keskiviikko 24. toukokuuta 2017

Heleena Lönnroth: Vaarallinen rakkaus



Pohjalaisten eläkeläismiesten ryyppyporukan kohmeloinen aamu alkaa melkoisella yllätyksellä: isännän eteisestä löytyy puolipukeinen kuoliaaksi kuristettu nainen. Kuka nainen on ja miten hän on päätynyt kuolleena eteisen lattialle, on kaikille kolmelle miehelle täysi arvoitus. Tosin talon isännän mielestä naisessa on jotain tuttua…

Verrattoman krapulan piikkiin voisi laittaa sen, että kolmikko päättää salata tapahtuman ja hävittää ruumiin. Sen sijaan Pankinjohtajaksi kutsutun isännän kirjakauppiaspoika Reijo, joka varsinaisesti löytää uhrin, on aivan selvin päin ja muutenkin ainakin päällisin puolin tolkuissaan. Silti vain hänkin liittyy papparaisten remmiin ja hankkii oitis vuokrapakettiauton, jossa mattoon käärittyä ruumista pian aletaan kuljettaa polttotuomion saaneen sohvakaluston kanssa ympäri kyliä.

Alkuperäinen ajatus polttamisesta menee mönkään, ja ruumis päätetään välivarastoida autioksi arvellun maalaistalon piharakennukseen, kunnes sen hävittämiseksi saadaan kunnon idea.

Samaan aikaan Kaakonetsiviksi kutsuttu eläkeikäinen mieskaksikko lähtee puukkofestareille Pohjanmaalle. Tarkoitus on yöpyä tutuntutun Roosa-nimisen nuoren naisen luona, mutta jostain syystä Roosaan ei saada yhteyttä. Kaverukset poikkeavat kurkistamaan tuttavansa pyynnöstä, miksi Roosa ei vastaa puhelimeen. Tyhjää taloa ja sen pihapiiriä tutkiessaan miehet löytävät ulkorakennuksesta mattoon käärityn naisen ruumiin.

Tässä siis lähtöasetelmat Heleena Lönnrothin Vaarallinen rakkaus -romaanissa. Melkoisen vaarallisilla vesillä liikutaan, mitä tulee dekkarijuonien uskottavuuteen, mutta toisaalta sitä ei liene edes tavoiteltu. Pikemminkin tavoitteena tuntuu olevan jonkinlainen hauska kotoinen mysteeri, jossa leppoisat (ja suuttuessaan vähemmän leppoisat) eläkeläispapparaiset hääräilevät vakavien rikosten liepeillä. Varsinaisen työn hoitavat paikalliset poliisit, mutta poliisityön rutiineista Lönnroth viis veisaa sen paremmin kuin tekniikan käytön realiteeteistakaan. Poliisi ei sentään ihan reaaliaikaisesti pystyne kenen tahansa matkapuhelimen sijaintia metrin tarkkuudella seurailemaan, esimerkiksi.


Lukija tietää alkuasetelmien taustoilla olevat asiat, ja jännitettäväksi jääkin se, miten poliisi ja muut seassa hääräilevät osaavat asiat yhdistellä. Melko kepeästi se sujuukin, eikä edes kahden juonilinjan kuljettelu riitä täyttämään kirjan sivuja, vaan mukaan on ympätty runsaasti myös esimerkiksi Pohjanmaan historiaan ja kulttuuriin liittyvää jorinaa.

Heleena Lönnroth on julkaissut kunnioitettavan monta teosta parikymmenvuotisen kirjailijanuransa mittaan. Vuodesta 2009 alkaen hän on julkaissut kirjansa oman pienkustantamonsa Zuppa di Porrin kautta. Vuonna 2016 kirjoja on sidottu kansien väliin peräti kolme kappaletta. Nämä seikat selittänevät osaltaan sen, miksi Vaarallinen rakkaus vaikuttaa hätäisesti kokoon kursitulta. Ajatusten jatkojalostamisesta olisi ollut hyötyä tässäkin tapauksessa.

Heleena Lönnroth: Vaarallinen rakkaus
Zuppa di Porri 2016. 179 s.

Vuoden johtolanka 2017 -ehdokas. 

3 kommenttia:

  1. Tämä menee vähän aiheesta sivuun, mutta osaisitko suositella teoksia, joissa poliisitutkintaa on kuvattu hyvin? Haluaisin tutustua dekkareihin ja jännityskirjallisuuteen enemmän mutta mielellään realistisiin teoksiin. Suosituksia kaipaisin niin kotimaisesta kuin ulkomaalaisestakin kirjallisuudesta. Kiitos jo etukäteen! :)

    VastaaPoista
  2. Poliisityön paikoin suorastaan piinallisen realistista kuvausta on Jarkko Sipilän Takamäki-sarjan teoksissa. Marko Kilven dekkarit ovat myös luotettavia, onhan Kilpi itse aktiivipoliisi. Christian Rönnbacka on myös ammatiltaan poliisi, vaikka hänen Antti Hautamäkensä ottaakin välillä hieman fiktiiviseltä haiskahtavia vapauksia. Näillä pääsee ainakin alkuun :D

    Jos satut olemaan Facebookissa, kannattaa siellä liittyä Dekkariryhmä-nimiseen ryhmään. Siellä kun heittää tällaisen kysymyksen, saa kymmenittäin vastauksia nopeasti.

    VastaaPoista
  3. Kiitos suosituksista, tartuin jo noista yhteen ja hyvältä vaikuttaa. :)

    VastaaPoista