Jäi vähän epäselväksi minulle, miten lukupiirimme tammikuun kokoontumisessa päädyttiin valitsemaan helmikuun kirjaksi Nick Caven Bunny Munron kuolema (tai jokin tai jotkut muut hänen teoksensa). Olin poissa kuuloetäisyydeltä juuri ratkaisevalla hetkellä, kun päätös sorvattiin.
Mutta olipa ajankohtainen valinta. Romaaniin perustuva tv-sarja julkistettiin viime marraskuussa ja on tullut katsottavaksi myös Suomessa
Skyshowtime-kanavalla. Sen suhteen joudun olemaan toisen käden tiedon varassa,
sillä kyseinen kanava ei kuulu valikoimaamme. Mutta ainakin Helsingin Sanomien arvio sarjasta oli mairitteleva.
Olen aikaisemminkin myöntänyt, että tietämykseni musiikista
on naurettavan vähäinen. Sen verran kuitenkin tiesin, että Nick Cave on tehnyt
uraa nimenomaan muusikkona. Hänen muu kirjallinen tuotantonsa laululyriikoiden
lisäksi tuli minulle yllätyksenä. Eikä sitä nyt vallan hirveästi ole
ilmestynytkään, ainakaan musiikkiin verrattuna.
Romaaneja näyttäisi löytyvän kolme: Kun aasintamma näki
Herran enkelin (Like, 1992), Bunny Munron kuolema (Like, 2009) ja Balladi
pahasta olosta (Like, 2015). Teosten kirjastosaatavuus ei ole mitenkään
ylettömän runsas, mutta kaikkia on kuitenkin saatavana. Päädyin lainaamaan Balladin
pahasta olosta, jonka sai suoraan Lohjan pääkirjaston hyllystä, ja Bunny
Munron kuoleman, joka lähetettiin Turusta asti ja joka on jo käytännössä
luettu loppuun (sivut pysyvät koossa enää teipin varassa).
Myönnän, että mitenkään hirveästi nämä teokset eivät
vetäneet puoleensa. Balladia pahasta olosta vähän selailin ja silmäilin.
Teoksen alkukielinen nimi The Sig Bag Song avaa vähän enemmän sen ideaa
kuin suomennoksen. Kirjan jokainen luku alkaa kuvalla lentokoneen
oksennuspussin etu- ja takapuolesta, joihin kirjailija on kirjoittanut
muistiinpanoja, luonnoksia, ideoita ja piirtänyt kuvia. Ihan mielenkiintoinen
idea, ei siinä.
Päädyin sitten lukemaan Bunny Munron kuolemaa, ja on heti
kärkeen sanottava, että en sitä olisi missään nimessä tullut ottaneeksi lukuun
ilman lukupiiriä. Kiitos siis jälleen loistavalle lukupiirillemme siitä, että
kirjallinen yleissivistykseni on täydentynyt ja olen tätäkin lukukokemusta
rikkaampi. Lukiessani mietin moneen otteeseen, millaisia kommentteja Bunnyn
tempaukset lukupiiriläisistämme kirvoittavatkaan.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat touko-kesäkuulle vuoteen
2003 Brightonin ja Hoven alueelle ja liepeille. Kaupparatsu Bunny Munro viettää
päihteiden ja (prostituoidun ja oman käden avulla harjoitetun) seksin täyteistä
yötä hotellissa Brightonin rantakadulla, ja vaimo Libby sekä yhdeksänvuotias
Bunny Junior ovat kotona. Kun Bunny seuraavana päivänä saa lopulta
hankkiuduttua kotiin ’työmatkaltaan’, hän löytää Libbyn, joka on hirttäytynyt
pariskunnan makuuhuoneessa. Koska Bunny on käsittämätön ääliö, myös Bunny Junior
näkee hirttäytyneen äitinsä.
Jo tässä vaiheessa lukijalle on selvää, että päähenkilö Bunny
Munro ei ole seksiaddikti. Hän on jotain vielä paljon pahempaa, jonkinlainen
maanikko, joka ei pysty olemaan hetkeäkään ajattelematta seksiä ja tekemättä
käytännössä ihan mitä tahansa saadakseen sitä koko ajan ja paljon. Kuollutta
vaimoaan katsoessaankaan hän ei voi olla samalla himokkaasti ihastelematta tämän
upeita rintoja. Vaimon kuolemaa seuraavina päivinä tilanne alkaa olla
kutakuinkin tämä:
”Näiden päivien aikana Bunny piipahti vessaan yhä
useammin ja viipyi siellä yhä kauemmin, koska hän runkkasi määrätietoisen
raivokkaasti, omilla mittapuillaan jopa kiihkeästi. Kun hän nyt istuu sohvalla
iso lasi skottiviskiä edessään, hänen kalunsa tuntuu ja näyttää vakavan
onnettomuuden uhrilta, ehkä pilakuvien nakkisämpylältä, joka ei ole onnistunut
ylittämään vilkasta katua.”
Bunny Munro on vahvasti liioiteltu karikatyyri ovelta ovelle
kiertävästä lipeväpuheisesta kaupparatsusta, joka myy vaikka polkupyörän
barrakudalle (tai vaikka kaksi!). Mies uskottelee itselleen olevansa naisten
silmissä täysin vastustamaton ja saavansa puhuttua kenet tahansa kanssaan
seksiaktiin missä ja milloin tahansa. Usko on vahva ja uho samaten. Mutta pikku
hetkiksi suojukset pettävät ja totuus Bunnyn hurmaustaidoista pilkahtelee esiin
surullisena ja ennen kaikkea vastenmielisenä.
Vaimon itsemurha suistaa Bunnyn lopullisesti raiteiltaan, ja
hän aloittaa jonkinlaisen itsetuhoisen amokin ympäri kaupunkia karttanaan
asiakasluettelo ja kartanlukijanaan yhdeksänvuotias Bunny Junior, joka rakastaa
isäänsä suunnattomasti mutta joka hämmentyy tämän poukkoilevasta ja viinanhuuruisesta
kaahotuksesta.
”Kun isä hassuttelee, hän on ehdottomasti repäisevän
hauska – katsokaa vaikka nyt, kuinka hän loikkii housut nilkoissa alas tuon
ränsistyneen talon portaita keskelle pihaa, joka on täynnä hajonneita
jääkaappeja ja kylpyammeita ja rojua. Kenen muun isä pystyy tuollaiseen!”
Bunny Junior on kirjan toinen näkökulmahenkilö, joka
tasapainottaa Bunnyn yhä vastenmielisemmäksi muuttuvaa itsetuhoa. Bunny Junior
on taitava säilömään muistinsa lokerikkoon monenkirjavia faktoja, joita hän
lukee äidiltä lahjaksi saamastaan tietosanakirjasta. Aikuisten maailmaa on kuitenkin
mahdotonta avata rakkaan tietosanakirjan avulla, eikä isästä saa irti mitään
järkevää.
Caven tyyli tuo mieleen niin sanotun likaisen realismin, jossa
ei kaihdeta ihmiselämän inhottavimpien ja vastenmielisimpien yksityiskohtien suoraviivaista
kuvailua. Kohtaus, jossa Bunny ja Bunny Junior käyvät katsomassa keuhkosyöpään
kuolemassa olevaa Bunny Senioria tämän kerrostaloyksiössä, on jonkinlainen
likaisen realismin huipentuma. Samalla se antaa lukijalle jokseenkin suoraviivaisen
vinkin, miksi Bunny on niin perustavanlaatuisesti vinksahtanut kuin on.
Lisäksi Cave hyvän tarinankertojan elkein liioittelee ja
kärjistää armottomasti, ja monet kohtaukset päättyvät absurdeihin,
tragikoomisiin käänteisiin. Bunnyn vaivaannuttavan epätoivoinen ja itsetuhoinen
säntäily on myös jostain kulmasta katsottuna huvittaa. Sitten lukija taas äkkiä
muistaa, kuten Bunny itsekin aina silloin tällöin, että matkassa kulkee myös
alaikäinen lapsi, joka on juuri traagisesti menettänyt äitinsä ja traumatisoitunut
siitä pahasti. Ja hymy hyytyy.
Samaan aikaan Bunnyn ja pojan loppukiertueen kanssa
Britanniaa piinaa outo sarvipäinen talikkosarjamurhaaja, joka tuntuu vääjäämättä
lähestyvän Brightonia pohjoisesta. Sekä isä että poika aistivat eri tavoin edesmenneen
Libbyn läheisyyden. Bunny Junior selvittääkin tietosanakirjastaan, mitä tarkoitetaan
kuolemanrajakokemuksella. Ennen kuin ollaan romaanin lopussa, myös Bunny saa
osansa sitä herkkua.
Bunny Munron kuolema on monella tavalla vastenmielinen
romaani, mutta se veti silti syövereihinsä ja vaati lukemaan loppuun. Kustantamo
on painanut takakanteen määritelmän ’kuolettavan hauska satiiri’. Kuolettavasta
hauskuudesta en niinkään tiedä, mutta kuten sanottu, kyllä tässä huumoria on,
vaikka aika mustaa sellaista.
Entä Bunny Munron kuolema? Se on melkoinen spektaakkeli!
Suom. Jukka Jääskeläinen
Like 2009. 238 s.
Lainattu kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti