tiistai 7. joulukuuta 2021

Varjo-Johtis-lyhytlistani eli vuoden 2021 parhaat dekkarit

 


Tänään 7.12.2021 Suomen dekkariseuran asettama Vuoden johtolanka -palkintoraati julkaisee palkinnon historian ensimmäisen lyhytlistan. Seuran verkkosivuilla kerrotaan asiasta näin:

”Vuonna 2021 otetaan käyttöön myös niin sanottu lyhyt lista. Johtolanka-raati valitsee saamistaan ja lukemistaan ehdokaskirjoista 4–6 kirjan listan, joka julkistetaan joulukuun alkupuolella. Näistä lyhyen listan ehdokaskirjoista raati valitsee lopullisen voittajan seuraavan vuoden tammikuussa ja palkinto jaetaan helmikuussa.

Lyhyen listan käyttöönotolla Dekkariseuran hallitus haluaa korostaa suomalaisen rikos- ja jännityskirjallisuuden nykyistä korkeaa tasoa ja saada enemmän julkisuutta useammalle laadukkaalle teokselle.”

Seura on muutenkin selkiyttänyt palkinnon sääntöjä, sillä tästä lähtien se on parhaasta kotimaisesta fiktiivisestä jännityskirjasta myönnettävä palkinto.



Johtolanka-raadin entisenä jäsenenä ja dekkariseuralaisena iloitsen sääntömuutoksista, ne ovat juuri sitä, mitä palkinto ja suomalainen dekkarikirjallisuus tällä hetkellä kaipaavat. Tosin tunnen myötätuntoa raatilaisia kohtaan, koska luku- ja harkinta-aika lyhenivät samaan aikaan, kun kotimaisia dekkareita julkaistaan enemmän kuin koskaan. Luku-urakka on melkoinen.

Olen monena vuonna näihin aikoihin julkaissut blogissani jonkinlaisen vuoden parhaiden dekkareiden listauksen. Tänä vuonna inspiroiduin tuosta Johtolangan lyhytlistasta ja päätin julkaista siitä oman versioni. Niinpä alla on lista, jolla on kuusi parasta tänä vuonna lukemaani kotimaista uutuusdekkaria (ilmestynyt vuonna 2021).

 


1.    Joona Keskitalo: Tottelemattomat (Bazar)

Tottelemattomat on hurja ja pelottavan realistisen oloinen romaani siitä, miten ihan tavallisista suomalaisista miehistä tulee rikollisia ja miten vääjäämättä rikoksen polulle lähtenyt uppoaa tahtomattaan yhä syvemmälle vaikeuksiin. Kylmäävä, koukuttava tarina. Tottelemattomat aloittaa jatkuvajuonisen sarjan, jonka kyytiin kannattaa ehdottomasti hypätä! Ällistyttävää, että kyse on tekijänsä esikoisteoksesta.

 


2.    Marko Kilpi: Undertaker 5 – Kuolemanpelko (CrimeTime)

Undertaker-sarja on edennyt viidenteen osaan, ja lisää on tulossa. Sarja on jatkuvajuoninen ja hengästyttävän tiivistahtinen, ja jouduin itsekin kuuntelemaan sen uudelleen alusta pysyäkseni vauhdissa mukana. UT on jotain täysin erilaista kuin mikään muu jännityskirjallisuuden kentällä. Kilpi on jo kerran saanut Johtolangan edellisen sarjansa aloitusosasta, mutta UT:tä ei vielä ole palkinnolla huomioitu. Kenties nyt? En panisi lainkaan pahakseni.

 


3.   Tuomas Lius: Sudenkorennon kesä (Like)
Sudenkorennon kesä on toistaiseksi ainoa Tuomas Liuksen tuotannosta lukemani teos, mutta ei takuulla viimeinen. Lumouduin tämän teoksen vastustamattomasta imusta. Tarina on täyteläinen, rönsyilevä, nostalginen, hurja, mielikuvituksellinen! Lius yhdistelee ennakkoluulottomasti eri genrejä, ja tulos on vangitseva. Nautin!

 


4.    Anu Ojala: Jääsilkkitie (Like)
Anu Ojalan esikoisdekkari vaan ei esikoisteos Jääsilkkitie miltei tyrmäsi minut. Kemi-Tornion alueelle alkaa virrata kovia huumeita, ja jälki on pahaa. Ruumiita tulee niin kiivaaseen tahtiin, että rikostekniikan osasto alkaa kärsiä akuutista resurssipulasta. Mutta kuka huumeita oikein välittää? Henkilökuvaus on vahvaa, ja raikkautta (!) tulee uudesta näkökulmasta perheväkivaltaan. Jääsilkkitie on kylmäävän hyvä avaus!

 


5.   Arttu Tuominen: Vaiettu (WSOY)
Vaiettu on kolmas ja vähän erilainen osa Tuomisen Delta-sarjaa. Pääjuoni sijoittuu nykypäivän Poriin, jossa tutut poliisit saavat ratkottavakseen erikoisen tapauksen. Palveluasunnossa asuva hyvin iäkäs mies yritetään hirttää kesken myöhäisen iltakävelyn viereisessä puistossa. Rinnalla kulkee menneisyyteen eli toisen maailmansodan aikaan Saksaan ja Ukrainaan sijoittuva tarina, joka luonnollisesti liittyy nykyajan tapahtumiin. Sekä dekkarijuoni että sotatapahtumat on kirjoitettu taiten, ja lukijan pohdittavaksi jää koko joukko kysymyksiä syyllisyydestä, kauheiden tekojen oikeutuksesta ja kostosta. Vaikuttava romaani.

 


6.    Antti Vihinen: Punainen prinsessa (Into)
Listani kolmas esikoisdekkari on Antti Vihisen Punainen prinsessa, jossa yhdistyvät poliisidekkari, vakoiluromaani sekä poliittinen lähihistoria yllättävän koukuttavalla tavalla. Teos aloittaa sarjan, jossa tamperelaispoliisit ratkovat kiperiä rikoksia. Tällä kertaa tamperelainen eläköitynyt saksanopettaja löytyy murhattuna. Kun tapausta aletaan selvittää, paljastuu todella yllättäviä seikkoja naisen menneisyydestä. Pian KRP:n komisariot Berglund ja Ruokosalmi löytävät itsensä keskeltä tosielämän trilleriä.

 

Raati on tänä vuonna saanut luettavakseen 106 kotimaista uutuusdekkaria. Itse en ole ehtinyt niin suurta määrää lukea, vaan omaan Varjo-Johtis-kisaani osallistui noin 35–40 teosta. Sain myös ihan itse valita diktaattorin lailla oman listani, kun taas raadin lista on aina neuvottelutulos. Silti oma listanikin on kompromissi. Moni todella hyvä dekkari jäi ulkopuolelle kärkkymään, ja jouduin tönimään niitä sydän verta vuotaen listalta pois. Helposti olisin saanut kokoon vaikka tusinan parhaan dekkarin listauksen. Mutta tällä nyt mennään tällä kertaa, puhtaasti oman fiiliksen pohjalta. Onneksi en joudu raadin lailla päättämään, mikä lyhytlistan teos on lopullinen voittaja!

Johtolanka-raati valitsee myös vuoden parhaan esikoisdekkarin kunniakirjan saajan. Eipä ole helppo sekään tehtävä tänä vuonna. On ollut aivan poikkeuksellisen mielenkiintoinen esikoisdekkarivuosi. Laitan tähän vielä listauksen lukemistani kotimaisista esikoisdekkareista.

Vuoden 2021 aikana lukemani uudet kotimaiset esikoisdekkarit:

Kauko Röyhkä ja Anneli Aunola: Liian lempeä mies (CrimeTime) 
Antti Vihinen: Punainen prinsessa (Into)
Tommi Laiho: Uhanalaiset (Myllylahti)
Heidi Airaksinen: Vierge moderne (Arktinen Banaani)
Risto Miettinen: Petturi (Aula & Co)
A. M. Ollikainen: Kontti (Otava)
Martta Kaukonen: Terapiassa (WSOY))
Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti)
Johanna Savolainen: Se, joka pääsi pakoon (Mäkelä)
Mikko Kalajoki: Velkakirja (Otava)
Johanna Hasu: Roihu (Reuna)
Saija Kuusela: Katse (Tammi)
Sari Rainio ja Juha Rautaheimo (R&R): Vainajat eivät vaikene (Siltala)
Janne Toivoniemi: Sateenkaarimurhat (CrimeTime)
Anu Ojala: Jääsilkkitie (Like)
Joona Keskitalo: Tottelemattomat (Bazar)


***
Julkaisin yllä olevan juttuni siis tiistaina 7.12.2021 klo 9.00 samaan aikaan, kun Suomen dekkariseura julkaisi oman listansa niin lehdistötiedotteena kuin somekanavillaankin. Vuoden johtolanka -raadin jäsenet ovat vuosina 2021-2022 Elo Lammi (puheenjohtaja), Kyösti Pienimäki ja Helena Ranta.

Heidän listansa on seuraava (raadin perustelut kursiivilla, omat kommenttini tavallisilla kirjasimilla ja lainaukset blogistani sinisellä kursiivilla):



Taina Haahti: Bulvaani (Docendo / CrimeTime)

Taina Haahti on kirjoittanut vahvan rikosromaanin globaalista jätebisneksestä. Työlleen omistautuva tutkija pääsee Suomesta Hongkongiin ja kehitysmaihin ulottuvan hämärän jäteliiketoiminnan jäljille. Bulvaani on koskettava ja ajankohtainen kirja häikäilemättömästä kansainvälisestä talousrikollisuudesta, jossa etsitään uusia reittejä ja mahdollisuuksia.

Haahdin Bulvaania en vielä ole ehtinyt lukea enkä sitä edeltävää Strategiakaan, mutta sarjan aloitusosan Kolumnistin olen lukenut ja siitä blogiinkin kirjoittanut muun muassa näin:

Dekkarina Kolumnisti on ihan mukavaa tasoa. Alkuun tosin lähdetään minun makuuni turhan kaukaa ja viivytellen. Jos olisin lukenut tämän painettuna, olisin varmasti harpponut alkupuolelta pitkähköjä tuulivoimateoreettisia osuuksia yli. Kun niistä on päästy ja Mara saatu ujutettua Joppilaan, alkaa kerronta notkistua ihan mukavasti, vaikka kestää tuskallisen kauan ennen kuin Mara pääsee yhtään jyvälle mistään. Juoni on lopulta ehkä turhankin kimurantti ja monihaarainen. Tuli sellainen olo, että lukijaa oli yritetty harhauttaa vähän turhankin perusteellisesti.

Tykästyin kuitenkin Mara Nuutiseen, joka on kokenut kovia mutta joka ei ryve missään loputtomassa itsesäälissä. Huikka kyllä tuntuisi maistuvan, mutta juominen on hallinnassa. Hentorakenteinen nainen ei epäröi tirvaista tarvittaessa nokkaan isompaakaan korstoa, mutta silti hän ei ole mikään ihmenainen.

 


Milka Hakkarainen: Ei verta rantaa rakkaampaa (Myllylahti)

Milka Hakkaraisen esikoisdekkari on osin tragikoominenkin tarina suomalaisyhteisöstä Ruotsissa ja yhteisön vaalimista arvoista. Tekijä availee kirpeästi kipeistä asioista vaikenemisen kulttuuria. Päähenkilö toimittaja Rosa intoutuu penkomaan vanhoja ja uusia salaisuuksia ja hakee tuekseen vastahakoisen Janin, molemmat ovat virkistävän tuoreita hahmoja dekkarikirjallisuudessa.

Milka Hakkaraisen esikoisdekkarin luin kesällä ja pidin siitä kovasti! Kuten sanottu, esikoisdekkarivuosi on ollut todella hedelmällinen. Kirjoitin Hakkaraisen kirjasta blogiini muun muassa näin:

Rikosjuoni on rakennettu taiten, ja tarinassa on useitakin mielenkiintoisia käänteitä ja sivujuonteita. Tosin yksi tapahtumista ohitetaan kummallisen kevyesti siihen nähden, kuinka omituinen se on. Huomasin kihiseväni turhautumistani, kun ilmeisen kiinnostava seikka tuntui vain ohittuvan! Onneksi sekin sitten aikanaan sai selityksensä.

Parasta Ei verta rantaa rakkaampaa -romaanissa on kuitenkin ruotsinsuomalaisuuden perinpohjainen ruoppaus. Hakkarainen ei säästele yhtään, vaan pöyhii todella pohjamudatkin. Skutskärissä suomalaiset maahanmuuttajat ovat työllistyneet Stora Enson sellutehtaassa. Koko paikkakunta on aina haissut sellulta, joten sitä on myös kutsuttu Skitskäriksi.

 


Tuomas Niskakangas: Roihu (Otava)

Dystopia vuoden 2028 Suomesta, jossa poliittinen tilanne on niin jännittynyt, että rajun sisäisen väkivallan uhka on erittäin lähellä. Niskakankaan esikoiskirja on asiantunteva ja mukaansatempaava. Myös kirjan henkilöt ovat inhimillisiä ja kiinnostavia. Intensiivinen ja hengästyttävä tarina pitää jännitteensä alusta loppuun.

Niskakankaan Roihun luin tuoreeltaan, sillä sen asetelma kuulosti jo etukäteen kiinnostavalta. Ja olihan se todellakin otteessaan pitävä dystooppinen trilleri! Blogissa siitä muun muassa näin:

Tietoa on siis ujutettu toiminnan lomaan runsaasti. Se kyllä toimii toivotusti vakuuttaessaan lukijaa tapahtumien uskottavuudesta, mutta on paikoin vaarassa lipsahtaa pitkästyttävyyden puolelle. Tunnustan kyllä, että Googlellekin oli taas käyttöä kirjaa lukiessani. Uskottavuutta Roihu sai ehkä vähän yllättäenkin maailman tapahtumista tämän vuoden alussa. Välillä toivoo, että maailma ei niin nopeasti alkaisi muistuttaa kirjallisuutta…

 


Niko Rantsi: Kuka viereesi jää (Tammi)

Vankka poliisiromaani rikostutkijoiden sinnikkäästä työstä, mutta myös heidän arkielämänsä huolista ja perheongelmista. Kuka viereesi jää inhimillistää poliisin arkea ja uurastusta, silti kirjan ei tarvitse tinkiä toiminnallisesta rikosjuonestaan. Työläät epäiltyjen kuulustelutilanteet saavat kirjassa vaikuttavan kuvauksen.

Luin viime vuonna Niko Rantsin esikoisdekkarin Sinun puolestasi vuodatettu, jolle tämä Kuka viereesi jää on ilmeisesti suoraa jatkoa. Olen esikoisesta todennut:

-- en ollut Rantsin esikoisesta mitenkään hurmaantunut. Se avaa kyllä mielenkiintoisia ja aika kylmääviäkin näkymiä poliisin toiminnan sisälle, mutta kaunokirjallisesti sen ansiot jäävät vielä raakileeksi. Kliseisesti voisi jälleen todeta, että käsillä on lupaava esikoinen. Kunhan Rantsi saa henkilöihinsä vähän lisää lihaa ja verta, ollaan jo pitkällä. Juonenkäänteisiinkin saa mieluusti vielä lisätä muutaman kierteen ja vauhtia.

Ilmeisesti kierrettä ja vauhtia on löytynyt lisää? Pitänee itse tarkistaa.




Sari Rainio & Juha Rautaheimo: Vainajat eivät vaikene (Siltala)

Suomalaista cozy crimea edustava esikoisromaani, jossa on oivaa miljöö- ja ympäristökuvausta. Kirjassa ovat tekniset faktat kohdallaan ruumiinavauksia myöten ja tarinan ansioita lisäävät uskottavat ja sympaattiset henkilöt. Kirjassa on hyvällä tavalla ”vanhanaikaisen dekkarin” vetovoimaa.

Odotin tätä esikoisdekkaria kovasti, ja pidinkin tunnelmoivasta ja rakastavasta Helsingin kuvauksesta ja persoonallisista, sympaattisista päähenkilöistä. Mutta ihan täysiä pisteitä en vielä olisi tälle erittäin mielenkiintoiselle avaukselle antanut:

Itse siis kaipailin hienoista jäntevöittämistä tarinaan. Tunnelmoinnin ja viipyilyn osalta arvioisin, että lopputulos ei olisi heikentynyt, vaikka muutamia kohtauksia, kuten Karilan ja kumppaneiden mateenpyyntiretki, olisi jätetty poiskin. Sen sijaan annan kiitettävät pisteet kiinnostavista henkilöistä. Erittäin mieluusti palaan Karilan ja Kaarion pariin vastakin. 

 


Matti Remes: Norjalainen tyttöystävä (Tammi)

Useita rikosromaaneja kirjoittanut Matti Remes tavoittaa hyvin pienen kaupungin tunnelmaa. Hiukan boheemi ja hyväsydäminen Ruben Waara on mainio tarinan päähenkilö monimutkaisine ihmissuhteineen. Kirjan kiinnostavaa antia ovat myös välähdykset Hangon sodanaikaisesta menneisyydestä.

Olen lukenut osan Remeksen Hankoon sijoittuvista Ruben Waara -romaaneista, viimeisimpänä v. 2019 ilmestyneen Periaatteen miehen. Blogiin olen kirjoittanut vuonna 2017 Regatasta aika nuivasti:

Kerronnan ongelma on jonkinlainen kummallinen lakonisuus. Kun hiekkarannalta löydetään murhattu mies ja murha on tehty kymmenen vuotta aikaisemmin käytetyllä makaaberilla menetelmällä, asia vain todetaan ja ohitetaan, vaikka uhrikin lopulta paljastuu ihan tutuksi kaveriksi. Samoin käy, kun Waara itse törmää toiselle rikospaikalle, vaikka hän tuntee uhrinkin henkilökohtaisesti. Samaten Remes jättää käyttämättä kadonneen naisen juonihaaran herkulliset ulottuvuudet ja solmii sen langan anteeksiantamattoman siirappisesti!

****

Mielenkiintoisesti Johtolanka-raati valitsi omalle listalleen siis ihan eri kirjat kuin minä! Se on tietysti osoitus suomalaisen dekkarikirjallisuuden kovasta tasosta. Kärki on timanttista laatua. Kärki on myös vuosi vuodelta leventynyt. Laadukasta jännityskirjallisuutta riittää joka makuun. On myös selvää, miksi Johtolanka-raati vaihtuu kokonaan kahden vuoden välein. On loistavaa, että erilaiset dekkarimaut pääsevät vaikuttamaan valintoihin. Nyt on hyvä jäädä jännittämään, mikä kuudesta ehdokkaasta valikoituu varsinaiseksi voittajaksi.

Onnittelut kaikille varsinaiselle Johtolanka-listalle päässeille! Onnea myös oman listani upeille kirjoille. Onnittelut ja suuret kiitokset lisäksi kaikille, jotka ovat vuoden mittaan kirjan julkaisseet. On ihanaa saada lukea loistavia kirjoja!


2 kommenttia:

  1. Olen lukenut Dekkariseuran lyhytlistalta vain Vainajat eivät vaikene ja sinun listaltasi Jääsilkkitien ja Vaietun. Omalla listallani näistä olisi Jääsilkkitie, joka on mielestäni loistava.

    VastaaPoista
  2. Kiitos lukuvinkeistä! Jostain syystä sinun listasi herätti kiinnostusta enemmän kuin virallinen lyhytlista :D

    VastaaPoista