keskiviikko 10. kesäkuuta 2026

Christian Rönnbacka: Armoton

 


Edellisessä Christian Rönnbackan Antti Hautalehto -sarjan jutussani, jonka kirjoitin vuonna 2021 ilmestyneestä sarjan yhdeksännestä osasta Tulen aika, kerroin Antin ja minun suhteen pompuista. Sen jälkeen pidimme spontaanin kolmen kirjan mittaiseksi venahtaneen tauon, johon syyllinen löytyy täältä suunnalta. Aikaa ei vain löytynyt Antille, hänen rikostutkinnoilleen ja kuulumisilleen.

Koska kuitenkin olin päättänyt, että luen kaikki Vuoden 2026 johtolanka -palkinnon ehdokkaat, oli sarjan 13. teos Armoton lukulistallani. Sitkeä päähänpinttymäni on ollut, että sarjat pitää lukea järjestyksessä, mutta olen vähitellen oppinut ottamaan vähän rennommin tämän asian suhteen. Niinpä päätin nyt kylmästi ohittaa kolme väliin jäänyttä Hautalehtoa, jättää ne odottelemaan sopivampaa hetkeä ja tarttua rohkeasti Armottomaan.

Ihan hyvin sujui näinkin. Taukomme aikana komisario Antti Hautalehto on palannut tutulle paikalleen Porvoon poliisiin. Tiimikin on tutuhko aiemmin lukemistani kirjoista, eli teknisestä tutkinnasta vastaa pikkutarkka Simon Kannas ja leppoisa Pappa-Lindfors valmistautuu eläköitymään. Rikosylikonstaapeli Jonna Holm saa tässä osassa seurakseen toisen naispoliisin, kun joukkoon liittyy nuori ja määrätietoinen Linda Sund.

Antin yksityiselämän kuulumiset ovat vähän ankeahkot, mutta hän ottaa itseään niskasta kiinni ja tekee rivakasti niin talo- kuin autokaupatkin rikostutkinnan lomassa. Parisuhde Leenan kanssa on ilmeisesti tämän kirjan jälkeen lopullisesti ohi.

Itse tutkittava rikosvyyhti on puistattava. Rönnbacka kuvaa tapahtumia uhrien ja poliisin lisäksi myös rikollisen näkökulmasta, mikä tekee tarinasta kylmäävän. Alkuun tekijän henkilöys salataan lukijalta, mutta aika pian Rönnbacka kääntää kuvion niin, että lukija tietää, kuka rikollinen on. Tieto on tyrmäävä, ja on raastavaa lukea eteenpäin poliisin hapuillessa pimennossa. Kuinka monta uhria iljettävä tekijä ehtii vielä saada ennen kuin hänet lopulta napataan?

Tällä kertaa kyse ei ole sarjamurhaajajahdista, vaikka rikossarjasta onkin kyse ja ruumiitakin tulee. Kyse on pirullisen ovelasta sarjaraiskaajasta, joka pakottaa uhrinsa hyväksikäytettäviksi kiristämällä. Kun tekijä lopulta jää kiinni, paljastuu, että rikossarja on jatkunut vuosia ja että monet Porvoon poliisin tietämät kuolemantapaukset vuosien varrelta saavat aivan uuden sävyn.

Pelottavaksi kuvion tekee sen realistisuus. Nykytekniikka osaavan ja riittävän pahasti vinksahtaneen ihmisen käsissä antaa kammottavia mahdollisuuksia.

Jo Tulen ajasta totesin, että Rönnbacka on kääntänyt Antti Hautalehto -sarjaa enemmän realistisen poliisidekkarin suuntaan ja vähentänyt hieman yliampuvia rymistelykohtauksia, joissa Antti Hautalehdolle on kirjoitettu supersankarin ominaisuuksia. Realistinen linja jatkuu Armottomassa. Kokonaisuus on perinteisen arvoitusdekkarin ja poliisiromaanin toimiva yhdistelmä, jota maustaa oivallinen Porvoon kuvaus.

Christian Rönnbacka: Armoton
Bazar 2024. 350 s.
Lukija Ville Tiihonen.

Lainattu kirjastosta. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää
Tuonen korppi
Majakka
Ruska
Tulen aika
Kostajan merkki
Mennyt mies
Rafael
Armoton
Tinasotilas
(ilmestyy lokakuussa 2026)




Tämä juttu on osa Dekkariviikko kirjablogeissa -teemaviikkoa, jota vetää Tuulevi Tuulevin lukublogissa.




Tämä juttu on osa sarjaa, jossa luen kaikki Vuoden 2026 johtolanka -palkintoehdokkaat.

Vuoden 2026 johtolanka -ehdokkaat:

Pekka Hyyti: Huhtikuun kymmenen päivää (Myllylahti 2025)
Komisario Voitto Karhu lähipiireineen vie vuoden 1942 kevääseen Tampereelle. Elävän ajankuvan konkari Hyyti on omaääninen historian tulkitsija ja sota-ajan vahva tuntija. Hän on luonut mielenkiintoiset hahmot kertomukseen. Kotirintaman tärkeät vastuuhenkilöt tunteineen ja tuntemuksineen sytyttävät jännittävän tarinan. Kaupunkia terrorisoivat aktivistit on kuvattu vahvasti. Kirja välittää mieleenpainuvaa tietoa niin lastensuojelun menneisyydestä kuin metsäkaartilaisten sabotaaseistakin.

Helena Immonen: Horros (Docendo 2025)
Havu-sarjan avaus esittelee kadettikoulun traagiseen onnettomuuteen keskeyttäneen Antto Havun. Päähenkilön taustoitus on poikkeuksellisen vahvaa. Immonen luo lukijalle todentuntuisia kauhukuvia uudenlaisista teknisistä ja lääketieteellisistä sovelluksista, jotka toteutuessaan sekoittaisivat maailmanpolitiikan. Kognitiivinen sodankäynti ja psykologinen informaatiovaikuttaminen pelottavat ja kiehtovat lukijaa. Vankka inhimillisyys pehmentää hienosti ajankohtaista ja globaalia jännitysnäytelmää.

Risto Isomäki: Krakenin saari (Into 2025)
Meribiologi Martti Ritola ryhtyy tutkimaan pienoissukellusveneen tuhoutumista Teneriffan rannikolla. Toimintaympäristö eliöineen ja meren syvänteineen on kiehtovasti ja asiantuntevan täsmällisesti kuvattu. Arvostamme tutkijamaista otetta eli tiivistä, jäsenneltyä, faktapohjaista ja perusteltua kerrontaa. Tämä ekotrilleri ansaitsee paikkansa kärkijoukossa tuoden raikkaan merellisen tuulahduksen jännitysgenreen. Selitysosio kirjan lopussa auttaa lukijaa erottamaan faktan fantasiasta.

Matti Laine: Isänsä tytär (Bazar 2025)
Kata Kovanen toimii Armadillo-järjestössä, joka suojelee maalitettuja henkilöitä. Isä Rene on jättänyt poliisityön taakseen ja hautautunut Lappiin. Laine rakentaa koukuttavia draamoja: tarina ja juoni pitävät otteessaan alusta loppuun. Kirja tarjoaa huikeaa kielenkäyttöä sekä elävää ja tiivistä kerrontaa. Sympaattiset ja uskottavat, vaikeuksiin ajautuneet antisankarit nousevat lopuksi pinnalle. Pahan kurimuksessa löytyy myös huumoria, lämpöä ja humaani taustavire.

Christian Rönnbacka: Armoton (Bazar 2025)
Komisario Antti Hautalehdon johdolla poliisi saa selvittääkseen kirkkoherraan ja tämän puolisoon kohdistuvan kiusaamistapauksen. Poliisiasema työpaikkana moninaisine ihmissuhteineen on kuvattu persoonallisesti ja lämmöllä. Juonikuviot ovat mutkikkaita ja tutkinnan kiemurat kohdillaan. Rönnbacka kirjoittaa sujuvaa, moitteetonta tekstiä, joka vangitsee lukijan. Porvoon tuntija nauttii autenttisesti kuvatuista tapahtumapaikoista.

Antti Tuomainen: Hyvällä tai sahalla (Otava 2025)
Tarina on mukaansatempaava ja koukuttava kertomus rahavaikeuksiin joutuneesta sahanomistaja Heikistä sekä rahan voimasta. Pikkukylän tapahtumaympäristö on kuvattu kiinnostavasti. Ihmiskuvaus suviyössä on lämmintä, ja kielenkäyttö suvereenia. Kirjan juonenkäänteet itkettävät ja naurattavat yhtä aikaa. Silti hauskuuttaminen ei ole päälle liimattua vaan muhii kerronnassa koko ajan. Kielikuvien valikoima on rikas, ja kerronta soljuu kuin itsestään.

 

Vuoden 2026 esikoisdekkari -ehdokkaat:

Tatiana Elf: Huijari (Into 2025)
Tatiana Elf on Etelä-Afrikassa syntynyt helsinkiläinen käsikirjoittaja ja kirjailija. Kirja on henkeäsalpaava psykologinen trilleri Rebekka Nummesta, joka yrittää paeta pimeää puoltaan. Sosiopaatti päähenkilönä on rohkea ja uudenlainen tuttavuus. Kirjassa on elokuvallisia, nopeita leikkauksia sekä monipuolista ja painavaa dialogia. Ihmiskuvaus on tarkkaa ja syvällistä. Taitavasti kuvatut, epämiellyttävätkin henkilöhahmot ja luonteenpiirteet herättävät lukijassa mielenkiintoisia kysymyksiä.

Piia Helander: Helios (Karisto 2025)
Piia Helander on hyvinkääläinen laskentasihteeri ja "ikuinen heppatyttö". Freelance-toimittaja Sandra Dahlqvistin juttumatka hevostallille päätyy murhatutkinnaksi yhdessä konstaapeli Ossi Hietalan kanssa. Päähenkilöiden taustat kuvataan uskottavasti. Helander nostaa esiin vakavan kysymyksen eri urheilulajeissa toimivien auktoriteettien, valmentajien ja muiden aikuisten vastuusta. Nuorten haaveet ja ristiriidat on oivaltavasti kuvattu. Kirja puhuttelee todennäköisesti myös nuoria lukijoita.

Joel Kangas: Kaamos (Karisto 2025)
Joel Kangas on inarilaislähtöinen muusikko, joka työskentelee pankkialalla. Mikkal Moilanen, lappilaistaustainen helsinkiläispoliisi, yrittää ratkaista uniongelmiaan terapeutin kanssa. Rikoksen selvittely kuljettaa lukijaa vaivattomasti nykypäivän Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Norjan Vesisaaresta 1990-luvun Muotkatunturiin. Poliisien ajattelua vääristäviin ennakkoluuloihin pureudutaan herättävästi. Henkilögalleria on monipuolinen ja ihmiskuvaus syvällistä. Kerronta on jännittävää.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti