keskiviikko 12. elokuuta 2026

Jørgen Jæger: Varjojahti

 


Myöhäiskeski-ikäinen Ole Vik on norjalaisen Fjellberghavnin pikkukaupungin nimismies. Vik on järjestänyt poikamieselämänsä mukavasti. Asunto on samassa kiinteistössä poliisiaseman kanssa, joten siirtyminen vapaalta töihin ja takaisin tapahtuu viimeistellyn hiotusti. Seuranaan hänellä on kolaripaikalta pelastettu bordercollie Birk, jonka omistaminen ei ole aivan mutkatonta, sillä Vikin pitää kouluttautua tottelevaisuuskilpailussa palkitun koiransa tasoiseksi isännäksi. Sitä kautta Vik tutustuu ihanaan Hildeen, jonka kanssa hän yrittää epätoivoisesti saada sovittua treffejä.

Työssään Ole Vik on arvostettu ja kunnioitettukin virkamies. Hänen tiiminsä tärkeimmät jäsenet ovat luotettava Cato Holgersen ja huipputaitava nuori Cecilie Hopen. Harmillisesti poliisipiiri on saanut hiljattain nuoren ja kunnianhimoisen uuden poliisimestarin, jolla on kova halu tehdä nopeita uudistuksia. Hyvä keino saada vanhoja jääriä pois viroistaan on alkaa vaatia näiltä erilaisten tietoteknisten taitojen hallintaa ja sen osoittamista testien avulla. Vik on kauhuissaan, sillä hän ei todellakaan hallitse tietotekniikkaa. Hän on taitava delegoimaan siihen liittyvät tehtävät alaisilleen, erityisesti tutkintasihteeri Evalle.

Fjellberghavnin rauha järkkyy, kun Cato Holgersenin eläköityneen romukauppiasisän uskollinen taloudenhoitaja kuolee omituisissa olosuhteissa. Skitsofrenian takia eläköitymään joutunut varakas Ingolf Holgersen on ilmeisesti sairastunut jälleen, koska hän hälyttää poliisipoikansa hätääntyneenä luokseen. Mustapukuinen ja kommandopipoon sonnustautunut tunnistamaton mies on ampunut Ingolfia kohti tämän omalla pihalla. Cato Holgersen ei kuitenkaan löydä tunkeilijasta merkkiäkään. Seuraavana yönä tunkeilija on jälleen Ingolfin tontilla. Kun Cato saapuu isänsä hälyttämänä paikalle, makaa taloudenhoitaja rantakivikossa kallo murskana. Naamioituneesta miehestä ei löydy todisteita, joten alkaa olla ilmeistä, että Ingolf on aiheuttanut naisen kuoleman.

Poliisimestari vaatii Cato Holgersenin hyllyttämistä murhatutkinnan ajaksi. Ole Vikin mielestä ajatus on absurdi. Hänen paras työntekijänsä ei voi olla sekaantunut rikokseen.

Alkaa vaikea tutkinta, jota poliisin ylempi johto ei venkoilullaan ainakaan helpota. Vähitellen poliisikin alkaa lukijan lisäksi saada näyttöä siitä, että Ingolf Holgersen ei ehkä sittenkään nähnyt harhoja ja aiheuttanut taloudenhoitajansa kuolemaa. Kuvio kääntyy yhä uusiin asentoihin kiihtyvällä vauhdilla. Ingolf Holgersen on suljetulla osastolla, mutta hänen kuntonsa ei ota kohentuakseen. Onko vanhus turvassa sairaalassa? Kuka hänet haluaa hengiltä ja miksi? Motiivi tuntuu olevan kovin monella, ja pelissä on huomattava omaisuus.

Norjalaisen Jørgen Jægerin rikostutkija Ole Vikistä kertova sarja on kotimaassaan erittäin suosittu, ja sen käännösoikeuksia on myyty lukuisiin maihin. Suomessa sarjan kirjat ovat ilmestyneet vain sähköisessä muodossa Gyldendal Astran kustantamina, ja ne ovat kuunneltavissa ja luettavissa useimmissa kuuntelu- ja lukuaikapalveluissa. Sarjassa on ilmestynyt viitisentoista teosta, ja suomennoksia on tähän mennessä julkaistu yhdeksän. Kymmenes osa Kaikkivaltias on ilmestymässä vielä tänä vuonna.

Kuuntelemani Varjojahti aloittaa sarjan ja on ilmestynyt Norjassa vuonna 2003. Tämä näkyy kirjassa esimerkiksi osittain vanhentuneina tutkintamenetelminä. Vaikkapa matkapuhelinten paikantaminen tukiasemien avulla on vielä uutta tekniikkaa, jonka hyödyntämistä vasta opetellaan.

Varjojahti on kelpo dekkari, jossa on paljon tuttuja aineksia (ilkeät sanoisivat kliseitä), kuten johdon mielivaltaisten päätösten kanssa kamppaileva suoraselkäinen päähenkilö. Juoni on ovelasti punottu, ja vaikka lukijalle näytetäänkin enemmän kuin poliiseille, on ratkaisu kuitenkin riittävän yllättävä. Herkuille perso ja rakkaushuolien kanssa kamppaileva Ole Vik vaikuttaa leppoisalta ja mukavalta tyypiltä, josta on helppo pitää. Muihin poliiseihin, kuten Cecilieen, ei vielä juurikaan tutusta. Oikein hyvä avaus pitkälle sarjalle siis.

Kirjasarjan markkinoinnin yhteydessä mainitaan, että Suomessakin keväällä näytetty tv-sarja Vuonomurhat perustuu Jørgen Jægerin Ole Vik -dekkareihin (MTV Katsomo). Game of Thrones -sarjassa (ja myös uusissa Beck-sarjan jaksoissa) esiintynyt punapartainen jättiläinen Kristofer Hivju esittää ylikomisario Ole Vikiä. Varjojahtia kuunnellessani mietin moneen otteeseen, mitä oikein olin ymmärtänyt väärin.

Mielestäni juuri mikään ei kuuntelemassani kirjassa vastannut tv-sarjassa näkemääni, alkaen nyt vaikka pääosan esittäjästä, joka on yhtä paljon kirjan Ole Vikin kaltainen kuin Eero Aho on Seppo Jokisen kirjojen komisario Koskinen. Eli ei siis yhtään. Ilmeisesti myös Vuonomurhat-sarjan ensimmäisessä tuotantokaudessa on yhdistelty useiden kirjojen juonia varsin vapaasti. Vaikka siis olisi jo tv-sarjan katsonut, voi mielestäni vallan mainiosti kuunnella kirjat.

Jørgen Jæger: Varjojahti (Skyggejakten)
Suom. Eeva-Liisa Nyqvist
Gyldendal Astra, 2023. Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen.

Arvostelukappale eli äänikirjan mediatiedosto kustantajalta.

Ole Vik -sarjan osat (suomennoksen ilmestymisvuosi):

 

  1. Varjojahti (2023)
  2. Kameleontit (2023)
  3. Kuoleman sinfonia (2023)
  4. Verellä kirjoitettu (2024)
  5. Karma (2025)
  6. Ääni (2025)
  7. Ritarin risti (2025)
  8. Hirviö (2026)
  9. Kätketty (2026)
  10. Kaikkivaltias (tulossa 2026)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti