perjantai 19. elokuuta 2022

Maija Kajanto: Korvapuustikesä

 


Kristiina eli tuttujen kesken Krisse saa tarpeekseen kyykytyksestä suuressa helsinkiläisessä ruoka-alan yrityksessä, johon hänet on palkattu kehnolla sopimuksella tekemään reseptiikkaa. Elämässä ei oikein ole nyt muitakaan kiintopisteitä. Parisuhde on karilla ja asunto kimppakämpässä tympäisee, eivätkä välit äidin kanssa ole kummoiset. Etäiseksi jäänyt isä asustelee jossain pohjoisessa.

Onneksi on kuitenkin yksi paikka, jossa Krisse tuntee olevansa aina tervetullut juuri sellaisena kuin on: mummola Keski-Suomessa Pyhävirran kunnan kirkolla. Sinne siis. Perillä Krisse huomaa, että hänelle ei ole kerrottu ihan kaikkea. Mummo on loukannut joulun alla jalkansa ja joutunut väliaikaisesti sulkemaan rakkaan kahvilansa. Kotihommatkaan eivät oikein ota kipeän jalan kanssa sujuakseen.

Ei tarvitse olla kummoinenkaan Einstein oivaltaakseen, että Krissen Pyhävirran vierailu tulee venahtamaan ja että mummon kahvila tulee kokemaan melkoisen muodonmuutoksen. Paluu ja asettuminen entiselle koulupaikkakunnalle nostaa erilaisia tunteita pintaan, mutta kauheasti Krisse ei ehdi märehtiä, kun on mieluisaa työtä ainakin omiksi tarpeiksi.

Krisse on Maija Kajannon uuden viihdesarjan Kahvila Koivun avausosan Korvapuustikesä nuori reipasotteinen päähenkilö. Kuten todettua, perusjuonikuvio noudattelee ihmissuhdepainotteisen ja lämminhenkisen viihteen tuttua kaavaa, mutta Kajannon käsittelyssä se raikastuu toimivaksi.

Pyhävirran kaltaisia autioituvia kirkonkyliä ja muuttotappion kanssa kärvisteleviä kuntia on Suomi pullollaan, joten moni lukija tunnistanee miljööstä tuttuja piirteitä. Pyhävirralla ei kuitenkaan ole kuollutta ja ankeaa, vaan yrittäjyyttä tuetaan aktiivisesti. Niinpä Krissekin uskaltautuu heittäytymään kahvilayrittäjäksi. Kahvion perustaminen mummon yrityksen kivijalalle on helpompaa kuin aivan tyhjästä aloittaminen, mutta monenlaista puuhaa riittää. Kajanto paneutuu aiheeseen antaumuksella, ja lukijakin pääsee halutessaan tunnelmaan tarinaan ripoteltujen takuureseptien avulla.

Kaavaan kuuluu myös sydämenasioiden setviminen. Krissen sydän värähtää ensimmäisen kerran, kun mummoa autellut ’poika’ paljastuu Krissen lukioaikaiseksi poikaystäväksi Jonneksi, joka asustelee edelleen poikamiehenä kotikonnuillaan. Mutta janottaako vanha suola sittenkään tarpeeksi? Eräät ruskeat silmät alkavat väikkyä turhan usein nuoren naisen mielessä – mutta mies on valitettavasti varattu… Mitään ällöromantiikkaa ei Korvapuustikesään mahdu.

Pidän Kajannon kikkailemattomasta kirjoitustyylistä. Tarina etenee jouhevasti, matkalla on ennakoitavia käänteitä mutta myös pieniä yllätyksiä, on murheita ja huolia mutta vastapainoksi myös onnistumisia ja aitoa iloa. Krisse on mukava tyyppi, jonka kahvilaan istahtaisin mielelläni ison latten ja lämpimän korvapuustin äärelle. Voisi siinä vaikka vähän kuulumisiakin vaihtaa.

Kajanto ei myöskään sorru liikaa asettamaan vastakkain pääkaupunkia ja sisäsuomea, vaikka asetelma tyrkyllä onkin. Ylirasituksesta vähän toivuttuaan Krissekin huomaa ajattelevansa aikuisuuden kotikaupunkiaan myös lämpimästi. Helsinki ei ole kaiken pahan tyyssija eikä maaseutu yksiselitteisesti auvoisa onnela.

Korvapuustikesä on mukavan lämminhenkinen, mutta ei liian naiivi. Tietysti monen asian pitää sujua jouhevammin kuin välttämättä reaalimaailmassa, muutenhan tarina tyssäisi alkuunsa. Mukana on huumoriakin, mutta arvostan, ettei Kajanto ole lähtenyt rakentamaan Krissen kahvilanpitoon sen paremmin kuin muuhunkaan elämään mitään kiusaannuttavaa kommelluskimaraa.

Kuten olen aiemminkin sanonut, en ole pitänyt itseäni tällaisen hyvän mielen viihteen lukijana, mutta ilmeisesti olen sellainen yhä enemmän. Kepeydelle ja viihtymiselle on paikkansa, ja Korvapuustikesä täyttää tämän tarpeen erinomaisesti! Ihanaa on tietää, että Kahvila Koivun ovet aukeavat vielä uudestaankin.

Maija Kajanto: Korvapuustikesä
WSOY 2022. 320 s.
Kansi Laura Noponen.
Äänikirjan lukija Kati Tammensola.


Arvostelukappale. Luin painetun kirjan, mutta tämä maistunee oivallisesti myös äänikirjana.

Maija Kajannon aiemmat kirjat:

Mittoja ja tilaustöitä (Myllylahti, 2019)
Itsepä tilasit (Myllylahti, 2020)
Kuin tilauksesta (Myllylahti, 2021)

1 kommentti:

  1. Voisinpa minäkin tykätä tästä. Vähän tuli mieleen Anu Joenpolven Poutaa ja perunankukkia, jossa päähenkilö myös menee mummolaan.

    VastaaPoista