maanantai 28. heinäkuuta 2014

Stephen King: 22.11.63 (Paksu heinäkuu 2014)



Paksun heinäkuun melkein koko naistenviikko ja unikeonpäivä kuluivat rattoisasti eräänlaisen paksun jokerin parissa. En nimittäin ole vuosiin, ainakaan viiteentoista vuoteen, lukenut vanhaa salaista rakkauttani eli Stephen Kingiä. Nyt eräässä nettikeskustelussa Kirjojen keskellä -blogin Maija sai minut suostutelluksi kokeilemaan pitkästä aikaa, millaista on vanhan mestarin nykytuotanto. Tavoitteenani oli Kuvun alla, mutta sitä ei kirjastosta saanut suoraan hyllystä, joten nappasin sitten mukaani kakkossuosituksen eli 22.11.63.

Tutustumiseni Kingin tuotantoon ajoittuu aivan yhdeksänkymmentäluvun alkuvuosiin. Olin juuri yliopistosta koulumaailmaan pullahtanut tuore ja ikävuosiltani nuori äidinkielen opettaja. Vuosia oli lukenut lähinnä tenttivaatimuksiin kuuluneita kotimaisia ja eurooppalaisia klassikoita sekä dekkareita ja hömppää tenttilukemiston vastapainoksi. Nuorten kirjasuosikeista minulla ei paradoksaalisesti ollut mitään hajua. Mutta asia onneksi selvisi kysymällä. Oppilaani ahmivat Stephen Kingiä, josta minullakin sentään oli jonkinlainen hämärä mielikuva. Oli taas turvauduttava kirjastoon, ja sieltähän sitä huumetta sai aivan vapaasti!

Vuoden 1991 kevään ja kesäloman aikana olen lukenut Kingiltä ainakin teokset Kosketus, Hohto, Painajainen, Kolkuttajat, Piina, Tukikohta, Uinu, uinu lemmikkini ja Se. Ei lainkaan hassummin, kun ottaa huomioon, että saman kesän aikana tein myös graduni valmiiksi! Omat suosikkini taitavat edelleen Kingin tuotannosta olla Tukikohta ja Se. Sanottakoon vielä sekin, että en ole mitenkään kova kauhun ystävä noin muuten, en esimerkiksi ole koskaan nauttinut kauhuelokuvien katselusta. Mutta Kingin kirjoissa vain oli jotain – koukuttavaa!

Taisin kuitenkin ottaa kerralla sellaisen yliannoksen, että King-suhteeni kuivahti varsin nopeasti. Sittemmin en ole kuin aivan satunnaisesti lukenut jotain (ja onpa jokin kirja tainnut jäädä jossain välissä keskenkin). Tein päätelmän, että olen Kingini lukenut. Mutta nyt sitten suhdetta lämmiteltiin oikein rautaisannoksella, sillä vuonna 2011 ilmestyneen teoksen suomenkielisessä versiossa on sivuja 869 ja painoa toista kiloa. 22.11.63 oli kuitenkin erittäin helppolukuinen kirja, jonka olisin ilman muun elämän väliin tunkemista selvittänyt lomalla vähintään kolmessa päivässä. Viimeisen puolikkaan luin aurinkoisena sunnuntaipäivänä, vaikka sentään kävin konsertissakin.

Kirjavalinta osui kaikin puolin nappiin, sillä kyseessä ei ole kauhukirja vaan enemmänkin scifimaustettu jännitys- ja rakkausromaani. Kuulostaa ehkä hämmentävältä, mutta paremmin en osaa kirjaa määritellä. Avainjippona on suursuosikkini eli aikamatkustus. Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimon ahmin silmät renkaina ja Diana Gabalbonin Matkantekijä-sarjaa olen seurannut nimenomaan tämän kiehtovan aiheen takia.

22.11.63:n päähenkilö ja minäkertoja Jake Epping on mainelaisen pikkukaupungin lukion äidinkielen opettaja. Alkoholistivaimo on lähtenyt, ja keski-ikää lähestyvän miehen elämä on tylsää ja tavallista, kunnes läheisen hampurilaisbaarin pitäjä Al pyytää Jakea pikaisesti luokseen. Vielä eilen terveeltä ja reippaalta vaikuttanut mies on vuorokaudessa laihtunut parikymmentä kiloa ja vanhentunut vuosia. Mitä oikein on tapahtunut? Selviää, että Alin kuppilan varastossa on kaninkolo tai madonreikä, josta pääsee siirtymään vuoteen 1958. Al tekee kuolemaa ja haluaa antaa tietonsa Jakelle. Lisäksi Al antaa Jakelle tehtävän: Jaken on estettävä John F. Kennedyn murha.

Miettimisaikaa ei juurikaan ole, ja Jake joutuu lähtemään toiseen aikaan lähes kylmiltään mukanaan Alin muistiinpanot Lee Harvey Oswaldista sekä urheilutietokirja, jonka avulla voi tienata vedonlyönnillä. Madonreikä toimii omien lakiensa mukaan. Onpa aikamatkustaja menneisyydessä kuinka kauan tahansa, aikaa nykyhetkessä kuluu vain kaksi minuuttia. Matkat myös niin sanotusti nollaavat toisensa. Jos siis palaa menneisyyteen, edellisen kerran teot ovat kadonneet. Menneisyyttä voi muuttaa, mutta se ei ole pysyvää, jos palaa takaisin. Idea on yksinkertainen, ainakin päällisin puolin.

Jake ymmärtää oitis, miksi Al haluaa pelastaa John F. Kennedyn. Maailma olisi toisenlainen, jos nuori, idealistinen demokraattipresidentti olisi saanut jatkaa kautensa loppuun ja kenties tullut valituksi toisellekin kaudelle. Vietnamin sotaa ei kenties olisi koskaan käyty. Ja niin edelleen. Mutta perhosilmiökin pelottaa. Miten muutokset vaikuttavat tulevaisuuteen? Mitkä muutokset vaikuttavat ja kuinka paljon? Entä antaako menneisyys muuttaa itseään? Jake huomaa pian, että hankaluuksia on luvassa, jos aikoo puuttua asioiden kulkuun.

Vuodesta 1958 on melkoinen matka Kennedyn murhan ajankohtaan eli marraskuun 22. päivään vuonna 1963. Jake asettuu pikkukaupunkiin Dallasin liepeille, koska huomaa Dallasin itsessään olevan vastenmielinen paikka kuusikymmenluvun alussa. Arjen eläminen menneisyydessä on kiehtovaa ja vaarallista. Jake ei lakkaa hämmästelemästä, miten elämä on muuttunut vuosikymmenten mittaan Amerikassa. Kaikki tuntuu olevan halpaa ja samalla aitoa. Tosin mistään paratiisista ei voi puhua. Rasismi kukoistaa, samoin saastuminen on arkipäivää teollisuuskaupungeissa, joiden slummit ovat ankeita ja karuja. Mutta Jodien kaupunki on idyllinen paikka, ainakin, kun sen lukioon tulee kirjastonhoitajaksi kaunis Sadie.

Jake elää kirjaimellista kaksoiselämää lukion äidinkielen opettajana ja Lee Harvey Oswaldin tappamista valmistelevana aikamatkustajana. Koska King on kertomisen mestari, tarina on pitkä ja monipolvinen. Pystyykö Jake estämään Kennedyn murhan? Voiko sen tehdä? Mitä siitä seuraisi? Myös sivupolkuja on paljon. Kirjan alussa Jake ’harjoittelee’ koettamalla estää kaksi muuta pienempää tragediaa. Niiden yhteydessä King iskee silmää lukijalle, jolle Se on tuttu. Intertekstuaalisuutta siis kirjailijan oman tuotannon sisällä! King myös viljelee mukavasti kirjallisuusviitteitä muutenkin, onhan Jake äidinkielen opettaja.

Kingillä on taito imaista lukija kokonaan kirjansa maailmaan. Ajankuva on aivan mahtavaa, yksityiskohtaista ja värikästä, mutta ei päälle liimattua vaan tarinaan oivallisesti istutettua. On herkullista tarkkailla amerikkalaista elämäntapaa ja sen muutoksia Jaken silmin. Henkilöt ovat eläviä, lihaa ja verta, joten heihin kiintyy tarinan mittaan melkoisesti. Myös kirjan perusajatus on kiehtova. Millainen maailma olisi, jos Kennedyä ei olisi murhattu?

Kuten huomaatte, olen aivan liekeissä. Ei mitään suurta maailmankirjallisuutta tämäkään, mutta olipa loistavaa viihdettä! King-himo taitaa syttyä uudelleen. Jokohan Kuvun alla olisi kirjastossa…

Stephen King: 22.11.63
Tammi 2012. Suom. Ilkka Rekiaro. 869 sivua.

Lainattu kirjastosta.

Heinäkuuta on vielä kivasti jäljellä ja lomakin jatkuu, joten ainakin yhden paksun ehtinen vielä vetäistä. Nyt vain pitäisi valita niistä jokin. Aurinkoista viikkoa!


16 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa että osti tästä! Oma aikaisempi suhteeni Kingiin on traumaattinen, mutta tälle annoin Globaliassa täydet. Kirjassa yhdistyy monia sellaisia elementtejä, mistä pidän todella paljon.

    Sinä luit tämän helteisessä heinäkuussa, muistan elävästi lukeneeni tätä kovien pakkasten aikaan kun koko muun perheen oli kaatanut flunssa. Olin salaa hyvilläni kun mehuntarjoilun ohessa minulla oli hyvin aikaa lukea toisten nukkuessa tuntikausia putkeen... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joistakin kirjoista tosiaan jää mieleen tunnelma lukuhetkellä. Tukikohtaa luin aurinkoisella parvekkeella, sen muistan vieläkin, vaikka aikaa on kulunut yli 20 vuotta!

      Poista
  2. Voi miten kiva! Että löysit vanhan salaisen rakkautesi. Minullekin hän on "vanha", mutta ei suinkaan salainen rakkaus. Ei taida maapallolla olla ihmistä, joka ei olisi kuullut rakkauden julistuksiani Steveä kohtaan. =D

    Minä luin tämän paksukaisen niin tuoreeltaan, että sehän oli melkein lämmin painokoneuunista tupsahdettuaan... =D Hyvä kirja, mutta ei minun suurimpia suosikkejani, näistä uusimmista kirjoista varmaan "vähiten suosikki" yhdessä Liseyn tarinan kanssa, mutta se ei suinkaan tarkoita, että nämä kirjat olisivat huonoja! Steve on vaan niin hyvä, että "perushyvätkin" kirjat saattavat jäädä muiden kirjojen varjoon. =D Noista luettelemistasi kirjoista olen lukenut Hohdon, Piinan, Tukikohdan ja Uinu, uinu lemmikkini. (Tukikohta näistä ylivoimainen suosikkini!) Muut ovat suunnitelmissa, totta kai. Se:n varsinkin haluaisin lukea, olen nähnyt siitä vain minisarjan. Se:tä on vaikea saada käsiin mistään, pitäisi kai yrittää kaukolainausta tai jotain.

    Apua, minä en ole todellakaan Kingejäni lukenut! Ihan hirveä ajatus! =D Onneksi (yhä) riittää tahkottavaa tuotannon parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tahkottavaa tosiaan piisaa! Kirjaston hyllyssä taisi olla useampi metri herran tuotantoa, eikä siinä tietenkään kaikkea ole :D

      Poista
  3. Oi, tämä on ihana! Nyt kun luin juttusi, alkoi tehdä mieli lukea kirjakin uudestaan... :D Se on muuten minunkin lemppareitani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai tätä sentään uudestaan? :D Mutta Se voisi mennäkin.

      Poista
  4. Luin tämän jo jonkin aikaa sitten englanniksi & ainoa King, jonka olen lukenut. Pidin varsinkin alusta ja juuri tuosta ajankuvasta, aika ja tapahtumat olivatkin se kimmoke miksi kirjan hankin. King on taitava juonenrakentaja eikä ole ihme, että monet hänen kirjoistaan on päätynyt elokuvaksi, vai onko minulla tästä jokin harhakäsitys? Loppu jotenkin lässähti, mutta niin minulla käy useimmille kirjoille -- vain harva kirjailija osaa mielestäni lopettaa kirjan hyvin ja tyylikkäästi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, elokuvaversioita on monista kirjoista. Toiset onnistuneet hienostikin, kuten Hohto, toiset vaisummin. Esimerkiksi Se on sellainen järkäle, ettei siitä niin vain leffaa tehdäkään.

      Lopun lässähdyksestä samaa mieltä. Alkua pohjustettiin niin perusteellisesti, että kunnon lopetukseen ei enää tainnut riittää ihan tarpeeksi paukkuja. Näin tosiaan käy usein ainakin kovin juonivetoisissa kirjoissa.

      Poista
  5. Voi miten minua jännitti, pitäisitkö tästä vai et! :) Onneksi tykkäsit.
    Minustakin tässä kirjassa on monia kiehtovia elementtejä, kuten se aikamatkustus, menneisyydessä tehtyjen muutosten seuraukset sekä se rakkaustarina, joka vei niin Jaken kuin lukijankin ajatukset aika kauas siitä JFK:n pelastamisesta.

    Ajankuvanakin tämä on mitä mainioin, eivätkä ne Kingin kertojanlahjat todellakaan jää huomaamatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voihan, huolet pois! Enpä olisi sinua syyttänyt, jos en olisikaan pitänyt :D Kivaa oli uudistaa suhde kunkkuun tällä tavalla, kiitos vinkistä vielä!

      Poista
  6. Pitääkö bloggauksesi tulkita siten, että King on ensimmäinen asiaa käsittelevä taiteilija, joka on ottanut pohjaksi sen, että Lee Harvey Oswald ampui Kennydyn, muut filmit ja spekulaatiot ovat olleet lavastusteorian kannalla ?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua! En osaa tuohon vastata, koska en ole juurikaan lukenut aiheeseen liittyvää kirjallisuutta tai katsonut kovinkaan monia aihetta käsitteleviä elokuvia. Toki salaliittoteoriat ovat minullekin tuttuja.

      Olen jo palauttanut kirjan kirjastoon, joten joudun vain muistin varassa referoimaan, että Kingillä oli tätä kirjoittaessaan ihan ammattiassistentti tekemässä taustatutkimusta ajankuvaa ja politiikkaa koskien. King itse siis luki vain joitakin hyllymetrejä aiheeseen liittyvää kirjallisuutta :D

      Juonesta voinee tässä sen verran paljastaa, että päähenkilö Jake on hyvin tietoinen salaliittoteorioista ja samaten oli hänen edeltäjänsä menneisyydessä eli Al. Aika paljon tilaa ja aikaa uhrataan kirjassa sen selvittelyyn, toimiko Oswald yksin. Jake päätyy siihen, että varmuus oli (muistaakseni) 97 % ja sen mukaan sitten tekee omat ratkaisunsa. Kirjan juonen kannalta tämä oli olennainen päätös. Tässähän juuri piilee fiktion idea: kirjailija voi tehdä ihan mitä haluaa!

      Poista
    2. Ei heittoni ollut kysymys vaan heitto. King vaikuttaa aika älykäältä hepulta, eli tekee taustatyöt kunnolla.

      Poista
  7. Ihana kuulla, että vanha rakkaus syttyi/on syttymässä uudelleen :) Minä olen lukenut ensimmäisen Kingini joskus ala-asteella ja sillä tiellä olen edelleen. Nyt olen lukenut suomennettuja Kingejä ilmestymisjärjestyksessä Liseyn tarinaan asti (ison osan sitä vanhemmista olen lukenut moneen kertaan) eli 22.11.63-järkäle on vielä lukematta.

    Toivottavasti joskus innostut lukemaan Kingin Musta torni -sarjan, tosin voin antaa varoituksen, että sitten joudut lukemaan koko sitä aikaisemman tuotannon uudelleen linkittymiä etsien :)

    VastaaPoista