sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Merja Kurkinen: Kohtalon kellot

 


Luin syksyllä Hannu Salmen Finlandia-ehdokkaana olleen tietoteoksen Tunteiden palo – Turku liekeissä 1827. Teos teki suuren vaikutuksen monestakin syystä. Turun palo vuonna 1827 oli todellinen suurkatastrofi, joka muutti historian kulkua.

Kirja johdatti jälleen kirjan luo, sillä törmäsin Facebookin Historialliset romaanit -ryhmässä Merja Kurkisen uutuusromaanin Kohtalon kellot, jossa Turku palaa vuonna 1827. Innostuin pyytämään kirjasta arvostelukappaleen, vaikka tunnustan suhtautuvani erittäin varovasti omakustanteina julkaistuihin teoksiin.

Kohtalon kellot kuitenkin yllätti erittäin positiivisesti jo ulkoasullaan, joka on miltei ylellinen. Kovakantisen kirjan kansikuvassa on taustana Carl Ludvig Engelin maalaus Turusta vuodelta 1814. Siinä kirkon torni on siis vielä paloa edeltävässä asussa. Siististi sidotussa kirjassa on myös lukunauha, ja taitto on miellyttävä. Myös fontti on riittävän suurta ja miellyttävälukuista. Kirjan taitosta vastaa kirjailija itse.

Sisältönsä puolesta Kohtalon kellot on puhdasta rehellisenromanttista historiallista viihdettä. Sanon tämän siis kaikella rakkaudella.

Päähenkilö on turkulaisen nahkurimestari David Waldainin lempitytär Catharina, joka romaanin alussa kesällä vuonna 1827 täyttää kaksikymmentä vuotta. Isän toiveena on, että Catharina kihlautuisi syntymäpäivänään serkkunsa Oskarin kanssa, joka on otettu nahkurinverstaaseen kisälliksi ja josta isä toivoo yritykselleen jatkajaa ja perheensä toimeentulon turvaajaa. Sulhasehdokas ei älykästä ja taitavaa Catharinaa miellytä. Hän haluaisi jatkaa työskentelyään verstaalla kenkien suunnittelijana, mutta Oskarilla on toisenlaiset ajatukset vaimon tehtävistä ja asemasta.

Kesän korvalla Catharina kirjaimellisesti törmää salskeaan ylioppilaaseen tuomiokirkon nurkilla kirkon kellojen juuri kumistessa ja menettää sydämensä. Pian selviää, että kiinteäkatseinen punapää on Joakim Hornhufvud, varakkaan pohjalaisen laivanvarustajasuvun jälkeläinen.

Tarina etenee romanttisen viihteen kaavan mukaan, eli hyveellisten kyyhkyläisten onnen eteen rakentuu toinen toistaan vaikeampia esteitä. Lukija on alkusivuista alkaen jokseenkin varma, että aikanaan vielä hääkellot kumahtelevat oikeille ihmisille. Mutta miten sinne asti päästään, kun Turkukin palaa ja koleraepidemia niittää kaupunkilaisia hurjat määrät?

Genren konventiot ovat Kurkisella hyvin hallussa, samoin historiallisen ajankuvan rakentaminen. Itse odotin kiinnostuneena, miten kirjailija onnistuu romaanin alkupuolelle sijoittuvan Turun tuhoisan palon kuvauksessa. Koska se on vain yksi tapahtuma, joskin vaikutuksiltaan moninainen, kirjan päähenkilön elämässä, se ei lohkaise romaanista kovin merkittävää sivumäärää. Katastrofaalinen tunnelmakin jää osittain tavoittamatta, mutta ihan tyydyttävästi kirjailija siitä kuitenkin selviytyy.

Tarinaan on mukavasti ujutettu myös oikeita historiallisia henkilöitä, joista on kirjan lopussa vielä lyhyet esittelyt. Kirjan lopussa on myös lukuvinkkejä lisätietoa kaipaaville lukijoille.

Suurin piirtein tarinan puolivälissä jännite karkaa toviksi ja mietin, miten mielenkiinto on tarkoitus pitää yllä paksuhkon teoksen loppuun. Sitten alkaa kiiriä ensin etäältä mutta vähitellen yhä lähempää huolestuttavia uutisia uudesta vitsauksesta eli koleraepidemiasta. Korona-ajan lukija koki melkoisia déjà-vu-hetkiä, kun Turkuun alettiin perustaa kolerasairaalaa tartunnan saaneille ja määrätä ihmisiä koteihinsa eristyksiin. Valitettavan tuttua on myös ihmisten tehottomalta vaikuttava kamppailu epidemiaa vastaan. Kolera hiipii yhä lähemmäs Catharinan perhettä. Ketkä joutuvat taudin uhreiksi?

Kurkinen siis kirjoittaa luistavasti ja vakuuttavasti romanttista historiallista proosaa. Catharinassa on lieviä emansipatorisia piirteitä, vaikka ihan mutkatonta hänen pyrkimyksensä sekä ammatinharjoittajaksi että vaimoksi ei tietenkään ole. Eniten tiellä tuntuvat olevan konservatiivisesti ajattelevat naiset Oskar-serkkua lukuun ottamatta.

Viihdyin Kohtalon kellojen parissa oivallisesti. Se avasi jälleen uusia näkökulmia menneeseen Turkuun ja Suomeen.

Merja Kurkinen: Kohtalon kellot
BoD 2022. 378 s.


Arvostelukappale.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti