maanantai 28. toukokuuta 2018

Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois




Jotain kai omasta totaalihurahtaneisuudestani kirjallisuuteen kertoo, että vietin upean aurinkoisesta toukokuun viikonlopusta puolet visusti sisätiloissa. Vaakakupissa aurinkoa enemmän painoi Helsinki Lit 2018 -käännöskirjallisuusfestivaalin vaikuttava ohjelma. Helsinki Lit järjestettiin nyt neljännen kerran, ja itse osallistuin kolmatta kertaa.

Festari on houkutellut puoleensa hitaasti mutta varmasti: ensimmäisellä kerralla muistelen kohautelleeni kulmiani juuri ajankohdalle (kuka nyt toukokuussa mihinkään kirjallisuustapahtumaan menee?!), toisella kerralla ostin lipun lauantaille, samoin kolmannella (kuka nyt kahtena peräkkäisenä päivänä lähtee Helsinkiin?!), mutta tällä kertaa ei tarvittu kuin lievää ystävän houkuttelua, kun jo suostuin kahden päivän lippuun! Olen koukussa. (Lisäksi kalenteriini näyttää olevan buukattuna kaksi peräkkäistä kesäkuun lauantaitakin kirjallisuustapahtumille! Liha on heikko…)

Olen monesti kirjailijahaastatteluja ja -keskusteluja seuratessani miettinyt, kumpi on parempi itseni kannalta lukijana, kirjan lukeminen ennen vai jälkeen haastattelun. Edelleenkään en osaa oikein sanoa. Viikonloppuna Helsinki Litissä käsitellyistä kirjoista olin ehtinyt lukea huikeat yhden eli nigerialaisen Ayòbámi Adébáyòn romaanin Älä mene pois.

Seuratessani haastatteluja tein mielessäni lukulistaa käsitellyistä kirjoista. August-palkittu Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin meni Ehkä luen -listalle. Aihe hieman pelottaa, ja aavistelen, ettei kirjan lukeminen ole vain miellyttävä kokemus. Ei tietysti pidäkään olla, mutta ymmärtänette, mitä tarkoitan. Vaikeita asioita käsittelee myös Golnaz Hashemzadeh Bonden romaani Olimme kerran, ja se mennee luettavien listalle. (Jani Toivola muuten veti keskustelun valovoimaisesti!). Ehdottomasti luettavien listalle meni Ilmar Taskan Popeda 1946. Taska on hurmaava esiintyjä, joten jos mahdollisuus tarjoutuu, kannattaa ehdottomasti mennä kuuntelemaan. Viro on syksyn Turun kirjamessujen teemamaa, joten tavoitteena on lukea Taskan romaani siihen mennessä.

Samanta Schweblinin romaani Houreuni saattaa olla aika rankka. Kustantaja Like luonnehtii sitä painajaismaiseksi psykologiseksi trilleriksi, mutta sitä puolta ei niinkään korostettu kirjailijan ja Hannele Mikaela Taivassalon keskustelussa. Ehkä luen -listalle siis. Perjantai-illan pohjasokeriksi oli säästetty uskomattoman Juha Hurmeen ja norjalaisen Morten Strøksnesin keskustelu Merikirjasta. Hurmeen valinta haastattelijaksi on pienoinen riski, mutta Strøksnes on sen verran lunki showmies itsekin, ettei hän häkeltynyt Hurmeen persoonallisesta haastattelutyylistä yhtään. Olen saanut Merikirjasta ennakkokappaleen, mutta se on päätynyt Tuskin luen -pinooni. Tämän kokemuksen jälkeen se siirtyi Ehkä sittenkin luen -listalle!

Mielenkiintoinen joskin itse kirjan osalta valitettavan laihaksi jäänyt oli myös Cristóvão Tezzan ja Maria Mannerin keskustelu romaanista Professori. Kirja meni Ehkä luen -listalle. En todennäköisesti pysty lukemaan -listalle livahti tanskalaisen Naja Marie Aidtin teos Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin. Omaelämäkerrallinen kirja kertoo tekijän 25-vuotiaan pojan tapaturmaisesta kuolemasta. Itku tuli jo pelkkää haastattelua kuunnellessa.

Domenico Starnonea haastatteli Helsinki Litin ohjelmajohtaja Philip Teir poikkeuksellisesti suomeksi, sillä lavalle oli saatu myös Starnonen kääntäjä Leena Taavitsainen-Petäjä. Vaikka tulkkaaminen tietysti vei hieman aikaa, keskustelu oli nautinnollinen. Taavitsainen-Petäjä käänsi keskustelun tyrmäävän hienosti ja oli ilo seurata kirjailijan ja kääntäjän lämmintä yhteispeliä. Romaani Solmut meni oitis Pakko lukea -listalle! Kääntäjät voisivat muutenkin olla enemmän mukana itse Litin ohjelmassa.

Itse odotin eniten lauantain ohjelmasta Kim Leinen ja Sirpa Kähkösen kohtaamista lavalla, enkä yhtään turhaan. Haastattelu olikin säkenöivän hieno! Leinen Kuilu on ollut Pakko lukea -listallani siitä asti, kun siitä kuulin, eivätkä odotukset suinkaan laskeneet keskustelun takia. Järkälemäinen romaani siis jossain vaiheessa hankittava hyllyyn aiemman Leinen romaanisuomennoksen rinnalle.

Etukäteen olin siis ehtinyt lukea vain Ayòbámi Adébáyòn romaanin Älä mene pois, josta hän keskusteli Laura Lindstedtin kanssa. Tuoreessa muistissa oleva lukukokemus tietysti helpotti keskustelun seuraamista ja haastattelijan oivaltavat kysymykset ja niihin saadut vastaukset mukavasti täydensivät omia ajatuksia kirjasta ja sen kiehtovasta maailmasta. Adébáyò myös luki pakahduttavan hienon otteen romaanistaan ja lauloi siihen kuuluvan jorubankielisen laulun. Mykistävä hetki.

Mykistävä kyllä on romaanikin. Nigerialaiset Yejide ja Akin rakastuvat palavasti opiskeluaikanaan 1980-luvun alussa. Kumpikin on perheestä, jossa isällä on ollut monta vaimoa. Yejide on menettänyt äitinsä, kun tämä on kuollut synnyttäessään häntä. Äidin sukua ja alkuperää on halveksittu koko Yejiden lapsuuden ja nuoruuden ajan. Nuoret solmivat oman avioliittonsa rakkaudesta ja vannovat, että heidän liittoonsa ei tule koskaan muita.

Pinnalta katsoen kaikki tuntuu sujuvan avioliitossa hyvin. Yejide suorittaa tutkintonsa ja perustaa sen jälkeen pitkään haaveilemansa menestyvän kampaamon. Akin työskentelee pankinjohtajana. Mutta lasta pariskunnalle ei ala kuulua. Neljän vuoden odottelun jälkeen kummankin suvun painostus muuttuu toiminnaksi ja Akinille naitetaan toinen vaimo Funmi, jotta perheeseen ja sukuun lopultakin saadaan odotettuja lapsia.

Älä mene pois on vangitsevajuoninen romaani. Yejiden ja Akinin tarinassa on aina vain uusia käänteitä ja paljastuksia, jotka pääsevät yllättämään paatuneenkin lukijan. Adébáyò on rakentanut teoksen taitavasti käyttäen eri aikatasoja ja vaihdellen näkökulmia: ääneen pääsevät sekä Yejide että Akin, jolloin tarina valottuu ristiin. Romaanin alussa Yejide saa yllättäen kutsun Akinin isän hautajaisiin, ja lukija saa siis tietää, että pariskunta on jossain vaiheessa eronnut. Miten ja miksi, selviää pääpiirteissään, mutta aukkojakin jää sopivasti.

Adébáyòn romaani on runsas ja värikylläinen. Yejiden ja Akinin tarinan kautta hän käsittelee monia suuria kysymyksiä, kuten Nigerian kulttuuriin kuuluvaa polygamiaa ja sen törmäämistä modernisoituvaan maailmaan. Yejide jo on täysin erilainen kuin hänen isänsä vaimot, jotka hänet kasvattivat. Hän on opiskellut yliopistossa, ansaitsee menestyvällä yrityksellään elantonsa ja on itse valinnut puolisonsa. Siitä huolimatta hän joutuu lopulta alistumaan siihen, että avioliittoon tulee toinen vaimo. Perinteet ovat musertavan vahvat.

Lapset ja niiden saaminen on kaikkea muuta kuin yksityinen asia. Raskautta tai sen puuttumista kommentoidaan aristelematta. Naisen arvo mittautuu paitsi aviopuolison myös lasten kautta. Lapsen kuolemaan suhtaudutaan onnettomuutena, josta toipuu parhaiten saamalla uusia lapsia. Kuollutta lasta ei surra yksilönä vaan enemmänkin statuksen menetyksenä. Yejide joutuu alistumaan ja uhraamaan avioliitossaan paljon, mutta ei Akin pääse lopulta yhtään sen vähemmällä, ainakaan minusta.

Yeijden ja Akinin perheen traagisten ja hurjien vaiheiden taustalla koko Nigeria kouhuu. Vallankaappaukset seuraavat toisiaan niin, että lopulta niistä tulee arkisia. Yejidekin osaa jo odottaa, missä vaiheessa vallankumousta radiosta tulee mitäkin ohjelmaa ja milloin sähköt katkeavat. Mutta lopulta vallankumous osaltaan aiheuttaa perheen vaiheissa ratkaisevan käänteen.

Älä mene pois on koskettava ja kaunis romaani. Se kiehtoo ja vie syövereihinsä vastustamattomalla imulla. Ei ihme, että sen käännösoikeudet on myyty jo viiteentoista maahan. Unohtumaton lukuelämys.

 Ayòbámi Adébáyò: Älä mene pois (Stay With Me)
Suom. Heli Naski.
Atena 2018. 300 s.

Arvostelukappale. Helsinki Lit 2018 -liput ostettu itse.

Helsinki Litin keskusteluja voi katsoa Yle Areenasta, myös Ayòbámi Adébáyòn ja Laura Lindstedtin keskustelu löytyy sieltä.


Kesäkuussa osallistun  lauantaina 9.6. Lohjalla järjestettävään Kuolema kutsuu kaupunkiin -kirjallisuusseminaariin ja lauantaina 16.6. Helsingin Korjaamolla Dekkarilauantai-tapahtumaan.

2 kommenttia:

  1. Vaikka en yleensä lue sen tyyppisiä kirjoja kuin Aidtin kirja niin sitä todella todella suosittelen. En tiedä montakaan teosta, jossa fragmentaarisuus toimisi niin kerrassaan upeasti.
    Maininta Houreunesta "painajaismaisena psykologisen trillerinä" on kustantajapuhetta, josta ei kannata liikoja välittää. Niin ja sitten Starnonen kirja sitäkin suosittelen tosi paljon. Minusta tuli hänen faninsa jo tuon yhden kirjan perusteella. Leinen Kuilu ei minuun iskenyt, mutta sinuun se varmaan puree paremmin.

    PS. Harmi, ettei ehditty jutskata missään välissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otetaan vahinko takaisin Korjaamolla :D Kiitos suosituksista, harkitaan!

      Poista