keskiviikko 19. elokuuta 2015

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet


Olen aikaisemmin lukenut vain yhden Haruki Murakamin teoksen eli Norwegian Woodin. Teosta suositeltiin Murakamiin tutustumista harkitsevalle, vaikka sitä ei pidetty ihan tyypillisenä Murakamin teoksena. Tosin sen vaikutelman olen saanut, että ei oikeastaan ole olemassakaan mitään tyypillistä Murakamin teosta. Pidin romaanista ja sen tunnelmasta, mutta en mitenkään hullaantunut. Vakaa aikomus on ollut lukea lisääkin tätä kulttikirjailijaa, mutta aie toteutui vasta, kun kirjaston uutuusvalikoimasta löytyi Värittömän miehen vaellusvuodet äänikirjana.

VMV on esitelty ja arvioitu varmasti kymmenissä kirjablogeissa ja merkittävimmissä lehdissäkin. Silti en ennestään tiennyt siitä oikeastaan muuta kuin että jotenkin tarinassa jossain vaiheessa tullaan Suomeen ja Hämeenlinnaan.

Ryhdyin siis kuuntelemaan avoimin mielin, ja viihdyinkin tämän verkkaisen tarinan parissa oikein hyvin. Loppuun päästyäni ja tätä tekstiä suunnitellessani luin, mitä olin Norwegian Woodista kirjoittanut ja hämmästyin teosten periaatteellista samankaltaisuutta. VMV:n päähenkilö Tsukuru Tazaki on 36-vuotias, väritöntä ja tasaista elämää viettävä rakennusinsinööri, jonka erikoisalaa on rautatieasemien suunnittelu. Tsukuru on poikamies, koska sopivaa vaimoehdokasta ei ole osunut kohdalle. Sitten hänelle esitellään Sara, kaksi vuotta vanhempi nainen, johon hän huomaa vähitellen rakastuvansa.

Suhde Saran kanssa ei kuitenkaan etene, koska Tsukurua painaa nuoruudessa tapahtunut traumaattinen kokemus. Lukioaikana Tsukuru kuului viisihenkiseen poikkeuksellisen tiiviiseen kaveriporukkaan, jossa oli hänen lisäkseen kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Neljä muuta jäivät opiskelemaan kotikaupungin yliopistoihin, mutta Tsukuru päätti toteuttaa unelmansa ja lähteä Tokioon opiskelemaan rautatieasemien suunnittelua.

Toisen opiskeluvuoden keväällä entiset ystävät katkaisivat välit Tsukuruun täysin ennalta varoittamatta ja kokonaan. Tsukurun elämältä temmattiin pohja, ja hän masentui vakavasti. Puolen vuoden aikana hän ajatteli vain kuolemaa, laihtui ja muuttui toiseksi ihmiseksi. Vähitellen Tsukuru kuitenkin kokosi elämänsä palaset kokoon. Suureksi avuksi oli uusi ystävä Haida.

Kirjan alkupuolella Tsukuru käy huolellisesti läpi ystäviinsä liittyviä muistoja ja sitä, miten hänet erotettiin raa’asti porukasta sekä toipumisprosessiaan. Sara suostuttelee kutienkin Tsukurun lopultakin selvittämään välinsä nelikon kanssa, koska mennyttä ei voi vain sulkea kannen alle ja olla kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Tsukurukin vihdoin myöntää tämän ja etsii ystävät käsiinsä kuudentoista vuoden jälkeen. Yksi heistä on muuttanut Suomeen ja Hämeenlinnaan, joten se selittää, miksi kirjassa vieraillaan myös suomalaisessa maisemassa.

Päällisin puolin kirjassa ei siis kovin paljoa tapahdu. Enemmästä ei kuitenkaan ole niin väliäkään, sillä Tsukuru on omalla tavallaan hyvin sympaattinen henkilö, ja ainakin minä aloin ihan oikeasti jännittää, mikä syy lopulta paljastuisi menneisyyden kaltoinkohteluun. Kun syy paljastui, aloin toivoa, että välit ystäviin korjaantuisivat tavalla tai toisella. Entä miten kävisi Tsukurun ja Saran suhteen?

VMV tuntuu hyvin japanilaiselta, hienostuneen vähäeleiseltä romaanilta. Oli myös mukavaa kuunnella, millaiselta kesäinen Helsinki ja Suomi näyttivät Tsukurun silmin (ei hullummalta). Olen kiinnittänyt NW:a lukiessani huomiota seksin ja seksuaalisuuden osuuteen, ja sillä on keskeinen rooli myös Tsukurun elämässä ja tarinassa. Murakamin kuvaamana se ei ole millään tavoin kiusallista, oikeastaan päinvastoin. Japanilaisuutta lienee, että Tsukurun ja Saran ikäeroa korostetaan useaan otteeseen, Sara kun on peräti kaksi vuotta Tsukurua vanhempi. Monet toteavat, että vanhemmat naiset sopivat Tsukurulle. Musiikilla on keskeinen sija tarinassa. Olisi hienoa yhdistää musiikki ja kirja jollakin tavoin, ja mieli tekikin etsiä käsiini tekstissä toistuvia klassisia kappaleita, jotka pelkkinä niminä eivät sanoneet minulle mitään.

Murakamiin monesti yhdistettyä maagista elementtiä ei löydy tästäkään romaanista, joten pitänee vielä jatkaa miehen tuotantoon perehtymistä. Miten olisi, saisiko Murakamin tuotantoa lisää äänikirjamuotoon?

Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet (Shikisai o motanai Tazaki Tsukuru to, kare no junrei no tosh)
Suom. Raisa Porrasmaa. BTJ:n äänikirjan lukija Toni Kamula, kesto 9 h 10 min (9 cd-levyä).


Lainattu kirjastosta.

4 kommenttia:

  1. Minusta tämä ei ollut sitä kaikkei parasta Murakamia (ainakaan minulle) pidän enemmän juurikin niistä "maagisista" - kelpo kirja, mutta se jokin jäi puuttumaan. 1Q84 saattaisi olla äänikirjana vinha kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohin 1Q84-järkäleeseen en tosiaan uskalla edes tarttua. Mutta äänikirjana...

      Poista
  2. Murakami on aina ollut minulle jotenkin hankala. Haluaisin niin pitää hänen kirjoistaan, kun niitä niin hehkutetaan, mutta jotenkin en vain löydä sitä hurmiota. Tälle voisin kyllä antaa (taas) mahdollisuuden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, minullakaan ei ole vielä hurmioelämystä löytynyt, mutta luettuna tosiaan vasta kaksi teosta. Ehkä vielä?

      Poista