torstai 4. helmikuuta 2016

Antti Tuomainen: Kaivos



Milla Ollikaisen dekkarissa Pirunkuru (Like 2015) löydetään kolarilaisen kaivoksen eläkkeelle jäänyt työntekijä murhattuna. Miehen asunto on täynnä merkillisiä kivenmurikoita, ja jollain tavoin kaivos ja kaivostoiminta näyttävät liittyvän tapaukseen. Sebastian Lindellin Rajatapauksessa (Myllylahti 2015) löytyy Tornionjoesta tapettu professori Birger Johansson, jonka erikoisalaa ovat olleet kaivosten ympäristövaikutukset ja niiden hallinta. Antti Tuomaisen Kaivos-nimisen jännitysromaanin päähenkilö toimittaja Janne Vuori tutkii Suomalahden kaivoksen toimintaa ja saa tappajat peräänsä. Kaivokset ja niihin liittyvä poliittinen ja taloudellinen toimeliaisuus tuntuvat ainakin rikoskirjailijoita kiehtoneen viime vuonna. Sarjaa täydentää vielä ainakin Tua Harnon romaani Oranssi maa (Otava 2015), joka on lukulistallani sekin.

Antti Tuomainen, Tua Harno ja Pasi Pekkola esittelivät
uutuuskirjojaan medialle Helsingin kirjamessuilla
syksyllä 2015.

Antti Tuomaisen uusi romaani on aina kirjavuoteni odotettu tapaus. Joka vuoteen ei tätä herkkua osu, joten tapaus on aina sattuessaan sitäkin merkittävämpi. Viime vuonna siis ilmestyi Tuomaisen odotettu viides teos Kaivos. Kaikenlaisten lukukiireiden takia sen lukeminen lykkääntyi tämän vuoden puolelle, koska halusin nautiskella sen rauhassa.

Odotus palkittiin. Tuomainen kirjoittaa aina erilaisen kirjan. Vaikka kaikki hänen tähänastiset teoksensa voi laskea jännityskirjallisuudeksi ja osan dekkareiksikin, ne ovat kaikki itsenäisiä teoksia ja koettelevat mukavasti genrerajoja. Niinpä Kaivos oli täysin erilainen kuin aiemmat lukemani Tuomaisen kirjat (vain esikoisteos odottaa enää lukemistaan), kuten jo osasin odottaakin. Väitän kuitenkin, että Tuomaisen tyyli on tunnistettavissa. Tietty niukkuus yhdistää kaikkia teoksia, samoin hiottu, täsmällinen ja kaunis kieli.

Heidän yhdessä lainaamansa kirjat olivat saattaneet olla vuosien kuluttamia, niitä olivat avanneet ja sulkeneet kymmenet kädet, selkämykset olivat löysiä, sivut tahriintuneita, pehmeitä ja kellastuneita ja melkein aina mukana oli myös tuoksu: useimmiten tupakka. Jokainen kirja oli tuonut oman ainutlaatuisen viestinsä. Se oli aina väittänyt jotakin: rakkaus on ikuista, vapauden vuoksi voi vaikka kuolla, pahan mahti on suuri, hyvän puolesta pitää taistella.

Janne Vuori on täysin työlleen omistautunut helsinkiläisen keskisuuren sanomalehden toimittaja. Omistautuminen on niin perinpohjaista, että perheonni on hyvää vauhtia huuhtoutumassa viemäristä alas juttukeikkojen ja uutisvihjeiden ajaessa aina kaiken edelle. Edes kaksivuotias pieni tytär ei saa vedettyä Jannen mielenkiintoa riittävästi puoleensa, vaikka mies koettaa itsekin välillä puhua itselleen järkeä. Lupaukset ja ryhtiliikkeet unohtuvat samalla hetkellä, kun toimittaja nousee miehessä pintaan. Ja niin käy lopulta väistämättä, yleensä hyvin nopeasti.

Samaan aikaan kun Janne penkoo Finn Mining -yhtiön asioita välillä Helsingissä, välillä pohjoisessa, palaa kolmekymmentä vuotta sitten maailmalle kadonnut isä yllättäen maisemiin. Lukijalle paljastetaan, että isä Emil on urallaan menestynyt palkkatappaja, joka on nyt päättänyt vähitellen vetäytyä eläkkeelle. On vain vielä toimitettava viimeiset tilaukset asiakkaalle eli muutama ihminen siististi pois päiviltä. Jannen ja Emilin polut risteävät niin siviili- kuin työelämässäkin.

Janne tutkii sinnikkäästi uutisaihettaan, vaikka perhettäkin uhataan suoraan väkivallalla. Samaan aikaan Finn Miningin hallituksen jäseniä kuolee yksi kerrallaan nopeaan tahtiin. Mitä oikein on tekeillä? Uhka tuntuu kasvavan vähitellen, kuin varkain. Tajuaako Janne, miten vaarallista peliä on pelaamassa? Mikä osuus Emilillä on kuviossa?

Kaivos pitää sisällään monia aiheita ja teemoja. Päällimmäisenä on tietysti vahvasti kyseenalainen suomalainen ja kansainvälinen kaivostoiminta rankkoine lieveilmiöineen. Tätä aihetta käsitellessään Tuomainen valitettavasti innostuu jopa kahteen kertaan vääntämään rautalankamallia ja luennoimaankin. Jannen työn kautta päästään seuraamaan printtimedian kurjistumista lähietäisyydeltä. Melkein potkujakin pahempana kohtalona Janne pitää joutumista töihin viihdetoimitukseen. Ainoa huumoriripaus taitaakin liittyä episodiin, jossa Jannen pitäisi lähteä tekemään katugallupia tverkkauksesta…

Keskeistä on myös isän ja lapsen välisen suhteen pohdinta. Miten Janneen on vaikuttanut isän poissaolo? Onko puuttumaan jäänyt isäsuhde syy siihen, ettei Janne osaa itsekään olla isä halustaan huolimatta? Samalla intohimolla sekä Janne että Emil heittäytyvät kumpikin omaan työhönsä. Onnistuminen työssä antaa sisällön koko elämälle. Emil pohtii myös syyllisyyttä, vaikka väittääkin ottaneensa vastaan vain sellaisia toimeksiantoja, jotka ovat täyttäneet hänen vaatimuksensa moraalisesta oikeudenmukaisuudesta. Oikein toimiminen ei ole yksinkertaista.

Kauankohan pitää taas odottaa seuraavaa Tuomaisen kirjaa?

Antti Tuomainen: Kaivos
Like 2015. 325 s.


Ostettu.

Kirjailijan kotisivut.

Antti Tuomaisen tuotanto:


Tappaja, toivoakseni.  Myllylahti, 2006. 
Veljeni vartija. Myllylahti, 2009. 
Parantaja.  Helsinki-kirjat, 2010. 
Synkkä niin kuin sydämeni. Like, 2013. 
Kaivos.  Like, 2015. 

1 kommentti:

  1. Onneksi aloitin tästä Tuomaisesta, sillä ihastuin kertakaikkiaan!<3 Onko minulla ennen ollut kotimaista dekkaria kumassa sarjassani? Ei! Tuominen iahstuttaa minua tässä myös tunnalmalla, jonka hän luo ja mitä hän tekikään minulle: Apua!

    VastaaPoista