perjantai 16. toukokuuta 2014

Kirjoista kuunnelmia



Äänikirjoista ja niiden erinomaisista puolista olen täällä paasannut jo varmaan kyllästymiseen asti. Tällä kertaa paneudutaan hetkeksi niiden lähisukulaisiin eli tallennettuihin ja kirjoihin perustuviin kuunnelmiin. Pari sellaista olen täällä jo ehtinyt esitelläkin, eli ainakin Tuntemattoman sotilaan ja Kunnon sotamies Švejkin.

Kirjasto on vallan mainio aarreaitta kaltaiselleni kuuntelijalle, joka ei pysty istumaan radion ääressä tiettynä kellonlyömänä eikä oikein osaa keskittyä netin kautta kuunneltaviin versioihinkaan. Kotona ollessa on liikaa häiriötekijöitä, ja paras kuunnelmienkin nautintatapa minulle on autossa istuessa kuuntelu. Tähän tarkoitukseen istuvat cd-tallenteet vallan mainiosti.

Kuten hyvin kaikki tietävät, kuunnelma ja äänikirja eroavat varsin monella tapaa toisistaan. Äänikirja on kirjan ääneen luettu versio. Se luetaan sanasta sanaan niin kuin kirjaan on painettu. Yleensä lukijoita on yksi, ja hän sitten valitsemallaan tavalla lukee teoksen läpi. Toiset lukijat näyttelevät tai antavat oman äänen eri henkilöille varsin antaumuksellisesti, toiset taas tyytyvät tasapaksumpaan luentaan. Kummallakin tyylillä on kannattajansa. Taitavan lukijan tekemänä lopputulos on nautittava, tehtiinpä se sitten kummalla tavalla tahansa. Legendaarinen Veikko Sinisalo antaa Täällä Pohjantähden alla -äänikirjassa oman, persoonallisen äänen kaikille henkilöille. Samaten lastenkirjoissa monet lukijat heittäytyvät varsin hulvattomiin suorituksiin, ja lopputulos on joskus pelkkää kirjaa antoisampi.

Kuunnelma taas on dramatisoitu kuten näytelmäkin. Eri rooleissa on eri näyttelijät, jotka eivät lue vuorosanojaan vaan näyttelevät osansa. Mukana on äänitehosteita ja musiikkia kuten näytelmissä. Dramatisointi tarkoittaa myös itse kirjan joskus rankkaakin lyhentämistä ja sovittamista. Kyse ei siis ole enää edes samasta taideteoksesta, vaan kuunnelman teksti (vain) perustuu kirjaan. Kuunnelman kuunneltuaan ei voi ruksata kirjaa luettujen listalta, vaikka onkin saanut tietää, mitä kirjassa pääpiirteittäin tapahtuu. Mutta toisaalta on saanut todennäköisesti hienon taide-elämyksen.

Kirjaston (ja parinkin) äänikirjavalikoimat varsin tarkkaan läpi kolunneena poikkesin talvella myös kuunnelmataltiointiosastolle. Mukaan tarttui ensin Thomas Mannin klassikkoromaanista Taikavuori tehty kuunnelma. Kuuntelemani versio on Outi Nyytäjän dramatisoima ja ohjaama Radioteatterin toteutus vuodelta 1998. Viiden cd-levyn paketin kesto on 329 minuuttia, eli varsin kohtuullinen versio yli 700-sivuisesta romaanijärkäleestä. Rooleissa ovat muun muassa Jukka Pitkänen, Kari-Pekka Toivonen ja Merja Larivaara. Ilahduin myös kovasti tunnistaessani yhden suosikeistani eli Esko Nikkarin äänen henkilögalleriasta. Reippaasti tiivistetyssä kuunnelmassakin tavoitettaneen romaanin verkkainen parantolan elämäntahti, jossa kuolema alati häilyy ihmisten taustalla. Kuukaudet ja vuodet kuluvat kuin sumussa eristyneellä vuorella.

Taikavuoren rohkaisemana palasin kirjaston kuunnelmahyllylle, josta seuraavaksi käteen osui Douglas Adamsin legendaarinen Linnunradan käsikirja liftareille. Olin huomannut, että Yle esitti sarjaa kevättalvella radiossa uusintana, mutta en aikomuksista huolimatta taaskaan tullut ryhtyneeksi sarjaa kuuntelemaan. Mutta tallenteena voisin yrittää. Kirjasarjasta olen muistaakseni lukenut ensimmäisen osan, ja elokuvastakin olen katsonut alun. Nyt voisi kokeilla, uppoaisiko koko sarja kuunnelmana. Koitos vaikutti kevyeltä, vain muutaman cd:n paketti…

Enpä tiennytkään, että Adams oli alkuaankin kirjoittanut kulttiteoksensa suoraan BBC:lle kuunnelmaksi. Kaksitoistaosaisesta kuunnelmasarjasta muokkautuivat myöhemmin viisiosaisen trilogian kaksi ensimmäistä romaania. Tuon alkuperäisen kuunnelmapaketin Radioteatteri teki suomeksi vuosina 1984–1985 Lars Svedbergin ohjaamana. Suomennoksesta vastasi Pekka Markkula. Suomessa oltiin sitten lopun kanssa reippaasti brittejä edellä, sillä Markkula dramatisoi lopuista kolmesta kirjasta jatko-osat kuunnelmasarjaan vuosina 1990 ja 1994–1995.

Svedberg kuvailee kokonaisuutta paitsi scifiparodiaksi myös filosofiseksi ilotulitukseksi, mitä se tietysti onkin. Kaikkiaan lähes kuusitoistatuntinen kuunnelmapaketti on melkoinen järkäle sulateltavaksi, ja kuuntelinkin sen kevään mittaan pienissä paloissa. Katkelmallisuus ei pahemmin haitannut, koska muutenkin kokonaisuus on käsittämätön! Linnunradalla ja ajassa sukkuloidaan sellaista vauhtia, ettei lukijan tai kuulijan ole kai tarkoituskaan pysyä juonessa mukana. Jos varsinaista juonta sitten edes onkaan. Alussa Maa tuhoutuu, sitten selvitellään syitä ja lopussa Maa tuhoutuu taas. Siinäpä se!

Radioteatterin Linnunradan käsikirja liftareille on tosiaankin teatteri- ja radiohistoriaa. Mukana on joukko legendaarisia näyttelijöitä, kuten kertojana toimiva Heikki Kinnunen. Oma ehdoton suosikkini on kuitenkin Arthur Dentin roolin tekevä Pekka Autiovuori. Mukana vilahtelee myös Kauko Helovirta, josta olen pitänyt aina. Mukavaa oli tunnistaa Esa Saario masentuneen robotin Marvinin äänenä.


Myönnettäköön, että niin innokas Adams-fani en ole, että olisin koko kirjasarjan saanut jossain välissä kokonaan luettua, mutta kuunnelman jaksoin tällä menetelmällä kuunnella ihan mukavasti. Tärkeimmät kohokohdat ja lainatuimmat jutut kirjoista ovat nyt hallinnassa. Tiedän esimerkiksi, mikä on vastaus perimmäiseen kysymykseen (vaikka en sitä, mikä se kysymys on!). 

Linnunradan käsikirja liftareille -kuunnelman esittely Yle Areenassa. 

Millaisia kokemuksia Sinulla on kirjoihin perustuvista kuunnelmista? Kuunteletko? Missä ja miten? Mikä on suosikkisi ja mitä suosittelisit minulle?

7 kommenttia:

  1. "Talk to my hand, my face is not listening" on erittäin hyvin hallussa ainakin meidän koululaisillamme...
    Minäkin olen koukuttunut kuunteluun, mutta toistaiseksi lähinnä äänikirjoihin. Kuunnelmana on tullut nautittua vaan lastenjuttuja - kivoja tosin nekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuunnelmia kannattaa kyllä testata. Radioteatteri on tehnyt vallan upeita!

      Poista
  2. Mullakin on vähän hämmentynyt suhde kuunnelmiin. Yritin tuota Linnunrataa kuunnella, kun se tuli jokin aika sitten radiosta, mutta jotenkin pidän äänikirjojen monotonisuudesta(?) enemmän. Äänikirjojen kohdalla ärsyynnyn, jos lukija on liian eläväinen – antakaa kuulijan itse luoda mielikuvansa, hei! Toisaalta, viihdyin hyvin Miitta Sorvalin lukeman, Miina Supisen kirjoittaman Orvokki Leukaluun parissa ja Riikka Pulkkisen kirjoittaman Iiris Lempivaaran äänikirjaversion voi melkein laittaa kuunnelma-kategoriaan. "Kesäpinoon" voisi siis ottaa jonkin kuunnelman kokeiluun avoimin mielin kuitenkin :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odottelen 'testituloksiasi'. Äänikirjassa lukijalla on todella suuri merkitys. Jos en pidä lukijasta, voi koko kirja mennä pilalle. Kuunnelmassa yhdellä ihmisellä ei ole niin suurta osuutta, että kokonaisuus siihen kaatuisi. Ainakin luulen niin!

      Poista
  3. Radioteatterin Linnunrata-versio on mielestäni aivan loistava, tosin en ole vielä kuunnellut sitä kokonaan, mutta joka tapauksessa. Heikki Kinnusen aloitus "Tämä on Linnunradan käsikrija liftareille" on nerokkaasti luettu, mielestäni, ja pidän kovasti myös juuri Pekka Autiovuoresta.

    Itse olen tosin huomannut saman kuin sinä, että radiosta kuuntelu "livenä" ei onnistu ja netistäkin kuuntelu on hankalaa. Autoa ajaessa kuuntelu on alkanut onnistua ja olen lainaillut Helmetin Overdrivestä satunnaisia äänikirjoja kuunneltavaksi. Viimeisin kuuntelemani oli Jay Asherin Thirteen Reasons Why (joka sattumoisin suomennetaan syksyllä), jossa oli kaksi lukijaa. Tässä teoksessa se toimi mainiosti, tarinassa on siis poika joka kuuntelee tytön äänittämiä kasetteja.

    Suurta suosikkia en kyllä ole vielä löytänyt äänikirjoista tai kuunnelmista vaikka niistä pidänkin. Tosin voisin sanoa, että mikä tahansa mikä on Stephen Fryn lukema, on kuuntelemisen arvoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Englanniksi olen kuunnellut joitakin, ja yleensä olen positiivisesti yllättynyt, kuinka hyvin olen pystynyt niitä seuraamaan ruosteisesta kielitaidostani huolimatta. Tosin seinä nousi pystyyn, kun juuri viime viikolla koetin kuunnella Ian Rankinin dekkaria alkukielellä.Lukijalla oli niin paksu skottiaksentti, etten tajunnut mitään, paitsi sen, että kirjaa oli rajusti lyhennetty.

      Poista
  4. Tässäpä joitakuita dramatisointisuosikkejani:

    - Täällä pohjantähden alla: Vaikuttava 21-osainen kokonaisuus, joka tulee paikka paikoin hurjasti iholle. Mieleen on esim. jäänyt Aadolf Halme, joka kulkee kohti omaa tappopaikkaansa ja laulaa viimeiseen asti. Hienoa työtä!

    - The lord of the rings: On yllättävänvähän tunnettua, että BBC on tehnyt Sormusten herrasta muistaakseni 11-osaisen kuunnelman. Sitä saattaa löytyä Youtubesta ja ainakin sitä on ollut ostettavissa Amazonista ja muualta. Kuunnelmassa on sekä herkkuhetkiä että ei niin toimivia ratkaisuja, mutta ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen! Brittinäyttelijät ovat niin mehukkaita.

    - Michael Ende: Tarina vailla loppua. Varsinkin tämän 2-osaisen kuunnelman ensimmäinen osa vetää minulta edelleen jalat alta ja tempaa lumoavilla äänimaisemillaan pois tästä maailmasta. Oi! Saman kirjailijan Momo-kirjasta on myös oikein hyvä kuunnelmadramatisointi, mutten tiedä, löytyykö sitä kirjastosta.

    - Kylmä toukokuu: Leena Lehtolaisen dekkareista Kuolemanspiraali ja vähän jostain muustakin dramatisoitu neliosainen kuunnelma. Tosi onnistunutta, Vuokko Hovatta Maria Kalliona. En tiedä, saako kirjastosta, aikanaan tuli radiosta ja kovasti tykkäsin!

    Kuunnelma ja äänikirja eivät minusta plvele ihan samaa nälkää: Kuunnelma on ikään kuin elokuvaa korville.

    VastaaPoista