sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa



Runsas, raskassoutuinen, synkkä. Tällaiset adjektiivit nousivat mieleeni kuunnellessani äänikirjaversiota Pasi I. Jääskeläisen vuonna 2013 ilmestyneestä kolmannesta romaanista Sielut kulkevat sateessa.

Olen kirjoittanut innoittuneita esittelyjä Jääskeläisen aiemmista romaaneista Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Harjukaupungin salakäytävät, ja olen lukenut Jääskeläisen lukuisten suosikkikirjailijoitteni joukkoon. Odotin kovasti kirjailijan pitkään työstämän kolmannen romaanin ilmestymistä. Se oli yksi kirjasyksyn kohokohdista. Helsingin kirjamessuilla kustantaja Atena järjesti kirjabloggaajille mahdollisuuden päästä kuulemaan kirjailijaa ja tekemään kysymyksiä, ja olin tietysti paikalla. Kirjaa en ollut ehtinyt lukea ennen tuota tilaisuutta, ja sieltä saimme arvostelukappaleet mukaamme. Olin tosin jo ehtinyt ostaa yhden kappaleen itselleni.

Heti junassa kotimatkalla messuilta aloitin kirjaa ja luin ensimmäiset 50 sivua. Mutta sitten tapahtui jotakin. Kirja ei lähtenyt viemään, ja se alkoi paisua mielessäni ylikäymättömäksi möhkäleeksi. Laitoin signeeratun kappaleeni hyllyyn ja toisen kappaleen tungin kirjahyllyn alakaappiin odottamaan parempia aikoja. Pitelin kirjaa käsissäni heinäkuussa, kun vietin paksujen kirjojen teemakuukautta. Siihen 550-sivuinen teos olisi sopinut kokonsa puolesta loistavasti, mutta seireenin kutsua ei kansien välistä kuulunut vieläkään.

Sitten tapahtui se, mikä on tuonut niin monta kirjaa aiemminkin luettujen listalleni: törmäsin teoksen äänikirjaversioon kirjaston äänikirjahyllyllä! Ihan pyytämättä ja yllätyksenä! En ollut tiennyt, että kirjasta oli tehty jo äänikirjakin, joten en ollut osannut ajatella, että voisin kuunnella sen. Empimättä nappasin äänikirjan mukaani ja iskin levyn auton soittimeen.

Kirjan juonen alkutilanne käy hyvin ilmi kustantajan kirjaesittelystä:

”Sairaanhoitaja Judit on kyllästynyt työskentelemään homeisissa sairaaloissa, eikä kohtelias avioliittokaan enää toimi. Elämän rajallisuuteen havahduttuaan hän päättää toteuttaa unelmansa: hankkiutua ensimmäiselle oikealle ulkomaanmatkalle.

Haave joutaa kuitenkin odottaa, kun lapsuudenystävä Martta palkkaa Juditin töihin ylikansalliseen kotisairaanhoitoyritykseen Helsinkiin. Firma vaatii hoitajiltaan ”hiukan tavanomaista enemmän”, ja palkka on sen mukainen. 

Juditin uusi työ ei ole kuitenkaan ihan sitä mitä hän odotti. Juditin on vakoiltava uutta asiakasta, ateisti Leo Moreauta, jolla on firman tarvitsemaa tietoa. Vapaa-ajalla taas pitäisi pelastaa kuolemansairaan kummipojan sielu. Mitä tekee uuden työnantajan salaperäinen Persinger-laite? Ja miksi outo varjo seuraa Juditia pitkin rankkasateiden piiskaamaa Helsinkiä? 

Hurja ja monelle taholle rönsyävä (mutta kuitenkin kirjoittajan näpeissä hyvin pysyvä) tarina kerrotaan Juditin näkökulmasta. Kerrontatekninen, romaanin rakenteeseen ja koko tarinaan keskeisesti vaikuttava seikka on, että aina välillä tekstin lomaan on ujutettu ’sivuhuomautus’, jossa ääneen tuleekin todella perinteinen kaikkitietävä kertoja. Tämä on brechtiläiseen tyyliin toteutettu etäännytys, jossa muistutetaan lukijaa, että hän lukee romaania eli fiktiota. Kertoja analysoi esimerkiksi Juditin mieltä ja perimmäisiä vaikuttimia viiltävään tyyliin ja kertoo lukijalle asioita, joita Judit ei voi tietää.


Vähitellen käy ilmi, että noissa ’sivuhuomautuksissa’ puhuu ’kirjailija’, joka vertaa itseään kaikkivoipaan jumaluuteen. Kyse on jonkinlaisesta metakirjallisuudesta, jossa pohdiskellaan kirjoittamisprosessia. Kirjailija luo mielikuvitusmaailman ja sen henkilöt, toimii jumalana omassa maailmassaan, mutta kuitenkin henkilöt saattavat alkaa toimia tavalla, jota kirjailija ei ole osannut ennakoida.

Kirjallisuudella on merkittävä osansa itse tarinassakin. Maailmankuulu ateisti, ranskalainen Leo Moreau on asettunut asumaan Helsinkiin ja ostanut asunnokseen entisen kirjaston. Suurin osa kirjahyllyistä on edelleen jäljellä kirjoineen, ja taloon toimitetaan viikoittain isoja kirjalaatikoita. Huoneissa tuntuu asuvan salaperäinen Lukija. Tunnettu kauhukirjailija H. P. Lovecraft vilahtelee tarinassa yhä tiiviimpään tahtiin. Viittaukset ovat sekä suoria että epäsuoria. Myös muu maailmankirjallisuus liittyy suoraan tapahtumiin loppuratkaisussa.

Jääskeläinen on kirjoittanut aiemmin maagista realismia, mutta Sielut kulkevat sateessa on mielestäni yhä vähemmän realistinen ja yhä enemmän maaginen. Scifi ja kauhu ovat genrejä, joihin kirjan lähinnä sijoittaisin. Tapahtuma-aika tuntuu olevan jossakin (lähi)tulevaisuudessa, sillä maailma seuraa henkeään pidätellen miehitettyä Mars-lentoa. Jokin tuntuu siinäkin menevän pahaenteisesti pieleen… Miljöönä taas on Helsinki, jossa sataa ennenkuulumattomalla intensiteetillä kuukaudesta toiseen. Sade aiheuttaa taloudellista vahinkoa, mutta se tarjoaa elinmahdollisuudet jollekin vaaralliselle, joka taas tuntuu olevan suorassa yhteydessä Juditin työnantajan hämäriin puuhiin.

Kirja käynnistyy kovin verkkaisesti, koska ulottuvuuksia eli niitä rönsyjä on niin tuhottomasti. Tutustutaan Juditiin, tämän avioliittoon ja perheeseen, lapsuuteen ja ystävyyssuhde Martan kanssakin ruoditaan läpi. Judit muuttaa Helsinkiin ja aloittaa uudessa, kummallisessa työpaikassa. Ajatukset kuitenkin ovat kiinni Maurissa, kuolemansairaassa kahdeksanvuotiaassa kummipojassa, jonka sielu agnostikoksi itsensä määrittelevän kummitädin pitäisi pelastaa. Juditia kiusaa myös omassa vartalossa oleva kummallinen jälki, rintojen alla kiertyvä köynnösmäinen arpi, jota on alkanut kummallisesti kihelmöidä sateiden alettua. Mistä jälki on peräisin?

Työ vie Juditia yhä oudompiin tilanteisiin ja kokemuksiin. Hänet lähetetään hoitamaan maailman johtavan ateistin Moreaun jalassa olevaa outoa haavaumaa. Mies haluaa tutustua Juditiin paremmin ja houkutella esiin naisen sielun jälkiruokien avulla. Moreaun oma ja tämän suvun tarina tulevat mukaan vyyhteen. Samaan aikaan Helsingin kaduilla tapahtuu kummallisia asioita, eivätkä kummallisuudet rajoitu vain Suomeen, vaan yhä oudommaksi ja pelottavammaksi tapahtumat kehkeytyvät, kun siirrytään Keski-Eurooppaan. Huumoria kirjasta on hankala löytää, vaikka tietysti lopussa voi asettua kaikkitietävän kertoja rinnalle vinosti hymyilemään kaikelle. Raskassoutuisuutta lisäävät myös runsaat ranskankieliset sitaatit ja nimet. Vika on toki vastaanottajassa, joka ei ranskaa yhtään hallitse.

Juoni on yllätyksellinen ja huipentuu todelliseen apokalypsiin, ja tavallaan on ymmärrettävää, että kirjailija on halunnut perusteellisesti ja rauhassa pohjustaa tapahtumien taustoja lukijalle ennen kuin pistää isomman vaihteen kunnolla silmään. Tarina tuntuu silti todella käynnistyvän vasta viimeisellä kolmanneksella, joten kärsivällisyyttä lukijalta odotetaan. Vaivannäkö kyllä kannattaa, mutta hieman riskillä tässä pelataan kuitenkin. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen kosketukseni Jääskeläisen tuotantoon, en ehkä olisi jaksanut puskea riittävän pitkälle. En ehkä edes kuuntelemalla, vaikka äänikirjana tämä toimikin hyvin.

Pasi I. Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa
Atena 2013. 550 s. BTJ:n äänikirjassa 16 cd:tä, kesto 20 h 11 min, lukija Pinja Flink.

Kirja ostettu ja saatu arvostelukappaleena, äänkirja lainattu kirjastosta.


Julkaisemme kirjaesittelymme samanaikaisesti Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketuksen kanssa. Kurkatkaa Suketuksenkin ajatukset kirjasta! Suketus on myös koonnut hengästyttävän pitkän listan blogiarviolinkkejä, kiitos siitä!

17 kommenttia:

  1. Tämä on tosiaan runsas ja monipuolinen kirja, mutta aika raskaskin. Minulla oli suuria syttymisvaikeuksia ensimmäiset parisataa sivua, ja innostuin kirjasta oikeastaan vasta, kun se alkoi mennä kunnolla överiksi. (Mitä se kertoo minusta, heh.)

    En ole ihan täysin vakuuttunut Jääskeläisestä vieläkään, sillä nyt kahden luetun kirjan jälkeen olen hieman skeptinen, joskin utelias. Lumikko ja yhdeksän muuta sekä Taivaalta pudonnut eläintarha odottelevat vielä lukemistaan. Aion niihin tutustua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunteleminen on sillä tavalla helpompaa, että hidas alkukaan ei ihan kauheasti tökkinyt. Ihmettelin kyllä, mihin kaikella oikein oltiin menossa. Selvisihän se sitten :D Minulle suosikki on edelleen Lumikko. Eläintarhan voisin lukea uudelleen.

      Poista
    2. Suketus, entä Harjukaupungin salakäytävät?

      Kirsi, tämä olisi ehdottomasti vaatinut tiivistämistä ja hiukan uskallan ihmetellä, että kustannustoimittaja ei ole sitä edelyyttänyt. Minä, suuri maagisen realismin ystävä ja fantasian kammoaja, sain tästä kiinni Sivuhuomauttelijan ja jälkiruokien ja muutamien kauhakohtausten avulla, ja varmaan öinen lukuaikani avitti asiaa.

      Tuo raskaus on ymmärrettää, sillä tässähän on todellisuudessa matskua vaikka kahteen romaaniin. Olen alkanut yhä enemmän arvostaa tiivistyksen helmiä.

      Poista
    3. Leena, olen lukenut Harjukaupungin salakäytävät toissa kesänä, ja jotenkin sekään ei vienyt aivan mukanaan. Näen Jääskeläisen taidot, mutta ikään kuin minun ja kirjojen välissä olisi joku tosi sitkeä kalvo, joka ei päästä lävitseen.

      Poista
  2. Hauskaa päästä vihdoin lukemaan mietteesi tästä, Kirsi. Sielut jäi minulle jotenkin etäiseksi viime vuonna sitä lukiessani, vaikka pääsinkin sitten lopulta kirjan imuun. Lumikko vei puolestaan jalat alta, Harjukaupunki viehätti. Tämä on selvästi haastavin, ainakin itselleni, näistä Jääskeläisen teoksista. En muuten tiennyt, että tästä on tosiaan tehty äänikirja, tavallaan voisi olla kiinnostava kuunnella tämä ja kokeilla kuinka se toimii. Laitetaan harkintaan!

    Minulla on Eläintarha vielä lukematta, pitäisikin se jossain välissä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjaversio pelasti minut :D Olen aiemmat Jääskeläisen romaanit sekä lukenut että kuunnellut, ja hyvin on toiminut.

      Poista
  3. Minulle tämä oli ensimmäinen PIJ:n teos ja olin lievästi sanottuna hämilläni sen kanssa. Pidin kyllä kirjasta, mutta jokin peikko jäi sydämeeni asumaan, sillä en ole vuoden takaisista vakaista aikeistani huolimatta uskaltanut Jääskeläisen muihiin teoksiin vielä tarttua. Nyt ostin Elisa Kirjan alennuksesta Lumikon ja aion ahmia sen, kunhan joulukalenterivelvollisuudet helpottavat (ts. kun saan kirjoitettua ja ajastettua valmiiksi loputkin, vielä uupuvat merkinnät).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidän tätä ehdottomasti vaativimpana Jääskeläisen kirjoista, ja aineksia on tosiaan vaikka kahteen romaaniin, kuten Leena tuolla ylempänä sanoo. Lumikossa on mukana hieman leikittelyäkin, tämä meni niin mustaksi meiningiksi.

      Poista
  4. Oli mukavaa lukea sinun ja Suketuksen tekstit tästä peräkkäin. Aion lukea Sielut kulkevat sateessa jossain vaiheessa, mutta nyt varmistuin siitä, että taitaa kannattaa kokeilla jotain muuta PIJ:tä ennen tätä. Kiitos valaisevasta ja hyvästä arviosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Niin, minä aloittaisin vaikka Lumikosta, jos nyt voisin päättää.

      Poista
  5. Minä olen tykännyt kaikista muista lukemistani Jääskeläisen kirjoista hurjasti, mutta tämä jumitti minullakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tässä kierrellyt lukemassa kirjasta kirjoitettuja blogijuttuja, jotka pääosin vaikuttavat hyvin myönteisiltä. Hyvä niin, ja tosi hienoa, että monet ovat pitäneet. Kirjailijan blogia seuranneet tietävät, että tähän kirjaan on todella panostettu ja odotukset ovat olleet kovat. Harmittelen, että olen liian mukavuudenhaluinen ja valtavirtaa edustava lukija sitten kuitenkin nauttiakseni tästä kirjasta tarpeeksi. Se oli mielenkiintoinen ja osittain kutkuttavakin lukukokemus, mutta kuten sanottu, kovin raskas ollakseen täysin minun makuuni.

      Mietin nyt myös sitä ristiriitaa, josta Jääskeläinen avoimesti on monesti kirjoittanut, eli monien ja myös hänen kirjojensa heikkoa myyntiä. Kirjailija antaa kaikkensa, ja sitten muutama tuhat (hyvässä lykyssä) ostaa kirjan. Mutta nyt jo voinee sanoa, että Suomessa ei riitä tämäntyyppiselle kirjallisuudelle mitään laajoja ostavia lukijajoukkoja. Koetin miettiä, keille ystävilleni voisin tätä teosta suositella. Aika harvalle kuitenkaan. Joillekin sentään.

      Poista
  6. Minä pääsin kirjan imuun vasta jonkinmoisen taistelun jälkeen, ehkä syy oli juuri tuo runsaus ja hyvin persoonallinen Jääskeläisen tyyli. Hämmensi. Harjukaupunkia olen yrittänyt kaksi kertaa, ei onnistunut. Ehkä kolmas kerta jne. Vaatii ilmeisesti kunnollisen keskittymisen, johon en pystynyt. Sä olet kyllä ihan hurahtanut äänikirjoihin! Kunnioitusta, kuvittelen että vaativa kirja olisi vielä vaativampi kuunnellen, kun ei voi nopeasti plärätä vaikka tarkistamaan jotain epäselväksi jäänyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äänikirjat vain istuvat niin hyvin mun elämääni. Istun autoon vyötettynä sen puolitoista tuntia päivässä ainakin, ja siinä on mukavaa kuunnella samalla. Yllättävän hankalatkin kirjat menevät, itsekin sitä joskus ihmettelen. Autossa kuuntelen cd-versioita, ja niiden kelailu on tosiaan mahdotonta, koska on loikittava 5-10 min jaksoja kerrallaan. Puhelimeen tallennetut tiedostot ovat tässä suhteessa kätevämpiä. Mutta harvoin joudun palaamaan taaksepäin. Janssonin Kesäkirja taisi olla poikkeus, mutta selityskin sitten löytyi eli viallinen tuote, josta puuttui paloja.

      Poista
  7. Ovatko nämä Jääskeläisen kirjat täysin itsenäisiä, eli voiko ihan hyvin aloittaa tästä kirjasta? Pinja Flink vaan ei oikein ole hyvä lukemaan miesrooleja. Mutta ei lukija häiritse, jos kirja on tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääskeläisen teokset ovat kaikki täysin itsenäisiä, joten ne voi lukea sen puoleen missä järjestyksessä tahansa :D

      Poista
  8. Muistan kun googletin tätä kirjaa sitä lukiessani ja yritin saada selville, pitivätkö muut sitä pelottavana (eli voisinko jatkaa eteenpäin). Jostain syystä kirjoituksesi ei tullut tuolloin vastaan. Mukavaa kuitenkin nyt bongata joku muukin, joka piti tätä ennemmin kauhuteoksena :D

    VastaaPoista