lauantai 7. maaliskuuta 2020

Antti Leikas: Tonttu - Matka pimeyteen




Mitä ilmeisimmin pitää asettaa itselleni kirjastossakäyntikielto, sillä jo lyhytkin ajantappohaahuilukierros työkaupungin pääkirjastossa seuraavaa kokousta odotellessa koitui kohtalokkaaksi. Kesken oli sillä hetkellä viisi eri kirjaa, mutta niin vain lainasin kuudennen, jota myös ehdin sen verran aloittaa kirjastossa, että se kiilasikin sitten saman tien lukulistallani ns. paalupaikalle.

Vahinko ei ollut kummoinenkaan, sillä Antti Leikkaan tonttutrilleri Tonttu – Matka pimeyteen on ollut luettavien listallani heti ilmestymisestään asti eli parisen vuotta. Nyt bongasin sen kirjaston kieltämättä muhkealta dekkariosastolta suoraan hyllystä. Olihan tämä jo miltei johdatusta, joten kirja lukuun ilman muita mutinoita.

Asiaan päästäänkin heti ensi sivuilta, sillä kirja alkaa kohtauksella, jossa kirjailija Antti Leikas ja Suomen Kulttuurirahaston asiamies Pamela Raatikainen (nimi muutettu) tunkeutuvat Punavuoressa sijaitsevaan tontun asuntoon. Tyrmistyksekseen he löytävät asunnon haltijan makaamasta sohvansa takaa ilman jalkojaan, jotka on leikattu irti ruumiista ja kuljetettu pois.

Koska kirjailija Antti Leikas on meneillään olevan kirjaprojektinsa takia perehtynyt tonttutietoon ja on siten yksi maailman johtavia tonttuasiantuntijoita, hän tietää, että tilanne on vakava, ellei jopa kriittinen. Selvästi havaittavasta hajoamisprosessista huolimatta tonttu ei suinkaan ole ainakaan vielä kuollut. Jos kadonneet jalat onnistuttaisiin liittämään takaisin ruumiiseen kahden vuorokauden kuluessa, tonttu tokenisi entiselleen tuota pikaa.

Kun Leikas ja Raatikainen vielä pohtivat, mitä pitäisi tehdä, saa Leikas kiristyspuhelun. Hänen on viiden tunnin kuluttua luovutettava soittajalle kaikki kokoamansa aineisto tontuista. Vastineeksi Leikas saisi tontun jalat. Vaihto tapahtuu Prahassa, joten päätökset on tehtävä salamannopeasti. Leikas ei oikeastaan edes mieti, vaan pakkaa vuoden työnsä kassiin ja syöksyy Raatikaisen kanssa kohti lentokenttää ja Prahaa. Tilanne lähtee luonnollisesti eskaloitumaan jo taksimatkalla kohti Helsinki-Vantaata.

Kirjailija Leikas saa nopeasti huomata, että hänen tonttuasiantuntemuksensa on nolottavan heikkoa. Koponen, Leikkaan jo aiemmin tapaama tonttu, suhtautuu miehen ohueen sivistykseen tuskastuneen ylimielisesti. Eihän Leikas tunne edes niitä yhdeksää maailmankirjallisuuden teosta, jotka ovat tonttujen kirjoittamia ja sisältävät kaiken olennaisen tiedon universuminen rakenteesta (joka muuten koostuu yhdeksästä säikeestä, joista neljä on keriytynyt auki ja loput viisi ovat tiukalla sykkyrällä ja sijaitsevat samanaikaisesti kaikkialla… tai jotain).

Valitettavasti tontuilla on ominaisuuksia, jotka kiinnostavat suuria kansainvälisiä lääketeollisuusfirmoja. Ja kun kyseessä ovat todella isot rahat ja korkeat panokset, peli on kovaa ja erittäin likaista. Ihan sellaiseen menoon humanistisempaa elämäntapaa viettänyt kirjailija Leikas ei ole oikein tottunut. ’Järeä käsiase’ on esimerkiksi tarkin määritelmä, minkä hän pystyy pyssylle antamaan ja sekin on nolosti peräisin tv-sarjoista.

Myös kustannusala on kiinnostunut meneillään olevista tapahtumista, sillä lista yhdeksästä tonttujen kirjoittamasta kirjasta tulee paljastuessaan mullistamaan koko alan. Kukaan ei sen jälkeen halunne enää muita kirjoja lukea, joten se, joka ensiksi ehtii nappaamaan itselleen oikeudet näihin teoksiin, on todellinen voittaja. Siksi ei ole ihme, että Jouko Siltalakaan ei kaihda äärimmäisiä keinoja saadakseen kaiken irti kirjailija Leikkaan aikaansaannoksista.

Tonttu – Matka pimeyteen on aivan hulvaton! Se lienee todellakin maailman ensimmäinen tonttutrilleri, ja kaltaiselleni dekkareita ja spefiä rakastavalle lukijalle se on suoranainen herkkupala. Juoni on paitsi absurdi myös jännittävä nopeine ja yllättävine käänteineen. Kaiken lisäksi kirja on myös hauska juuri sopivalla tavalla. Huumori liittyy päähenkilö kirjailija Antti Leikkaan samaan aikaan hienoisen omahyväiseen mutta viiltävän itseironiseen hahmoon. Kerrontatapa ja kieli kutkuttavat ainakin minun huumorihermoani mukavasti.

Hauska on myös tapa, jolla Leikas leikittelee eri genreillä. Tontussa on mukana ainakin trilleriä, fantasiaromaania ja scifiä, ja lukija voi herkutella niiden konventioita tarinasta poimimalla. Lisämausteena on koko joukko suoria viittauksia kirjallisuuden klassikkoteoksiin.

Jäin harmittelemaan ainoastaan sitä, että tulin vasta nyt tarttuneeksi tähän helmeen. Toisaalta saan sen nyt mukaan tämän vuoden Helmet-lukuhaasteeseeni, jota täyttelen lukemalla jännityskirjallisuutta. Lisään tämän kohtaan 15. Fiktiivinen kertomus, jossa mukana todellinen henkilö.

Antti Leikas: Tonttu – Matka pimeyteen
Siltala 2018. 251 s.


Kirjasto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti