sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Uutuuskirjan kanssa Helsingin kirjamessuille? Kirja + messulippu -arvonta!




Suomen vanhimmat kirjamessut eli Turun kansainväliset kirjamessut on hädin tuskin saatu kunnialla pakettiin, kun aikahorisontissa häämöttääkin jo seuraava kirjasyksyn merkkipaalu eli Helsingin kirjamessut. Mediaväki, joihin myös onnekkaasti kirjabloggaajat lukeutuvat, ovat tänäkin vuonna saaneet passinsa tapahtumaan, ja tuttuun tapaan pakettiin sisältyy kaksi vapaalippua arvottavaksi blogin lukijoille.

Mietin pitkään, miten arvonnan järjestäisin. Olisiko mukavampi, että yksi voittaja saisi kaksi lippua vai että kaksi eri voittajaa saisi kumpikin yhden lipun. Kysäisin asiaa Twitter-tilini seuraajilta, ja lopputulokseksi tuli, että mukavampaa olisi saada kirja ja yksi lippu ja tällaisille paketeille kaksi voittajaa. Päätin nimittäin lisätä palkintoon uutuuskirjan, jonka tekijä on messuilla esiintymässä. 


***


Tietokirjailijana tunnettu Eveliina Talvitie debytoi alkukesästä myös kaunokirjailijana, kun romaani Kovakuorinen ilmestyi. Takakansiteksti esittelee teoksen näin:

Kovakuorinen on tarina tyttöjen välisestä ystävyydestä, joka kantaa aikuisuuteen saakka. Pikkukaupungin jo nostalgiseen kerrostalolähiöön ja pääkaupunkiin sijoittuva tarina pujottelee 1970-luvulta 2000-luvulle. Kova­kuorinen on myös tarina siitä, kun saalistajasta tulee saalis. Se leikittelee mieheydellä, naiseudella ja todellisuudella. Kipeästä tulee hauskaa ja hauskasta kipeää.”

Sain kirjan kustantajalta jo heti tuoreeltaan, ja olen sen esitellyt täällä. Turun kirjamessuilla kustantaja Into tarjosi kirjabloggaajille näytekappaleita muutamista kirjoista, ja Kovakuorinen oli sujautettu niiden joukkoon. Niinpä minulla on nyt tätä mainiota genrerajoja kolkuttelevaa teosta kaksin kappalein.

Eveliina Talvitie esiintyy Helsingin kirjamessuilla sunnuntaina 27.10. klo 12.00 Hakaniemi-lavalla. Haastattelun aiheena on Kovakuorinen.





David Nicholls on englantilainen kirjailija, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän oli mukana käsikirjoittamassa suosittua kulttisarjaa Rimakauhua ja rakkautta. Näytelmien sekä tv- ja elokuvakäsikirjoitusten lisäksi hän on kirjoittanut romaaneja, joista on tehty myös elokuvasovituksia. Romaanin Sinä päivänä (One Day, 2009) oikeudet myytiin yli 30 maahan ja se nousi kansainväliseksi bestselleriksi, jonka elokuvaversiota tähdittävät Anne Hathaway ja Jim Sturgess.

Nichollsin tuotannosta on suomennettu nyt viisi romaania, joista viimeisin Suloinen suru ilmestyi elokuussa. Kustantaja esittelee sitä näin:

16-vuotias Charlie Lewis on se poika, jota kukaan ei muista koulukuvista. Kesä alkaa nihkeästi: kokeet ovat menneet huonosti ja Charlie joutuu paimentamaan isäänsä, vaikka sen kuuluisi olla päinvastoin. Silloin jostain kummasta tupsahtaa ihana Fran Fisher, ja Charlie näkee valon tunnelin päässä. Mutta saadakseen Franin itselleen Charlien täytyy tehdä asioita, joita hän ei olisi koskaan voinut kuvitella tekevänsä. Suloinen suru on terävä, sielukas romaani monimutkaisesta matkasta aikuisuuteen ja kesästä, joka muuttaa kaiken.”

Tämän romaanin olen saanut kustantajalta luettavakseni, mutta se ei ole aivan ominta 
genreäni, joten laitan sen nyt lukematta eteenpäin vastaanottavaisemmalle lukijalle. David Nicholls esiintyy Helsingin kirjamessuilla lauantaina 26.10. klo 13.30 Senaatintori-lavalla.

***


Kiinnostuitko kirjoista ja haluaisit päästä Helsingin kirjamessuille kuuntelemaan niiden kirjoittajia ja kenties pyytämään juuri lukemaasi teokseen tekijän signeerauksen? Hienoa! Osallistu siis arvontaani.

Edetään seuraavilla säännöillä:

Jutun alla kommenteissa on kaksi aloitusta, kummastakin kirjasta omansa. Vastaa siihen kommenttiin, jonka kirja kiinnostaa sinua. (Jos vastaaminen ei onnistu, vaan joudut tekemään oman kommentin, merkitse näkyviin, kumman kirjan arvontaan osallistut.)

Voit osallistua molempiin arvontoihin vastaamalla erikseen kumpaankin kommenttiin.
Jätä vastauksessasi myös jokin yhteystieto (sähköpostiosoite, Twitter-tili tms.), josta sinut saa kiinni nopeasti.

Koska messut ovat jo viikolla 43, postitusaikaa ei jää kovin paljoa. Siksi arvon kirjat + liput niiden osallistujien kesken, jotka ovat jättäneet vastauksensa tiistaihin 15.10.2019 klo 18.00 mennessä.

Jos en tavoita voittajia kahden vuorokauden kuluessa, arvon uudet voittajat torstai-iltana (17.10.2019).

Kirjat olen siis saanut kustantamoilta. Eveliina Talvitien kustantaja on Into, ja David Nichollsin suomennoksia julkaisee Otava. Messuliput olen saanut Helsingin kirjamessujen järjestäjiltä. Yhden päivän lipun arvo on 16 euroa. Postituskulut maksan itse.

Onnea arvontaan! Helsingin kirjamessuilla nähdään!

***

Suurkiitokset aktiivisesta osallistumisesta arvontaan! Kirja + messulippupaketit on nyt arvottu. Random.org ja onnetar suosivat tällä kertaa seuraavasti:

Eveliina Talvitien Kovakuorinen ja yksi yhden päivän vapaalippu Helsingin kirjamessuille lähtee Kaarinalle (kaarina71.holm_@_gmail.com). Onnea!
David Nichollsin Suloinen suru ja yksi yhden päivän vapaalippu Helsingin kirjamessuille lähtee Janne Miettiselle. Onnea!

49 kommenttia:

  1. Osallistu Eveliina Talvitien Kovakuorisen + messulipun (1 kpl, yhden päivän lippu) arvontaan VASTAAMALLA tähän kommenttiin ti 15.10.2019 klo 18.00 mennessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talvitien kirja kiinnostaisi erilaisuudessaan, kuten myös kirjailijan mietteet. kaija.lepisto@netikka.fi

      Poista
    2. Tämä kiinnostaa erittäin paljon! edeaevil@luukku.com

      Poista
    3. Tämä kirja ja messuilla käynti voisi olla alkusysäys vuosiksi tauolle jääneeseen lukuharrastukseen.
      kaarina71.holm@gmail.com

      Poista
    4. Mukaan arvontaan, kiitos :)

      engelmiina@gmail.com

      Poista
    5. Mukana. Talvitien kirja kiinostaa.

      Poista
    6. Mukana! Tämä on lukulistalla! (tkukkamaa@gmail.com)

      Poista
    7. Kiinnostaa kyllä, sekä kirja että messuilu! Twitteristä löytää katri_leikola

      Poista
    8. Kovakuorinen on ollut lukulistalla jo hetken ja Talvitien kuuleminenkin kiinnostaisi. karoliina.kaivola[at]gmail.com

      Poista
    9. Mukana, k_mari85@hotmail.com

      Poista
    10. Mukana! Turku pääsi menemään ohi.... vuosikerta (at) live ( piste) fi

      Poista
    11. Kiinnostaa kovasti :)

      hippohiiri@gmail.com

      Poista
    12. Tämä kiinnostaisi, ja kirjamessuille olisi ihanaa päästä ensimmäistä kertaa elämässäni�� toivottavasti saisin matkaani innostusta, jota tartuttaa myös tyttäreni, jonka toivoisin oppimaan arvostamaan kirjoja, ja niiden mukana tuomaa laajempaa mailmankuvaa❤️
      johcarsor@gmail.com

      Poista
    13. Talvitie ja messut kiinnostavat.

      Poista
    14. Mukana, tää kirja olis vaikka oikein sopiva etukäteisjoululahja äidille♥

      stideledesa@gmail.com

      Poista
    15. Tämä on kiinnostava kirja!

      laurawallberg ät gmail.com

      Poista
    16. Mukana!
      melina.molin@luukku.com

      Poista
  2. Osallistu David Nichollsin Suloisen surun + messulipun (1 kpl, yhden päivän lippu) arvontaan VASTAAMALLA tähän kommenttiin ti 15.10.2019 klo 18.00 mennessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukaan arvontaan, kiitos :)

      engelmiina@gmail.com

      Poista
    2. Tämän kirjan antaisin teinillemme luettavaksi. Ja messuille ollaan tottakai menossa, poiskaan ei osaa jäädä. E-mailini on mirvasa1@gmail.com.

      Poista
    3. Mukana! (tkukkamaa@gmail.com)

      Poista
    4. Nichollsin kirja kiinnostaa kirjamessulipun lisäksi, joten osallistun ilman muuta arvontaan. :)
      sinililja@suomi24.fi

      Poista
    5. Mielelläni tämän kirjan lukisin ja messuilta lisää luettavaa hakisin.
      sarinyman@hotmail.com

      Poista
    6. Messulippu kiinnostaa ja Nichollsin kirja, joten mukana arvonnassa (miiunposti@gmail.com)

      Poista
    7. Kyllä kiitos, kumpi tahansa kirja kelpaa kirjafiilille :-) Ja messulipu myös. Twitterissä katri_leikola

      Poista
    8. Kirjat ja lippu kiinnostavat! karoliina.kaivola[at]gmail.com

      Poista
    9. Mukana, k_mari85@hotmail.com

      Poista
    10. Tässäkin..messut kiinnostaa. Vuosikerta at live piste fi

      Poista
    11. Juu, kyllä lukisin tämänkin kirjan mielelläni. :)

      hippohiiri@gmail.com

      Poista
    12. Mukana! jemina.annala[at]helsinki.fi

      Poista
    13. Myös tämä kirja ja lippu kelpaisivat.

      Poista
    14. Nichollsin kirja kiinnosta sekä messulippu, joten osallistun arvontaan.

      kirjakettu@suomi24.fi

      Poista
    15. Nichollsin kirja kiinnostaa, olispa kans ihanaa saada tähän nimmari :) Ehottomasti mukana myös tän kirjan + lipun arvonnassa.

      stideledesa@gmail.com

      Poista
    16. Mukana!
      melina.molin@luukku.com

      Poista
  3. Talvitien teoksen jo luin (kirja palauttamatta...) joten osallistun tähän arvontaan.

    VastaaPoista
  4. Sekä kirja että messut kiinnostavat lukemista paljon harrastavana
    jarvehel@gmail.com

    VastaaPoista
  5. @HraPorsas mukana arvonnassa, kiitos!

    VastaaPoista
  6. Osallistun tähän arvontaan. Nicholls on yksi suurimmista suosikkikirjailijoistani.

    VastaaPoista
  7. Tämä kirja kiinnostaisi, kuten myös kirjamessut :)
    (susanna.pyokari@gmail.com)

    VastaaPoista
  8. Rakastan kirjoja ja lukemista. Näin ollen kumpi kirja vain olisi mieluinen, kuten myös kirjamessuihin osallistuminen. Olen mukana arvonnassa.

    VastaaPoista
  9. Yhteystietoni unohtui: pia.vappula@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Mukana arvonnassa, Talvitien kirja olisi mieluisampi, kumpikin käyvät!♥️

    VastaaPoista