perjantai 8. helmikuuta 2013

Juhani Karila: Gorilla





Aluksi olin ärsyyntynyt, hieman vihainenkin. Sitten alkoi kyllästyttää. Mutta lopun viimein lähestyessä aloin jo pikkuisen huvittuakin. Pitämisestä tai nautinnosta ei kuitenkaan voi tämänkertaisen lukukokemuksen jälkeen puhua.

Luin siis paljon huomiota ainakin lehtikritiikkien määrällä mitattuna keränneen uutuusnovellikokoelman Gorilla. Napakan takakansitekstin mukaan kyseessä on Juhani Karilan ainoa teos, joten kai kyseessä on sitten myös esikoisteos.

Karilan novelleja ovat viisaammat kuvanneet absurdeiksi ja avantgardistisiksi. Nämä määritelmät on helppoa allekirjoittaa, sillä absurdeja eli järjettömiä ne ovat järjestään. Sivistyssanakirja määrittelee avantgardismin uudenaikaisuutta tai hämmästystä tavoittelevaksi taiteen koulukunnaksi. Tästä määritelmästä ilahduin, sillä se kertoo täsmälleen, miltä minusta monesti Karilan novellien parissa tuntui: minua yritetään hämmästyttää. Hämmästyinkin, ei siinä mitään. Itse kuvailisin novellien menoa lähinnä unenomaiseksi, paikoin painajaismaiseksi. Unissa ja painajaisissa nimittäin voisi käydä vaikka kuten Kaukolle junassa käy novellissa Rakkautta ennen Seinäjokea: edessä istuva kaunis nainen herättää seksuaalisia fantasioita, mutta ne katkeavat alienien hyökkäykseen…

Huomasin jälleen tätä kokoelmaa lukiessani olevani hyvinkin konservatiivinen ja turvallisuushakuinen, sillä haluan kovasti ymmärtää, mitä luen. Novellit on selvästi rakennettu juonellisiksi tarinoiksi, vaikka juonen seuraaminen oli ainakin pääosin minulle joko vaivalloista tai peräti mahdotonta. Pidän maagisesta realismista kovasti, eli siedän mieluusti yllättäviäkin juonenkäänteitä, kunhan ymmärrän ne tarinan sisällä – parhaimmillaan juuri nämä yllätykset ovat tarinan kohokohtia. Mutta Karilan menetelmä on tyystin toisenlainen. Ei taida olla tarkoituskaan ymmärtää, mistä tarinoissa on kyse. Ainakaan kaikkien.

Toisaalta kyllä pidin huumorista, joka vilahteli ainakin siellä täällä. Tosin epäilen, että joku muu lukija löytää enemmänkin tästä huumoria, mutta minun rajoittunutta keski-ikäisen naisihmisen huumorintajuani puhutteli parhaiten Kun kana tappaa -novellin ylivoimainen tappajakana, jota tultiin haastamaan taisteluun pitkienkin matkojen päästä. ”Murhaaminen on hyvin yksinkertaista”, kana sanoo. ”Ihminen on tölkki, jota joku on ravistanut ennen maan päälle asettamista. Ihmiset harhailevat kiihtyneessä tilassa. Minä vain nokkaisen tölkkiin reiän ja veri suihkuaa ulos.”

Kalastusaiheisessa novellissa Kolme uistelijaa Karila käyttää mainiosti hyperbolaa eli liioittelua. Kalastuskilpailussa häviölle jäämässä oleva kaksikko päättää jallittaa Virtasen, järvessä asuvan jättiläiskalan, ja syöttinä käytetään erään talon pihasta varastettua pystykorvaa, siimana köyttä ja koukkuna ankkuria. Huonosti käy kuitenkin. Kalevalan ja Vanhuksen ja meren jättiläiskalat ovat Virtasen rinnalla pikkusinttejä!

Rehellisesti siis sanon, että en pitänyt kirjasta. En ymmärtänyt lukemaani, vaan koin alemmuutta tekstin edessä. Se kai eniten ärsytti. Päätin kuitenkin lukea kirjan loppuun, koska halusin nähdä, mitä se pitää sisällään ja onko minusta siihen. Päätöksen toteuttamista auttoi aika lailla, että kirja on vain 140-sivuinen ja hyvin väljästi taitettu. Viikko kuitenkin vierähti, vaikka Karila suosiikin lyhyttä ja ytimekästä ilmaisua lausetasolle asti.

Mietin myös, kenelle voisin kirjaa suositella. Jos Sinä kiinnostuit, voin lahjoittaa oman kappaleeni. Laita vain kommenttilaatikkoon vinkkiä ja osoitteesi sähköpostiini. Laitan kirjan tulemaan ensimmäiselle ilmoittautuneelle!

Muutenkin kaipaisin kommenttejanne. Oletteko lukeneet Gorillan tai vastaavanlaisia tekstejä? Mikä niissä kiehtoo? Miksi ne ovat hyviä? Miksi en ymmärtänyt mitään??

Juhani Karila: Gorilla
Otava 2013. 140 s.

Kirjasfääri-blogin Taikan kanssa julkaisemme juttumme Gorillasta samaan aikaan.

15 kommenttia:

  1. Minä luen tätä edelleen ja voin kyllä jo yhtyä sanoihisi. Karilan novellit ovat minullekin liian absurdeja, liian vaikeita. Myös minä haluan ymmärtää mitä luen, vaikka pieni maagisuus onkin plussaa.

    VastaaPoista
  2. En ole tätä lukenut, mutta toisaalta näiden mietteittesi takia ehkä haluaisin lukea. Tosin ajattelen, ettei kirja ehkä aukene minulle(kaan), koska minäkin pyrin ymmärtämään, mikä lienee tässä kirjassa syytä unohtaa.

    Mutta kun kerran olisi tilaisuus tämä kirja saada, niin kyllä kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitapa osoitteesi mulle sähköpostiin kirsi.hietanen(at)kisko.salonseutu.fi, niin laitan tulemaan :) On kyllä ihan virkistävää välillä haastaa itsensä kirjan äärellä!

      Poista
  3. Mietin hetken ja tuli mieleeni eräs Hanna Haurun kirja (Eivätkä he koskaan hymyilleet), johon en päässyt sisälle.

    Jätin kyllä kirjan lopulta kesken, koska en yksinkertaisesti saanut itseäni motivoitua lukemaan sitä enempää. Syynä oli tosiaan ymmärryksen puute.

    Olen kirjoittanut siitä blogissani

    http://www.mainoskatko.blogspot.co.uk/2008/12/vakavia-korulauseita.html

    Olen lukenut Haurulta lyhytkirjan Tyhjien sielujen saari, josta taas pidin kovasti. Ehkä voisi kokeilla Hauruakin jossain vaiheessa uudelleen.

    VastaaPoista
  4. Hmm joo, pikkuhiljaa olen tottunut että jos kirjaa kuvaillaan absurdiksi niin silloin en pidä siitä, vaikka saatankin pitää kovasti absurdeista kirjoista joita ei sellaisiksi kuvailla. Niistä kummallisista.

    VastaaPoista
  5. Ai hitsinvitsi, mun pitää lisätä omaani linkki tähän sun arvioon! Mä tykkäsin, koska tää jotenkin stimuloi mun alitajuntaa, niin että näin kummallisia unia. Ja muutenkin tykkään soudella arvaamattomalla epämukavuusalueella tällain turvallisesti fiktion avulla. Musta on hauskaa, kun ei ikinä tiedä mitä seuraavaa lausetta seuraa, kunhan ne lauseet on kirjoitettu hyvin. Siksi mä olin vähän pettynyt Gorillan itseääntoistaviin elementteihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivan erilaiset näkemykset meillä kirjasta kuitenkin on! Minä unohdin laittaa tähän omaan juttuuni, että se Stalingradiin sijoittuva tarkka-ampujanovelli toi etäisesti mieleen Veijo Meren (muistaakseni) novellin jatkosodanaikaisista tarkka-ampujista.

      Poista
  6. Minultakin jäi kesken ja prikulleen samoista syistä. Toivottavasti joku haluaa tämän kirjan. Lähetä osoitteesi sähköpostiini villiviini55@gmail.com, niin riemumielin pakkaan kirjan matkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa, kirjat jakoon vain :)

      Poista
    2. Näin on. Kirjani saakin ensi viikolla uuden kodin.

      Poista
  7. Minä pidän kovasti "oldskool"-absurdismista, kuten venäläinen Daniil Harms. Mutta uusi genre nimeltä bizarro ei iske ollenkaan. Siinä ei voi yhtään ennakoida, mitä tapahtuu, kun jos istuu tuoliin, se voi syödä pöydän jne. Yleensä bizarroa ei tosin ei kutsuta avantgardeksi - sen ei ole tarkoituskaan olla mitään "taidetta", vaan jenkit lukevat sen hyvin tiukasti genrekirjoihin, usein johonkin kauhun lähimaastoon.

    (Tätä mainittua kirjaa en ole lukenut.)

    VastaaPoista
  8. Hmm..pidän "erilaisista" kirjoista, mutta jos niissä vilahtelee alieneita sun muita, mielenkiintoni lopahtaa aina. Samoin kuin elokuvien kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alienit onneksi hyökkäsivät vain Seinäjoen-junassa :)

      Poista
  9. No huh, samoilla linjoilla olen kuin muukin väki täällä, mikä yllätti itsenikin. Oli vähällä minullakin jäädä kesken tämä opus. Jossain (Salon Seudun Sanomat?) verrattiin Karilan otetta Daniil Harmsiin, mutta Harmsin ytimekkäästä tykityksestä ei ole tietoakaan. Rakastan absurdeja juttuja, mutta noin puoleen tarinoista en saanut minkäänlaista tarttumapintaa yrityksistä huolimatta. Mielestäni hyvän absurdismin tulisi olla hallittua, vaikkei varsinainen huumori olekaan pakollista. Nyt jäi semmoinen perin ärsyttävä mielikuva, että nämä tekstit tulee sekä kirjoittaa että lukea pilvessä tai sienissä. Ja ennen kaikkea jutut olivat liian pitkiä: hyvä kahelius ja surrealismi on mielestäni myös tiivistä. Jos Matti Klinge olisi ollut 60-luvulla hippi, jälki olisi tätä.

    Hyviäkin tekstejä kuitenkin on! Mitä enemmän Karila tarinoi ja käyttää Juha Seppälä -sävytteisiä vahvuuksiaan, sen ansiokkaampaa jälki on, eikä Erkko-palkittuuskaan enää ihmetytä.

    VastaaPoista
  10. VanhaMies tässä.

    Olen tutustunut kirjailijaan, Juhani Karila, HS:n sivuilla. Ihastellen lukenut hänen juttujaan. Kuin minulle varta vasten tehtyjä. Kirjamessuilla, Hki, yllätyin kaverin nähtyäni. Nuori kundi. Puhuu viisaita, kuin vanhemmat ikään. Gorilla on ulkoasultaan kauneimpia kirjoja mitä olen nähnyt. Sormin sivellessä kannen pinta on kuin nahkaa. Valuvat siniset tahrat kuin juoksevaa vettä. Kirjan koko on kuin suuri kännykkä. Istuu kämmeneen niin hyvin. Novellit olen lukenut nyt kahteen kertaan. Paranevat kuin kraanavesi juostessaan. Erähenkisyyttä pohjoisen pojalla. Nautinto niitä lueskella. Miten joku voi toisaalta noin absurdeja juttuja tuottaa. Mistä ne pulppuavat? Mahtava kirja.

    VastaaPoista