keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Audrey Magee: Sopimus



Pääkoppani sisällä on tänä vuonna sodittu ennätyksellisen paljon. Olen lukenut toinen toistaan raastavampia sotakuvauksia. Niistä rankin on ilman epäilyjen häivääkään irlantilaisen toimittajan Audrey Mageen esikoisromaani Sopimus. Kirja ei ole jättänyt rauhaan vieläkään, vaikka lukemisesta on jo pari viikkoa.

Sopimus sijoittuu toisen maailmansodan aikaiseen Berliiniin ja itärintamalle, lähinnä Stalingradiin. Sotamies Peter Faber ja keskiluokkaisen perheen tytär Katharina Spinell solmivat järjestetyn avioliiton. Vihkiminen toimitetaan etänä, ja sopimuksen hyöty on kahtalainen. Peter saa avioliiton takia kauan kaivatun loman rintamalta, ja Katharina saa leskeneläkkeen, jos Peter kaatuu. Kun puolisot tapaavat ensimmäisen kerran, heidät on siis jo vihitty. Ilokseen Peter toteaa Katharinan olevan kauniimpi luonnossa kuin valokuvassa, mutta Katharina on kauhuissaan tavatessaan ensimmäistä kertaa laihan, täitä kuhisevan ja löyhkäävän sulhasensa.

Vaikka Katharinan äiti jaksaa jankuttaa, että Katharinan olisi sittenkin pitänyt valita pulska lääkärin poika Peterin sijaan, sujuu puolisoiden lyhyt kuherruskuukausi kaikkia ennakko-odotuksia paremmin. Peterin lomaa vielä jatketaankin, koska hän kunnostautuu appensa järjestämissä öisissä tehtävissä. Peter osallistuu partioihin, jotka tyhjentävät kaupungista juutalaisia. Kun Peter palaa rintamalle, on Katharina raskaana. Katharina lupaa odottaa Peterin paluuta.

Näkökulma vuorottelee Katharinan arjessa Berliinissä ja Peterin mukana itärintamalla. Spinellien perheellä menee keskimääräistä paremmin, sillä Katharinan isällä on hyvät suhteet natsien sisäpiirissä vaikuttavaan lääkäriin. Tämän kautta Spinellien perheessä syödään hyvin, ja perhe myös muuttaa upeaan juutalaisista vapautettuun asuntoon. Vanhempien välit kuitenkin kiristyvät Katharinan veljen kohtalon takia, ja kotona tunnelma alkaa olla painostava. Yhä pahenevat pommitukset alkavat raastaa hermoja. Katharinan ongelmat vaikuttavat kuitenkin absurdeilta Peterin silmissä. Kun Peter kärsii nälkää ja hyytävää kylmyyttä, kuolemanpelkoa ja kauhua, Katharina syö sitruunatorttua kutsuilla ja kärsii, kun ei ole suosituimman kerroksen kutsuvieraslistalla. Ristiriita on suorastaan huutava.
Itärintama ja Stalingrad ovat oikea helvetti maan päällä. Magee kuvaa armotta, millaiseksi sota muuttaa ihmiset. Vihollista kohtaan ei tunneta mitään armoa tai sääliä, vaan sotilaat ottavat vahvemman oikeudella mitä katsovat tarvitsevansa. Siviilit sotketaan sotilassaappaan alle silmää räpäyttämättä. Kun osat sitten vaihtuvat, on kohtelu vähintään yhtä julmaa. Peter tovereineen joutuu kokemaan kauhuja, joita ei voi edes kuvitella. Magee kuitenkin kuvaa kaikki kauheudet tehokkaan taloudellisesti ja eleettömästi.

Hän kuuli heidän hengittävän. Juuri ja juuri. Erotti nälkiintyneiden, lähinnä kuolemaa olevien oranssinpunertavat hiukset ja laikukkaan ihon. Huone löyhkäsi ulosteilta ja tartuntataudeilta, kuolioon joutuneelta lihalta.

Sota tuhoaa Katharinan ja Peterin täydellisesti ja armotta. Vain Katharinan isän kaltaiset opportunistit tuntuvat selviytyvän tai ainakin he tuntuvat jatkavan elämäänsä aina yhtä pystypäin. Sota paljastaa ihmisen perimmäisen luonteen, eikä se ainakaan Mageen henkilöiden tapauksessa ole mitään kaunista katsottavaa.

Pidin Mageen tavasta kertoa kammottavista ja pahoista asioista suoraan ja kiertelemättä, mutta myös mässäilemättä. Mageen dialogi on lakonisuudessaan kiehtovaa ja jollakin tapaa saksalaisen tehokasta ja taloudellista. Heli Naskin käännös noudattelee hyvin tätä linjaa ja kieli on sulavaa ja vaivatonta.

Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu valtavat määrät kirjoja ja tehty elokuvia. Sopimuksen näkökulma Saksan tapahtumiin on kuitenkin omalla tavallaan tuore. Rintamakuvaukset nostivat mieleen Erich Maria Remarquen sotakirjaklassikon Länsirintamalta ei mitään uutta. Kaikuja tuntui tulevan myös Gerald Greenen Polttouhreista, jossa seurataan natsi-ideologian käytännön vaikutuksia myös ei-juutalaisiin saksalaisiin. Mageen teoksessa juutalaisvainot ovat taustalla ja pulpahtavat joissakin kohdin hyvinkin lähelle pintaa, mutta fokus on kuitenkin toisaalla. Katharina ei paljoakaan uhraa ajatuksia sille, mitä on tapahtunut perheelle, jonka lakanoissa hän nukkuu.

Lehdelle lankesi varjo. Katharina kohotti katseensa. Se oli nainen yllään kesäleninki, joka oli joskus ollut tyylikäs, vauva lanteillaan ja pikkulapsi roikkumassa helmastaan. Molemmat olivat poikia. --- Naisen jalat notkahtivat, ja hän otti tukea penkin selkänojasta. Katharina katsoi häntä, hänen kättään penkillä, tohtorin vaunuja, ohi kulkevia ihmisiä. He näkivät kaiken. Näkivät Katharinan puhuvan juutalaiselle. ”Te ette voi istuutua tähän”, Katharina sanoi. ”Tiedän sen. Olen vain väsynyt.” Nainen ojentautui ja siirsi vauvan toiselle lanteelleen. Hän käveli pois poika yhä helmassa roikkuen. Katharina vilkaisi lastaan, siirsi tämän pois valosta ja jatkoi lehtensä lukemista.

Audrey Magee: Sopimus (The Undertaking)
Suom. Heli Naski. Atena 2015. 332 s.

Ennakkokappale. Kiitokset kustantajalle!

5 kommenttia:

  1. Tämä on Tuntemattoman ohella paras sotakirja, jonka olen lukenut. Tai ainakin nyt, kun tämä on vielä tuoreessa muistissa, tuntuu siltä. Sodan eri puolet tulevat todella iholle. Toivon tälle teokselle paljon lukijoita. Rinnakkaiskerronta on hienosti toteutettu.

    VastaaPoista
  2. Onneksi en ottanut arvostelukappaletta luettavaksi, koska tämä ei jätä sinua rauhaan. Luin viime vuonna tosi monta sotakirjaa ja nytkin vaikuttaa siltä, että joka kirjassa jotenkin käsitellään sotaa mm. Etta, Otto, Russell ja James kirjassa, vaikka ajattelin, että se ei käsittelisi sotaa.

    VastaaPoista
  3. Sain juuri blogattua tästä. Hieno romaani, mutta en silti vaikuttunut niin paljon kuin odotin. Jotenkin kaiken rankkuudenkin keskellä tässä oli kerronnallisesti muutama helpohko ratkaisu, jotka olisivat voineet olla toisinkin. No, silti: hyvä romaanihan tämä on!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoista kuulla, että Sopimus on vaikuttava romaani myös muihin sotaromaaneihin verrattuna. Omat kokemukseni sotaromaaneista kun rajoittuvat lähinnä Kalle Päätalon Iijoki-sarjaan (jossa tähän mennessä sotaa on käsitelty vasta kahdessa kirjassa). Minäkin pidin kovasti Mageen tyylistä kuvata sodan kauheuksia. Itse tapahtumat olivat tarpeeksi kauheita, niiden kuvauksessa ei tarvinnut mässäillä. Hyvä ja huolellinen suomennos teki lukukokemuksesta vielä paremman!

    VastaaPoista
  5. Olen suunnitellut lukevani tämän kirjan, koska sitä on niin paljon kehuttu, mutta täytyy varmaan miettiä tarkasti, milloin sen kannattaa lukea, jos se vaikuttaa ajatuksiin vielä pitkään lukemisen jälkeen.

    VastaaPoista