maanantai 1. elokuuta 2011

Heinäkuu paketissa

Niin se vain hujahti ohi ihanan helteinen lomaheinäkuu. Arvelinkin, että heinäkuu on blogissa hiljaiseloa, ja niin pitkälti myös oli. Kurkkailijoita ja kommentoijia toki pistäytyi, mutta ihan kesäkuun lukemiin ei päästy. Silti ilahduttavasti pari uutta vakilukijaakin ilmoittautui, tervetuloa!

Itse olin laiskempi sekä lukemaan että kirjoittamaan blogia. Pieni kirjoitustauko jatkuu edelleen, sillä miehen viimeinkin alkanut kesäloma vaatii veronsa. Lisäksi heinäkuun lopulle osui muita kirjoitus- ja lukuhommia sumaan. Mutta kunhan työt taas runsaan viikon kuluttua alkavat, elämä palautuu vähitellen normaaliksi ja uskon bloginikin jälleen elpyvän.

Varsinainen uutispommi oli tuo kirjablogijuttu Aamulehdessä, jossa myös oma rakas blogini oli esitelty! Olen vieläkin hämmentynyt saamastani huomiosta. Todella hienoa, että lehdistö on huomannut loistavan kirjablogimaailman ja juttuun olivat päässeet monet ansiokkaat blogit. Vielä useampi tietysti oli jäänyt rannalle, mutta kaikkihan eivät lehden sivuille mahdu. Onneksi verkossa on tilaa! Blogista on tullut minulle niin tärkeä harrastus, että en osaa oikein kuvitella lukemista ilman sitä. Selkeästi addiktoivaakin tämä on! Lisäksi laitoin pystyyn ihan ensimmäisen oman blogihaasteenkin.

Tässä heinäkuun luetut:

Lilian Kallio: Puunmajakesä
Lilian Kallio: Ugudibuu
Margaret Atwood: Sokea surmaaja
Anni Lahtinen: Tunturikurmitsa kutsuu
Dan Brown: Meteoriitti (äänikirja)
Minna & miehet. Minna Canthia sarjakuvina
Chimamanda Ngozi Adichie: Huominen on liian kaukana
Jean Rhys: Siintää Sargassomeri
Marjatta Kurenniemi: Kesälintu
David Nicholls: Sinä päivänä
Anni Lahtinen: Kyyneliä joulupuurossa
Moralla murhaa mukavasti (novelliantologia)

Atwoodista tuli varma kestosuosikkini, jonka tuotantoa pitää vähitellen lukea lisää. Nostalgiapyrähdys oli myös oikein virkistävää vaihtelua! Vanhempaa kirjallisuutta kertyi heinäkuulle mukavasti, mutta on mukana pari ihan uunituorettakin. Pari äänikirjaa on harmillisesti kesken, joten ne tulevat vasta elokuun listaan.

7 kommenttia:

  1. Komea lukusaalis :) Itsekin odottelen, että saisin Nichollsin ja Adichien kirjat luettavaksi, molemmat kuuluvat olevan mahtavia omassa lajissaan.

    VastaaPoista
  2. Hienoa Kirsi ja oli niin hienoa lukea tutuista blogeista lehdestä! Aivan mahtavaa, kun Sallaa haastateltiin! Minulle tuttava lähetti viestin blogijutusta ja minulla on tuo Aamulehden painettu numero.

    VastaaPoista
  3. Onnea lehtimaininnasta, joka oli aivan ansaittu! :)

    Paljon olet lukenut heinäkuussa, ja ah, siellä on Adichieta ja Kurenniemeä. Sinä päivänä on tulossa minulla lukuun, ja tuo Canthia sarjakuvina kiinnostaisi kyllä!

    Hyvää alkanutta elokuuta!

    VastaaPoista
  4. On tosiaan valtavan hienoa, että kirjablogitkin aletaan noteeraamaan mediassa!

    Sinulla on ollutkin lukuisa heinäkuu!

    VastaaPoista
  5. Hieno lista heinäkuulta - omani on huomattavan paljon vaatimattomampi. Erityisesti tuo Adichien kirja houkuttelee minua.

    VastaaPoista
  6. Sargassomeri on jo hankittuna, perässä tullaan :-)

    VastaaPoista
  7. Oletpa ehtinyt lukea paljon! Minua kiinnostaa eritoten Adichie. Pitänee laittaa varaukseen kirjastosta.

    Ja hienoa, että blogisi noteerattiin lehtijutussa. Nettiversion jutusta luin, mutten paperilehden juttua. Sulla onkin hieno blogi!

    VastaaPoista