torstai 22. elokuuta 2019

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä



Alina sai rattaat, lapset ja kauppakassit kynnyksensä yli vain karmean, rappukäytävässä kaikuvan karjahduksen saattelemana. Hän ei välittänyt. Vihdoinkin kiukuttelevat lapset, nollan molemmilla puolilla sahaavan elohopean kuraamat rattaat sekä surkealla viikkobudjetilla saalistetut ravinneköyhät alennuselintarvikkeet oli saatu kotiin. 

Alina Varjosen elämä on täydellinen katastrofi. Hän on kaksivuotiaan Lyytin ja nelivuotiaan Leevin yksinhuoltaja, jolla ei ole lainkaan tukiverkostoa. Lasten isä ja Alinan suuri rakkaus Jouni rakastui ranskalaiseen joogaohjaajaansa ja muutti tämän perässä Pariisiin jo ennen Lyytin syntymää. Pariisiin ovat muuttaneet myös Alinan eronneet vanhemmat, äiti huvittelemaan nuorten rakastajien kanssa ja isä muuten vain, koska ex-vaimokin niin on tehnyt. Paras ystävätär unohtaa toistuvasti, että Alinalla on lapsia.

Arki on kaoottista, ja Alina lohduttautuu syömällä lapsilta salaa näille ostamiaan vanukkaita. Ainoat jalkaan mahtuvat housut ovat äitiyshousut, ja nekin kiristävät. Kaiken ankeuden kruunaa Alinan ammatti. Hän on freelance-teatteriohjaaja, jolla on takanaan olematon kokemus. Visioita hienoista produktioista Alinalla kyllä on, mutta ei rahoitusta eikä teatteria, jossa niitä toteuttaisi. Kielteiset apurahapäätökset ovat murskata Alinan kerta toisensa jälkeen.

Ammatillisesti Alinalta ei onnistu mikään. Hän ei pääse ohjaamaan, koska hänellä on pienet lapset. Heidät pitäisi saada hoitoon, jotta pääsisi töihin. Mutta hoitopaikkaa ei saa, jollei ole töitä. Jos Alina saa koottua rohkeutensa ja hiljennettyä Leevin ja Lyytin edes hetkeksi soittaakseen jollekin teatterinjohtajalle, lopputulos on joka kerralla yhtä masentava. Alinasta ja hänen ehdotuksistaan ei haluta edes kuulla.

Mutta joillakin ohjaajilla Suomessa onnistuu kaikki. Ainakin yhdellä, nimittäin Matias Raatteentiellä. Kaikki, mihin jeesuskasvoinen Raatteentie koskee, muuttuu kullaksi. Kriitikot ylistävät, yleisö rakastaa. Apurahojen jakelijat eivät malta edes odottaa Raatteentien hakemuksia, vaan suorastaan syytävät rahaa tämän kaikkiin hankkeisiin tai jo niiden valmisteluun. Ainoa, joka vihaa Matias Raatteentietä, tuntuu olevan Alina. Valitettavasti hän ei ihan onnistu pitämään vihasuhdettaan täysin platonisena, vaan pimeinä yön tunteina jotkut ikävät ideat saavat myös toteutuksensa.

Täydellinen näytelmä on Elina Kilkun romaani, joka kustantamon tietojen mukaan on Alina Varjosesta kertovan romaanitrilogian aloitusosa. Teatterimaailma on Kilkulle perin juurin tuttu, sillä hän on itsekin teatteriohjaaja, näytelmäkirjailija sekä teatterinopettaja. Täydellinen näytelmä on tyylilajiltaan tragikomedia, joka paikoin lipsahtaa melkoiseksi farssiksi. Kilkku liioittelee ja kärjistää reippain vedoin, mutta lukijaa kylmää, miten lähellä totuutta silti monessa kohdin liikutaan.

Alina rämpii nolosta kommelluksesta toiseen, eikä valoa tunnut edes vilahtavan tunnelin päässä, ellei sitten vastaantulevan junan ajovalo. Kun tilanne on pahimmillaan, mitä se usein on, Alinan päässä alkaa syntyä uusien teatteriproduktioiden aihioita. Ne ovat toinen toistaan villimpiä ja absurdimpia, aivan hulvattomia, ja nautin niiden lukemisesta ehkä eniten. Kun työtilanne on mikä on, joutuu Alina ottamaan vastaan ohjaustyön, joka ei ole kelvannut kenellekään. Luonnollisesti seuraa lisää kaaosta ja katastrofia.

Kenen kannattaisi Täydelliseen näytelmään tarttua? Tätä mietin lukiessani useaan otteeseen. Teatteri- ja taidemaailmaan jo sukeltaneille se lienee oivallista terapiaa ja tarjoaa naurunkyynelien ohella vertaistukea. Alaa harkitseville se toiminee varoituksena. Jos vielä tämän jälkeen pyrkii teatterikorkeaan, ei ainakaan voi vedota siihen, ettei olisi varoitettu. Samoin pienten lasten vanhemmille tämä tarjonnee sekä naurua että itkua. Mutta jos vielä harkitsee perheen perustamista, tämä saattaa toimia hyvinkin aietta ehkäisevästi.

Kun omat lapset ovat jo pyrähtäneet maailmalle ja pikkulapsiaika on vain kultainen muisto (ja tukiverkko ja vakituinen työpaikka olivat huomattavasti helpottamassa arkea), eivät yksinhuoltajahelvetin syöverit aivan iskeneet. Työelämäkuvauksen laita on hieman samoin. Aavistan kyllä, että Kilkku osuu aivan ytimeen monessa kohdassa eikä hänen huumoriin verhoamansa kritiikki jää huomaamatta ulkopuoliseltakaan, mutta aivan täysin se ei tainnut avautua. Mutta toki näistä aiheista lukeminen herätteli, mikä ei ole huono tai vähäpätöinen seikka ollenkaan.

Myönnän, että tieto tulossa olevista jatko-osista hieman yllätti, sillä tarina paketoidaan ehkä hieman liiankin siististi kasaan. Mutta taitava tekijä todennäköisesti on jo suunnitellut tyrmäävän yllättävän jatkon Alinan elämään!

Elina Kilkku: Täydellinen näytelmä
Bazar 2019. 253 s.


Kirjasto.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti