lauantai 11. syyskuuta 2021

Christian Rönnbacka: Tulen aika

 


Tulen aika on yhdeksäs osa Christian Rönnbackan Porvoon poliisin komisario Antti Hautalehdosta kertovaa dekkarisarjaa. Voi siis jo puhua varsin pitkästä sarjasta. Lukijat ovat pitäneet, joten mikä ettei. Itsekin olen Antti-fani, vaikka välillä suhteemme on ollut hitusen viileämpi. Mutta sellaisiahan pitkät suhteet tuppaavat olemaan. Ylä- ja alamäkiä mahtuu matkan varrelle.

On tietysti mahdotonta lukijan tietää, millaisia ajatuksia ja suunnitelmia kirjailijalla on kirjasarjaa kirjoittaessaan, mutta jotenkin ajattelin edellisen osan Ruskan kuunneltuani, että Antin seikkailut taisivat olla siinä. Pääosin Lapin erämaihin sijoittuva ja loppupuolellaan melkoista rytinää sisällään pitävä dekkari päättyy nimittäin tilanteeseen, jossa Antilta on mennyt lähestulkoon kaikki. Jäljellä on vain parhaan ystävän Larsin tuki ja kiinalaismiljardööriltä saatu musta luottokortti.

Jos siis siltä olisi tuntunut, Ruska olisi voinut hyvinkin olla viimeinen Hautalehto-dekkari. Ilmeisesti Rönnbackasta ei ole siltä tuntunut, sillä Tulen ajassa Antti Hautalehto on jälleen sorvin ääressä. Muutaman ripeän juonenkäänteen jälkeen ollaan tilanteessa, että Hautalehto on uuden työparinsa Hennan kanssa värvätty auttamaan KRP:tä kimurantissa murhasarjassa.

Henna Björk on joutunut hyllylle Göteborgin poliisista kovisteltuaan turhan kovaotteisesti nuorukaista, jota hän epäilee syypääksi pikkusiskonsa Ellan itsemurhaan. Henna on värvätty Suomeen avustamaan projektissa, jossa yritetään ennaltaehkäistä maahanmuuttajanuorten jengiytymistä. Hän sopii tehtävään mainiosti, koska puhuu perhetaustansa vuoksi sujuvasti niin suomea, ruotsia kuin arabiaakin. Suomen-siirtoon suostumiseen hänellä on myös henkilökohtainen syynsä.

Antti ja Henna siis päätyvät työskentelemään yhdessä kimurantin ja poliittisestikin tulenaran rikosvyyhdin parissa. Kun kaksikko pääsee tutkinnan alkuun, toimintakin alkaa vähitellen käynnistyä. Ruskan tapaiseen loppurymistelyyn ei tällä kertaa kuitenkaan päädytä, vaan pääpahis napataan lopulta melko rauhanomaisin keinoin. Juonikuvio on kyllä mielenkiintoinen, mutta niin sivurönsyinen, ettei lukijalla ole mahdollisuuksia saada langanpäästä kiinni ennen kuin Antti on sen sievästi ratkaissut.

Antti Hautalehdon yksityis- ja työelämäkuviot alkavat olla loppusivuilla taas uudessa asennossa. Tästä on joko hyvä jatkaa tai lopettaa, jos niikseen tulee.

Rönnbacka on ratkaisuttanut Hautalehdolla ja tämän tiimillä rikoksia lähinnä Porvoossa ja sen lähiympäristössä sarjan osissa 1–6. Majakka ja Ruska ovat jo miljöönsä puolesta eräänlaisia irtiottoja, ja Tulen ajassa työkuviotkin siis vievät pois Porvoosta. Onko Porvoo sittenkin liian pieni paikka vähän isoegoiselle komisariolle?

Christian Rönnbacka: Tulen aika
Bazar 2021. 333 s.
Äänikirjan lukija Ville Tiihonen, kesto 8 h 57 min.

Arvostelukappale. Äänikirja BookBeat.

 

Jos korona ja aluehallintovirasto suovat, vedän Turun kirjamessuilla sunnuntaina 3.10. klo 15,10–15.50 Suomen dekkariseuran dekkaripaneelia, jonka otsikko on Hallittu kaari vai päättymätön tarina?

Paneelin kirjailijat ovat Patricia Bertényi, Marko Kilpi, Seppo Mustaluoto ja Christian Rönnbacka, ja tarkoituksena on puhua dekkarisarjojen kirjoittamisen kiemuroista.

 

Antti Hautalehto -sarja:

Operaatio Troijalainen
Julma
Rakennus 31
Kylmä syli
Kaikki mikä kiiltää
Tuonen korppi
Majakka
Ruska
Tulen aika








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti