, vaan ne vain tuovat lisämielenkiintoa. En tarkoita sitä, että pitäisin kauheuksilla mässäilystä, vaan sitä etten kaipaa kaunistelua.

    VastaaPoista
  11. Kirsi, olen täällä nyt vähän myöhässä kommenttini kanssa, mutta parempi myöhään jne...
    Olen lukenut Tervoa ja myös ostanut hänen kirjojaan. Kaikista en ole pitänyt yhtä paljon, mutta esimerkiksi Myyrä, Ohrana ja Troikka olivat lukukokemuksina paljon antavia. Koljatti taas tuntui aiheeltaan sellaiselta, että sitä en halunnut lukea, mieheni, joka pitää paljon Tervosta luki senkin ja hohotteli lukiessaan. Todennäköisesti tämä Laylakin tulee hankittua ja todennäköisesti myös luettua.

    VastaaPoista
  12. On aika surullista olla suomalainen mies. Ollanko me tosiaan niin huonoja kun julkisuudessa annetaan ymmärtää. Ensin Sofi Oksanen haukkui meidät pystyyn ja nyt Jari Tervo. Olen ollut onnellisesti naimissa melkein 30 vuotta ilman että olen hakannut ja alistanut vaimoani. Rakastan naisia. Miksei kukaan kirjoita meistä kilteistä miehistä. Olen alkanut välttää tilanteita jossa voisin olla kohtelias naiselle koska pelkään kiusallisia kommentteja.

    VastaaPoista
  13. Voih, sydäntä särkevä kommentti, herra Anonyymi! Itselläni on mies, joka ei voisi varmasti kuvitellakaan lyövänsä tai muutenkaan alistavansa naisia, edes tai saati vaimoaan. Isäni on samaa maata, samoin muut tuntemani lähipiirin miehet. Yleistäminen on siis turhaa ja aiheetonta! Yksilöitä tietysti löytyy laidasta laitaan. Toivottavasti kuitenkin jaksat jatkaa kohteliaalla linjallasi, asiallinen kohteliaisuus ja ystävällisyys piristää synkkänäkin päivänä!

    VastaaPoista
  14. Olen lukenut ihan kaikki Tervon kirjat - ja taidanpa omistaakin ne yhä, joskus vielä johonkin palatakseni.

    Ensimmäiset mainokset ja sitaatit Laylasta kuultuani ja Majanderin arvostelun luettuani odotin kirjalta todella paljon. Ehkä jotain Tervon alkupään romaanituotannon kielellistä ja rakenteellista ilottelua nyt yhdistettynä terävään ja tuoreesti esitettyyn yhteiskunnalliseen kannanottoon. Ihmettelin hiukan Tervon kulttuurisen ja etenkin gastronomisen taustatyön korostamista mediassa. Ihan höpötystä, sivuseikka! Minusta aikoinaan oli paljon häkellyttävämpää lukea Tervon uskottavanoloista kuvausta suomalaisista alakulttuureista. (Mistä hän kaiken tietää ja taitaa?!) Ei taustatyön merkitystä silloin korostettu, överisti ainakaan. Marskin ja Kekkosen kanssa taas - no jaa, kirjailijan vapautta on sotkea faktaa ja fiktiota ihan niin pitkään kuin rahkeet riittävät - tai sitten eivät riitä... Tai ehken vain pidä siitä, että jotain kirjaa hypetetään tolkutta ennen kuin juuri kukaan on ehtinyt sitä edes nähdä! Ehken pidä siitäkään, että kirjailija tunkee joka mediaan sanomaan kovaan ääneen ja tähdennetysti sanottavansa, joka pitäisi sanoa kirjalla. (Vaikka Tervoa muuten kuuntelenkin mielelläni.)

    Mutta takaisin Laylaan. Tervo on taitava tekemään laskelmoidenkin romaanin, joka myy. Hän on ammattikirjailija, kovan luokan pro, ja vanhana toimittajana ja viksuna miehenä tietää, mikä kansaa kiihottaa. Laylaa lukevat viimeaikaisten havaintojeni mukaan aiemmasta poiketen myös nuoret naiset (noin 20 v), sillä 15-vuotias kurdityttö päähenkilönä kiinnostaa.

    Mutta ei kyseessä vieläkään ole Finlandia-palkittava sielukas, taidokas, pysyvästi merkityksellinen puheenvuoro, ei, ei missään keskustelussa. Täälläkin on todettu, että jotain kirjan teemoista on jo meillä aiemminkin sanottu, ja kenties jopa paremmin. On, on. Verrataanpa vaikka seksikaupan kuvausta Puhdistukseen...

    Ja minua harmittaa syvästi, ettei romaanin kieli saanut minua enää huokailemaan ihastuksesta ilmaisuvoimaan, kuten Tervon kirjoissa joskus aiemmin. Mutta eniten ehkä ärsyttää se, että romaanin rakenne luisti. Kun olin saanut kirjan kliimaksin jälkeen venytettynä loppuun, pohdin ensimmäistä kertaa ikinä, voiko kirjan palauttaa kauppaan ja saada rahat takaisin, jos loppu on huono. Mitä hittoa siinä tapahtui?!

    Niin - siinäpä se, teillekin mietittäväksi: HS:n Majander tipahti Tervon kyydistä loppumetreillä, ja niin tein minäkin. Kenen se on vika: kokeneen kirjailijan vai kokeneen lukijan?

    VastaaPoista
  15. Hih, palasin lukemaan juttuasi uudestaan kun nyt sain omani tehtyä - ja täällähän on kiinnostavia kommenttejakin! :-) Ensimmäiselle anonyymille sanoisin, että eipä tässä Tervon romaanissa suomalaisista naisistakaan mitenkään ihannoitua kuvaan synny. Toiselle anonyymille sanoisin, että loppu tihkaisi minullakin, etenkin Laylan äidin rooli (Jaussi ja Armonlahti menevät karmaironian piikkiin...)

    Ai niin ja pitäisikö sanoa jotain Kirsillekin? Sinun juttuasihan tulin tänne kommentoimaan :D Ensinnäkin sanon että kyllä, Tervo saa tervoutensa vuoksi kohtuuttoman suuren huomioarvon... ja kun kyse on ihmiskaupasta niin pakko sanoa, kiva jos joku sille huomiota saa.

    Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kirja ei anna mitenkän aitoa kuvaa alaikäisen seksiorjan kohtalosta - mutta minä olen siitä hyvilläni. Tervon kirjoitustyyliin naitettuna yhtään pidemmälle viety aitous olisi saanut aikaan pahan olon...

    VastaaPoista

  16. Sain viimein luettua Laylan. Jostain syystä en pidä Tervon tyylistä rakentaa juonta. Jossain vaiheessa tulee aina mieleen, että loppuis jo. Paketti on jostain syystä liian laaja, se leveää käsiin. Aiheet ovat tosiaan rankkoja, mutta tykkään enemmän Anja Snellmanin tyylistä käsitellä aiheita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän molemmista! Kirjailijat ovat tosiaan hyvin erityylisiä, joten ei ole sekään kummallista, että kaikki lukijat eivät molemmista yhtä paljon pidä. Aihe on tosiaan mielenkiintoinen ja tärkeä. Sen huomaa siitäkin, että tämä kirjoitukseni on edelleen blogini luetuin.

      Poista
  17. Helvetin kyva kirja, Layla. Toistanko.

    VastaaPoista
  18. Sain Laylan luettua juuri äsken. Tykästyin todella vahvasti!

    Vaikutuksen teki itseeni juuri se valtava (ja onnistuneesti lukijalle välittyvä) taustatyön määrä, jonka Tervo on tehnyt. Hankalia aiheita, ja tänä päivänä jopa vielä ajankohtaisempia kuin kirjan julkaisemisen aikoihin.

    VastaaPoista