lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kirjabloggaajien suviajot Kuopiossa

Kuluneella viikolla olen ollut kirjallisella sisäpiknikillä Juhani Ahon kanssa ja iltahämäräisellä hautausmaakävelyllä ihailemassa Minna Canthin kiiltävää hautapaatta. Sade ja viima eivät haitanneet tippaakaan kirjabloggaajien suviajoja Kuopiossa runon ja suven päivän merkeissä. Lämpimät kiitoshalaukset vielä emännille Amman lukuhetki
-blogin Aino-Maria, Tuulevin lukublogin Tuulevi, Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, DesdemOna-blogin Johanna ja Kirjanurkkauksen Satu! Toitte Kulttuuri kukoistaa -blogin Arjan ja minun kesääni aurinkoa ja lämpöä!

En enää edes muista, keneltä idea kesäisestä Kuopio-kokoontumisesta aikoinaan lähti, mutta kirjabloggareiden yhteisön aktiivisuudesta kertonee jotain, että idea ihan oikeasti toteutui. Kuopiolaiset kirjabloggaajat siis toimivat emäntinä ja järjestivät ohjelman meille vieraille. Alkuinnostuksen hieman laannuttua ja elämän realiteettien noustua pintaan paikan päälle Kuopioon siis saapui kokonaista kaksi vierailevaa bloggaajaa, mutta se ei tahtia haitannut.
Kirjavaihtareita tyrkyllä!

Alkulämmittelyksi oli siis tarkoitus kokoontua puistoon nyyttäripiknikille ja vaihtaa kirjoja. Sateisen ja kolean sään takia runon ja suven päivän iltapäiväpiknik oli siirtynyt Snellman kesäyliopiston suosiollisuuden ansiosta sisätiloihin. Levitimme siis kirjat ja eväät lattialle ja pöydille. Lämmittelyvaiheesta tunnelma kuumeni kuitenkin silmänräpäyksessä, kun paikalle asteli kesäpukuinen herrasmies kävelykeppiään heilutellen. Kirjabloggaajat, ainakin minä, hieraisivat silmiään ällistyneinä: keikarihan oli itse Juhani Aho!

Halattuaan ensin tervehdyksien kera läpi naisista koostuneen seurueemme Aho istahti sohvalle tarinoimaan kanssamme Kuopion kirjallisesta elämästä ja omasta hyvään vauhtiin päässeestä kirjailijanurastaan. Jutusteltavaa ja kyseltävää riittikin helposti ainakin tunniksi. Mikä kohtaaminen! Poskisuudelma vielä näin virtuaalisesti välitettynäkin sinne Kallaveden rannoille!
Kirjailijat Kirsi Pehkonen ja Marja-Leena Tiainen
kertoivat kirjoistaan
ja keskustelivat kanssamme kirjallisista aiheista.
Tunnelma oli lämmin ja avoin,
vaikka kuvasta ei sitä ehkä välitykään!

Ahon poistuttua seurueeseemme liittyivät kirjailijat Marja-Leena Tiainen, Kirsi Pehkonen ja Tatu Kokko, joista viimeksi mainittu oli sonnustautunut vaaleaan kesäpukuun… Valitettavasti kiireinen Kokko joutui poistumaan pian toisten saavuttua, mutta Tiainen ja Pehkonen kertoivat meille puolentoista tunnin ajan kirjallisesta tuotannostaan ja kirjoittamisesta sekä kirjojen julkaisemisesta ylipäätään.

Marja-Leena Tiaisen uusinta tuotantoa:
kolme nuorille kirjoitettua selkokirjaa
ja 'tavallinen' nuortenromaani Viestejä Koomasta.


 Aika vierähti kuin siivillä kuunnellen ja keskustellen, ja olikin onni, että kirjailijat liittyivät seuraamme vielä illallisellakin (kyllä, runsaan piknikin jälkeen siirryimme suoraan ravintolaan illalliselle!). Kirjoista ja lukemisesta riitti meillä juttua vaikka kuinka, mutta sitten alkoi illan lähestyvä jalkapallo-ottelu vetää kirjailijoita puoleensa bloggaajia enemmän.


Minna Canth pitää kuopiolaisia tiukasti silmällä.

Ennen yöpuulle vetäytymistä Aino-Maria kierrätti meitä vielä kirjallisella iltakävelyllä. Poikkesimme kurkistamassa Minna Canthin patsasta Minna Canthin tyylikkäässä puistossa. Sieltä vaelsimme vielä todelliseen toiviokohteeseen eli hautausmaalle ja Minna Canthin haudalle. Hautausmaamiljöö olikin todella vaikuttava uhkeassa vehreydessään.

Minna Canthin sohvakalusto!

Yön keräsimme voimia kukin tahoillamme, ja aamulla kello kymmeneltä tapasimme jälleen Kuopion korttelimuseon edustalla. Ohjelmassa oli seuraavaksi tutustuminen Minna Canthille kuuluneeseen esineistöön, jolla on kalustettu salonki museon päärakennuksessa. Mari toimi epävirallisena museo-oppaanamme ja luki esittelyt. Keskustelumme karkasi kovin maallisiin yksityiskohtiin pohtiessamme, miten kirjailija oikein toimi kirjoittaessaan lempipaikassaan eli keinutuolissa. Meistä vaikutti kovin hankalalta. Salongin sohvakalusto taas ei vaikuttanut kovin mukavalta, vaikka se esittelytekstissä sellaiseksi mainittiinkin. Tosin riippuu tietysti vertailukohdasta. Kyllä topattu tyylihuonekalu voittanee puukansisohvan pehmeydessä. 

Keinutuoli, joka kuulemma oli Minna Canthin
lempikirjoituspaikka.
Vaikuttaa epäkäytännölliseltä.


Museokierros jatkui sitten Sirpa Kähkösen Kuopio-sarjan merkeissä. Tuulevi oli etukäteen valikoinut otteita Kähkösen teoksesta Kuopion taivaan alla, jossa Kähkönen muun muassa kertoo Kuopion historiasta ja omista romaaneistaan sitä taustaa vasten. Eläydyimme romaanien tunnelmaan museoon rakennetuissa käsityöläis- ja työläisasunnoissa.


Kiitos kaikille suviajoihin osallisille! Tapaamisiin!

P.S. Kuopio on aivan mainio kirjallisuusturistikohde! Suosittelen lämpimästi ja voisin tehdä itse uudenkin matkan kohteeseen.


Lisätietoa suviajojen kirjailijavieraista ja vierailuun muuten vain liittyneistä kirjailijoista:

Tatu Kokko on kuopiolainen kirjailija ja kustantaja. Kannattaa ehdottomasti tutustua Kokon projektiin, jossa luetaan ääneen jännittävää nuortenkirjaa Rob McCool ja Krimin jalokivi. Myös Kokon Livekirjailija-blogi on seuraamisen väärtti! Tässä vaiheessa myös kiitokset kirjailijalle kirjalahjasta. Saimme nimittäin mukaamme kukin Heinäkuun päivä -nimisen romaanin. Sillekin pitää raivata lukuaikaa!



Monipuolisen kirjailijan Kirsi Pehkosen tuotantoon kannattaa paneutua kirjailijan kotisivujen kautta. Siellä on myös kirjailijan blogi. Itse olen lukenut toistaiseksi Pehkoselta vain hänen esikoisdekkarinsa Karhuvaaran uhri, jonka arvion julkaisen blogissani syksymmällä. Se siis osallistui viime vuonna Johtolanka-kisaan.

Marja-Leena Tiainen ei esittelyjä kaipaa, neljäkymmentäyksi julkaistua teosta kertovat riittävästi. Olen kirjoittanut blogiin Tiaisen teoksesta Khao Lakin sydämet, mutta lukenut olen aiemmin lukuisia muita. Suosittelen lämpimästi hänen Alex-trilogiaansa, joka on ajankohtainen jos mikään. Myös selkonuortenkirjat on tehty todelliseen tarpeeseen.

Sirpa Kähkösen tuotannosta olen vuodattanut pitkän tekstin ja erikseen Hietakehdosta ja Graniittimiehestä. Turha sanoakin, että Kähkönen on kirjailijaidoleitani. 

5 kommenttia:

  1. Lämmin kiitos vielä sinulle kun tulit! Oli tosi kivaa ja meidän järjestäjien mielestään antoisa tapahtuma. Kyllä tällaiset kohtaamiset aina ilahduttavat ja inspiroivat! ❤️

    VastaaPoista
  2. Kirjailija kiittää kutsusta kirjabloggareiden "suviajoihin". Toivottavasti Kuopio saa teidät runsaslukuisina vieraakseen tulevina kesinä ja samalla me kirjantekijät voimme tuulettaa ajatuksiamme teidän kanssanne. Oli todella mukava tapaaminen! Marja-Leena T

    VastaaPoista
  3. Juhani Ahokin! Olisipa ollut ilo päästä mukaan. Kuopio on minulle tuttu ja rakas, teidän ohjelmanne kiinnostava ja kiehtova.

    VastaaPoista
  4. Tätä lukiessani alkoi soimaan päässäni laulu: "Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, ois jospa oisin voinut olla mukana.." Ihan totta, ohjelmanne vaikuttaa todella mielenkiintoiselta ja hauskalta. Tätä tekstiäsi lukiessa on helppo uskoa, että teillä oli oikein onnistuneet "kokoontumisajot". :)

    VastaaPoista