Annina Holmberg: Annabel Lee

 

Meitä oli neljä, mutta vain yksi selvisi hengissä. En tietenkään osannut kuvitella, että se olisin minä, koska kaikki me olimme kuolemattomia nuorina. Mutta niin vain kävi: yhden vei myrsky, toisen hyökyaalto ja kolmannen vitsaus. Kukaan ei siis itse ollut syypää, vaan luonnon raivon uhri ihmisen piittaamattomuuden edessä.”

 

Tämä kappale aloittaa Annina Holmbergin romaanin Annabel Lee prologin. Annabel Lee taas aloittaa Häpeämättömät-nimisen romaanisarjan, joka kertoo neljästä tytöstä, myöhemmin naisesta, Annabel Leestä, Larasta, Lolitasta ja Angelikasta. Angelika toimii aloitusosan minäkertojana, ja sen keskuksena on hänen parhaan ystävänsä Annabel Leen tarina, kuten romaanin nimikin siis paljastaa.

Prologi avaa yllättävän paljon siitä, mitä tuleman pitää. Annabel Leen vie tässä ensimmäisessä osassa myrsky, joten seuraavienkin romaanien käänteistä on jo jotain arvattavissa vain aloitusosan neljän ensimmäisen rivin jälkeen.

Annabel Lee alkaa vuoden 1971 syksystä, jolloin Annabel Lee ja Angelika tapaavat toisensa ensimmäisen kerran helsinkiläisen alakoulun ekalla luokalla. Heistä tulee miltei välittömästi toistensa parhaat ystävät, vaikka heidän taustansa ovat melko erilaiset.

Annabel Lee tulee tunnetusta töölöläisestä kulttuurisuvusta. Isoisä Amadeus on tunnettu säveltäjä, isä Sarastro kapellimestari ja äiti Giselle balettitanssija. Kaksitoista vuotta vanhemmat isoveljet Hamlet ja Siegfried ovat hekin kasvamassa merkittäviksi hahmoiksi suomalaisella kulttuurikentällä. Annabel Leen kotona on myös uskollinen taloudenhoitaja.

Angelikan koti on huomattavasti alemmalla luokkahierarkian askelmalla. Perhe asuu Meilahdessa ränsistyvässä omakotitalossa, isä on Seurasaaren ulkomuseon johtaja ja äiti kotitalousopettaja. Lapsiakin on liuta, Angelika mukaan lukien kaikkiaan viisi (joilla on ihan tavalliset etunimet, kuten Orvokki). Palvelusväestä ei ole puhettakaan! Perhe tulee toimeen, mutta ylimääräistä rahaa ei ole.

Kaksikosta tulee vähitellen nelikko, joka on koossa, kun tytöt aloittavat tahoillaan lukio-opinnot. Tyttöjen tiivis ystävyys pysyy siis voimissaan, vaikka he käyvät koulua eri puolilla Helsinkiä. Toki matkan varrella on myös erimielisyyksiä, ajoittaista välien viilenemistäkin ja etääntymisiä, mutta lopulta he aina palaavat perusasiaan eli keskinäiseen tyttöjen väliseen horjumattomaan ystävyyteen.

Annabel Lee -romaani on siis ennen kaikkea Annabel Leen tarina, mutta myös muiden kolmen tytön vaiheista kerrotaan melko paljon. On mielenkiintoista nähdä, miten sarja tästä etenee. Aloitusosa päättyy käytännössä vuoteen 1995, ja koska takakannessa kerrotaan tarinan ulottuvan 2020-luvulle asti, voi olettaa, että ajassa ainakin mennään eteenpäin.

Annabel Leen perhe on jokseenkin erikoinen, koska sen kaikki jäsenet ovat hyvin taiteellisia, uraorientoituneita, ja lisäksi vielä taidepiireissä hyvin tunnettuja sekä erinomaisesti oman erityisyytensä tiedostavia. Äiti Giselle vaikuttaa epätasapainoiselta, ja vähitellen lukija alkaa huomata myös Annabel Leen käyttäytymisessä huolestuttavia merkkejä. Hänen on vaikea täyttää kaikkia odotuksia, joita häneen on enemmän tai vähemmän ääneen lausuen ladattu. Tilanne kärjistyy, kun hän rakastuu kiihkeästi työläistaustaiseen Eddyyn, joka tienaa leipänsä tiskijukkana. Perhe tekee kaikkensa estääkseen Annabel Leetä ja Eddyä olemasta yhdessä.

Romaanin tytöt ovat syntyneet vuosina 1964–65 eli he ovat täsmälleen saman ikäisiä kuin itsekin olen. Todennäköisesti tämä yhdistävä tekijä vaikutti paljonkin omaan lukukokemukseeni, sillä Holmberg kirjoittaa suorastaan häpeämättömän (!) nostalgisesti 1970- ja 1980-luvuista pop- ja viihdeilmiöineen ja nuorisomuoteineen. Minullakin oli teinikalenteri ja kadehdin parempituloisten perheiden teinien merkkifarkkuja. Minäkin pääsin Englantiin kielikurssille ja opiskelin lukiossa haparoiden eri uravaihtoehtojen välillä.

Moni asia oli kuitenkin tyystin toisinkin helsinkiläisnuorilla verrattuna maaseutupitäjien ja pikkukaupunkien nuorten elämään. Mutta samat tv-ohjelmat, popidolit ja missit meilläkin oli. Valitettavasti tuttua on myös nuorten tyttöjen ja aikuistuvien naisten järjestelmällinen törkeä kohtelu. Angelika ja ystävät joutuvat jo nuoresta pitäen monenlaisen häirinnän ja suorasukaisen seksuaalisen ahdistelun kohteiksi. Surullista on, että vaikka osa siitä tulee ilmi, sille ei kuitenkaan haluta tehdä mitään.

Itselleni Annabel Lee siis on melkoinen nostalgiakylpy, mutta nuoremmat lukenevat sen viihdyttävänä lähihistorian kuvauksena. Teos ei ole varsinaisesti juonivetoinen, vaan sitä voisi pikemminkin kuvata rönsyileväksi kasvutarinaksi. Alussa koulunsa aloittavat tytöt ovat kirjan lopussa kolmekymppisiä perheellistyneitä ja ammatteihin valmistuneita aikuisia. Matka sinne ei ole sileä ja pomputon, ja nämä rosot tietysti tuovat tarinaan tarvittavaa särmää.

Annina Holmberg: Annabel Lee - Häpeämättömät osa 1.
Siltala, 2025. 378 s.

Lahja.