maanantai 1. elokuuta 2022

Antti Tuomainen: Hirvikaava

 


Kesäkuun katsotuimpia sarjoja on ollut Antti Tuomaisen kirjaan perustuva mainio Mies joka kuoli. Kyseinen teos aikanaan aloitti Tuomaisen uudistuneen tyylin, jossa huumori on mustaa ja päähenkilön kohtaamat tilanteet absurdeja. Vuonna 2020 ilmestynyt Jäniskerroin oli neljäs tämän tyylilajin edustaja Tuomaisen tuotannossa.

Jäniskertoimessa matemaattisesti lahjakas mutta sosiaalisesti sitäkin lahjattomampi vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen päätyy SunMunFun-nimisen seikkailupuiston omistajaksi ja toimitusjohtajaksi. Yrityksen mukana tulee kirjava joukko omintakeisia työntekijöitä sekä mittavat velat, joita rikollisjärjestö alkaa turhan innokkaasti periä. Pian Henrillä on tyttöystävä ja ruumis seikkailupuiston kahvion arkkupakastimessa.

Jäniskerroin oli menestys, ja itsekin pidin siitä kovasti. Moni ilahtui, kun Antti Tuomainen pian kirjan ilmestymisen jälkeen kertoi, että se on saamassa jatkoa. Henri Koskinen seikkailisi aikanaan trilogian verran. Tieto oli poikkeuksellinen, sillä tähän asti Tuomaisen romaanit ovat olleet täysin erillisiä teoksia. Sarjamaisuus on hänen kohdallaan siis uutta.

On pakko myöntää, että minä en varsinaisesti riemusta hyppinyt jatko-osista kuullessani. Siinä ehkä syy siihenkin, että Hirvikaavan lukeminen on lykkääntynyt näinkin pitkälle. Kolmas osa Majavateoria ilmestyy jo tässä kuussa. Nihkeyteni johtui ja johtuu siitä, että kokemukseni mukaan harvoin sellaiset sarjat ovat kovin onnistuneita, joiden sarjamaisuudesta päätetään vasta ensimmäisen ja alkuaan ainokaiseksi suunnitellun ilmestyttyä. Nyt täytyy toki myöntää, että en voi tietää, milloin päätös jatko-osista tässä tapauksessa tehtiin.

Koska Antti Tuomainen kuitenkin on yksi suurimmista kirjailijasuosikeistani jo pitkän ajan takaa, haluan lukea tämänkin trilogian loppuun asti. Niinpä oli tartuttava lopulta Hirvikaavaan.

Rakenteeltaan Hirvikaava on pitkälti samanlainen kuin Jäniskerroinkin. Alussa on nykyhetkessä tapahtuva tiukka toimintakohtaus, jonka lopputuloksena on ruumis. Siitä on sitten SunMunFunin toimitusjohtajan päästävä pikaisesti eroon ja mielellään niin, etteivät jäljet johda häneen. Sitten kelataan muutama päivä taakse päin tapahtumien jonkinlaiseen alkupisteeseen.

Alkupisteessä Henri Koskinen kokee mojovan yllätyksen, ja hänen vaivalla rakentamansa tasapainoinen tilanne työpaikalla ja muutenkin järkkyy pahasti. Pian alkavat taas rahahuolet kasaantua ja kun uusi liikekumppani osoittautuu rikollisia menetelmiä käyttäväksi firmaksi ja rikoskomisario Osmala alkaa taas vierailla turhan tiuhaan seikkailupuistossa, alkavat tutut ainekset olla koossa.

SunMunFunin työntekijäjoukko on pysynyt hyvin kasassa, ja Hirvikaavassa heidän persoonallisuuksiaan väritetään entistäkin vahvemmin vedoin. Henrin suhde taiteilija Lauraankin alkaa vähitellen taas lämmetä, mitä Henri itse ällistelee mutta pitää elämänsä parhaana asiana. Pitää vain pitää Laura kaukana seikkailupuistosta, mutta se ei olekaan ihan helppoa.

Valitettavasti Hirvikaavaa vaivaavat juuri ne trilogian kakkososan vaivat, joita pelkäsinkin. Tuomainen kirjoittaa luistavasti ja nautittavasti, ja luin kirjan päivässä, mikä kertoo vetävyydestä aika paljon. Mutta mitään uutta en oikein tästä saanut irti verrattuna Jäniskertoimeen. Henrin korostetun looginen ajattelu- ja toimintatapa ei enää ole yhtä hauskaa kuin ensimmäisellä kerralla. Seikkailupuistostakin alkoi jo hohto karista, vaikka monenlaista kammottavaa härveliä Tuomainen on sen piristykseksi kehitellyt. Hirvikaava-nimi muuten tulee tavoitellusta laitteesta nimeltä Hirvihyppy. Sitä ilman ei SunMunFunin talous tule koskaan pääsemään kuiville. Sen hankinta vain ei ole ihan mutkatonta.

Koska kyseessä on keskimmäinen osa kolmen kirjan sarjaa, mitään lopullista ratkaisua ei peruskysymyksiin vielä saada, vaikka tietyt juonikuviot varsin tyydyttävästi kietaistaankin kerälle. Majavakerroin siis vielä tarvitaan, jotta Henri Koskisen asiat saadaan tolalleen.

Antti Tuomainen: Hirvikaava
Otava 2021. 303 s.
Kansi Elina Warsta.
Äänikirja lukija Antti L. J. Pääkkönen.

 Arvostelukappale.

Antti Tuomaisen kirjat blogissani:

Veljeni vartija (2009)
Parantaja  (2010)
Synkkä niin kuin sydämeni (2013)
Kaivos (2015)
Mies joka kuoli (2016)
Palm Beach Finland (2017)
Pikku Siperia (2018)
Jäniskerroin (2020)
Hirvikaava (2021)

2 kommenttia:

  1. Minulla on näistä trilogian kahdesta ensimmäisestä osasta ihan samanlaiset ajatukset kuin sinulla. Jäniskerroin oli oikeasti mainio, mutta Hirvikaava toisti sitä liikaa.

    VastaaPoista
  2. Tykkäsin molemmista tosi paljon. Kohellushuumori upposi minuun. pakko oli lukea miehellekin monen monet pätkät kirjaa, kun nauroin nin pal ääneen.

    VastaaPoista