tiistai 19. marraskuuta 2013

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle



Luin hauskan kirjan. Tosin ihan ensimmäiseksi jouduin nauramaan itselleni. Olin nimittäin jo jonkin aikaa seuraillut silmäkulmastani, että kirja- ja kirjoittajablogia Ihminen välissä pitävä Siina Tiuraniemi oli julkaissut esikoisromaaninsa Kukkia Birgitalle. Kirja ei herättänyt minussa kovinkaan suurta kiinnostusta muuten kuin tuon etäisen nettituttavuuden perusteella. Toisissa blogeissa ja some-keskusteluissa alkoi kuitenkin vilahdella määritelmiä ”vuoden hauskin”, ”sai nauramaan ääneen” ja niin edelleen. Vieläkin mietin, millaisesta kirjasta mahtaa olla kyse, mutta päätin sitten koettaa kepillä jäätä ja tiedustella kustantajalta, vieläkö arvostelukappale irtoaisi.

Kyllä vain, minua onnisti. Sain kirjapaketin varsin nopsaan sähköpostitiedusteluni jälkeen. Vieläkään en oikein ollut jyvällä, mistä oli kyse, mutta päätin sitten kirjaan tarttua, kun kerran arviokin oli tullut luvattua. Alkuasetelma on sellainen, että kirjan minäkertoja Miska joutuu äitinsä painostamana viemään etäiselle sukulaiselleen Birgitalle kukkia hoitokotiin. Birgitalta on amputoitu molemmat jalat, joten tilanne ei ole kovin aurinkoinen, vaikka yksityisen hoitokodin nimi onkin Aurinkoinen. Vierailu ei suju mitenkään hyvin, ja kaiken huipuksi Miska tulee jostain syystä antaneeksi Birgitalle paitsi riemunkirjavan kukkakimpun myös taskussaan pyörineen marisätkän.

Olin sivulla 65, kun aloin vähitellen tajuta, mitä kirjan nimellä oikein tarkoitettiinkaan. Siihen asti ihmettelin, miksi teoksella on lähinnä romanttiseen viihteeseen viittaava vanhahtava nimi. Kansipapereitakaan en ollut tullut kunnolla katsoneeksi ennen tätä… Kertonee jotain huomiokyvystäni tai vireystilastani ylipäätään!

Miska paljastuu vähitellen varsin erikoiseksi nuoreksi mieheksi, joka on ennen sitä ollut varsin erikoinen lapsi ja nuori. Jo päiväkodissa Miska ja Ville ovat ystävystyneet ja olleet siitä asti erottamattomat. Nyt kahden nuorukaisen opiskelija-asuntoon on kuitenkin luikerrellut käärme: Emma. Ville ei enää haluakaan olla vain Miskan paras kaveri vaan myös Emman poikaystävä. Miska tuntee tulleensa pahasti petetyksi ja hylätyksi, eikä osaa käsitellä tunteitaan. Seuraa monenlaista selkkausta ja kommervenkkiä.

Miskan huolet eivät jää tähän, vaan niitä kertyy lisää Birgitasta, kuten arvata saattaa. Birgitta alkaa vaatia lisää ’kukkia’ ja käyttää sekä lahjontaa että kiristystä saadakseen tahtonsa periksi. Miska tutustuu muihinkin hoitokodin varsin persoonallisiin asukkaisiin ja joutuu kaikenlaisiin pulmallisiin tilanteisiin. Ongelmia tuottavat myös Birgitan rahat, joita tämä koettaa väkipakolla ängetä Miskalle.

Kirjasta tuli mieleen ensinnäkin alkuvuodesta lukemani Minna Lindgrenin Kuolema Ehtoolehdossa, vaikka yhtäläisyydet tarkemmin katsoen jäävät vähäisiksi. Silti temaattisella tasolla on samankaltaisuutta. Hoitokoti Aurinkoisessa potilaita eli asukkaita kohdellaan hyvin toisin kuin Ehtoolehdossa, mutta sekä Lindgren että Tiuraniemi muistuttavat, etteivät vanhat ihmiset ole sen kummempia kuin muutkaan: hekin voivat olla huumorintajuisia, ärtyisiä, ilkeitä tai vaikka alkoholisteja. Aurinkoisessa tarkoitetaan hyvää, kun huolehditaan asukkaiden terveellisestä ruokavaliosta. Mutta olisiko sittenkin inhimillisempää aina välillä tarjoilla lauantaimakkaraa, jos se on asukkaan lempiruokaa? Haittaako, jos kahdeksankymppinen välillä syö hieman epäterveellisesti? Entä olisiko kovin iso vaiva käydä omia läheisiään välillä katsomassa?

Toinen assosiaatio liittyy siihen ’kukkaan’, josta kirjassa on paljon puhe. Mietin, miksi minusta kirja oli niin hauska, vaikka siinä suhtaudutaan varsin vapaamielisesti ja hyväksyvästi kannabikseen. Enhän kuitenkaan missään nimessä itse hyväksy ko. ainetta missään muodossaan. Muistuipa mieleen, että olen pariinkin kertaan nauranut vedet silmissä elokuvan Pelastakaa Grace äärellä. On vain hauskaa, kun mummot koheltavat huumepöllyssä. Ei voi mitään. Fiktiossahan tällainen vapaamielisyys on sallittua!

Tiuraniemi kirjoittaa hyvin, ja tarina vie mennessään, vaikkei siinä sen kummempaa juonta olekaan. Kirjallisia viitteitä vilisee sopivaan tahtiin, ja muutenkin tunsin oloni varsin kotoisaksi kirjan parissa. Huumori on juuri sopivan lempeää ja hienovaraista. Viihdyin. Tulin huvitetuksi. Kiitos.

Siina Tiuraniemi: Kukkia Birgitalle
Minerva 2013. 256 s.


Pyydetty arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!

10 kommenttia:

  1. Tämä kuulostaa aina vaan hauskemmalta kirjalta. Tartun tähän varmasti, kun se tulee vastaan. Nauratti jo tämän perusteella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on hauskempi kuin juttuni, koska Siina on parempi humoristi :D

      Poista
  2. Nyt kun, Kirsi, luet vielä jatkoksi Hanna Jensenin 940 päivää isäni muistina, niin siinä oiva paketti tämän Tiuraniemen ja Lindgrenin kirjojen kanssa. Jensenin kirjahan perustuu omiin kokemuksiin ja sieltä löytyy siis todellisuuspohjaa vanhustenhoitoon... totuus on tarua ihmeellisempää.
    Sirpa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, valitettavasti. Jensenin kirja kiinnostaa monestakin syystä, ja se on ollut henkisellä luettavien listalla ilmestymisestään asti.

      Poista
  3. Voi herttinen, nyt kiinnostaa kovasti tämänkin kirja. Ja muistan taas, että Ehtoolehtokin on vielä hankkimatta ja lukematta, vaikka sekin on tarkoitus lukea. Argh. Mutta kiitos kun muistutit! ;-)

    VastaaPoista
  4. Tämä kirjannimi on vilahdellut simieni edessä useaan otteeseen, mutta en ole sen tarkemmin ottanut selvää kirjasta. Mutta kuvauksesi perusteella kuulostaa tosiaan aika hulvattomalta! :) Minäkin tykkäsin Pelastakaa Grace -elokuvasta.

    Mummojen kannabiksen pöllyttely on niin hulvaton mielikuva, ettei sille juuri yleensä voi kuin nauraa, vaikka ei hyväksyisi itse millään tasolla huumeiden käyttöä. Siihenpä se naurettavuus juuri perustuukin: huumeet on "kaikkien kunnon ihmisten" mielestä tosi paha juttu, ja vanhanaikaisesta arvomaailmasta kotoisin olevien mummojen nyt viimeisimmäksi kuvittelisi sellaisiin paheisiin sortuvan.

    VastaaPoista
  5. Mä en myöskään tajunnut sitä kirjan kansikuvaa, enkä myöskään sitä, mihin kirjan nimi viittaa, ennen kuin vasta kirjaa hyvän matkaa luettuani. Ajattelin teosta kirjastosta hakiessani, että olenpas mennyt varaamaan jonkun kummallisen mummokirjan kun oli niin vanhahtavan oloinen sekä ulkoasultaan että nimeltään:D Mummoja siinä kyllä tietysti oli, mutta muuten kirja yllätti ihan täysin. Tykkäsin Tiuraniemen kerronnasta ja Miska ja Birgitta olivat molemmat omalla tavallaan hulvattomia hahmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että joku muukin on hieman hitaammalla vaihteella välillä :D

      Poista