sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

John Irving: Minä olen monta (Paksu heinäkuu 2014)




Tietyt ihmiset katsovat oikeudekseen kertoa kirjailijoille mitä sanoja heidän pitäisi käyttää. Kun kuulen samojen tyyppien käyttävän sanaa ’tahtotila’ mieleni tekisi oksentaa!

Paksun heinäkuun toinen paksu kirjani oli, lopultakin, John Irvingin viime keväänä suomeksi ilmestynyt romaani Minä olen monta. Olen erittäin tyytyväinen, että lopultakin poimin kirjan hyllystäni luettavaksi, sillä se on kaikin puolin hyvin Irvingmäinen. Irving on ollut suosikkejani jo vuosikymmeniä ja olen ostanut monet hänen kirjansa omaankin hyllyyni, vaikka jo lapsuudenkodissani luin niitä äidin hyllystä. Ikisuosikkini on ollut Kaikki isäni hotellit, josta onnistuin näkemään myös suomalaisten teatteriversion joitakin vuosia sitten. Erinomainen muuten! Siskoni piti enemmän Oman elämänsä sankarista, joka on auennut minulle vasta myöhemmin.

Jossain vaiheessa alkoi pahasti vaikuttaa siltä, että kirjailija oli väsähtämässä ja kirjat olivat mitäänsanomattomia, jopa pitkäveteisiä. Olin jo luopumassa Irvingistä, mutta sitten jotain tapahtui, ja mestarin kynä on ollut viime kirjoissa taas kunnon vedossa. Leski vuoden verran ja Neljäs käsi ovat minun mielestäni ihan luettavia teoksia, mutta eivät tosiaankaan parasta Irvingiä. Sirkuksen poika ei oikein avautunut. Kunnes löydän sinut oli jo lupaava, ja Viimeinen yö Twisted Riverillä palautti Irvingin aseman sydämessäni. Jälkimmäisen lukemisestakin on jo kuitenkin niin paljon aikaa, ettei sitä vielä ole esitelty blogissani. On siis jo aika saada Irving tuohon sivupalkin kirjailijalistaan.

Pitkän tien Irvingin seurassa kulkeneelle lukijalle Minä olen monta oli riemastuttava lukukokemus. Irvingin persoonallinen, rönsyilevä kerronta on entisellään, kenties vielä entistäkin pidemmälle vietyä ja erittäin tunnistettavaa. Aiemmasta tuotannosta tutut motiivit toistuvat jälleen painia, Wieniä ja jopa ironisesti karhuja myöden. Myös seksuaalisuuden teema on aiemmasta tuotannosta tuttua, joskin vielä entistä rohkeammin käsiteltynä. Kirja oli viihdyttävä ja samalla koskettava lukukokemus. Lukiessani myös moneen kertaan mietin kirjailijan käsittämätöntä uskallusta kirjoittaa aiheista, jotka monissa amerikkalaisissa piireissä ja muuallakin herättävät varmasti suoranaista raivoa.

Minä olen monta -romaanin minäkertoja William Abbott on seitsemääkymmentä lähenevä biseksuaali kirjailija, joka kirjoittaa omaelämäkerrallista romaania. Vermontilaisessa pikkukaupungissa ja sen poikakoulussa varttunut William on nuoresta asti tiennyt omasta erikoisesta seksuaalisesta identiteetistään, mutta helppoa ei ole ollut. Koko hänen elämäntarinansa on erikoinen. Äiti kasvatti hänet yksin, koska isä katosi omille teilleen hyvin varhain eikä William tai oikeammin Billy muista isästään juuri mitään. Jotain tarinanpalasia hän saa vuosien mittaan kokokoon erikoiseksi osoittautuvasta isästään.

Billyn ensimmäinen suuri rakkaus on hänen isäpuolensa Richard Abbott, paikallisen poikakoulun englanninopettaja ja teatterikerhon vetäjä. Teatteriharrastus liittyy tiiviisti Billyn perheeseen muutenkin, sillä First Sisterin pikkukaupungissa toimii virkeä harrastajateatteri, jossa hänen äitinsä toimii vakituisena kuiskaajana. Täti Muriel ja isoisä Harry ovat teatterin vakituisia näyttelijöitä, ja Harry on erikoistunut naisten roolien esittämiseen. Arkena tukkilaisen asussa nähtävä Harry on naisena uskottava. Sukupuolten sekoittuminen ja niiden rajojen hämärtyminen toistuu siis monella tapaa jo Billyn lapsuudessa.

Toinen suuri rakkaus nuoren Williamin elämässä on pienen kaupunginkirjastonhoitaja neiti First, isokokoinen mutta ihastuttavan pienirintainen nainen. Kolmas rakkaus on Billyn ikätoveri, poikakoulun opettajapariskunnan tytär Elaine. Myös Elainen puheopetusta antava äiti kiehtoo Billyn eroottista mielikuvitusta. Jo hyvin nuorena käy siis selväksi, että Billy pitää sekä naisista että miehistä.

Billyn isä on ollut nuori amerikkalainen sotilas toisessa maailmansodassa, ja Billyn koulu- ja nuoruusvuotensa ajoittuvat 1950- ja 1960-luvuille. Poikakoulun ilmapiiri sekä näytelmäkerhot ovat keskeisiä Billyn nuoruudessa. Perheessä vallitsee tiukka puhumattomuuden kulttuuri. Kaikesta tärkeästä mieluiten vaietaan. Koulu kuitenkin liittyy hyvin tiukasti myös perheeseen, onhan isäpuoli Richard koulun opettaja ja perhe asuu opettajien asuntolassa.

William Abbott avaa vähitellen elämäntarinaansa, josta ei yllätyksiä ja dramaattisia käänteitä puutu. Seksi ja seksuaalisuus ovat keskeisessä asemassa tarinassa ja kerronnassa, joka paikoin on varsin suorasukaista ja säästelemätöntäkin. Mieleen tulee, että Irving provosoi tarkoituksella, ja varmaan provosoikin. Irving viljelee myös runsaasti ennakointeja, jotka pitävät lukijan mielenkiinnon yllä. Jossain vaiheessa kirjaa alkaa käydä selväksi, että alun onnelliset jaksot, vaikka ongelmien värittämät, ovat vain leppeää alkusoittoa tuleville synkille ajoille. Kun tarinassa päästään 1980-luvun alkuun, on selvää, ettei AIDS-epidemialta vältytä. Loppu onkin riipaisevaa kuvausta kuolevista ystävistä.

Väkisinkin tulin mielessäni vertailleeksi näitä kahta peräkkäin lukemaani Keltaisen kirjaston järkälettä toisiinsa. Tarkoitan siis Totuus Harry Quebertin tapauksesta -teosta ja tätä Minä olen monta -kirjaa. Edellinen osoittautui varsin raskaaksi pettymykseksi, kun taas jälkimmäinen ylitti odotukset. Asetelma ei tietenkään ole aivan reilu. Joël Dicker on esikoiskirjailija, kun taas John Irving on pitkän ja loistavan kirjailijanuran tehnyt arvostettu tekijä. Silti minun mielessäni kirjat asettuivat vertailtaviksi.

Dickerin kirjassa pettymys oli ainakin sen kuvainnollinen ohuus. Irvingin teos taas on hämmästyttävän moniulotteinen ja -kerroksinen. Henkilökuvauksessa Irving on mestari, kun taas Dickerin henkilöt jäävät yksiulotteisiksi ja mielenkiinnottomiksi. Irving onnistuu tekemään sivuhenkilöistäkin verta ja lihaa, ja lukija haluaa tietää heistä lisää. Tästä pidän kovasti. Tarinan kaari myös kantaa loistavasti ilman sen kummempaa cliffhanger-kikkailua. Arvostan.

Dickerin kirjaa myös markkinoidaan ’kirjallisena’ romaanina. Kyllähän kirjassa kovasti kirjoitetaan romaaneja ja kerrotaan niiden tekemisestä, mutta jotenkin pinnalliseksi jää. Silmään pistää Irvingiin verrattaessa, että Dickerillä ei tunnu olevan yhtäkään oikeaa kirjallista viittausta massiivisessa teoksessaan (ainakaan minä en niitä muista tai tunnistanut, kirja on nyt annettu eteenpäin lainaan, joten en voi tarkistaa).

Irving taas suorastaan ilottelee kirjallisilla viittauksilla ja lainauksilla. Richard Abbot rakastaa Shakespearen näytelmiä ja niitä harjoitellaan ja esitetään joukoittain kirjan mittaan. Näytelmistä myös puhutaan kirjassa paljon, ja ne kuuluvat kirjan henkilöiden elämään. Neiti First alkaa määrätietoisesti tehdä Billystä lukijaa, ja Billy taas jo varhain päättää haluta kirjailijaksi. Kaupunkilaisten harrastajateatterin ohjaaja on Ibsenin ihailija, ja Ibsenin naishahmoista on runsaasti puhetta. Rouva Bovarylla on asemansa niin Billyn kuin hänen isänsäkin elämässä ja niin edelleen. Näin sen pitää mennä! Ei tunnu yhtään kikkailulta tai brassailulta, vaan saa taas lukuhimon heräämään. Klassikoitten lukemisesta kun on livahtanut jo joitakin vuosikymmeniä!

John Irving: Minä olen monta (In One Person)
Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2013. 615 s.

Ostettu itselle.

Naiset taitavat lukea romaaneja miehiä enemmän.”


Paksu heinäkuu jatkuu seuraavaksi oikealla järkäleitten äidillä eli Donna Tarttin Tiklillä, joka vähän mutkikkaiden käänteiden jälkeen lopulta päätyi pöydälleni. Odotukset ovat hieman ristiriitaiset, sillä Jumalat juhlivat öisin on yksi ikisuosikeistani. Miten mahtaa Tikli asettua jatkumoon? Hieman helpottaa, että Pieni ystävä oli pieni pettymys, mutta luettava kuitenkin. Tunnelmistani sitten lisää, kunhan 895 sivua on luettu!



24 kommenttia:

  1. Olen noin puolessavälissä Irvingin The World According to Garpia. Olen kyllä huomannut, että Irving on taitava kirjailija, mutta en oikein ole päässyt kirjaan sisälle. Ihan tykkään mutta en rakasta, ja olen kuullut, että Garp on monen Irving-suosikki. Aion kuitenkin antaa Irvingille lisääkin mahdollisuuksia ja saattaahan tuokin kirja vielä tuntua paremmalta loppua kohden. Hieman olen jo miettinyt, onko minussa jokin vikana, koska minusta tuntuu, että melkein kaikkia Irvingiä lukeneet laskevat hänet yhdeksi lempikirjailijakseen.

    Vaikka en tarkoituksella vietä paksua heinäkuuta, minullakin on tavallista paksumpi heinäkuu. Luen tässä kuussa varmaan ainakin kaksi ainakin 800-sivuista järkälettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkiin ei varmaankaan vain vetoa Irvingin omintakeinen ränsyilevä ja lavea kerronta. Garpin maailma on suosikkejani, ja siinäkin kosketellaan samoja teemoja kuin tässä viimeisimmässä. Olen pitänyt myös rankasti oikaisevasta elokuvasta.

      Mitkä paksukaiset mahtavatkaan olla lukulistallasi?

      Poista
  2. Tämä Irving ei ollut mielestäni yhtä hyvä kuin Garp, Kaikki isäni hotellit ja Ystäväni Owen Meany, mutta oikein hyvä tiiliskivi silti! Muuta tuoreempaa en ole vielä lukenutkaan Irvingiltä, lähinnä vain noita vanhempia.

    Oo, Tikli! Toivottavasti pidät! Minusta se oli moninkertaisesti parempi kuin Pieni ystävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikliä olen odotellut (kauhun)sekaisin tuntein :D On melkoinen pakkaus, painoa varmaan reippaasti toista kiloa!

      Poista
  3. Minua kiinnostaisi hirveästi lukea jotain Irvingiltä, sillä en ole vielä hänen teoksiinsa juuri tutustunut.. Yritin kesän alussa lukea Owen Meanya, kun sitä oli minulle niin paljon kehuttu. Luin jollekin sivulle 70 saakka, mutta se kirjoitustyyli ei jotenkin iskenyt. Odotin vain koko ajan, että tarina alkaisi kunnolla, alussa kun tuntui olevan vanhojen tapahtumien kuvailua ja eri kaupunkien ja sukujen historian kertomista.. Pikavilkaisu myöhempiin sivuihin osoitti, että samanlainen tyyli jatkuu, joten päätin luovuttaa.

    Aika pitkä pohjustus, mutta tarkoituksenani oli kysyä, että mikä olisi sellainen Irvingin kirja, josta kannattaisi aloittaa? :) Onko esim. Garpin maailma tai Kaikki isäni hotellit sellainen "varma valinta"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irvingistä tuntuu olevan tosi vaikea antaa mitään takuuvarmaa vinkkiä, koska hänen tyylistään joko pitää tai ei pidä. Jos ei lavea, rönsyilevä ja poukkoilevakin kerronta vie mennessään, niin se ei vain vie. Mainitsemasi kaksi teosta ovat ainakin kokeilemisen arvoisia molemmat!

      Poista
    2. Kiitos! :) Joistakin arvioista olen lukenut, että Ystäväni Owen Meany on koettu jonkin verran raskaslukuisemmaksi kuin muut Irvingit, joten siitä arvelin että olisi ehkä helpompi aloittaa jostain muusta. En halua vielä luovuttaa Irvingin kanssa, joten kokeilen jossain vaiheessa noita edellämainitsemiani teoksia!

      Poista
  4. Minä olen monta olli minulle sellainen varma ja hyvä Irvingin kirja, mutta olin silti hieman pettynyt - pettynyt romaaniin Irvingin kirjana, en romaanina. ;) Olen ns. pitkän linjan Irving-fani, luin ensimmäiseni lukiolaisena 1990-luvun alussa ja ihastuin täysin. Ensimmäinen oli Kaikki isäni hotellit, joka on edelleen minunkin suurin suosikkini. Siskosi suosikki Oman elämänsä sankari on mielestäni Irvingin paras. Nämä kaksi kestävät usean lukukerran.

    Neljäs käsi oli mielestäni yksinomaan kehno, Leski vuoden verran ja Kunnes löydän sinut taas jo hyviä, Twisted River miltei huikea.

    Minä olen monta -romaanissa petyin ehkä siihen, että kirja on niin toisteinen sekä siihen, ettei Irving ennakkomarkkinoinnista huolimatta uudistunut. Mutta siitä olen samaa mieltä, että tämä on kyllä juuri sopiva kirja Keltaiseen kirjastoon, Harry Q. ei.

    Tikli tullee minullakin kesälukuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnistan kyllä tuon toisteisuuden, jota kirjassa ironisoidaankin muuten, mutta minua se ei häirinnyt. Pidin tunnelmanvaihdoksesta, jonka aisti olevan tulossa ennemmin tai myöhemmin.

      Poista
  5. Garpin maailma on minun suosikkini, mutta tästäkin pidin kovasti. Minulla on monta Irvingiä vielä lukematta (mm. Sirkuksen poika ja Kunnes löydän sinut), mutta mies on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoistani.

    Uskon, että pidät Tiklistäkin. Se on sivumäärästään huolimatta joutuisaa luettavaa, joten odotan malttamattomana ajatuksiasi siitä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ole kaikkia kirjoja lukenut, ja ihan tarkoituksella olen ajatellut jättää ainakin sieltä alkupäästä nyt myöhemmin suomennettuja lukematta.

      Katsotaan nyt, miten Tikli lähtee lentoon :D

      Poista
  6. Minä luin myös tämän melko vasta, tuossa keväällä, kun satuin bongaamaan kirjan edullisesti kirjakaupasta, niin en voinut vastustaa! =D Olen lukenut Garpin maailman, Oman elämänsä sankarin, Neljäs käsi ja nyt tämän; kaksi ensimmäistä näistä ovat minun suosikkejani, Neljäs käsi oli melkeinpä surkea, Minä olen monta on ihan hyvä, muttei tehnyt mitään valtavaa vaikutusta minuun.

    Tikli on ihana, minä pidin paljon! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljäs käsi on siis lohdukseni muidenkin mielestä ollut pettymys. Ihan kelpo idea kirjassa kyllä, mutta ei vain jotenkin ottanut vetääkseen.

      Poista
  7. Minä olen monta on viiden parhaan Irvingin listallani. Kyllä Irving onkin aivan loistokirjailija, jos miettii miehen tuotannon tasoa! Minullekin upposivat kirjalliset viittaukset, teatterimaailma, monet roolit ja yhteiskunnallisuus tässä romaanissa. Oman elämänsä sankarissa oli mielestäni yhtä tärkeä sanoma. Eikä tämä minusta ollut edes erityisen rohkea, vaan yksinkertaisesti älyttömän hyvä kirja. Toisteisuus, rönsyily ja henkilökuvaus ovat herkullisia, kerronnan ilo huikeaa. Ihanaa, että pidit tästä.

    Tarttin Tiklin minäkin haluaisin lukea, vaikka Pieni ystävä oli minullekin melkoinen pettymys aikoinaan. JJÖ oli sen verran hyvä kuitenkin. Nyt on kyllä kirjallinen maku meillä niin yksi yhteen, että jään odottamaan Tikli-arviotasi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tätä kyllä aika rohkeaksi, kun tietää ainakin osan amerikkalaisista olevan melkoisen ahdaskatseisia. Ehkä olen väärässä. Mutta hyvä kirja.

      Tikli ainakin ensimmäisen yhdeksäsosan perusteella oikein hyvä!

      Poista
  8. Minä olen kulkenut jotenkin sivuraiteita Irvingin kanssa, vältellyt. Tällä viikolla keräsin kirpparilta 4 kirjaa, joten katsotaan. Mukaan mahtui mm. Kaikki isäni hotellit. Kirjastossa töissä olleena tunnistin tietty nimet. Toivon, että löydän tuon kirjailijan, kun kaikki puhuvat hänestä.

    VastaaPoista
  9. Luin tämän jo viime vuonna, mutta se jäi mukavasti kutkuttamaan mieltä persoonallisella tarinalla. Kaikki isäni hotellit on yöpöytälukemisena. Ostin pokkarin, kun halvalla sain, vaikka olen lukenut sen ja katsonut elokuvan. Lukeminen jatkuu aina muiden kirjojen välissä.
    Jätti-Tiklikin on jo luettuna, joten tsemppaan sinua, kyllä se tulee luettua, kunhan vauhtiin pääset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä, saattaa tulla tarpeeseen! Alku on ollut sopivan dramaattinen, joten vauhti ainakin ennen ensimmäistä täyttä sataa sivua on oikein mainio!

      Poista
  10. Luin tuon melkein tuoreeltaan ja edelleen muistan sen valtavan hienona lukukokemuksena. Taitavaa iloittelua sukupuoli-identiteettien ja seksuaalisuuden monimuotoisuudella!
    Kiitos hienosta esittelystä, ja odotellaan seuraavaa Irvingiä!
    Myös Kati Hiekkapellolta odotan kovasti uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista! Tuota iloittelua juuri tarkoitan, kiitos oivasta tiivistyksestä! Seksuaalisuus on kirjassa kaikesta huolimatta myönteinen asia, eikä sitä rajata kankeisiin perinnekaavoihin.

      Poista
  11. Minustakin tämä oli oikein hyvä, ja hyvää Irvingiä. Tosin olen tykännyt kyllä kaikista lukemistani miehen teoksista, joskin Ystäväni Owen Meany ja Kunnes löydän sinut eivät omalla kohdallani nousseet niin korkealle kuin vaikka Garpin maailma ja Kaikki isäni hotellit. Leski vuoden verran on minusta hyvä ja Viimeinen yö Twisted Riverillä myös. Monta vielä onneksi lukematta! Ehkä yhden voisin lukea vielä näin loman aikana? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättäen Irvingin romaaneista sitten kuitenkin eri kirjat nousevat eri lukijoiden suosikeiksi!

      Poista
  12. Luin Minä olen monta vasta nyt. Ennen kuin kirjoitin oman arvioni googlailin muita, ja hups, sinähän olit jo kirjoittanut yhteenvetoni. Joten piti siteerata sinua http://keltainenkirjasto.blogspot.fi/2015/02/john-irving-mina-olen-monta.html

    Joka tapauksessa Minä olen monta ja Twisted River ovat parasta Irvingiä aikoihin. Siihin väliin mahtuikin monta lukuahdistuksen aiheuttajaa.

    VastaaPoista