Raimo Pesonen: Vesi

Vuonna 2014 olen kuunnellut Raimo Pesosen tragikoomiseksi luonnehtimani pienoisromaanin Automies ja merkinnyt muistiin, että Pesosta voisi lukea lisääkin. Sittemmin on ilmestynyt romaani Metsästäjät (Siltala, 2014). Siitä en tiedä mitään, mutta tuohon kuuntelemaani Automieheen verrattuna uunituore Vesi on todella erilainen teos.

Vesi on sysiankea dystopia ’lähitulevaisuuden Suomesta’, kuten takakannessa teosta kuvataan. Toivon totisesti, että näin ei ole! Ei nimittäin hyvältä näytä maailman meno Pesosen tarinassa.

Automiehen tapaan Vesikin on niukka pienoisromaani, jossa ei ole mitään turhaa, ei ainakaan selityksiä lukijaa varten. Alkuun lähdetään tarinan keskeltä ja samaan tapaan myös lopetetaan. Lukijalle tulee tunne, että on saanut (tai joutunut, miten vain) hetken kulkea mukana omituisella matkalla, jonka päämäärä tai mieli ylipäätään jää epäselväksi.

Mutta maantiellä tai jollakin sen tapaisella ollaan. Riku on vapautunut vankilasta, mutta joutuu välittömästi kahden omituisen tyypin, Lassin ja Ipanan, sieppaamaksi ja kiduttamaksi. Lassi yrittää puristaa Rikusta tietoja Johannasta, mutta tuloksetta, sillä Rikulla ei ole toivottavia tietoja. Riku pääsee pakoon sieppaajiaan, mutta päätyy oitis viranomaisten haaviin ehdonalaisrikkomuksesta. Hänet lähetetään takaisin vankilaan. Kuljetusfirman työntekijät ovat – Lassi ja Ipana.

Lassi arvelee voivansa houkutella Johannan luokseen kidnappaamalla tämän iäkkään sukulaisnaisen hoitokodista. Matkan varrelta mukaan tarttuu vielä Noor, pakolaisnainen. Retkue matkustaa halki raiskatun, savuavan maiseman, jossa vaani vaara joka mutkan takana.

Tarina on aukkoinen, väkivaltainen ja synkkä. Lohduton.

Raimo Pesonen: Vesi
Like 2020. 152 s.
Äänikirjan lukija Jari Nissinen, kesto 3 h 9 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Storytel.

Leila Tuure: Kauppamies-sarja

Porilainen Leila Tuure työskenteli historianopettajana Porissa eläköitymiseensä asti vuoteen 1989. Ensimmäisen teoksensa hän julkaisi samana vuonna. Hän on kirjoittanut lähinnä Poriin ja lähiseudulle sijoittuvia historiallisia romaaneja. Vuosien 1989 ja 2013 välillä Tuure julkaisi yli kaksikymmentä teosta, niistä salanimellä Emma Å rikosromaanit Musta, mustempi, punainen vuonna 2007 ja Samuelin kirja vuonna 2008. Vuodesta 2008 lähtien Tuuren teokset ovat ilmestyneet hänen oman Sunkirja-kustantamonsa kautta. Se on julkaissut myös muiden kirjailijoiden tuotantoa.

En ollut tuotteliaasta Leila Tuuresta kuullutkaan ennen kuin Word Audio Publishing -äänikirjakustantamosta otettiin yhteyttä ja tarjottiin Tuuren neliosaisen Kauppamies-sarjan äänikirjaversioita kuunneltaviksi. Tartuin tilaisuuteen mielihyvin, sillä kotimainen historiallinen viihde on suosikkigenrejäni.

Sarjassa on yhteensä neljä + yksi teosta. Aloitusosa Väistyvän veden kaupunki sijoittuu 1600- ja 1700-luvun taitteen molemmille puolille, vaikka alkuun lähdetäänkin uhkarohkeasti aina jääkaudesta asti. Alussa on nimittäin pitkähkö kertova katsaus Porin seudun maantieteellisistä ja historiallisista vaiheista. Myös jatkossa tarina etenee episodimaisesti ja pitkiäkin ajanjaksoja ohitetaan pelkillä historian käänteiden selityksillä. Tuure kertoo kyllä sujuvasti Ruotsin valtiollisista vaiheista ja niiden taloudellisista vaikutuksista Suomenlahden itärannalla, ei siinä mitään, mutta aivan paras kaunokirjallinen ratkaisu se ei mielestäni ole.

Romaanin päähenkilöksi nousee talollisentytär Johanna, joka sattuman kautta päätyy Poriin asettuneen lyypekkiläisen kauppias Joachim Weberin talouteen pikkupiiaksi. Isä Johannes ei silmäteräänsä mielellään antaisi vieraan palvelukseen, mutta lisäraha on tervetullutta ison perheen elättämisen tueksi. Lukija tietää, että Weber on naistenmiehen maineessa, joten ei ole yllätys, että Johannalle käy pian kuten edeltäjälleenkin eli hän päätyy isäntänsä vuodetta lämmittämään. Lapsellisuuksissaan Johanna kuvittelee, että hänestä tulee kauppiaan rouva.

Pettymys on karvas, kun totuus aikanaan valkenee. Porvari ei voi palvelustyttöä naida, eikä Weber sitä muutenkaan haluaisi. Johannes joutuu pelastamaan tyttärensä maineen rippeet ja naittamaan tämän leskimiehelle, jolla on entuudestaan jo neljä lasta. Pian katraaseen syntyy myös Joakim, vaaleakutrinen poika, joka erottuu selvästi joukosta.

Johannan pojasta kasvaa aikanaan komea ja terävä nuorukainen, joka päätyy johtamaan Weberin kauppahuonetta. Väistyvän veden kaupunki päättyy Johannan vanhuusvuosien kynnykselle, kun laajalle rönsynneen yrityksen ohjakset ovat siirtyneet hänen miniälleen Anna Weberille.

Historioitsijan ote siis näkyy ainakin Väistyvän veden kaupungissa sekä positiivisena asioiden ja miljöön hallintana että vähän turhankin luennointimaisena historian kertauksena. Asiat olisi voinut kertoa henkilöiden kautta kokonaankin, eikä vain silloin tällöin heidän kohdalleen pysähtyen. Tyylistä seuraa henkilöiden harmillinen ohuus, koska heitä ei päästä kunnolla ja rauhassa syventämään. Mausteena on myös ihan mukavasti tendenssiä, eli naisasia muhii taustalla jo lupaavasti.

Sarjan seuraavassa osassa Kauppamiesten sukua päähenkilöksi nousee Joakim Weberin leski Anna, joka on joutunut tarttumaan kauppahuoneen ohjaksiin miehensä kuoltua. Osoittautuu siis melkoiseksi onnenpotkuksi, että Anna on ollut innokas osallistumaan miehensä liiketoimiin alusta asti, vaikka se ei varsinaisesti ole porvarisrouvallekaan sopivaa. Määrätietoinen Anna on kuitenkin onnistunut pelastamaan perheen omaisuuden sitä kärkkyviltä kilpailijoilta ja on itse asiassa vain lisännyt yrityksensä vaurautta.

Annan tilanne kuitenkin muuttuu radikaalisti, kun hänen vanhin poikansa Joakim palaa Lyypekin-opintomatkaltaan ottaakseen vuorostaan Weberin kauppahuoneen ohjakset käsiinsä. Anna saa huomata, että on onnistunut kouluttamaan pojastaan määrätietoisen ja arvonsa tuntevan porvarismiehen, joka ottaa empimättä johdon paitsi yrityksessä myös perheessä. Annalla ei ole enää asiaa konttorin puolelle, se tehdään hänelle selväksi. Tilanne on toimeliaalle Annalle karvas paikka.

Perheen toinen poika Jacob ryhtyy luonnontieteilijäksi ja tutkimusmatkailijaksi, mutta kotona ovat vielä tyttäret Hanne ja Hildu. Anna huomaa harmikseen, että tyttäret ovat päässeet kasvamaan naimaikäisiksi kuin huomaamatta sillä välin, kun hän on keskittynyt työhön kauppahuoneen konttorin puolella. On aika tarttua tomerasti toimeen ja paikata tyttärien kasvatuksesta se, mikä vielä on paikattavissa. Joakim on visusti päättänyt naittaa sisarensa mahdollisimman pian ja mahdollisimman hyvin. Veljen aviomiesvalinnat vain eivät ole siskojen mielestä parhaat mahdolliset.

Kaksostytöistä hiljaisempi Hanne rakastuu palavasti vanhempaan herrasmieheen, joka on jo useampaan otteeseen kosinut Annaa. Kun totuus tyttären riutumisen syystä valkenee Annalle, hän joutuu tekemään vaikean päätöksen, jonka seuraukset ovat lopulta kalliit kaikille osapuolille. Hildu taas uhrataan Joakimin ahneudelle. Suvun päämies viettää itse railakasta poikamieselämää, mutta lopulta Anna näyttää, että hänelläkin on vielä ote perheen asioista.

Häitä tanssitaan siis Kauppamiesten suvussa moneen otteeseen. Avioliittokuvioiden kautta Tuure kuvaa hienosti naisen alistettua asemaa 1700-luvun porvarisperheissä ja muutenkin. On yleisesti tiedossa, että kaupungin porvarispiirienkin miesväki vierailee ahkerasti sivukujien kapakoissa, joista on ostettavissa suostuvaista naisseuraa. Kun Poria halkovasta joesta sitten löytyy pienen vauvan ruumis, koko kaupunki kohahtaa. Ei ole vaikea arvata, kuka lopulta kantaa vastuun onnettomasta tapahtumaketjusta.

Kauppamiehen tyttäressä päähenkilöksi nousee kirjan nimen mukaisesti Annan pojantytär Marie Weber. Joakim Weberin perheeseen on siunaantunut vain tyttäriä, sillä molemmat syntyneet pojat ovat vanhempiensa suureksi suruksi menehtyneet jo pienokaisina. Nyt on Joakimin aika naittaa omia tyttäriään pois kuluttamasta kauppahuoneen varoja. Hyvin suunnitelluilla naimakaupoillahan sen sijaan voidaan omaisuutta kartuttaa. Niinpä yksi kauppiaan keskeisistä tavoitteista onkin saada joku tyttäristään naimaan Fredrik Vaden, jonka isän makasiinit sijaitsevat niin oivallisesti hänen omien makasiiniensa naapureina.

Arvonsa tunteva kauppias saa kuitenkin huomata, että hyvin kasvatetutkaan tyttäret eivät mukisematta suostu isän oivallisiin suunnitelmiin. Sisarussarjan kaunotar, tummasilmäinen Marie haaveilee ryhtyvänsä seikkailijattareksi tietämättä kunnolla, mitä se edes merkitsee. 

Toisen aviomiehensä kanssa matkustellut ja maailmaa nähnyt Anna tuntee myötätuntoa eläväistä tyttöä kohtaan ja järjestää tälle ja itselleen matkan Tukholmaan. Suurkaupungin ihmeet ruokkivat entisestään Marien seikkailuhaaveita, vaikka arki onkin lähinnä ääneen lukemista vanhalle isotädille ja Anna-fammulle. Sitten naiset kutsutaan kesänviettoon maaseudulle ja Marie tutustuu häikäisevän komeaan Mauritz Tjucronaan. Harmi vain, että pyörryttävän ihana Mauritz on juuri kihlattu valjulle mutta sitäkin rikkaammalle perijättärelle. Sisukas mutta kohtalokkaan naiivi Marie ei kuitenkaan anna sen tosiseikan haitata haaveiluaan, ja kun Mauritz suvaitsee ryhtyä liehittelemään kaunista porvaristyttöä, seuraukset ovat valitettavan arvattavat ja Marien kannalta katkeran karvaat.

Marie Weber on päähenkilö myös sarjan neljännessä osassa Kauppamiehen perintö. Marie on alkanut saada jo kelpo lailla ulottuvuuksia ja on ehkä lopulta koko sarjan mielenkiintoisin henkilö. Tuntuu, että vasta Marie on saanut Tuuren kunnolla hellittämään luennointihalustaan, ja mukavasti historian faktojen selittäminen vähenee sarjan edetessä. 1800-luvun alun vuosiin tosin mahtuu käänteitä, joissa riittää vastusta Marielle ja kaikille muillekin Porin porvareille vähintäänkin kylliksi.

Marie on nimittäin joutunut ottamaan Weberin kauppahuoneen harteilleen, koska pappa on sen jättänyt hänelle perinnöksi. Isäkin joutui eläessään toteamaan, että Fredrik Vadenista ei ole kauppahuoneen johtoon eikä oikein mihinkään muuhunkaan. Marie joutuu kyllä ankarasti taistelemaan saadakseen pitää ohjakset hallussaan, onhan mies kuitenkin lain ja tapojenkin mukaan perheen pää eivätkä liikeasiat sovi naisille. Heidän kapasiteettinsa nyt vain ei voi mokomaan riittää.

Avioliitto on siis osoittautunut vielä monin verroin katkerammaksi pettymykseksi kuin Marie pelkäsi. Sen ainoa hedelmä on tummasilmäinen ja salskea Magnus-poika, josta ei Marien suruksi taida koskaan tulla kauppiasta. Nuorukaista kiinnostavat vallan toisenlaiset asiat. Mutta paljon suurempi huoli on sota, joka tuo miehittäjät Tyskiläänkin. Weberit joutuvat maksamaan valloittajille kovan hinnan, joka on lyödä koko kauppahuoneen polvilleen. Eivätkä liike-elämän vastukset valitettavasti jää siihen. Marie joutuu tekemään niin oman kuin yrityksenkin tulevaisuutta koskevia kovia päätöksiä.

Kuten sanottu, Tuure pääsee vähitellen myös syventämään henkilökuvaustaan, ja sarja paranee edetessään. Pidin lopulta kovasti Weberin kauppiassuvun naisista. Miehet ovatkin selvästi sivuosassa, vaikka heillä muodollinen päätösvalta asioista onkin ja siihen naisten on moneen otteeseen myös taivuttava. Mutta helppoa taipuminen ei ole. Erityisesti Anna ja Marie ovat älykkäitä ja arvonsa tuntevia naisia, jotka osaavat nauttia myös ihanista rakkauden väristyksistä ja lihan iloista, kun niitä, valitettavan harvoin tosin, on tarjolla.

Porvarisväen arjen ja juhlan kuvaus on mielenkiintoista, vaikka itseäni eivät loppumattomat pukujen ja sisustusten kuvailut aina niin jaksakaan kiinnostaa. Myös paikoin esiin tunkeva toisteisuus harmitti.

On aivan mahtavaa, miten ääni- ja e-kirjaformaatit ihan oikeasti antavat kirjoille uuden elämän. Viihdyin sarjan parissa mainiosti. On myönnettävä, että jossain vaiheessa huomasin olevani aivan koukussa. Kävin jo kurkkimassa Storytelin sivuilta, milloin seuraavan osan pitikään ilmestyä. Nyt ne ovat kaikki kuunneltavissa vaikka yhteen menoon.

Leila Tuure: Väistyvän veden kaupunki
Karisto 1998.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 8 h 32 min, kustantaja Word Audio Publishing.

Leila Tuure: Kauppamiesten sukua
Karisto 2001.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 10 h 47 min, kustantaja Word Audio Publishing.

Leila Tuure: Kauppamiehen tytär
Karisto 2003.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 10 h 26 min, kustantaja Word Audio Publishing.

Leila Tuure: Kauppamiehen perintö
Karisto 2004.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 11 h 21 min, kustantaja Word Audio Publishing.


Äänikirjatiedostot saatu arvostelukappaleina.

Sarjaan kuuluu vielä viideskin osa Hatuntekijä, jota toistaiseksi en ole kuunnellut. Sen päähenkilö on Weberin perheen entinen palvelijatar, ja tarina sijoittuu 1800-luvun alkupuolen Poriin.

Leila Tuure: Hatuntekijä
Karisto 2007.
Äänikirjan lukija Sanna Majuri, kesto 10 h 4 min, kustantaja Word Audio Publishing.

Arne Dahl: Vapaus

Ruotsalainen Arne Dahl on pitkän linjan dekkaristi, joka muutama vuosi sitten päätti uudistaa kirjoitustyylinsä ja aloittaa suositun A-ryhmänsä tilalle uuden, tiukkatahtisemman Berger & Blom -sarjan. Sarjan neljäs osa Vapaus on hiljattain ilmestynyt suomeksi. Se pääsi vähän yllättämään minut ilmestymisellään, sillä olin jotenkin kuvitellut, että sarja päättyisi kolmanteen osaansa. Kolme ensimmäistä romaania Rajamaat, Sydänmaa ja Äkkisyvä nimittäin muodostavat hyvin tiiviin kokonaisuuden, joissa juoni jatkuu suoraan kirjasta toiseen jopa niin, että suosittelisin niiden lukemista yhteen menoon.

Äkkisyvässä tuo juonilinjan tuntui tulevan päätökseensä ja asiat vaikuttivat asettuvan seesteisesti uomiinsa, joten erehdyin luulemaan sarjankin päättyvän. Mutta mitä vielä! Dahlilla oli takataskussaan jo uusi, mitä ilmeisimmin myös useamman teoksen mittainen pirullinen juonikuvio, joka tällä kertaa vaikuttaisi ainakin aloitusosan perusteella liittyvän enemmän Molly Blomin menneisyyteen kuin Bergerin, mutta saatan olla siinäkin vielä väärässä.

Vapaus alkaa runsaan puolen vuoden kuluttua Äkkisyvän päättymisestä. Seesteinen perheonni ei ole Bergeriltä onnistunut. Ex-vaimo suhtautuu mieheen edelleen kylmäkiskoisesti, eikä tutustuminen kaksospoikiinkaan ole sujunut toivotulla tavalla. Pahinta on kuitenkin, että työparin yhteistä lasta odottava Blom on päättänyt kadota miehen elämästä totaalisesti. Berger ei tiedä Mollyn ja mahdollisesti syntymässä olevan lapsen olinpaikkaa eikä ole kuullut heistä pihaustakaan kuukausiin.

Bergerin ja Blomin poliisiystävä Desire Rosenkvist kuitenkin etsii Bergerin käsiinsä ja toimittaa ilmiselvän itsetuhoisesti käyttäytyvän miehen psykoterapeutille. Terapeutilla käyminen ja asioistaan puhuminen tuntuukin auttavan yllättävän paljon. Nainen on erikoistunut hoitamaan raakaa väkivaltaa kohdanneita poliiseja ja seksuaalista hyväksikäyttöä ja väkivaltaa kokeneita naisia.

Muutaman hoitokerran jälkeen terapeutti tarjoaa Bergerille työtä. Hänen asiakkaansa Nadja, joka on mitä ilmeisimmin itäeurooppalainen entinen prostituoitu, on kaapattu ja terapeutilta kiristetään rahaa. Jos kaappaaja ei saa rahojaan, terapeutti saa asiakkaansa irti leikatun pään. Johtolankoja on äärimmäisen niukasti ja aikaa vielä vähemmän, mutta terapeutin tarjoama palkkio on hulppea.

Samaan aikaan Desire Rosenkvist saa tutkittavakseen oudon rikossarjan, jonka uhrit löytyvät osa kerrallaan mereen upotettuina. Ruumiista on silvottu kokonaisia raajoja yhdellä iskulla. Kaikki löydetyt uhrit tuntuvat liittyvän venäläisiin järjestäytyneisiin rikollisiin. Kuka siivoaa rikollisorganisaatiota kovin ottein? Entä miksi juttu annetaan suoraan Desirelle ohi esimiehen?

Kuten sanottu, tämänkertainen pääjuonikuvio vaikuttaa liittyvän enemmän Molly Blomin menneisyyteen, johon kätkeytyykin melkoinen salaisuus. Luonnollisesti myös Desire Rosenkvistin tutkimukset kietoutuvat yhteen samaan juonikuvioon, ja kaikkien kolmen, niin Sam Bergerin, Molly Blomin kuin Desire Rosenkvistinkin henki on hiuskarvan varassa ennen kuin tapaus ratkeaa. Mutta Dahl ei olisi Dahl, jollei viimeisessä kappaleessa olisi tyrmäyskoukku, joka kääntää kaiken ylösalaisin ja jättää lukijan silmät selällään odottamaan jatkoa – jota tulee ensi vuonna!!

Dahlin uusi tyyli on todella tiukkatahtista trilleriä yhdistettynä pirullisen monimutkaisiin juonikuvioihin, joiden pyörteissä niin päähenkilöt kuin lukijaparkakin tuntuvat olevan lähinnä lastuja laineilla. Kirjoissa on myös runsaasti silmitöntä ja paikoin sadistista väkivaltaa, jonka kuvailu ei onneksi ole kaikkein brutaaleinta mutta joka varmasti ylittää monen lukijan sietokynnyksen reippaasti. Pitkästymään Bergerin ja Blomin kyydissä ei pääse, mutta kärryiltä putoaa kyllä herkästi.

Arne Dahl: Vapaus (Friheten)
Suom. Kari Koski.
Into 2020.
Äänikirjan lukija Jukka Pitkänen, kesto 13 h 22 min.

Nextoryn kokeilujakso.

Jane Harper: Luonnonvoimat

Australialaisen Jane Harperin toinen Aaron Falk -dekkari Luonnonvoimat ilmestyi suomeksi maaliskuussa. Esikoisdekkari Kuiva kausi on kahminut palkintoja englanninkielisessä kirjallisuusmaailmassa, eikä syyttä. Kuivuudessa kärvistelevä maaseutu on monella tavalla räjähdysherkkää, ja romaani alkaa puistattavalla kohtauksella. Pienen Kiewarran kaupungin tapahtumat nostavat myös Aaron Falkin menneisyydestä esiin asioita, jotka hän mieluiten olisi jo haudannut lopullisesti.

Luonnonvoimissa varsinainen rikosjuoni ei liity suoraan Melbournen keskusrikospoliisin talousrikosrikosyksikössä edelleen työskentelevään Aaroniin tai edes hänen työpariinsa Carmen Cooperiin. Kaksikko hälytetään paikalle, kun Giralangin ylängölle työyhteisönsä koherenssia kohottamaan lähteneestä viiden naisen ryhmästä kokoontumispaikalle saapuukin viiden sijasta neljä.

Yksi naisista, Alice Russell, on kadonnut viikonloppuvaelluksen aikana erämaahan. Viimeinen elonmerkki Alicesta on epäselvä puhelu, joka tuli hänen kännykästään Aaronille. Alice on ollut Aaronin ja Carmenin linkki tämän työpaikkaan, jonka omistajaperhettä he epäilevät talousrikoksista. Alice oli luvannut toimittaa poliisille tarvittavat asiakirjat. Liittyykö Alicen katoaminen jotenkin tähän kuvioon? Entä miksi Alicella oli kova kiire palata kaupunkiin jo sunnuntai-illaksi?

Jos Kuiva kausi alkoi veret seisauttavan räväkästi, käynnistyy Luonnonvoimat todella hitaasti. Hyvin pitkään on epävarmaa, onko mitään rikosta ylipäätään tapahtunut. Alice ei ole mitenkään pidetty työkaveri, ja itse asiassa juuri siksi hänet on valittukin viikonloppuvaellukselle talviseen erämaahan. Mutta olisiko joku neljästä muusta naisesta ottanut hänet hengiltä ja jos on, miksi ja miten?

Giralangin ylänkö aiheuttaa paikalle hälytetyissä poliiseissa epämiellyttäviä tuntemuksia, sillä parisen kymmentä vuotta aiemmin alueella riehui sarjamurhaaja, joka saalisti nuoria naisia. Yhtä neljästä uhrista ei koskaan löytynyt. Murhaaja saatiin aikanaan kiinni, ja hän on menehtynyt vankilassa. Mutta miehellä oli tiettävästi myös poika, jonka olinpaikka on tuntematon. Tarinan mukaan miehillä oli jonkinlainen piilopirtti ylängöllä, mutta poliisi ei ole sitä koskaan löytänyt. Liittyykö Alicen katoaminen jotenkin vanhoihin murhiin?

Harper purkaa tarinaa kahdesta suunnasta vuorotellen. Ensinnäkin seurataan Aaronin ja Carmenin työskentelyä, kun he seuraavat etsintöjen etenemistä ja puhuttavat muita yrityksen työntekijöitä ja johtoa. Toisessa tasossa seurataan naisjoukon vaellusviikonlopun etenemistä.

Aaron Falk on miellyttävä päähenkilö, ei liian traumatisoitunut mutta kuitenkin mielenkiintoinen. Hänen edesottamuksistaan lukee kyllä mielikseen. Harper kuvaa Australiaa kiinnostavasti, mistä erityiskiitos. Mutta Luonnovoimat on kokonaisuutena harmillisesti Kuivaa kautta laimeampi. Toivottavasti Harper parantaa tahtia taas seuraavissa kirjoissa.

Jane Harper: Luonnonvoimat (Force of Nature)
Suom. Tuulia Tipa.
Tammi 2020.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 11 h 16 min.

Nextoryn kokeilujakso.

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Norjalainen Heine Bakkeid vieraili viime syksynä Dekkarifestivaalilla, missä häntä tituleerattiin Norjan Stephen Kingiksi vuonna 2016 ilmestyneen esikoisdekkarinsa Meren aaveet perusteella. Meren aaveissa onkin ripaus yliluonnollista ainesta, joten ei vertailu aivan vailla pohjaa ole. Bakkeidin toisessa Thorkild Aske -dekkarissa Paratiisin kutsu ei varsinaisia kauhuelementtejä enää ole, jollei verrattoman sairasta murhaajaa sellaiseksi lasketa.

Bakkeidin rujoa sankaria Thorkild Askea on verrattu Jo Nesbøn Harry Holeen, ja kieltämättä yhtäläisyyksiä onkin. Asken ura poliisissa alkaa vedellä viimeisiään, ja psykiatrinsa Ulfin neuvosta hän on jättänyt työkyvyttömyyseläkehakemuksensa. Taustalla on kuolemankolari, jonka Aske vuosia sitten humalapäissään ajoi ja jossa kuoli hänen suuri rakkautensa Frei. Vankilassa Aske yritti ensimmäisen kerran itsemurhaa rankoin seurauksin. Sittemmin vammoja on kertynyt vielä lisääkin, joten miesraunio on pahanlaisessa kipulääkekoukussa.

Eläkepäätöstä odoteltaessa pitää kuitenkin jotain tehdä, ja Ulf suosittelee Askelle leppoisaa ja tuottoisaa keikkaa: huippusuosittu dekkarikirjailija Milla Lind tarvitsee apua tekeillä olevan dekkarinsa kanssa. Teoksessa käsitellään kahden kadonneen teinitytön tapausta, ja Asken tehtävänä olisi penkoa juttua ja mahdollisesti selvittää, mitä tytöille on tapahtunut. Lindin aiempi avustaja rikosasiantuntija Robert Riverholt on kuollut, kun hänen vakavasti sairas ex-vaimonsa on ampunut hänet keskellä katua.

Vaikka Thorkild Aske on enemmän tai vähemmän romuna sekä psyykkisesti että fyysisesti, Lindin dekkariprojekti haiskahtaa oitis hänen pettämättömään poliisinenäänsä. Lindin perhekuviot ovat lievästi sanoen kummalliset, eikä kirjailijan kiinnostus kadonneiden tyttöjen tapaukseen taida olla pelkästään ammatillista, ja tapauksen liepeillä pyörii myös kaksi poliisia avustamassa Lindiä. Edeltäjän kuolemakaan ei tunnu Asken mielestä ihan vedenpitävästi selitetyltä.

Pohjoismaisen dekkarityylin kaavoja noudattaen Bakkeid on punonut Asken pään menoksi melkoisen vyyhdin, jossa kietoutuvat yhteen Asken omat menneisyyden demonit, Lindin kadonneen tyttären tapaus sekä verrattain hyytävän sekopäinen sarjamurhaajakuvio. Välillä luistellaan vähän ohuellakin jäällä, kun Aske tekee ylivertaisia päätelmiään, mutta onhan hän saanut koulutuksensakin alansa parhailta ihan Yhdysvalloissa. Joka tapauksessa Bakkeid saattaa sankarinsa melkoisen kammottaviin tilanteisiin kerta toisensa jälkeen.

Tarinassa vuorottelee Asken minäkerronnan kanssa toinenkin ääni, jonka lukija pian päättelee hønefossilaisesta lastensuojelulaitoksesta kadonneeksi tytöksi, jonka tapaus on innoittanut Milla Lindiä uusimman dekkarinsa juonenpunonnassa. Rakenne ei ole nykydekkareissa mitenkään tuore tai poikkeuksellinen, pikemminkin päinvastoin.

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu (Møt meg i paradis)
Suom. Jonna Joskitt-Pöyry.
Into 2020. 398 s.
Äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 10 h 30 min.

Painettu kirja arvostelukappale, äänikirja Nextoryn kokeilujakso.

Maria Adolfsson: Myrskyvaroitus

Rikoskomisario Karen Eiken Hornbyn sairausloma ja joulunvietto katkeavat, kun esimies pyytää häntä ottamaan johdettavakseen Nooröltä löytyneen ruumiin tapauksen tutkinnan. Karen ei ole varsinaisesti pahoillaan. Virkatehtävissä syksyllä satutettu jalka vihoittelee edelleen, mutta pää kaipaisi jo muuta ajateltavaa. Lisäksi jouluksi hänen luokseen on majoittunut aivan liikaa sukulaisia ja suojatteja.

Pomon mielestä Karen sopii tehtävään siksikin hyvin, että hänellä on sukua Nooröllä. Se pitää paikkaansa, mutta Karen ei ole käynyt isänsä pohjoisella kotisaarella vuosiin. Syy selviää lukijallekin tarinan mittaan. Nyt ei kuitenkaan enää voi väistellä, vaan on pakko poiketa Ingrid-tädin luona tervehtimässä. Karenille on epämieluisa yllätys, että yksi serkuista on mitä ilmeisimmin liittynyt saarella päämajaansa pitävään pahamaineiseen moottoripyöräjengiin. Vastaanotto ei siis ole pelkästään lämmin.

Noorö on Doggerlandin pohjoisin saari, joka on kärsinyt vuosia väestökadosta. Elinkeinoja ei oikein ole tarjolla. Perinteinen kalastus ei elätä, ja kaivos on lakkautettu vuosia sitten. Eniten työpaikkoja tarjoaa viskitislaamo. Ei siis ihme, että saaren nuoria miehiä houkuttaa myös moottoripyöräjengiin liittyminen.

Joulupäivän aamuna löydetään eläkkeellä olevan yliopiston opettajan ruumis hylätyn kaivoksen avolouhoksesta. Nopeasti käy ilmi, että vanha mies on ensin pahoinpidelty ja sitten työnnetty alas reunalta. Mutta kuka on halunnut murhata entisen biologin, joka on vanhuuden ratoksi keskittynyt tutkimaan kotisaarensa historiaa?

Tarvitaan vielä toinen murha, paljon rutiinipoliisityötä ja Ingrid-tädin paikallistuntemusta, ennen kuin Karen ryhmineen pääsee tekijän jäljille. Mutta onko murhaaja sittenkin ovelampi kuin poliisi?

Karenin pitää joulun välipäivät kiireisenä toinenkin tapaus. Hyvä ystävä on joitakin vuosia aikaisemmin avioitunut huippujuristin kanssa. Kaikki ei kuitenkaan ole avioliitossa kunnossa. Miten pelastaa vaimo ja lapset väkivaltaisesta perhehelvetistä, kun aviomiehellä on vaikutusvaltaisia suhteita vaikka muille jakaa? Tämä sivujuoni on raastava, mutta se vaikuttaa jonkinlaiselta pääjuonen lisätilkkeeltä.

Myrskyvaroitus on ruotsalaisen Maria Adolfssonin Doggerland-sarjan toinen osa. Harha-askeleessa jo tutustuttiin sekä kiehtovaan Doggerlandiin että vähän äkkiväärään ja räväkkään Karen Eiken Hornbyhyn, mutta kirjojen rikosjuonet ovat itsenäisiä ja kirjat voi kyllä lukea epäjärjestyksessäkin. Kolmas osa Meren ja pirun välissä on ilmestynyt tänä keväänä.

Adolfssonin Doggerland-dekkarit ovat kahden ensimmäisen osan perusteella kohtalaisen hyvää pohjoismaista tasoa. Väkivallalla ei mässäillä eikä inhottavuuksia kuvata, mutta päähenkilö joutuu kohtaamaan melkoisia kauhunhetkiä kummassakin tutkinnassaan, ennen kuin roistot on saatu käpälälautaan. Poliisiorganisaatiossa on runsaasti ikävästi käyttäytyviä pomoja ja kollegoja, mutta onneksi hyviäkin tyyppejä. Karen itse traumoineen ja menneisyyden painolasteineen on ihan siedettävä, ei liian ärsyttävä tai rasittava.

Adolfsson on siis luonut dekkareittensa miljöönkin itse, mikä tuo oman mausteensa tarinoihin. Harha-askeleeseen olisin toivonut vähän enemmänkin paikallisväriä, mutta Myrskyvaroituksessa kuva syvenee jo mukavasti.

Maria Adolfsson: Myrskyvaroitus (Stormvarning)
Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom.
Tammi 2019.
Äänikirjan lukija Karoliina Kudjoi, kesto 12 h 41 min.

Äänikirja Nextoryn kokeilujakso.

Maria Adolfssonin Doggerland-sarja:

Harha-askel, Tammi 2019
Myrskyvaroitus, Tammi 2019
Meren ja pirun välissä, Tammi 2020

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri

Yasuko Hanaokan elämä alkaa vihdoinkin olla mallillaan. Entinen työ baarin seuralaistyttönä on onnellisesti takana ja uusi työ bento-eväsrasioita myyvässä pienessä liikkeessä on alkanut sujua. Yksinhuoltajaäidille ja yläkouluikäiselle Misato-tyttärelle on järjestynyt mukavahko asuntokin työpaikan ja koulun lähistöltä.

Eräänä päivänä menneisyys saa Yasukon kuitenkin kiinni, kun hänen väkivaltaiseksi huijariksi paljastunut entinen miehensä Togashi ilmestyy ensin Yasukon työpaikalle ja myöhemmin naisten kotiin. Tilanne eskaloituu asunnossa nopeasti, ja pian Yasuko huomaa kauhukseen, että hän on tyttärensä avustamana kuristanut ex-miehensä kuoliaaksi kotatsun sähköjohdolla! (Kannattaa guuglata, millainen nerokas huonekalu kotatsu on. Itse en ollut sellaisesta ennen kuullutkaan!)

Juuri kun Yasuko on soittamassa poliisille aikomuksenaan tunnustaa rikoksen, ovelle koputetaan. Siellä on naisten seinänaapuri, lukion matematiikan opettaja Tetsuya Ishigami, joka tarjoaa naisille apua pulmallisessa tilanteessa. Jos Yasuko suostuu, Ishigami lupaa auttaa ruumiin hävittämisessä sekä alibin hankinnassa, mikäli sellaista tarvitaan. Hämmentynyt ja epätoivoinen Yasuko huomaa suostuvansa, koska oman syyllisyytensä paljastaessaan hän samalla paljastaisi myös tyttärensä.

Pian joen rannalta löytyy alaston miehen ruumis, jonka kasvot on murskattu ja sormenpäiden iho poltettu. Lähellä on selvästi yritetty polttaa uhrin vaatteet, mutta osa niistä on jäänyt tuhoutumatta. Paikalta löytyy myös varastetuksi osoittautuva polkupyörä. Näiden johtolankojen avulla rikosetsivä Kusanagi ja nuorempi rikosetsivä Kishitani nopeahkosti selvittävät uhrin henkilöyden ja ilmaantuvat Yasukon oven taakse esittääkseen hankalia kysymyksiä.

Japanilainen dekkarikirjailija Keigo Higashino on keikauttanut perinteisen dekkarijuonen nurinniskoin huippumenestyneessä läpimurtoteoksessaan Uskollinen naapuri. Lukija tietää syyllisen, tekotavan ja motiivin heti alussa, mutta jännitettäväksi jää, saako poliisi hänet kiinni ja jos saa, miten. Togashin murhan selvittely osoittautuukin poliiseille ällistyttävän kovaksi palaksi, ja Kusanagin on useaan kertaan poikettava tapaamassa ystäväänsä fysiikan apulaisprofessoria Manabu Yukawaa, jonka kanssa hänellä on tapana keskustella poikkeuksellisen vaikeista rikosarvoituksista.

Ällistyksekseen Yukawa tunnistaa Yasuko Hanaokan seinänaapurina asuvan Ishigamin, joka on ollut aikanaan hänen kurssitoverinsa yliopistossa. Yukawa ei ole kuullut Ishigamista vuosikausiin ja ihmettelee kovasti, miten tämä poikkeuksellisen nerokas matemaatikko on ajautunut vaatimattomaan opettajan virkaan. Yhteensattuma tuntuu merkitsevältä, ja Yukawa päättää pistäytyä tervehtimässä entistä opiskelutoveriaan.

Poliisi ei siis hellitä vaan jatkaa Yasukon piinaamista, vaikka tulokset ovat kerta toisensa jälkeen laihat. Naisen hermot kiristyvät uhkaavasti. Lisäksi hän on alkanut miettiä naapurinsa motiiveja. Mitä mies haluaa vastapalvelukseksi arvokkaasta avustaan?

Loppuvaiheissaan Uskollinen naapuri muuttuu jonkinlaiseksi kahden tasavertaisen neron, Ishigamin ja Yukawan, väliseksi piinaavaksi älyjen mittelöksi. Onnistuuko Ishigamin suunnitelma pelastamaan kauniin naapurin ja tämän tyttären murhasyytteestä? Entä miten käy Ishigamin itsensä? Kun Ishigamin juoni lopulta paljastuu lukijallekin, se lyö kunnolla ällikällä! Nerokasta, sanoisin.

Oli mukavaa lukea vaihteeksi oman vakiintuneen lukualueen ulkopuolelta tuleva dekkari. Japani ja japanilainen arki tulevat kirjassa hienosti esiin. Higashinon tyyli on ehkä aavistuksen turhankin älyllinen, sillä henkilöt jäävät melko etäisiksi, kylmiksi. Toisaalta kai kuuluu asiaankin, että murhan tehnyttä ja sitä piilottelevaa ihmistä kohtaan ei tunne valtavaa myötätuntoa, tai miestä, joka tarjoaa tässä kuviossa apuaan. Mutta tästä huolimatta halusin kovasti tietää, miten lopussa käy.

Keigo Higashino: Uskollinen naapuri (YŌGISHA X NO KENSHIN)
Suom. Raisa Porrasmaa.
Punainen silakka 2020. 287 s.

Ostettu.

Laitan kirjan Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 32. Kirja on alun perin julkaistu kielellä, jota et osaa.