torstai 27. joulukuuta 2012

Sirpa Kähkönen: Hietakehto




”Onnellinen se, jonka sydän seisahtuu omassa rakkaassa paikassa ja jonka kädestä putoaa lähdön hetkellä mieluisa kirja.”


Kolmen vuoden odotus palkittiin vihdoin, kun Sirpa Kähkösen Kuopio-sarja sai syksyllä kuudennen osan Hietakehdon. Kähkönen on Suomen ykköskertojia ja ehdoton suosikkini nykykirjailijoitten keskuudessa. Niinpä säästin Hietakehdon omaksi joulukirjakseni ja ahmaisin sen kokonaan tapaninpäivän ratoksi. Ostin kirjan itselleni joululahjaksi, koska halusin varmistaa joululukemiseni korkean tason. Halusin myös lukea kirjan ilman mitään ulkopuolelta tulevia odotuksia tai paineita, kuten kirjaston varausjonoa. Kuopio-sarjan pitää olla omassa hyllyssä, joten sekin puolsi hankintaa.

Kaksi edellistä sarjan osaa (esittelen koko sarjan täällä) on ollut yhden päivän romaaneja, mutta tämä uusin ulottuu muutaman päivän mittaisiin tapahtumiin elokuun lopussa vuonna 1943. Tällä kertaa ei olla Kuopion kaupungissa vaan kesähuvilalla kaupungin ulkopuolella. Kesäkallio on Selma Kelon, entisen rouva Lehtivaaran, suvun perintö, paikka, jossa on aina vietetty huolettomia ja kauniita kesäpäiviä. Ainakin miehet ja lapset ovat olleet huolettomia, kuten miehetkin kirjan mittaan vähitellen tajuavat. Naisten kova työ on suonut tämän huolettomuuden illuusion muille.

Hietakehto on jälleen teos, jonka voi lukea myös täysin itsenäisenä romaanina. Kuitenkin lukemista helpottanee, jos edelliset osat ovat tuttuja. Tosin koska henkilögalleria on kovin laaja ja koska edellisen osan lukemisesta oli vierähtänyt jo vuosia, olin paikoin itsekin hieman hämmentynyt siitä, kuka kukin on ja mitä oikein olikaan henkilöille ehtinyt tapahtua sitten Neidonkengän tapahtumien. Ne taas sijoittuvat kesäkuun alkuun vuonna 1942.

Hietakehdossa lapset ovat keskiössä, huvilalla kun elelevät naiset ja lapset. Huvituksista ei tosin ole ollut kesän aikana tietoakaan. Keväällä orvoksi jäänyt Juho, oppikoululainen, on saanut kitkeä, kastella ja juosta asioilla kyllästymiseen asti. Lukea ja leikkiäkin pitäisi ehtiä. Aikaa surulle sen sijaan ei tahdo löytyä. Kuolema, sota, tappaminen ja haudat kiehtovat nuorukaista enemmän kuin on terveellistä. Aikuiset eivät tunnu huomaavan pojan hätää. Sitten ainoa, joka Juhoa ymmärtää, tohtori Kelo, joutuu lähtemään itään. Hän ottaa mukaansa Marin, joka taas on huolehtinut äitinsä hylkäämästä Charlottasta. Hylkäämisiin ja lähtemisiin kahdeksanvuotias Charlotta on saanut lyhyen elämänsä aikana totisesti tottua.

Selma Kelolla, nykyisellä tohtorin rouvalla, on huvilalla apunaan Anna Tuomi, jolla taas on mukanaan nelivuotiaat kaksosensa Lilja ja Otto. Lapset leikkivät Selman pienen tyttären Mikaelan kanssa kuin tasavertaiset, mikä huolestuttaa Annaa. Mari on kesän hoitanut lapsia, ja työ jää nyt äitinsä pois ajaman Arvin käsiin, ainakin hetkeksi. Myös Annan käly Hilda Tuomi on huvilalla. Naisten kai kuuluisi viettää lomaa, mutta työtä on kädet täynnä. On viljeltävä ja säilöttävä, sillä edessä on taas sotatalvi. Piharakennuksessa kesää viettää taiteilija Hertta, Selman äidin ystävätär, joka on aikanaan Saksassa kouluttautunut lastenhoitajaksi. Viereisellä torpalla asustelee soittaja Kalle Blomberg, Charlottan epävirallinen kasvatusisä. Lähisaaressa taas viettää kesää toimittaja Lehtivaara raskaana olevan vaimonsa, hollantilaisen Marieke Candrixin kanssa. Loppukesän päiviä viettämään tulee huvilalle vielä Selman serkku, liikemies Ensio Mertanen ravintoloitsijavaimonsa ja pienen tyttärensä kanssa. Yllättävin vieras taitaa kuitenkin olla lomalle päässyt Lassi Tuomi. Väkeä on siis runsaasti.

Talvella Stalingradin taistelujen lopputulos on paljastanut, mihin suuntaan sota on kääntymässä. Kaikki eivät sitä vielä haluaisi tunnustaa. Onpa sodan lopputulos mikä hyvänsä, se ei tunnu lupaavan mitään hyvää kenellekään. Tavallisia ihmisiä rasittaa erityisesti ankara pula kaikesta. Ankeus valtaa helposti mielet, vaikka ihmiset kaipaavat vain pientä iloa elämään. Mitä pahaa voi olla tanssissa tai vaikkapa kolmessa lusikallisessa oikeaa jäätelöä? Myös rakkauden ja läheisyyden kaipuu on jäytävää. Yksinäisyys tuntuu kalvavan useita kirjan henkilöitä.

Runsaasta väkimäärästä huolimatta kirja tuntuu ehyeltä. Henkilö- ja ajankuva ovat olleet edellisten osien vahvuuksia eikä Kähkönen ainakaan niissä huonontunut ole. Lapset ovat aina vaikeita kuvattavia, mutta Kähkönen saa heidätkin tuntumaan aidoilta ja tosilta. Orpouden ja epävarmuuden tunteet riipaisevat lukijan sydäntä. Mukavaa oli jälleen tavata tutuiksi tulleita kuopiolaisia. Lassi Tuomen tupsahtaminen keskelle huvilaelämää oli mukava yllätys, joka tosin paljastuu jo kansiliepeen tekstissä. Huojennuin, kun huomasin, että Lassi on muuttunut hyvään suuntaan.

Kuopio-sarja on jo melkoinen, kuuden täyden ja hienon romaanin mittainen. Sota on kuitenkin vielä kesken, joten ehkäpä vielä ainakin osa tai pari? Jään odottelemaan toiveikkaana.

Sirpa Kähkönen: Hietakehto
Otava 2012. 336 s.

Kuopio-sarja:

Mustat morsiamet, Otava 1998

Rautayöt, Otava 2002
Jään ja tulen kevät, Otava 2004
Lakanasiivet, Otava 2007
Neidonkenkä, Otava 2009
Hietakehto, Otava 2012
*Graniittimies, Otava 2014

Sarjaan liittyy läheisesti myös tietokirja Vihan ja rakkauden liekit, Otava 2010.

Graniittimiestä pidetään yleisesti Kuopio-sarjaan kuulumattomana romaanina, mutta minusta se on kiinteä osa sarjaa henkilöidensä takia. 

10 kommenttia:

  1. Kiitos Sirpa Kähkösen Hietakehto kirjan esittelystä, Kirsi!<3

    Hyvää vuoden 2012 loppua sinulle!<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiitellä. Aivan mainio kirja jouluksi ja miksi muuksi päiväksi tahansa!

      Oikein hyvää vuodenvaihdetta Sinullekin!

      Poista
  2. Upea arvio. Ei mitään lisättävää. :)

    Savon Sanomien haastattelussa Kähkönen on lupaillut jatko-osia. Jäädään odottamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Olipa mainio tieto! Siispä osamme on vain odotella :)

      Poista
  3. Sama tilanne kuin sinulla: varmistin tämän joululahjaksi itsellenä täsmätoiveena ja luin saman tien. Luulen, että laaja henkilögalleria on hankala sellaiselle, joka ei ole lukenut aiempia osia. Minä olen lukenut aiemmat tänä vuonna ja silti piti alkuun muistella keitä kaiki olivat. Aivan loistava kirja kuitenkin ja täytti kaikki odotukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Sorry kirjoitusvirheet, naputtelen taas liian hätäisesti...

      Poista
  4. Voi ihanaa, tätä en malta odottaa. Neidonkenkä oli jo niin vaikuttava ja liikuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että on ainakin hyviä lukuhetkiä luvassa!

      Poista
  5. Minua entisenä Kuopiolaisena vaivaa,missä tämä ravintola Tatra sijaitsi? Olen miettinyt pääni puhki,50.v Kuopiossa asuneena ei koskaan tullut selväksi tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt (lähinnä Kähkösen haastattelujen perusteella), että kyseinen ravintola on täysin fiktiivinen.

      Poista