perjantai 1. helmikuuta 2013

Globalia-ehdokkaani




Suomalaiset kirjabloggaajat valitsevat toisen kerran vuoden parhaan käännöskirjan ja myöntävät sille Blogistanian Globalia -tunnustuksen. Kilpailun säännöt löytyvät Kirjava kammari-blogista, jonka pitäjä Karoliina Timonen emännöi kisaa. Viime vuonna Globalian vuoden 2011 parhaasta käännöskirjasta nappasi Sarah Watersin Vieras kartanossa.

Minun vuoden 2012 Globalia-ehdokkaani ovat seuraavat teokset:

  1. ( 3 p.) Åsa Larsson: Uhrilahja

Dekkarifanille todellinen huippukokemus, jota voi lämpimästi suositella niillekin, jotka eivät yleensä dekkareista välitä. Tarina on taitavasti sommiteltu siten, että nykyaika ja menneisyys lomittuvat uskottavasti ja jännittävästikin. Teemana on aina ajankohtainen naisiin kohdistuva silmitön väkivalta, jostakin syvältä kumpuava viha. Larssonin dekkarisarjan laadukkain teos. Kirjailija ei ole sortunut tavanomaisen juonen toistamiseen huomattuaan sen tuottoisaksi.




  1. (2 p.) Annica Wennström: Lapinkylä

Kulttuurien yhteentörmäys, vaietut perhe- ja sukusalaisuudet, pohjoisen eksotiikka, väkevä tarina, taiten sommiteltu rakenne sekä vaivattomasti soljuva herkullinen kieli. Näistä aineksista koostuu vaikuttava lukukokemus. 









  1. (1 p.) Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan
Saksaan ja DDR:ään sijoittuva sukupolviromaani, sukutarina. Ruge käyttää taiten rikottua kronologiaa, aukkoisuutta ja näkökulmavaihdoksia, joten lukija joutuu pitkälti itse kokoamaan palapelin palaset yhteen. Sukunsa arvoitusta ratkaisee kirjassa myös toisiksi nuorin sukupolvista. Ruge kuvaa vaikeita ja synkkiäkin asioita lämminhenkisesti ja ironisen huumorin sävyttämänä.


7 kommenttia:

  1. Olen juuri lukemassa Lapinkylää ja tykkään!

    VastaaPoista
  2. Lapinkylä oli kyllä hieno ja mieleenpainuva, vaikkei ihan listalleni yltänytkään. Åsa Larsson on minulle vielä tuntematon, mutta tänä vuonna suunnittelin hänen kirjojaan lukevani. Kannattaisikohan ne aloittaa lukemaan ensimmäisestä alkaen?

    VastaaPoista
  3. Vau! Globaliasta tänäkin vuonna saa mainiot lukuvinkit! :-)

    VastaaPoista
  4. Uhrilahja oli niin hieno! Parasta Larssonia tähän mennessä.

    VastaaPoista
  5. Piristävän erilainen lista. Jossain jo mainitsinkin, että Uhrilahja on mennyt multa ihan ohi. Hyvä, kun sen nyt löysin. Ja kyllä nuo kaksi muutakin kirjaa kiinnostavat kovasti. Kuten Paula tuossa jo totesi, näiltä listoilta saa hyviä lukuvinkkejä.

    VastaaPoista
  6. Tuulialle vastaisin, että toki kannattaa aloittaa alusta, jos haluaa seurata Rebeccan tarinaa kronologisesti. Mutta muuten kirjat ovat itsenäisiä tarinoita, jotka voi lukea missä järjestyksessä tahansa. Jos ei ole dekkarien ystävä, voi aloittaa vaikka tästä viimeisestä, silti eivät aiemmat osatkaan ole pilalla.

    Lukuvinkkejä Globaliasta ainakin minulle tuli roppakaupalla, sillä en ole lukenut oikeastaan mitään muiden äänestämiä ;)

    VastaaPoista
  7. Kirsi, Larsson on huippu! Kuvittele, voisin miltei uskaltaa väittää, että hänen koko sarjansa on laadullisesti dekkarien aatelia. Yksikään ei ole ollut pettymys! Hänelle harva julkaisutahti on eduksi. Hyvä valinta ykköseksi!

    VastaaPoista