keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

JP Koskinen: Eilispäivän sankarit (dekkariviikko)



Pari vuotta sitten kuuntelin hieman hämmentyneenä Kimmo Miettisen haastattelua. Kirjailija oli solminut kustannussopimuksen yhdeksänosaisesta Imatralle sijoittuvasta dekkarisarjasta. Toistaiseksi näistä kaksi on julkaistu: Sukuviha (Like 2013) ja Valuvika (Like, 2014). Hämmennykseni syitä oli pääasiassa kaksi. Ensinnäkin ällistyin sitä, että joku onnistuu tekemään tuollaisen tempun Suomessa, kun yhdenkin käsikirjoituksen saaminen kustannettuna julki on tunnetusti usein tuskan takana. Hieman kauhistuin myös ajatusta, että aloitusosaan tarttuessani tulisin ehkä sitomaan itseni kahdeksaan tulevaan kirjaan. Muutenkin luettavaa tuntuu olevan ylen runsaasti tarjolla. Voiko tuollaista riskiä ottaa?

Toistaiseksi Miettisen sarja on osaltani korkkaamatta, mutta muutos tilanteeseen voi tulla milloin vain. Parempi olla sanomatta ’ei koskaan’. Yllä kuvaamani hetki välähti mieleeni, kun jokin aika sitten julkistettiin uutinen JP Koskisen ensi vuonna alkavasta kaksitoistaosaisesta dekkarisarjasta. Kaksitoista osaa! Hyvänen aika sentään…

Samaan aikaan tämän uutisen kanssa tuli tieto, että Koskinen on liittynyt mukaan Crime Time -kustantamon osakkaaksi, eli tulossa oleva sarja julkaistaan osuuskuntamuotoisen kustantamon kautta. Lukijan kannalta tällä ei juuri ole merkitystä, sillä kyseinen kustantamo on julkaissut pääosin hyvin korkeatasoisia kotimaisia dekkareita.

Ihastuin valtavasti Koskisen kevättalvella ilmestyneeseen romaaniin Kuinka sydän pysäytetään, joten tulossa oleva kaksitoistaosainen dekkarisarja on automaattisesti lukulistallani. Koska sen ensimmäinen osa on siis luvassa vasta ensi vuoden puolella, päätin testata Koskisen dekkaritaidot lukemalla hänen ensimmäisen dekkarinsa Eilispäivän sankarit (Arktinen banaani, 2011). En ole mikään sähkökirjojen innokkain fanittaja, mutta nyt en voinut vastustaa kiusausta. Elisa Kirja nimittäin tarjoaa kyseisen teoksen hyvin edulliseen hintaan. Mikä parasta, sain kirjan välittömästi itselleni.

Enpä tiennyt ensimmäisiä rivejä aloitellessani, että tulisin ahmimaan koko kirjan lähes kertaistumalta. Niin kuitenkin pääsi käymään! En siis ole vielä lukijana täysin kyynistynyt, vaan oikean kirjan sattuessa kohdalle oikealla hetkellä voin vieläkin tempautua hyvän tarinan ja luistavan kerronnan mukaan niin, että kaikki muut asiat saavat jäädä pariksi kolmeksi tunniksi sivuun.

Jupe ja Lonkku ovat juuri ylioppilaaksi kirjoittaneet hämeenlinnalaiskaverukset vuoden 1978 kesällä. Tontun isä on houkutellut pojat tekemään mökkimurron ja varastamaan hänen vaimonsa arvokkaat korut. Vakuutus korvaisi menetykset, eikä kukaan joutuisi kärsimään. Jupe on kuskina juuri hankkimallaan Taunuksella, ja Lonkku on luvannut hoitaa likaiset työt kohteessa. Paluumatkalla Lonkku kuitenkin haluaa ajaa. Juuri ennen ison tien risteystä on pieni mäennyppylä…

Seuraavan kerran Jupe tulee tajuihinsa vuoden 2011 helmikuussa, 33 vuoden kooman jälkeen. Puolen vuoden sitkeän kuntoutuksen jälkeen viisikymppisen miehen kehossa herännyt 19-vuotias nuorukainen koettaa koota elämänsä palasia yhteen. Isä on kuollut ja äiti joutunut hoitolaitokseen pahasti dementoituneena.

Jupen ympärillä avautuva maailma tuntuu täysin käsittämättömältä. Tätä aikahyppyä Koskinen käsittelee kutkuttavan mainiosti, ja ainakin aikamatkustusfantasioista muutenkin viehtyneeseen puoleeni se uppoaa kuin kuuma veitsi voihin. Tilannetta vielä parantaa, että muistan kyllä, millaista oli vuonna 1978, kun Staying Alive soi enon autostereoista C-kasetilta. Ei ihme, että Jupe joutuu turvautumaan sosiaalityöntekijänsä apuun useammassakin käytännön elämän pulmassa. Pahimpiin Jupen kokemiin järkytyksiin muuten lukeutuu, että Paavo Väyrynen on edelleen ministerinä!

Yllätyksekseen Jupe huomaa varsin pian, että kaikkien mielestä hän on ollut yksin onnettomuusautossa ja että ryöstösaalis on ihan oikeasti kadonnut kuin tuhka tuuleen. Vain tyhjät korurasiat ovat jääneet autoon. Monet tuntuvat ajattelevan, että Jupe on itse ehtinyt kätkeä saaliin ennen onnettomuutta. Kukaan ei ota kuuleviin korviinsakaan Jupen väitettä, että autoa ajoi Lonkka. Kaveri tuntuu kadonneen maan alle.

Jupe alkaa selvitellä, mitä sanottavaa vanhalla kaveriporukalla on asioista. Kaikki ovat muuttuneet paitsi ulkoisesti keski-ikäisiksi myös sisäisesti keskiluokkaisiksi. On talot, tavarat, virat ja yritykset. Jupen herääminen herättää ihmetystä ja epäuskoa, mutta harva tuntuu aidosti ilahtuvan. Jupekaan ei ilahdu huomatessaan, että joku on tosissaan toivonut hänen jäävän lopullisesti vihannekseksi. Hänet nimittäin yritetään tappaa.

Jupe muistelee ja haastattelee ihmisiä sitkeästi (ja vaatehuoneen hyllyltä löytämäänsä revolveriin tukeutuen) saadakseen jonkinlaisen järkeen käyvän selityksen kokoon. Missä on Lonkka? Mitä loput kaverit tietävät ja mitä he tekivät murtokeikan aikana? Oli Tontun isä oikeasti junaillut vakuutuspetosta poikien kanssa, vai keksikö Lonkka koko jutun? Kuka pakoautoa ajoi? Missä on ryöstösaalis? Miksi poliisi ei ole saanut oikeastaan mitään selville? Kuka haluaa tappaa hänet?

Dekkarin päähenkilöksi Jupe on herkullinen. Hänellä on tai ainakin oletetaan olevan pikkurikollistausta, mutta hän on terävä kaveri, jolla oli paikka yliopiston matematiikan laitoksella. Hukkaan valunut elämä ja menetetty nuoruus korpeavat miestä rankasti, ja hän haluaa oikaista vääryydet ja mielellään myös kostaa. Vuosikymmenten mittainen kooma ei kuitenkaan ole ollut mikään pikkujuttu, ja toipuminen on monimutkainen prosessi. Kuinka tässä maailmassa dosetista lääkkeensä napsiva mies lopulta on?

Eilispäivän sankarit on siis mitä mainioin dekkari, joka sopinee sellaisellekin lukijalle, joka ei välttämättä pidä itseään minään dekkarifanina. Tarina etenee jouhevasti ilman turhia suvantokohtia, eikä ihan kaikkea selitetä puhki. Syyllisen arvasin jonkin matkaa ennen Jupea, mutta sillä ei ollut väliä. Jupellakin oli vielä muutama yllätys minun varalleni! Harmi, että tämä kirja on tainnut jäädä jonkinlaiseen katveeseen. Minut tämä vakuutti, enkä enää epäröi tippaakaan, kun Murhan vuosi -sarjan aloitusosa Tammikuun pimeä syli vuodenvaihteen jälkeen putkahtaa painosta.

JP Koskinen: Eilispäivän sankarit
Arktinen banaani 2011. 223 sivua.

Ostettu e-kirjana Elisa Kirjasta.

Vinkiksi vielä, että MeNaisissa on juuri alkanut JP Koskisen kirjoittama jatkokertomus Helppoa rahaa, joka ainakin aloitusosansa perusteella vaikuttaa oikein hyvältä!




9 kommenttia:

  1. Ai että, tämä täytyy hankkia! Olen jotenkin tykästynyt nyt Koskiseen, varsinkin Kuinka sydän pysäytetään oli todella upea. En tiennytkään hänen kirjoittavan dekkareita, joka päivä sitä oppii uutta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli pakko tulla vielä kommentoimaan, että nappasin kirjan Kobooni Elisasta. Loppuviikosta tartun tähän :)

      Poista
  2. JP Koskinen on lahjakas ja monipuolinen kirjoittaja. En ole pitkään aikaan lukenut hänen tekstiään. Nyt voisi olla aika. Sait nuo aikahypyt kuulostamaan vetäviltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskinen on tosiaan monipuolinen ammattilainen, ihailen!

      Poista
  3. Kiitos vinkistä - olen jotenkin kokonaan onnistunut sivuuttamaan nämä suomalaiset uudemman polven dekkaristit - ja ainakin tämä kirja on pakko lukea - itse 1977 ylioppilaslakin saaneena on jännä nähdä, mitä kaikkea tästä itse kokemastani Jupe eniten ihmettelee - muutakin kuin sitä, että Väyrynen on edelleen politiikassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on sitten ihan nappiin Sinun kirjasi! :D Olisi mukava sitten kuulla, mitä pidit.

      Poista
  4. Jp Koskinen on kyllä uskomattoman aikaansaava ja monipuolinen kirjailija! Siltähän löytyy mitä lajia vaan. Kiitos vinkistä, tämäkin oli minulle aivan uutta. Lukulistalle.

    VastaaPoista