Asko Jaakonaho: Kulta-aura

 

”Valehtelu taiteen vuoksi ei ole valehtelua, vaan totuuden etsimistä.”

Vuonna 2024 Asko Jaakonahon biofiktiivinen historiallinen romaani Kulta-aura oli Tulenkantaja-ehdokkaana. Palkinto jaetaan Tampereen kirjafestareiden yhteydessä, ja palkitsemistilaisuus on yksi kaksipäiväisen tapahtuman ehdottomista kohokohdista. Kaikki ehdokkaat ovat paikalla, ja heitä haastatellaan ehdokaskirjoistaan.

Kuulin tuolloin ensimmäisen kerran eksentrikko Sigurd Wettenhovi-Aspasta (1870–1946), joka on Kulta-auran päähenkilö. Jaakonahon kertoma pääpiirteittäinen W-A:n elämäntarina oli niin uskomaton ja kiehtova, että kävin tilaisuuden jälkeen ostamassa kirjan kustantaja Aviadorin tiskiltä.

Myöhemmin romaanin kiinnostavuus nousi vielä useita pykäliä, sillä sain tietooni Wettenhovi-Aspan erämaa-ateljeen sijainneen vain puolen tunnin automatkan päässä kotoani. Enkä ollut siitäkään koskaan kuullut mitään.

Kuva peräisin tästä julkaisusta.

Wettenhovi-Aspa rakennutti Vilniemen huvilan Karjalohjalle Lohjanjärveen pistävälle pienelle niemelle 1900-luvun taitteessa ensimmäisen vaimonsa ranskalaisen Marie Sophie Paillardin kanssa. Erikoinen rakennus sai paikallisten suussa lempinimen kahvimylly, koska sen alin kerros oli toista kerrosta pienempi ja kolmas kerros eli ateljee oli käytännössä valtavan pyramidinmuotoisen katon sisäpuolella. Wettenhovi-Aspa testamenttasi kiinteistön tontteineen Suomen Kuvaamataiteilijain Liitto ry:lle, joka ilmeisesti omistaa tontin edelleen. Pahoin rappeutunut huvila purettiin vuonna 1981.

Wettenhovi-Aspa oli kertakaikkisen erikoinen henkilö, ja vähän poikkeuksellisestikin Jaakonaholla lienee ollut käytettävissään hyvin runsaasti materiaalia historiallisen elämäkertaromaaninsa päähenkilöstä. Materiaalia on ollut niin paljon, että kirjailija on päätynyt jättämään myös melko olennaisia faktoja kokonaan pois, kuten Wettenhovi-Aspan toisen vaimon saksalaisen viulutaiteilija Gertrud Gerty Jendritzkyn.

Sigurd Wettenhovi-Aspa aloitti uransa kohtalaisen menestyvänä taidemaalarina. Hän opiskeli maalausta ulkomaisissa taidekouluissa ja osallistui merkittäviin näyttelyihin Helsingissä ja Pariisissa 1890-luvulla. Teoksistaan hän sai palkintoja, ja niitä myös myytiin jonkin verran.

Jostain syystä taidemaalarin ura ei kuitenkaan riittänyt Wettenhovi-Aspalle, vaan innostusta ja energiaa riitti monenlaisiin muihinkin projekteihin. Hän oli paitsi taidemaalari myös kuvanveistäjä ja pilapiirtäjä. Hän loi oman kielitieteen teoriansa, fennoegyptologian, jonka mukaan suomen kieli oli kaikkien maailmankielien perusta ja sitä myöden suomalaiset muinaisen korkeakulttuurin suoria jälkeläisiä.

”Pieni kansa tarvitsee suurenmoisen menneisyyden.”

W-A:lla oli myös lennokkaita suunnitelmia esimerkiksi Beringinsalmen yli rakennettavasta rautatieyhteydestä. Tällekin projektilleen hän etsi kiivaasti mutta turhaan rahoitusta.

W-A selvästikin innostui valtavasti milloin mistäkin asiasta. Hän oli myös älykäs ja monella tavalla lahjakas, eikä työn tekeminen itsessään ollut hänelle vastenmielistä. Yhteen tai muutamaan asiaan keskittyminen sen sijaan näyttäisi olleen hänelle myrkkyä. Toimintaa piti olla ja hänen itsensä mielellään sen keskipisteessä. Ideologiatkin viehättivät miestä, ja hän kunnostautui julkaisemalla tsaaria pilkkaavia pilapiirroksia Keski-Euroopassa ja osallistumalla kansalaissotaan Karjalohjalla paikallisen suojeluskunnan johtotehtävissä. Myös kansallissosialismi kiehtoi W-A:ta, ja hän uskoi vakaasti Hitlerin voittoihin toisen maailmansodan aikana.

Wettenhovi-Aspa oli selvästikin myös hyvin karismaattinen mies, sillä paitsi että hän oli kahdesti naimisissa, hänellä oli myös muutama hyvin varakas mesenaatti. Sekä Mandi Autio että Hanna Lappalainen rahoittivat W-A:n toimintaa ja elämää 1920–1940-luvuilla merkittävästi.

Kulta-auran päähenkilö on siis verrattoman mielenkiintoinen ja jo omana aikanaan melkoisia kohuja aikaan saanut persoona. Jaakonaho on valinnut romaaniin kaksi kertojanääntä. Toinen on itseoikeutetusti Georg Sigurd Wettenhovi-Aspa, mutta toisena äänenä hänen rinnallaan on W-A:n ensimmäinen vaimo pariisilainen näyttelijätär Marie Sophie Paillard eli Divina.

Divinan kohtalo oli kova, sillä W-A käytännössä hylkäsi tämän 1900-luvun alussa Karjalohjan Vilniemen huvilalle ja lähti itse määräämättömäksi ajaksi Eurooppaan toimittamaan epämääräisiä asioitaan. Vilniemen huvilaa ei ollut tarkoitettu talviasuttavaksi, joten ongelmat olivat perustavanlaatuisia. Marie Sophie Paillard päätyi lopulta pitkäaikaiseksi potilaaksi Lapinlahden sairaalaan ja menehtyi siellä vuonna 1915.

Romaanin nykyhetki on vuosi 1942. Wettenhovi-Aspa on 72-vuotias, mutta elää jälleen kiivasta luomiskautta. Hulppea muotokuva Hitleristä herättää toiveita, sillä kun Saksa voittaa sodan, on johtajan kuville luvassa valtavasti kysyntää. W-A kohtaa ruokakaupassa kauniin nuoren naisen, jonka hän houkuttelee malliksi pitkään suunnittelemaansa kalevalaiseen Aino-maalaukseen. Onhan suoranaista johdatusta, että neidon nimikin on Aino! Valitettavasti rahahanoja tiukassa otteessa pitelevä Hanna Lappalainen ei suhtaudu elättämänsä taiteilijan projekteihin enää kovin suopeasti.

Taiteilija Sigurd Wettenhovi-Aspa sodan aikaisten maalaustensa äärellä.
Kuvaaja Viljo Pietinen,  1942, Museovirasto.

Pitkissä takaumajaksoissa vuorottelevat kertojina W-A ja Divina. Liikkeelle lähdetään heidän kohtaamisestaan vuonna 1895 Pariisissa. Divina osoittaa sanansa poissa olevalle Wettenhovi-Aspalle, jota hän kiihkeästi kaipaa ja epätoivoisesti odottaa vihdoin palaavaksi.

Lukukokemuksena Kulta-aura on samaan aikaan verrattoman kiehtova ja raskas. Jaakonahon Wettenhovi-Aspa on romaanin maailmassa ajatuksiltaan poukkoileva, jaaritteleva ja omista omituisista ideoistaan innoittunut, eli todennäköisesti juuri sellainen rasittava tyyppi, kuin historiallinen esikuvansakin.

Lukijan on kuitenkin vaikea ihastua romaanihenkilö W-A:han, kuten monet aikalaiset selvästikin ihastuivat. Minäkertojana W-A on niin rehellinen kuin voi olla. Totuushan selvästikin on tavoittamaton ihanne, jota taivutellaan kulloisenkin tarpeen mukaan, eikä Wettenhovi-Aspa totisesti ainakaan romaanihenkilönä kaihda taivuttelua.   

Divinan ääni tuo mukaan kaivattua kritiikkiä, vaikka nainen onkin samaan aikaan sekä syvästi kiitollinen miehelle, jonka kokee pelastajakseen, että tähän sydänjuuriaan myöden rakastunut. Pohjoisen maan armoille hylätyn naisen elämäntarina on myös itsessään kiinnostava.

”Unessa olen enemmän valveilla kuin päivällä. Koko elämämme etsimme kuumeisesti kultaa, yritämme ratkaista sfinksin arvoitusta. Olen etsinyt kultaa. Olen etsinyt omaa, kalleinta totuuttani.”

”Totta on vain taru, jota olen itsestäni kertonut.”

 

Asko Jaakonaho: Kulta-aura
Aviador 2024. 308 s.

Ostettu & arvostelukappale.