lauantai 21. tammikuuta 2023

Minna Lindgren: Minun oopperani - Epätäydellinen historia

 


En ole kovin kummoinen musiikki-ihminen. Haluaisin kyllä olla, siitä ei ole kyse. En luonnehtisi itseäni myöskään miksikään oopperaihmiseksi, vaikka muutaman oopperan olen elämäni aikana nähnyt ja kuullut. Ensimmäinen oopperani taisi olla Kansallisoopperan Macbeth Aleksanterin teatterissa joskus 1980-luvulla, jonne lukion musiikinopettaja vei opiskelijoitaan (valitsin lukiossa musiikinkurssit, koska olen vielä surkeampi kuvataiteissa).

Sittemmin olen vieraillut uudessa oopperatalossa ja Savonlinnassa, ja arvioisin, että kaikkiaan olen nähnyt alle kaksikymmentä oopperaesitystä. Vaikka kuinka aina puhutaan siitä, että ooppera on tarkoitettu kaikille ja että taidemuotoa siksi tuetaan yhteisistä varoista, totuus on ainakin näin Helsingin ulkopuolella asuvalle toinen. Liput ovat ymmärrettävästi hintavia, mutta päälle tulee vielä melkoinen lista muita kuluja. Puhumattakaan sitten siitä, että kohteena on Savonlinnan oopperajuhlat käytännössä Suomen toisella laidalla.




Tällainen oli ja on siis oma taustani, josta lähdin lukemaan ja kuuntelemaan musiikkitieteilijä, toimittaja, kirjailija ja oopperalibretisti Minna Lindgrenin tietokirjaa Minun oopperani – Epätäydellinen historia. Muhkeassa opuksessaan Lindgren todellakin kertoo oopperan historian 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun, asettaa sen (väljästi) poliittisen ja historian ja kulttuurihistorian kehykseen ja avaa sitä kunkin ajanjakson merkittävimpien säveltäjien ja oopperoiden kautta.

Sain kirjasta painetun arvostelukappaleen, mutta päädyin kuitenkin kuuntelemaan sen äänikirjana, jonka Minna Lindgren itse lukee. Ratkaisu oli minulle toimiva monestakin syystä. Vaikka teoksessa kulkee kronologian punainen lanka, se toiminee parhaiten hakuteoksena, josta kerrataan tai opiskellaan ensimmäistä kertaa taustatietoja ennen oopperanautintoa. Siihen tarkoitukseen aion oman painetun kappaleeni tallettaa.

Yhteen menoon kirjan läpi lukeminen on melkoinen urakka, sillä musiikin ammattilaisena ja intohimoisena oopperan ystävänä Lindgren on ladannut kirjan hengästyttävän täyteen tietoa. Sen omaksuminen ei ole ihan helppo pala, eikä tietysti välttämätöntäkään. Saattaa olla, että painetun kirjan lukeminen olisi jäänyt jossain vaiheessa minulta kesken, mutta äänikirjaversio piti kuitenkin mielenkiinnon yllä niin, että selviydyin urakasta. Suoritukseksi tämä tosiaan oli lipsahtaa muutamaankin kertaan. Ainakin yksi osasyy on, että oma musiikin teorian tuntemukseni on tosiaan peräisin sieltä 1980-luvun alun lukio-opintojen ajoilta.

Lindgren keventää faktatykitystä kuivakkaalla ja terävänäköisellä huumorillaan, josta pidän: ”…oopperakirjallisuuden vaikein rooli, kolmivuotias lapsi, joka ei päästä ääntäkään mutta jota draaman käänteissä kiljuvat sopraanot retuuttavat kuin sätkynukkea. Roolin tehneet ovat ratkaisseet tehtävänsä joko kauhusta itkien tai vilkutellen tutuille yleisössä.” (Madame Butterfly.)




Lindgren myös puhuttelee lukijaa toistuvasti rakkaaksi lukijakseen, joka toistuvasti tapaa oopperasta kaiken tietävän ja verrattoman naapurinsa roskakatoksella, ja opastaa tätä antamalla vinkkejä, miten saada naapurille jauhot suuhun. Lindgren myös antaa ymmärtää, että hänen teoksensa ei kovin laajaa yleisöä kiinnostane puhuttelemalla lukijaoletettua ’toiseksi’ tai ’jommaksikummaksi’ lukijakseen.



Äänikirjan kuunneltuani selasin vielä painetun kirjan läpi. Se on taitettu kauniisti, ja jokaisen esitellyn oopperan alkusivu on koristeellinen. Kirjassa on myös Ville Rannan laatima piirroskuvitus, joka keventää taittoa. Kuvia on kuitenkin verrattain vähän ja jotenkin satunnaisesti siellä täällä. Niiden osuutta olisi voinut korostaa ja suhdetta tekstiin terävöittää, sillä nyt ne tuntuvat vähän irrallisilta lisäyksiltä. Hauskoja ja oivaltaviakin ne toki ovat.

Mitä Minun oopperani minussa sai aikaan? Ainakin vimmatun halun kuunnella ääninäytteitä esitellyistä teoksista. Pitäisikö kaivella YouTubea? Olisipa äänikirjoja, joissa olisi myös musiikkinäytteitä! Oopperaankin voisi taas mennä jossain vaiheessa…

Minna Lindgren: Minun oopperani – Epätäydellinen historia
Teos 2022. 412 s.
Kuvat Ville Ranta.
Äänikirjan lukija Minna Lindgren.


Arvostelukappale. Äänikirja itse maksettu kuunteluaikapalvelu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti