lauantai 11. tammikuuta 2020

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset





Kirjailija Marja-Leena Tiainen kertoi viime keväänä, että hänen nostalgisille Kuopio-kirjoilleen on tulossa täydennystä, kun Kanslian naiset -niminen romaani ilmestyy. Ihan puhtaasta uteliaisuudesta lainasin ja luin aiemmat teokset eli Kulmakaupan naiset ja Suoraa saumaa ja siksakkia, koska arvelin, että uusimman osan varmasti tulisin jossain vaiheessa lukemaan.

Kanslian naiset -romaanin kustantaja Icasos nimittää sitä lukuromaaniksi. Hieman epätarkka termi sopii kaikkiin Tiaisen Kuopio-romaaneihin mielestäni erittäin hyvin. Ne ovat sujuvasti etenevää ja kikkailematonta proosaa. Sarja kertoo hyvin arkisesta elämästä useamman naisen näkökulmasta, eikä kovin kummoisia juonia tai käännekohtia ole. Mukana on tietysti myös sydämenasioita, mutta makea romantiikka on tarinoista kaukana.

Sarja on myös hyvin väljä siinä mielessä, että kirjat ovat kaikki täysin itsenäisiä teoksia, jotka voi lukea kaikki järjestyksessa tai sitten vaikka vain viimeisen osan. Yhdistävänä tekijänä on Kuopion lisäksi vain Huttusen perheen sisarussarja, joka on kotoisin maaseudulta Kuopion liepeiltä. Kotitalo sijaitsee pienellä saarella, jonne pitää kesäisin soutaa veneellä. Rospuuttoaikaan koululaiset ja työssä käyvät perheenjäsenet joutuvat majoittumaan sukulaisten nurkissa kaupungissa.

Sisarussarjaan kuuluu Kanslian naisten päähenkilöistä Eeva-Liisa. Hänen veljensä Tapsan vaimo Virve on toinen näkökulmahenkilö, ja kolmas ääni on viisikymppinen Tuulikki, joka ei kuulu Huttusen perheeseen.

Eeva-Liisa oli mukana myös Kulmakaupan naisissa, jonka tapahtuma-aikaan hän oli taideopinnoista haaveileva 16-vuotias tyttö. Akatemiaopinnoista ei kuitenkaan tullut mitään, ja Eeva-Liisa on palannut kotiin ja opiskellut kauppakoulussa. Romaanin alussa Eeva-Liisa lopettelee merkonominopintojaan sekä haaveilee vakituisesta työstä ja asunnosta kaupungissa. Sopivasti kaupunginkansliassa avautuu sijaisuus, johon Eeva-Liisa tarttuu.

Virvellä ja Tapsalla on kaksi poikaa, joista vanhempi Mika aloittaa koulun syksyllä 1971. Pariskunta asuu ahtaasti pienessä kaksiossa. Kumpikin puolisoista käy töissä. Penkkiurheilua intohimoisesti harrastava Tapsa on automyyjä ja Virve Kuopin kaupungintalon kansliassa toimistovirkailijana. Virven haaveet kirjastonhoitajan ammatista ovat valuneet tyhjiin, kun hän on rakastunut ja tullut raskaaksi. Kotiäidiksi hänestä ei oikein ole, ja huoli lastenhoidon järjestymisestä on jatkuvaa, kunnalliseen päivähoitoon kun pääsevät vain todella vähävaraisten lapset.

Tuulikin sulhanen kaatui sodassa, eikä uutta rakkautta löytynyt. Niinpä oli luonnollista, että perheetön Tuulikki muutti sairastelevan äidin kanssa asumaan. Näin veli saattoi keskittyä rauhassa uraan ja perheeseen. Tuulikki kuuluu kaupungintalon kanslian vakiokalustoon ja toimii kaupunginsihteeri Rantalan sihteerinä. Moitteettomasti käyttäytyvä herrasmies on pari vuotta sitten jäänyt leskeksi ja suree edelleen vaimonsa poismenoa.

Kanslian naiset on oikea nostalgiasukellus 70-luvun alkuvuosiin. Tiainen kuvaa tavallisten valkokaulustyöläisten arkea ja loihtii mainioita tunnelmakuvia lukijan silmien eteen väreineen, makuineen ja hajuineen. Toimeentulo on niukkaa, mutta paremmasta elintasosta on jo vahvoja merkkejä ilmassa. Huttusten sisarusten vanhemmat elävät aivan toisenlaisessa maailmassa kuin heidän lapsensa. Puhelin, televisio ja auto ovat vähitellen arkipäiväistyvää ylellisyyttä ainakin kaupunkilaisten elämässä.

Kolmen eri-ikäisen ja erilaisissa elämäntilanteissa olevan naisen silmien kautta nähtynä pikkukaupungin arki avautuu mielenkiintoisesti. Työelämäkuvauksena Kanslian naiset on mainio. Kaupungin virastossa pyörii vilkas virkakaruselli, kun paikkoja avautuu ja niihin haetaan niin talon sisältä kuin ulkopuoleltakin. Oikeanvärisestä jäsenkirjasta saattaa olla arvaamatonta apua.

Usko toimistotöiden loppumattomuuteen on vankkaa ja työpaikka kansliassa on haluttu etu. Vähitellen tekniikka kuitenkin ujuttaa lonkeroitaan myös Kuopion kaupungintalolle. Paperivaraston valtaa Rank Xeroxin valokopiokone, ja mekaanisten kirjoituskoneiden tilalle saadaan vähitellen sähköisiä versioita. Muutoksen tuulen saattaa jo aavistaa.

Koska itse muistan kohtalaisen paljon omasta lapsen ja teinin arjestani 70-luvultakin, oli kirjan lukeminen erityisen hauskaa. En kyllä silti yhtään haikaile takaisin noihin aikoihin. Nykyään pääosin helpostikin hoidettavissa olevat sairaudet korjasivat lopullista satoa tuosta vain. Naisen osa ei sekään ollut kovin kaksinen, koska ehkäisymenetelmät eivät olleet lähelläkään nykytasoa. Raskauden pelko oli monelle jatkuva murhe muista naistenvaivoista nyt puhumattakaan.

Luin syksyllä Sirpa Kähkösen romaanin Muistoruoho, joka sijoittuu sekin Kuopioon ja kesään 1972, eli kirjoilla on osin sama miljöö. Kanslian naiset ja Muistoruoho täydentävät toisiaan naisten elämän kuvauksina, koska Kähkösen päähenkilöt ovat kahdeksanvuotias Hilla ja kuusikymppiset Anna ja Helmi.

Kummassakin teoksessa nousee vahvasti esille sota-ajan suora vaikutus 70-luvun suomalaisten elämään. Eihän se ihme olekaan, kun sotavuosista oli kulunut hädin tuskin 25 vuotta, vain tuokio siis. Tiaisen teoksen Tuulikki on itsekin ollut sodan aikana palveluksessa ja Virve on jäänyt sodan takia isättömäksi. Huttusten isä näkee edelleen painajaisia, mutta ei halua puhua kokemuksistaan kenellekään.

Koska olen lukenut jo aiemmatkin kirjat ja vielä suhteellisen hiljattain, oli mukavaa myös kuulla, mitä aikaisemmissa kirjoissa seurattujen naisten ja miestenkin elämään kuului nyt, muutamaa vuotta myöhemmin. Vanhoja tuttuja nimittäin vilahteli välillä tarinassa taustalla. Mielelläni palaisin vielä uudelleenkin Kuopioon 70-luvulle.

Marja-Leena Tiainen: Kanslian naiset
Icasos 2019. 384 s.

Arvostelukappale.

5 kommenttia:

  1. Samoin minä jäin kaipaamaan tarinalle jatkoa. Tiaisen luomat henkilöhahmot ovat niin uskottavia ja monitahoisia. Kannaltani onneksi edeltävät osat ovat vielä minulta lukematta, joten mahdollista jatkoa odottaessa voi palata niihin. 70-luku näyttäytyi tämän kasarin ja ysärin lapsen silmin aika ankeana. Ja kun oma työura on alkanut vasta tällä vuosituhannella, tuntui moni asia yllättävältä. Maailma on muuttunut kovasti noista päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma työurani alkoi niukasti 80-luvun puolella, mutta olen työskennellyt viimeiset vuodet läheisessä suhteessa kaupungintalon kanssa, joten yllättävän moni juttu on edelleen samalla tolalla kuin Tiaisen romaanissa :D

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin tästä kirjasta. Olen asunut itse Kuopiossa 80-luvulla, joten sekin viehätti kirjassa. Tuttuja paikkoja oli paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikallisuus tuo kirjoihin aina oman mausteensa, mutta vaikka Kuopio on minulle vain kesäinen turistikohde, viihdyin silti mainiosti.

      Poista
  3. Tämä on kiinnostava ja antoisa sarja juuri ajankuvan vuoksi. 60-lukua muistan aika vähän, mutta 70-luvun jo hyvin. Nostalgista siis.

    VastaaPoista