Vuoden alussa luettiin taas
madonlukuja kirjamyynnin laskusta Suomessa. Kaunokirjallisuuden myynti on
laskenut jo useana vuonna peräkkäin, ja nyt huomio kiinnittyi erityisesti
käännöskirjallisuuden myynnin laskuun. Tieto herättää masentavia ja osin ristiriitaisia
tunteita. Kirjan intohimoisena ystävänä toivoisin, että edes kirjoja olisi
myyty. Erityisesti kotimaisen kirjallisuuden ystävänä kuitenkin ensin ilahtuu,
että ainakin suomalaista kirjallisuutta sentään vielä ostetaan. Mutta eihän
asia tietenkään ole ihan niin yksinkertainen. Millaiseksi kirjallinen kenttämme
muuttuu, jos käännöskirjallisuus kuihtuu? Mitä tiedämme sen jälkeen muiden
kulttuurien ihmisten elämästä ja sielunmaisemasta? Suomalainen kirjallisuus ei
elä tyhjiössä, ei ole koskaan elänyt. Laadukkaalla käännöskirjallisuudella on
oma tärkeä osansa kirjallisessa kulttuurissamme.
Tunsin myös pienen piston
sydämessäni. Omat luettujen teosten listani viime vuosilta osoittavat selvästi,
että omat lukuvalintani kallistuvat selvästi kotimaisen suuntaan.
Tietoisestikin myönnän tehneeni valintoja suomalaisten kirjailijoiden eduksi
tehdessäni kirjaostoja. Rajattomastihan kenelläkään ei ole varoja käyttää
kirjoihinkaan, joten vähät sijoituksensa haluaisi tehdä järkevästi ja
oikeudenmukaisesti.
Kaikesta huolimatta
kuitenkin tunnen olevani myös laadukkaan käännöskirjallisuuden suuri ystävä.
Monet kirjailijat ovat vuosien varrella tulleet rakkaiksi juuri käännösten
kautta. Myös kustantajat kiitettävästi panostavat käännöksiin, ainakin minun
mielestäni. Laadun varmoina merkkeinä pidän ainakin kirjan ilmestymistä Tammen
Keltaisessa kirjastossa tai Otavan Kirjastossa, jota kutsun tuttavallisesti ’Siniseksi
kirjastoksi’. Näistä sarjoista monet teokset ovat päätyneet omaankin hyllyyni
ja niiden joukosta löytyy useita ikisuosikkejani. Teokselle on vahva suositus,
jos se julkaistaan näissä sarjoissa.
Nämä pitkät esijupinat
liittyvät iloon, jota tunsin lukiessani loistavaa, hyvin suomeksi käännettyä
romaania Ehkä rakkaus oli totta.
Kyseessä on brittikirjailija Sadie
Jonesin neljäs romaani mutta ensimmäinen suomennos. Kirja tarjosi
oikeastaan kaikkea sitä, mitä toivon hyvältä lukukokemukselta. Sain uppoutua
mielenkiintoiseen, oivaltaen ja huolella kirjoitettuun tarinaan. Tutustuin
kiinnostaviin henkilöihin, liikutuin heidän kohtaloistaan ja elin tovin heidän
elämäänsä. Matkustin tarinan siivin toiseen aikaan ja paikkaan. Tapahtui
kaivattu lukemisen flow-ilmiö!
Hieman harmittaa kirjalle
annettu suomenkielinen nimi, joka saattaa vaikuttaa turhan siirappiselta ja
siten karkottaa joitakin lukijoita. Alkukielinen ytimekäs Fallout olisi voitu kääntää suoraan vaikka ’Pudotukseksi’.
Rakkaudella ja intohimolla monine sävyineen on toki kirjassa ehdottoman
keskeinen sijansa, mutta tekisi silti vääryyttä romaanille, jos sitä kuvaisi
’vain’ rakkausromaaniksi. Romaani kertoo rakkauden ja rakastamisen vaikeuden
lisäksi ainakin ystävyydestä, teatterista ja taiteesta, kirjoittamisesta ja aikuistumisesta.
1960-luvun alussa pienen
teollisuuskaupungin kasvatti Luke tapaa sattumalta lontoolaiset Leighin ja
Paulin sateisella Sestonin kadulla. Tapaaminen muuttaa kolmikon elämän. Luke on
kirjoittanut pöytälaatikkoon näytelmäkäsikirjoituksia, ja Paul haaveilee
tuottajan urasta. Kaunis Leigh työskentelee teatterin järjestäjänä. Tapaamisen
innoittamana Luke päättää lähteä Lontooseen sen kummemmitta valmisteluitta.
Paulin ja parin muun ystävän kanssa hän perustaa ensimmäisen oman teatterinsa
lontoolaisen pubin yläkertaan.
Alkavat hullut kokeellisen
teatterin ajat. Töitä tehdään vimmaisesti ja eletään boheemisti. Luke
osoittautuu paitsi loistavaksi kirjoittajaksi myös melkoiseksi naistenmieheksi.
Leigh valitsee kuitenkin Paulin, tai siltä ainakin vaikuttaa. Tekikö päätöksen
kuitenkin Luke? Joka tapauksessa kolmikko asuu yhdessä pienessä asunnossaan ja
ahertaa rakkautensa eli teatterin parissa. Sitten kuvaan astuu eteerinen Nina,
näyttelijätär, joka lumoaa Luken. Valitettavasti Nina on jo tahollaan
naimisissa kummallisesti käyttäytyvän teatterimogulin kanssa. Lontoon
teatterimaailma osoittautuu lopulta hyvin pieneksi ja sisäänpäin lämpiäväksi,
ja kaikki tuntevat toisensa. Kaikkien ratkaisut myös vaikuttavat kaikkiin,
tavalla tai toisella.
Jones kirjoittaa
henkilöistään eläviä ja kiinnostavia. Lukiessaan ei hetkeäkään epäile, etteivät
he olisi tosia ja oikeita. Läheisimmäksi henkilöksi minulle tuli Luke. Hänen
menneisyytensä on koskettavan traaginen ja sitä kautta selittyvät monet hänen
ratkaisunsa. Jones kuvaa hienosti Luken kirjoittamista. Kun teksti on valmis ja
sitä aletaan esittää teatterin lavalla, kirjoittaja tuntee monenlaisia kipeitä
tunteita. Arvostelujen odottaminen on yhtä tuskaa! Luke joutuu teippaamaan
valmiin tekstinsä sisältämän laatikon kiinni päästäkseen siltä rauhaan. Vain
siten hän ei enää voisi muokata sitä ja vain sillä tavoin hän pystyy menemään
eteenpäin ja aloittamaan uuden työn.
Vaikka Luke tekeekin lopulta
ratkaisuja, joita en voi hyväksyä, pidin hänestä eniten loppuun saakka. Myös
Leigh on miellyttävä hahmo. Eniten tuskastuin Ninaan, ja erityisesti tämän
inhaan äitiin. Kestää säälittävän kauan ennen kuin Nina saa otteen omasta
elämästään. Harmi vain, että siihen mennessä on jo ehtinyt tapahtua
peruuttamatonta vahinkoa monella suunnalla.
Ihmissuhteet ovat siis
romaanin keskeistä ainesta, mutta kaikkeen liittyy saumattomasti myös
henkilöiden yhteinen intohimo eli teatteri. Taiteen maailma ei ole mikään
herttainen yhteisö, ja teatterin ympärilläkin liikkuu monenlaista oman edun
tavoittelijaa. Kaikkeen liittyy olennaisesti myös raha. Kuka saa parhaat
tekstit tuotettavakseen? Kenet kiinnitetään näytelmään? Paul heittäytyy
bisnekseen kaulaansa myöten aloittaessaan oman teatterin rakentamisen ihan
konkreettisesti.
Romaani on myös
mielenkiintoinen aikahyppy 1960- ja 1970-luvuille. Maailma oli erilainen,
vaikka ihmiset olivatkin samanlaisia kuin nyt. Kännykättömyys ja netittömyys on
virkistävän nostalgista ja tuo tarinaan ulottuvuuksia, joita ei nykyhetkeen
sijoitetussa romaanissa enää voi olla. Aika liikkuu toisella tavalla.
Musiikilla on oma osuutensa tarinan tunnelmassa, ja huomaavaisesti kirjan
takakannesta löytyy teoksen soittolista! Myös kirjallisuuslistan voisi kirjasta
laatia, sillä tarina sisältää monia viitteitä niin klassikkonäytelmiin kuin
-romaaneihinkin.
Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta
(Fallout)
Suom. Marianna Kurtto. Otava 2015. 427
s.
Ennakkokappale. Kiitokset kustantajalle!