tiistai 16. helmikuuta 2016

Marja-Sisko Aalto: Tappavaa lunta



Hieman heikossa lähtöasetelmassa kirjan kirjoittaja on kiinnostavampi kuin kirja itse. Pahasti ollaan hakoteillä, jos asetelma on edelleen sama silloin, kun kirjan kannet suljetaan.
Valitettavasti näin on Marja-SiskoAallon dekkarin Tappavaa lunta kohdalla. Aallon muistan minäkin sukupuolensa korjauttaneena rovastina, joka sittemmin ryhtyi kirjoittamaan dekkareita. Esikoista Murha tuomiokapitulissa (Icasos, 2013) en ole lukenut. Kirja sai lempeän nuivahkot arvostelut, ja jatkoa on siis seurannut.

Tappavaa lunta käynnistyy prologilla Lapin sodan alkumetreiltä surullisesta tapahtumasta, jossa joukko suomalaisia sotilaita törmää saksalaisten jälkeensä jättämään viinavarastoon. Ankarat sotavuodet vaativat veronsa, ja sotilaskuri pettää. Miehet lankeavat ryyppäämään siltä seisomalta. Humalapäissään uhoavat aseistetut, tappamaan koulutetut miehet ovat riski, joka myös laukeaa. Ryypiskelyä hillitsemään tulleet saavat ankean lopun. Veriteot päätetään kuitenkin yksissä tuumin salata.

Nykyhetkessä dekkarin päähenkilö on kuopiolainen vanhempi konstaapeli Anette Savolainen. Naispoliisilla on joukko perhehuolia, kuten sukupuoliset halunsa kadottanut aviomies. Työasiat käynnistyvät tällä kertaa peltikolarista Kanttilan kulmilla. Corolla on hylätty lumipenkkaan onnettomuuden jälkeen, mutta kuljettaja jäljitetään nopeasti. Autosta löytyy jälkiä huumeista, ja kiinni otettu kuljettaja alkaa saman tien pelätä henkensä puolesta niin, ettei enää suostuisi lähtemään putkasta.

Pian saadaan myös ensimmäinen ruumis, kun menestyvän liikemiessuvun jäsen pistetään kylmäksi kotiovellaan. Yllättäen talon näyttävä rouva paljastaa poliiseille, että hienon omakotitalon olohuoneen parketin alla on huumekätkö. Corolla-kuskin ja murhan uhrin välillä on linkki, jonka avulla poliisit koettavat lähteä tapausta ratkomaan. Oikeuslaitos ei kuitenkaan anna pitää ihmisiä putkassa edes näiden itse sitä halutessa, joten uusia uhreja on luvassa.

Aalto luistelee todella ohuella jäällä yhdistellessään Lapin sodan aikaisia tapahtumia seitsemänkymmentä vuotta myöhemmin toimivaan huumerinkiin. Uskottavuuden rippeetkin varisevat, kun päästään lopullisen ratkaisun äärelle. Ihan kaikkea en sentään sulata, vaikka fiktiolle paljon annan liikkumavaraa! Tarina on todella naiivi.

Mielenkiintoisimmaksi anniksi Tappavassa lumessa jää ristiinpukeutujien elämäntapaan tutustuminen. Poliisit nimittäin törmäävät jo tutkinnan alkumetreillä miehiin, jotka haluavat ainakin välillä pukeutua naisten vaatteisiin. Miten se sitten liittyy itse juonenkulkuun, onkin jo toinen kysymys.

Marja-Sisko Aalto: Tappavaa lunta

Icasos 2015. 248 s.

Arvostelukappale, Vuoden johtolanka 2016 -palkintoehdokas. Kilpailuun osallistumine tapahtuu siten, että  kustantaja lähettää kirjan kilpailuraatilaisille luettavaksi. Kukin kustantaja itse vapaasti päättää, mitkä julkaisemansa kirjat se lähettää kilpailuun. 

Juttu kirjoitettu 15.6.2015.

6 kommenttia:

  1. Minulta on jäänyt Aallon kirjat lukematta juuri sen takia, että muistan hänet ennen kaikkea sukupuolenkorjauksesta. Roolimallina hän on hieno, mutta dekkarien kirjoittamisesta olen lähinnä ajatellut, että mediahuomiosta on ollut hyötyä. Tykkään itse lukea mieluummin siksi, että kirja kuulostaa kiinnostavalta, kuin siksi, että minua kiinnostaisi kirjailija henkilönä tai yhteiskunnallisena vaikuttajana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mediahuomiosta on tuskin ollut ainakaan haittaa kirjojen kustannettavaksi saamisessa, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei Tappavaa lunta ollut suinkaan huonoimmasta päästä niiden viime vuoden uutuusdekkareiden joukossa, jotka luettavakseni lähetettiin.

      Poista
  2. Tämä odottaa minulla vielä lukemista, Aallon ensimmäisen osan olen lukenut.
    Olin kirjan julkistamistilaisuudessa läsnä ja Lapin sodan käsittely herätti kiinnostukseni, mielenkiintoista lukea, miten se toteutuu käytännössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen arviotasi. Mielenkiintoista kuulla, miten paikallisuus vaikuttaa lukukokemukseen.

      Poista
  3. Olenkohan ainoa, joka on kyllästynyt Lapin sodan käsittelyyn kirjallisuudessa? Tuntuu, että se on jo aika läpi koluttu aihe. Mielenkiintoista, että kirja on kuitenkin päässyt Vuoden johtolanka 2016-ehdokkaaksi. Toivottavasti tarinan, ei tekijän nimen vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ei niinkään kyllästytä sota-aiheet ja niiden käyttö esimerkiksi dekkareissa, mutta aikajänne alkaa väkisinkin venyä jo melkoiseksi, jos aletaan sieltä asti kaivella motiiveja nykypäivän rikoksiin. No, kauempaakin tosin kaivellaan, kuten kansalaissodasta.

      Poista