Onnea voittajille! Turun kirjamessuilla tavataan!

Kirjamessuliput on lopultakin arvottu. Pahoittelen pientä viivästystä asiassa, mutta aina ei pysty itse yksin päättämään aikataulustaan, vaan perhe ja työ vaativat osansa. Nyt on kuitenkin lahjomaton www.random.org sanonut sanottavansa.

Määräaikaan mennessä (klo 20.00 su 6.9.2015) arvontaan osallistui kaikkiaan viisitoista eri henkilöä ja heistä suurin osa ilmoittautui mukaan molempien pakettien arvontoihin. Kiitokset aktiivisuudestanne! Poimin kommenttien alle pudonneet vastaukset myös mukaan listoille, eli esimerkiksi nimimerkki Siinatar oli mukana kummassakin arvonnassa.

Ensimmäisessä arvonnassa numeroin osallistujat ilmoittautumisjärjestyksessä kellonajat huomioiden 1-15. Arvontakone osui numeron 14 kohdalle, eli onnittelut, Marja-Liisa!

Toisessa arvonnassa käänsin listan ylösalaisin, ja kun numero 4 on voittaja, lähtevät kirja ja messulippu Katariinaa Mikkolalle! Onnea!

Kiitän vielä lämpimästi kaikkia osallistujia. Antamanne messuvinkit ovat loistavia kaikki, kunpa aikaa olisi ne toteuttaa. Mutta vinkatkaapa messujen jälkeen, miten suunnitelmanne onnistuivat. Messuilla toivottavasti tavataan!

Turun kirjamessulippuja arvotaan myös messujen omalla Facebook-sivulla parhaillaankin, ja kannattaa muutenkin seurata messutohinoita eri kanavilta. Kukaties vielä lykästää!

***

Arvontaliput tarjosi Turun kirjamessut ja Mari Jungstedtin kirjan Viimeinen näytös Otava. Kiitos!

Arvonta: Lippuja Turun kirjamessuille!

Kesä on aina ollut ja tulee aina olemaan ehdoton lempivuodenaikani, mutta ei syksykään enää niin paha ole kuin joskus aikaisemmin. Kirja- ja teatteriharrastajan kalenteri nimittäin pullistelee jo erilaisia rientoja. Merkkitapauksia syyskaudella ovat ehdottomasti kirjamessut ja niistä ainakin minulle Messuja ovat Turun ja Helsingin kirjamessut.

Turun kirjamessut ovat itse asiassa jo ihan pian, 2.-4.10. Turun messu- ja kongressikeskuksessa. Messujen teemoina ovat tänä vuonna Ruotsi, Saamenmaa ja Kustavi. Tuttuun tapaan samanaikaisesti järjestetään myös ruoka- ja tiedemessut. Paljon mielenkiintoista on siis jälleen tarjolla!

Dekkarinystävänä olen erityisen iloinen, että Suomen dekkariseura on tänä vuonna yksi messujen näytteilleasettajista ja ohjelmanjärjestäjistä. Seuralla on siis paikan päällä oma koju, jossa minäkin olen yhtenä lukuisista vapaaehtoisista päivystämässä (olen lupautunut sunnuntain viimeiseen vuoroon eli klo 15–17). Mutta ennen kaikkea seuralla on omaa ohjelmaa lauantaina, joka muutenkin on messujen dekkaripainotteisin päivä. Dekkariseuran ohjelmaa voi seurata lauantaina 3.10. Auditoriossa klo 12.30–16.35, ja vieraina on sekä kotimaisia että ulkomaisia tähtiä.

Tuttuun tapaan messuohjelmaa tutkaillessaan alkaa tuntea epätoivoa, koska käytettävissä on vain tämä yksi maallinen ihmisruumis. Samaan aikaan eri puolilla tapahtuu monenlaista mielenkiintoista, ja lisäksi olisi varattava aikaa mielenkiintoisten messukojujen penkomiseen. Kiinnostavimmat löydöt muuten tehdään niistä reunojen pienistä kojuista, ei keskilattioiden suurmyymälöistä.

Kirjamessut siis lähestyvät kovaa vauhtia, ja sen kunniaksi ja lukijoiden iloksi järjestetäänkin pitkästä aikaa Kirsin kirjanurkassa arvonta. Arvon kaksi lippupakettia seuraavasti:

1. Kaksi vapaalippua (arvo á 16 euroa) Turun kirja- ja ruokamessuille 2.-4.10. Liput ovat siis kumpikin yhden päivän messulippuja, joten voittaja voi valita, käykö itse kahtena päivänä messuilla vai yhtenä kaverin kanssa.

     

     2. Yksi vapaalippu (arvo 16 euroa) Turun kirja- ja ruokamessuille 2.-4.10. sekä Mari Jungstedtin Viimeinen näytös -dekkari. Lippu on yhden päivän messulippu, ja kirja on kovakantinen suomennos, joka on ilmestynyt keväällä 2015.

Arvonnan säännöt: 

A) Laitan tämän postaukseni alle kaksi kommenttilaatikkoa, joihin VASTAAMALLA osallistuu ko. paketin arvontaan. Sama henkilö voi osallistua kumpaankin arvontaan.

B) Vastauksessa toivon kerrottavan, mitä ohjelmaa tai ketä kirjailijaa vastaaja haluaisi mennä messuille kuulemaan ja näkemään. Perustelut olisivat kivoja!

C) Osallistua voivat kaikki lukijat, joiden nimimerkin takaa löytyvät jonkinlaiset yhteystiedot, eli esimerkiksi blogin osoite tai käytössä oleva sähköpostiosoite. EN RYHDY JÄLJITTÄMÄÄN voittajia ENKÄ kuuluttele heitä täällä loputtomiin. Toivon siis osallistujilta omaa aktiivisuutta, mikäli yhteystietoa ei ole saatavana. Jos en ole saanut kontaktia voittajiin keskiviikkoon 9.9. mennessä, palkinnot arvotaan uudelleen klo 20.00.

D) Varsinainen arvonta suoritetaan sunnuntaina 6.9. klo 20.00 mennessä osallistuneiden kesken. Voittajat ilmoitetaan täällä blogissa vielä samana iltana. 

Onnea arvontaan!

Kirjamessuilla tavataan!

Messuaiheisia linkkejä:

Turun kirjamessujen virallinen ohjelmasivu.

Turun kirjamessujen Facebook-sivut.

Kirjoitin viime vuonna jutun siitä, miten kirjamessuille kannattaa valmistautua. Juttu on tehty Helsingin messuja varten, mutta sitä voinee soveltaa myös Turun messuihin.

***

Arvottavat liput olen saanut blogiyhteistyön merkeissä Turun kirjamessuilta ja arvottava kirja on Otavan lähettämä arvostelukappale. Kiitos!

HUOM! Arvonta on päättynyt su 6.9. klo 20. ja voittajat on julkistettu. Lämmin kiitos osallistumisesta!

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija (Puiden tarinoita III)

Aalto-yliopiston käsikirjoituksen professori, elokuvakäsikirjoittaja Iiro Küttnerin ja sarjakuvataiteilija-kuvittaja Ville Tietäväisen upea satukirjasarja Puiden tarinoita on edennyt kolmanteen osaansa eli Merenkulkija on juuri ilmestynyt ja rantautunut myös minun työpöytäni kulmalle. Uusin osa jatkaa hienosti Puusepän ja Ritarin viitoittamalla tiellä. Kirja on viimeisen päälle hiottu kaunis ja laadukas kokonaisuus, vaikuttava jo esineenä.

Aiemmissa osissa oli muistaakseni (olen lahjoittanut kirjani pois kohderyhmän puutteessa) enemmän kuvia kuin Merenkulkijassa, jossa tekstiä tuntuu ylipäätään olevan tuhdisti.

Sivumäärä tosin on edelleen maltillinen, 38 sivua. Tietäväisen väripaletista käytössä ovat ennen kaikkea ruskean ja meripihkan värit sekä sinisen harmaaseen taittavat sävyt. Vihreää on käytetty vain yhden sirkkalehtiparin verran. Lopputulos on ihanan rauhallinen ja seesteinen. Kuvat tukevat tarinaa saumattomasti, oikeastaan ne keskustelevat hiljaa keskenään. Kauniin sininen lukunauha ja koristeelliset anfangit viimeistelevät ulkoasun.

Kaukaisessa pienessä kaupunginkokoisessa merenrantavaltiossa vanha leskikuningas tekee kuolemaa. Perijäksi kaavailtu vanhempi Prinssi haaveilee purjehtimisesta, kun taas nuorempaa veljeä kiinnostaa käydä kauppaa koko kansan hyödyksi. Vanhan perinteen mukaan valtio on saanut tulonsa myymällä suolaa. Sen sijaan maaperästä löytyvää meripihkaa ei ole ollut lupa myydä.

Vanhempi Prinssi vaihtaa kruunun lupaukseen omasta laivasta. Käy kuitenkin ilmi, että kärsivällisyyttä tarvitaan. Prinssi nimittäin saa haltuunsa vain kolme muinaisen maailmanpuun siementä, joista kasvatetuista puista pitäisi aikanaan veistää lankut laivaan. Prinssi ei masennu, vaan istuttaa siemenet kaivonsa viereen ja alkaa kastella. Kun puut alkavat lopulta itää, on kansan ihmetys suuri. Kaikki eivät ole koskaan edes kuulleet puista.

Vuodet kuluvat, ja nuoremman Prinssin toimilla alkaa olla näkyvät seurauksensa. Kun laivanrakennuspuut sitten kauan myöhemmin ovat valmiit kaadettaviksi, alkavat tapahtumat vyöryä nopeaan tahtiin. Koko kansakunta on äkkiä vaarassa, ja vanhemman Prinssin puilla on keskeinen roolinsa ratkaisussa. Aika yllättävä sellainen vielä kaiken lisäksi!

Tarina ei ole tällä kertaa aivan niin julma kuin Ritarissa, mutta kyllä Merenkulkijakin sijoittuu kirjoihin, jotka ehkä sittenkin on kirjoitettu enemmän aikuisille kuin lapsille. Opetuksenkin löysin jälleen, joten satuperinteitä kunnioitetaan hienosti samalla kun niitä uudistetaan. Sarja on kokonaisuutena hieno kulttuuriteko ja nautittavaa luettavaa. Kiitos! Menestystä sarjalle. Lisää kirjoja odotellaan!

Iiro Küttner ja Ville Tietäväinen: Merenkulkija

Books North 2015. 38 s.

Arvostelukappale.

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja

Äänikirja on taivaallinen keksintö! Olen sanonut tämän monesti ennenkin, mutta sanon taas. Ilman äänikirjoja en olisi varmasti koskaan tutustunut maanmainioon kaksikkoon Puluboi ja Poni. He ovat Veera Salmen lastenkirjan Puluboin ja Ponin kirja päähenkilöt ja kertojat. Nimensä mukaisesti Puluboin ja Ponin kirjassa kuullaan kaverusten tarina, se, miten heistä tuli lopulta kirjavien vaiheiden jälkeen kaverit. 

Puluboi Bartholomeus Palmu on nuori pulupoika Hakaniemen hallin ja torin liepeiltä. Vanhemmat ovat kieltäneet Puluboita ylittämästä Hämeentietä, mutta nuoren pulun veri vetää maailmalle ja vaimokin pitäisi löytää, jotta voisi yhdessä munia. Puluboi haaveilee mainosmiehen ammatista, ja kirjassa onkin Puluboin harjoitusmainospläjäyksiä ikään kuin mainoskatkoina. Kuten arvata saattaa, Puluboi ylittää kuin ylittääkin Hämeentien. Siellä avarassa maailmassa hän kokee seikkailuja ja kohtaa Ponin. Myöhemmin he päättävät kirjoittaa tarinansa kirjaksi, ja sitä saamme sitten lukea.

Poni on pieni seitsemänvuotias Mai, joka ei halua leikkiä muiden lasten kanssa. Mai on poni ja käyttäytyy sen mukaisesti. Äiti on huolissaan ja arvelee, että Mai tarvitsisi leikkiterapiaa. Äiti on kuitenkin kiireinen uranainen, jota taidemaalari-isän työttömyys rassaa. Isä ei oikein osaa kommunikoida, ei ainakaan kiperissä tilanteissa. Silloin menee helposti Mikko Alatalon tuotannon lainailuksi. Ei ihme, että äiti tarvitsee vähän hermolomaa.

Miten saadaan Poni kesyyntymään koulun alkuun mennessä ja äiti takaisin kotiin, kun isä on muuttunut venäläiseksi lampaaksi? Pulmia siis riittää, mutta Puluboin positiivisella otteella niistä selvitään. Puluboilla on loistavia oivalluksia ihmisistä. Hekottelin ääneen, kun Puluboi kuvaili torin elämää. Torillahan ihmiset käyvät ostamassa kuolleita kaloja ja ällöjä rahkapiirakoita. Onneksi kahvilateltalla murustetaan reippaasti, sillä pulu tarvitsee päivittäisen bulla-annoksensa. Katselen muuten ihan toisin silmin puluja tämän jälkeen!

Veera Salmen hahmot ja teksti ovat itsessään jo sympaattisia ja hauskoja, mutta äänikirjasta teki todellisen nautinnon lukija Vesa Vierikko, joka heittäytyy tehtäväänsä antaumuksella. Puluboi ei halua sanoa sitä yhtä rumaa kirjainta, jolla on kaksi jalkaa, joten tekstissä on ihan oma sävynsä jo Puluboin repliikkien takia. Vierikko selvittää sen vietävän hyvin! Viihdyin, ja mietin monesti, miten hauska tätä olisi lukea lapsille ääneen.

Pieni nettihaku paljastaa, että Kansallisteatterissa pyörii parhaillaan juuri tähän kirjaan perustuva näytelmä Puluboin ja Ponin teatteri! Olisipa mahtavaa ehtiä katsomaan, mutta eipä taida ihan helposti onnistua. Näyttää ainakin kuvien perusteella todella värikkäältä menolta.

Löysin myös mainion mainosvideon Puluboin ja Ponin kirjasta. Siinä esiintyy äänikirjan lukija Vesa Vierikko. 

Kirjasta on tehty myös kuunnelma, joka toivottavasti jossain vaiheessa palaa Yle Areenaan kuunneltavaksi. Sitä odotellessa laitoin varaukseen Puluboin ja Ponin loisketiiviin kirjan äänikirjaversion! Toivottavasti myös Puluboin ja Ponin pöpelikkökirjasta tulee aikanaan äänikirja. Moljensta vaan tällä elää!

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja

Otava 2012. Äänikirjan lukija Vesa Vierikko, kesto 3 h 19 min ( 3 cd:tä).

Lainattu kirjastosta.

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet

Olen aikaisemmin lukenut vain yhden Haruki Murakamin teoksen eli Norwegian Woodin. Teosta suositeltiin Murakamiin tutustumista harkitsevalle, vaikka sitä ei pidetty ihan tyypillisenä Murakamin teoksena. Tosin sen vaikutelman olen saanut, että ei oikeastaan ole olemassakaan mitään tyypillistä Murakamin teosta. Pidin romaanista ja sen tunnelmasta, mutta en mitenkään hullaantunut. Vakaa aikomus on ollut lukea lisääkin tätä kulttikirjailijaa, mutta aie toteutui vasta, kun kirjaston uutuusvalikoimasta löytyi Värittömän miehen vaellusvuodet äänikirjana.

VMV on esitelty ja arvioitu varmasti kymmenissä kirjablogeissa ja merkittävimmissä lehdissäkin. Silti en ennestään tiennyt siitä oikeastaan muuta kuin että jotenkin tarinassa jossain vaiheessa tullaan Suomeen ja Hämeenlinnaan.

Ryhdyin siis kuuntelemaan avoimin mielin, ja viihdyinkin tämän verkkaisen tarinan parissa oikein hyvin. Loppuun päästyäni ja tätä tekstiä suunnitellessani luin, mitä olin Norwegian Woodista kirjoittanut ja hämmästyin teosten periaatteellista samankaltaisuutta. VMV:n päähenkilö Tsukuru Tazaki on 36-vuotias, väritöntä ja tasaista elämää viettävä rakennusinsinööri, jonka erikoisalaa on rautatieasemien suunnittelu. Tsukuru on poikamies, koska sopivaa vaimoehdokasta ei ole osunut kohdalle. Sitten hänelle esitellään Sara, kaksi vuotta vanhempi nainen, johon hän huomaa vähitellen rakastuvansa.

Suhde Saran kanssa ei kuitenkaan etene, koska Tsukurua painaa nuoruudessa tapahtunut traumaattinen kokemus. Lukioaikana Tsukuru kuului viisihenkiseen poikkeuksellisen tiiviiseen kaveriporukkaan, jossa oli hänen lisäkseen kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Neljä muuta jäivät opiskelemaan kotikaupungin yliopistoihin, mutta Tsukuru päätti toteuttaa unelmansa ja lähteä Tokioon opiskelemaan rautatieasemien suunnittelua.

Toisen opiskeluvuoden keväällä entiset ystävät katkaisivat välit Tsukuruun täysin ennalta varoittamatta ja kokonaan. Tsukurun elämältä temmattiin pohja, ja hän masentui vakavasti. Puolen vuoden aikana hän ajatteli vain kuolemaa, laihtui ja muuttui toiseksi ihmiseksi. Vähitellen Tsukuru kuitenkin kokosi elämänsä palaset kokoon. Suureksi avuksi oli uusi ystävä Haida.

Kirjan alkupuolella Tsukuru käy huolellisesti läpi ystäviinsä liittyviä muistoja ja sitä, miten hänet erotettiin raa’asti porukasta sekä toipumisprosessiaan. Sara suostuttelee kutienkin Tsukurun lopultakin selvittämään välinsä nelikon kanssa, koska mennyttä ei voi vain sulkea kannen alle ja olla kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Tsukurukin vihdoin myöntää tämän ja etsii ystävät käsiinsä kuudentoista vuoden jälkeen. Yksi heistä on muuttanut Suomeen ja Hämeenlinnaan, joten se selittää, miksi kirjassa vieraillaan myös suomalaisessa maisemassa.

Päällisin puolin kirjassa ei siis kovin paljoa tapahdu. Enemmästä ei kuitenkaan ole niin väliäkään, sillä Tsukuru on omalla tavallaan hyvin sympaattinen henkilö, ja ainakin minä aloin ihan oikeasti jännittää, mikä syy lopulta paljastuisi menneisyyden kaltoinkohteluun. Kun syy paljastui, aloin toivoa, että välit ystäviin korjaantuisivat tavalla tai toisella. Entä miten kävisi Tsukurun ja Saran suhteen?

VMV tuntuu hyvin japanilaiselta, hienostuneen vähäeleiseltä romaanilta. Oli myös mukavaa kuunnella, millaiselta kesäinen Helsinki ja Suomi näyttivät Tsukurun silmin (ei hullummalta). Olen kiinnittänyt NW:a lukiessani huomiota seksin ja seksuaalisuuden osuuteen, ja sillä on keskeinen rooli myös Tsukurun elämässä ja tarinassa. Murakamin kuvaamana se ei ole millään tavoin kiusallista, oikeastaan päinvastoin. Japanilaisuutta lienee, että Tsukurun ja Saran ikäeroa korostetaan useaan otteeseen, Sara kun on peräti kaksi vuotta Tsukurua vanhempi. Monet toteavat, että vanhemmat naiset sopivat Tsukurulle. Musiikilla on keskeinen sija tarinassa. Olisi hienoa yhdistää musiikki ja kirja jollakin tavoin, ja mieli tekikin etsiä käsiini tekstissä toistuvia klassisia kappaleita, jotka pelkkinä niminä eivät sanoneet minulle mitään.

Murakamiin monesti yhdistettyä maagista elementtiä ei löydy tästäkään romaanista, joten pitänee vielä jatkaa miehen tuotantoon perehtymistä. Miten olisi, saisiko Murakamin tuotantoa lisää äänikirjamuotoon?

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no tosh)

Suom. Raisa Porrasmaa. BTJ:n äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 9 h 10 min (9 cd-levyä).

Lainattu kirjastosta.

Leena Lehtolainen: Rautakolmio ja Luminainen

Olen useaan otteeseen avautunut suhteestani Leena Lehtolaisen tuotantoon. Maria Kallio -sarja on mielestäni aikoja sitten nähnyt parhaat päivänsä, enkä voinut sietää Hilja Ilveskero -sarjaa. Se, että kuitenkin jälkimmäiset kuuntelin kaikki, on vain omaa tyhmyyttäni. Olin myös tehnyt vakaan päätöksen, että en enää lue uusia Maria Kallioita, mutta sen päätöksen jouduin pyörtämään. Koska tiedän, että pian luen (oikeammin aion kyllä kuunnella) Lehtolaisen uunituoreen Surunpotkun, sorruin lataamaan Elisa Kirjasta puhelimeeni äänikirjaversiot Luminaisesta ja viimeisimmästä Kallio-dekkarista Rautakolmiosta.

Rautakolmiota en siis ollut aiemmin lukenut, ja Luminaista taas pidän muistikuvieni perusteella yhtenä sarjan parhaista ellei peräti parhaana. Onhan teos myös aikanaan voittanut Vuoden johtolanka -palkinnon, joten en varmaan ihan väärässä ole. Kirjavalinnat osoittautuivatkin mielenkiintoiseksi pariksi.

Vuonna 2013 (Tammi) ilmestynyt Rautakolmio on kahdestoista Maria Kallio -sarjan osa. Kallio työskentelee Espoon poliisin erityisryhmän johdossa alaisinaan pitkäaikaset työtoverit Koivu ja Puupponen. Vahvistukseksi saadaan nuori Jenna Ström, aikanaan itsemurhan tehneen Pertti Strömin poliisitytär. Jenna nostaa väkisinkin Marian mieleen traagiset tapahtumat vuosien takaa. Syyllisyys ei ota hellittääkseen.

Dekkari alkaa lupaavasti, kun elokuun alun helteisenä, ukkosta enteilevänä iltapäivänä mereltä Kirkkonummen edustalta löytyy kaksi ruumista muovikääröön kiedottuina. Miehen tuntomerkit on tuhottu sormenpäät polttamalla ja kasvot murjomalla, nainen on riisuttu alastomaksi. Keitä tapetut ovat, miten heidät on surmattu ja miksi? Kaikki tuntuu viittaavaan kansainväliseen rikollisuuteen tai ainakin ammattilaisten tekosiin, paitsi se, ettei ruumiita ollut upotettu.

Mariaa häiritsee kummallisen tuttavallisesti käyttäytyvä paikallispoliisi Jon Berg alusta asti. Lisää hämmennystä seuraa, kun erään kytköksen kautta Marian vanha ihastus Mikke Sjöberg astuu kuvaan. Maria joutuu varsinaiseen houkutukseen kesäleskeytensä takia, Antti kun on lasten kanssa purjehdusreissulla.

Kummallisen kevyesti poliisi Kallion johdolla ohittaa viitteet ammattirikollisuuteen tai pahempaankin, ja tutkimukset käynnistetään vanhaan tuttuun tapaan puhuttamalla kaikkia mahdollisia osallisia heti, kun uhrit on saatu tunnistettua. Mielenkiintoinen kaksikko muovin sisältä paljastuukin, ja kummallakin on kaapeissaan joukko luurankoja ja salaisuuksia. Mutta miten kummassa he ovat voineet joutua molemmat tapetuiksi ja muovin sisään mereen?

Ratkaisu löytyy, luonnollisesti, mutta uskottavuuden kanssa nyt on niin ja näin. Lehtolainen on valitettavasti hukannut punaisen langan ja sortuu kliseiseen, jo ainakin kerran käyttämäänsä ratkaisuun.

Luminainen nimittäin ratkeaa lähes identtisesti Rautakolmion kanssa! Menneisyyden salaisuudet ja kätketyt sukulaissuhteet kun ovat sittenkin kaiken avain…

Vuonna 1997 ilmestynyt Luminainen on vieläkin kohtalaisen hyvävetoinen poliisiromaani, ja tarkka ajankuva vielä lisää vaikutusta. Kännykät ovat jo tulleet poliisienkin taskuihin, mutta mukana kuljetetaan edelleen myös hakulaitteita. Kapakoissa saa edelleen vapaasti polttaa.

Maria ja Ström työskentelevät Espoon poliisissa samanarvoisina, mutta välit ovat kireät. Kirja alkaa Marian ja Antin häillä, ja pian häiden jälkeen Maria huomaa olevansa kierukasta huolimatta raskaana. Järkytys on kohtalainen, ja äitiyskuviota hinkataankin kirjassa aika perusteellisesti.

Varsinainen juoni käynnistyy hitaanlaisesti. Maria joutuu luentokeikalle Nuuksiossa sijaitsevaan Rosbergan kartanoon, jonne ei päästetä lainkaan miehiä. Kartanoa johtaa feministiterapeutti Elina Rosberg, ja jo ensi käynnillään Maria tutustuu useisiin keskeisiin henkilöihin. Tapaninpäivän yönä Elina Rosberg paleltuu kuoliaaksi läheisessä metsässä yllään vain ohuet yöpaita ja aamutakki. Miten nainen on kuusen alle joutunut ja miksi? Halusiko joku hänet hengiltä vai onko kyse sittenkin itsemurhasta tai onnettomuudesta?

Maria kuulustelee kaikkia osallisia saadakseen selville, miksi Elina päätti lähteä ulos pakkaseen lähes alasti. Kartanon käytännön elämästä vastaa Elinan täti Aira Rosberg, joka yritetään myös tappaa myöhemmin. Epäiltyjä on kosolti: Elinan runoilijamiesystävä, muutamat Elinan asiakkaat, jotka oleilivat kartanolla joulun aikaan, tämän toimittajaystävätär ja niin edelleen. Lähes kaikkien elämästä löytyy jotakin mielenkiintoista ja sellaista, joka olisi voinut olla motiivi. Mielenkiintoisin hahmo on miehensä jättänyt lestadiolaisäiti Johanna, joka toivoo saarnaajamiehensä olevan syyllinen. Jos mies joutuisi vankilaan, Johanna sai parin yhdeksän lasta itselleen. Mutta kuten sanottu, syyllinen ja motiivi löytyvät uhrin menneisyydestä, kun vain jaksetaan tarpeeksi penkoa. Loppuhuipennus on dramaattinen, joskin hieman teennäinen.

Varsinainen jännite kirjaan saadaan kuitenkin Hullu-Halttusesta, miehestä, jonka Maria ja Puupponen ovat aikanaan toimittaneet telkien taakse. Halttunen on uhkaillut poliiseja kostolla, ja nyt hän on vapaalla jalalla. Seuraa kiperä panttivankidraama, joka päättyy oikeastaan pahimmalla mahdollisella tavalla.

Edelleenkin toistan itseäni: Leena Lehtolainen on mielestäni hyvätasoinen kirjoittaja, mutta Maria Kalliosta on ajat sitten puristettu ne mehut, mitä puristettavissa on. Olisi kaikin puolin järkevintä jättää vanha sarja ajoissa, jos se vielä on mahdollista, ja siirtyä johonkin aivan uuteen. Uskon, että Lehtolaisella voisi olla vielä paukkuja uuteenkin dekkarisarjaan.

Leena Lehtolainen: Rautakolmio

Tammi 2013. Äänikirjan lukija Krista Putkonen-Örn, kesto 11 h 6 min.

Leena Lehtolainen: Luminainen

Tammi 1997. Äänikirjan lukija Erja Manto, kesto 11 h 1 min.

Äänikirjat ostettu puhelimeen tiedostona Elisa Kirjasta.

Aiemmat blogikirjoitukset Leena Lehtolaisen kirjoista:

Kuparisydän

Henkivartija
Oikeuden jalopeura

Paholaisen pennut

Kuusi kohtausta Sadusta

Kolmen kirjan haaste

Sain Tuijata-blogin Tuijalta Kolmen kirjan haasteen, jossa on ideana esitellä kolme blogiaikana lukemaansa kirjaa, jotka voisi lukea uudelleen. Kiitos haasteesta, Tuija! Haaste on kesän aikana kierrellyt kirjablogeissa ihan mukavasti. Olen itse laiska tarttumaan haasteisiin, mutta tämä on aika kutkuttava.

En enää aikoihin ole ehtinyt lukea kirjoja uudelleen, vaikka jatkuvasti käsiin osuu teoksia, jotka ansaitsisivat rauhallisen uudelleen luennan. Sen sijaan teen aika paljon sitä, että kuuntelen äänikirjana sellaisen kirjan, jonka olen voinut aika hiljattainkin lukea painettuna. Viimeksi näin kävi Jussi Valtosen Siipien kantamien ja He eivät tiedä mitä tekevät kanssa. Olisipa ihanaa saada äänikirjana myös vaikkapa Anni Kytömäen Kultarinta! Äänikirjoina olen kuunnellut myös melkoisen pinon tuttuja klassikoita ja lastenkirjoja. Menetelmä on kaikin puolin nautinnollinen, suosittelen!

Jos minulla olisi aikaa lukea kirjoja uudelleen, lukisin ainakin seuraavat kolme:

Tapani Heinosen Reunalla (Minerva, 2012) oli vahva lukukokemus, joka on jäänyt mieleen. Olen myös ihmetellyt, miten vähälle huomiolle rankka ja tasokas romaani ajankohtaisesta aiheesta on jäänyt. Heinoselta on  ilmestymässä uusi romaani Kuka heilutti pesäpuuta (Minerva) ihan lähiaikoina. 

Nuorena luin samoja kirjoja yhä uudelleen, kuten ikäkauteen kuuluu. Blogini ensimetreillä osallistuin nostalgiahaasteeseen Lilian Kallion nuortenkirjalla Puumajakesä (WSOY, 1977). Törmäsin tähän ihanaan kirjaan alkukesästä kirpputorilla ja sain pidellä itseäni, etten olisi ostanut sitä. Meillä siis on jo yksi kappale kirjaa olemassa. Innostuin Puumajakesästä niin, että luin myös Kallion erikoisen scifiromaanin Ugudibuu (Tammi, 1975). Se on myös jäänyt mieltä kaivelemaan, ja juuri hiljattain muistelin kirjan herkullista kohtausta, jossa naiset hakivat itselleen Mona Lisan joululahjaksi.

Ann-Marie MacDonaldin tiiliskiviromaani Linnuntietä (Tammi, 2004) oli huima lukukokemus, todellinen sukellus kirjailijan luomaan maailmaan. Romaanissa on monia ulottuvuuksia, ja kun nyt tiedän loppuratkaisun, voisin keskittyä paremmin tarinan eri kerroksiin kuin ensimmäisellä ahmimiseksi paikoin muuttuneella lukukerralla. Ystävän avustamana onnistuin nappaamaan itselleni oman kappaleen kirjasta taannoin kirjamessujen antikvariaattiosastolla, joten uudelleen lukeminen olisi ihan helppoakin. Tosin vielä ovat muutkin MacDonaldin teokset lukematta.

Haaste on kiertänyt jo sen verran, että taitaa olla parasta heittää vain yleinen kysymys ilmaan: Mitkä kirjat Sinä luet yhä uudelleen tai ainakin haluaisit lukea?