Sarjamuoto kuuluu olennaisesti dekkarigenreen. Itse suhtaudun nykyään ilmiöön kaksijakoisesti. Totta kai on minustakin hienoa, että hyvän dekkarin löydettyään voi luottaa siihen, että saa myöhemminkin tasaisin väliajoin uutta samanlaista luettavaa.
Toisaalta haluaisin lukea mahdollisimman monipuolisesti ja seurata dekkarikenttää laajasti. Silloin tasaiseen tahtiin kerran vuodessa (ja joskus jopa kahdesti!) tupsahtava tutun sarjan uusi osa voi alkaa tuntua uuvuttavalta. Lukujonot ja kirjapinot venyvät, ja pian huomaa pudonneensa jo vuosia sitten suosikkisarjansa kärryiltä.
Anu Patrakan dekkareiden kanssa kävi niin, että kyllä
tiesin hänen kirjoittavan Portugalin Portoon sijoittuvaa dekkarisarjaa, mutta
en jostain syystä ollut tullut tarttuneeksi aloitusosaan Huomenna sinä
kuolet, vaikka olin siitä saanut kustantaja Myllylahdelta
arvostelukappaleen.
Näin jälkikäteen katsottuna yksi selitys tähän ohittamiseen
on epäonninen ajoitus. Huomenna sinä kuolet on ilmestynyt vuonna 2017.
Olin juuri saanut päätökseen kaksivuotisen urakkani Suomen dekkariseuran
Johtolanka-raadissa, jonka tehtäviin kuului lukea kunkin vuoden miltei kaikki
kotimaiset uutuusdekkarit (luimme yhteensä n. 150 uutuusdekkaria kahdessa
vuodessa). Vuoden 2017 aikana podin jonkinlaista dekkarikrapulaa, ja hyllyyn
jäi moniakin kiinnostavia avauksia.
Lisäksi huomaan edelleen suhtautuvani dekkarisarjoihinkin
niin, että ne pitäisi mieluusti lukea järjestyksessä, eli kesken kaiken kyytiin
hyppääminen ei ole muka mahdollista. Niinpä sitten tulin jättäneeksi Patrakan
Rui Santos -sarjan sivuun, odottelemaan jotain parempaa hetkeä.
Kun Patrakka aloitti uuden Portugaliin sijoittuvan Nelson
Monteiro -sarjan, ilahduin. Nyt olisi tilaisuus päästä kyytiin alusta asti.
Sain ilokseni vuonna 2023 ilmestyneestä Arvoton-dekkarista
kustantamolta ennakkokappaleen, ja tykästyin kovasti Patrakan dekkarityyliin.
Olen sittemmin lukenut kaikki kolme tähän mennessä ilmestynyttä Nelson
Monteirosta kertovaa dekkaria, ja seuraavaa osaa odottelen hyvillä mielin.
Olen toisessa yhteydessä avautunut kuunteluaikapalveluihin turhautumisestani. Sen seurauksena ryhdyin aiempaa systemaattisemmin
selvittämään, mitä voisin ottaa kuunteluun maksuttomasta E-kirjasto-palvelusta.
Ilahduin, kun huomasin äänikirjatarjonnan laajentuneen ja monipuolistuneen.
Tarjontaa selatessani huomasin, että Anu Patrakan Rui Santos
-sarja on kokonaisuutena E-kirjaston valikoimissa äänikirjoina. Voisin siis
aloittaa huoleti sarjan ensimmäisestä osasta ja luottaa siihen, että saisin
aikanaan kuunneltavakseni kaikki osat järjestyksessä, mikäli vain haluaisin.
Ja halusinhan minä. Ihastuin miltei oikopäätä niin sympaattiseen
Ruihin kuin karheanidylliseen Portoonkin. Dourojoen partaalle rakennetun
kaupungin kukkulat portaineen ja joen yli kurkottavat komeat sillat olisi
mahtavaa päästä joskus itse kokemaan. Lasi hyvää portviiniä ilta-auringossa
kylpevällä terassilla…
Rikosetsivä Rui Santos vetää väkivaltarikosten
tutkintaryhmää Porton poliisilaitoksella. Santos on pidetty ja arvostettu pomo.
Hänen ryhmänsä ytimen muodostavat luotettava vanhempi konstaapeli Pedro Silva,
joka on myös Ruin hyvä ystävä, sekä kaunis ja älykäs, työssään erinomainen
nuorempi konstaapeli Rita Pereira. Myös piparminttupurukumia ahkerasti jauhavalla
oikeuslääkäri Sandra Sardinhalla on oma tärkeä osuutensa rikosten selvittelyssä.
Rui Santos on sarjan alussa poikamies, jolla kyllä on yhden
yön seikkailuja, mutta joka ei varsinaisesti kaipaa vakituista parisuhdetta.
Osansa tässä lienee Ruin karuilla, traumaattisilla lapsuudenkokemuksilla. Hän
on menettänyt äitinsä nuorena, eikä kuva avioliitosta ole vanhempien esikuvan
perusteella mitenkään kannustava. Rui kasvoi aikuiseksi setänsä viinitilalla ja
on nyt myös kyseisen tilan perijä. Ajatus viininviljelijäksi vetäytymisestä
tuntuu kuitenkin olevan etäinen, miltei mahdoton. Verenperintö vilahtelee kuitenkin
sen verran, että Rui keräilee antaumuksella portviinejä ja on niiden melkoinen
asiantuntija.
Rui Santos -sarja on päähenkilöidensä eli Ruin ja hänen
pienen tiiminsä yksityiselämien käänteiden osalta jatkuvajuoninen, joten jos
haluaa seurata vaihe vaiheelta Ruin ja Rita Pereiran keskinäisten välien kehittymistä,
kannattaa sarja lukea järjestyksessä. Rikosjuonet ovat kuitenkin täysin
itsenäisiä ja ratkeavat aina kunkin osan lopussa.
Sarjan jokaisessa osassa on mukana suomalaiskytkös.
Vahvimmillaan se on ensimmäisessä osassa Huomenna sinä kuolet, jonka
ensimmäinen uhri on kaunis suomalainen Johanna. Nainen on naimisissa portugalilaisen
maatilan omistajan kanssa. Maatila sijaitsee pienessä maalaiskylässä Porton
liepeillä. Tapahtumat käynnistyvät, kun Johanna löytyy surmattuna maatilaan
kuuluvan maissipellon laidalla olevasta vesialtaasta.
Kuolet vain kahdesti -dekkarissa yksi keskeisistä
epäillyistä on suomalainen kiinteistönvälittäjä. Suomalaisten osuus hiipuu vähitellen
sivuun sarjan edetessä, mutta on kuitenkin mukana aina edes pienen silmäniskun
verran.
Anu Patrakka on miettinyt Rui Santos -sarjan konseptin siis
huolellisesti. Ensinnäkin päähenkilö on sympaattinen, hänessä on tiettyä rosoa,
mutta häneen ei liity liiallista ongelmissa rypemistä tai rasittavia
pakkomielteitä (Rui harrastaa pyöräilyä, mutta se asia lähinnä vain mainitaan
eikä muistaakseni edes kaikissa kirjoissa). Itse asiassa Patrakka toteaakin
Dekkaribrunssi-podcastissa itsekin kyllästyneensä Ruin kunnollisuuteen ja
aloittaneensa siksi uuden sarjan uuden päähenkilön kera.
Tapahtumapaikkana Portugalin Porto lähiympäristöineen on
nappivalinta. Kartalta katsoen Portugali on niin kaukana Suomesta kuin Euroopassa
on mahdollista, joten miljöö on lukijan kannalta eksoottinen ja kiehtova.
Portugalissa asuva kirjailija tuntee kohteensa loistavasti ja avaa dekkareissa
maan ihmisten elämäntapaa, kulttuuria ja maisemia mielenkiintoisesti. Kuten
sanottu, matkakuume sarjan parissa kyllä pahenee!
Rui Santos -sarja ei ole varsinaista cozy crimea, vaikka väkivallalla
ei mässäillä eikä iljettävyyksiä juuri kuvailla. Patrakka on antanut lupauksen,
että hänen kirjoissaan eivät lapset tai eläimet joudu rikosten uhreiksi.
Ilmankin saadaan mielenkiintoisia ja hankalia rikoksia ratkottavaksi.
Juonenpunonnassa Patrakka on myös taitava. Usein rikos näyttää
ratkeavan alkuun hyvinkin suoraviivaisesti tai sitten poliisilla ei ole mitään,
mihin tarttua. Vähitellen alkaa kuitenkin käydä selväksi, että taustalla on
hyvinkin monimutkaisia kuvioita. Esimerkiksi sarjan kakkososan Kuolet vain kahdesti
uhri on mitä ilmeisimmin murhattu kahteen kertaan, eli on selvitettävä kaksi
rikosta, joilla on sama uhri. Verratonta!
Pidän myös siitä, että vaikka Rui Santos tiimeineen jahtaa
usein häijyjäkin tappajia, jotka ovat syyllistyneet kauheisiin rikoksiin, hän
tai hänen alaisensa eivät ole sotkeutuneina juonikuvioihin tai joudu
vaaratilanteisiin epäammattimaisen sähellyksen seurauksena.
Olin siis lukenut Nelson Monteiro -sarjaa ennen Rui Santosiin
tutustumista. Melko hitaiksi osoittautuivat omat hoksottimeni, sillä tajusin
miesten työskentelevän saman poliisilaitoksen saman tiimin vetäjinä vasta Rui
Santos -sarjan puolivälissä, kun paikalle hurautti Ruin tiimin uusi jäsen Ana
Torres upealla urheiluautollaan. Sen jälkeen olikin mielenkiintoista seurata,
miten kirjailija oli suunnitellut päähenkilövaihdoksen toteuttaa. Selvisi sekin
sitten aikanaan.
Kun sarjaan tutustuminen oli minulla vasta alkupuoliskollaan,
avauduin niistä jo kirjasomessa. Ihmettelin vähän ääneen, miten vaikeaa oikein
voi olla niin sanottu läpi lyöminen kotimaisessa dekkarikentässä. Supertähti Satu
Rämö singahti dekkaritaivaalle sellaisella ryskeellä, että alta pois. Sitä
menoa on ollut upeaa seurata. Temppu on siis tehtävissä ja vieläpä kaikilla
mahdollisilla areenoilla ja kaikki ennätykset murskaten. Aivan mahtavaa!
Rämön Hildur-sarja ei kuitenkaan kylmän arvioinnin perusteella
eroa juurikaan lukuisista muista vastaavista dekkarisarjoista (kurkkaa arvioni avausosa
Hildurista täältä), ja esimerkiksi Anu Patrakan Rui Santos - ja Nelson
Monteiro -sarjat pitävät sisällään lähestulkoon kaikki samat keskeiset
osatekijät kuin Hildur-sarjakin. Niinpä totesin ja totean edelleenkin, että jos
Hildurit on jo aikaa sitten luettu eikä samantyylistä tahdo löytyä, ota Huomenna
sinä kuolet luettavaksi tai kuunneltavaksi. Tuskin ainakaan petyt.
Tätä juttua valmistellessani kuuntelin Suomen dekkariseuran Dekkaribrunssi-podcastin,
jossa Ruumiin kulttuuri -lehden päätoimittaja Päivi Remes
haastattelee kirjailija Anu Patrakkaa.
Rui Santos -sarja:
Huomenna sinä kuolet
Myllylahti 2017.
Kuolet vain kahdesti
Myllylahti 2018.
Syyllisyyden ranta
Into 2019.
Totuuden portaat
Into 2020.
Häpeän auki
Into 2021.
Katumuksen kallio
Into 2022.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti