maanantai 13. tammikuuta 2014

Blogin uusi ilme!

Pikkuisen yli kolmivuotiasta Kirsin kirjanurkkaa pitempään seuranneet lienevät huomanneet, että en ole kovin visuaalinen ihminen. Blogia perustaessani olin innoissani sisällön tuottamisen mahdollisuudesta ja blogin ulkonäköön tuli kiinnitettyä hyvin vähän huomiota. Jotain raavin kasaan ihan Bloggerin perustyökaluilla saadakseni jonkinlaisen kirjoitus- ja julkaisualustan jutuilleni. Ulkoasu sai olla lähestulkoon koskematon näihin päiviin asti. Joitakin ilmoituksia lisäilin ja poistelin tuossa sivupalkissa, mutta eipä juuri muuta tapahtunut.

Monissa kirjablogeissakin panostetaan paljon kuviin ja kuvaamiseen. Kirjat eivät välttämättä ensiajattelulla juurikaan innosta kuvasommitteluun, mutta luovat ihmiset saavat silläkin saralla paljon aikaan. Ei tyydytä pelkkään kannen skannailuun tai kustantajan tarjoamaan mediakuvaan, vaan rakennetaan kirjan ympärille rekvisiittaa, joka sopii sen kannen tai jopa sisällön henkeen ja tunnelmaan. Näitä kuvia on ilo katsella, mutta olen päättänyt, että en ryhdy sellaista edes yrittämään. Taidot, mielikuvitus ja aikakaan eivät riitä. Koetan panostaa niihin asioihin, joissa tunnen olevani edes jotenkin vahvoilla, eli lukemiseen ja kirjoittamiseen.

Jossain vaiheessa blogin staattinen ulkoasu alkoi jo kyllästyttää minuakin, vaikka olin hieman kapinallisesti ajatellut, että pidän kiinni alkuperäisestä linjastani, kävi miten kävi. Sitten joulukuussa luin paikallislehdestä mielenkiintoisen jutun nuoresta naisesta, joka oli innostunut perustamaan yrityksen. Lukiolainen muokkailee vapaa-aikanaan muiden ihmisten blogien ulkoasua pientä maksua vastaan. Idea oli ymmärtääkseni syntynyt lukion nuori yrittäjä -kurssilla. Jutun perusteella löysin Julia Ehrnroothin Julko ny -yrityksen, ja otin yhteyttä yrittäjään. Julian kädenjälki on nyt silmiesi edessä!

Idea on minusta vallan mainio ja ihailtava. Pienellä alkupääomalla perustettu pienen riskin yritys sopii varmasti hienosti nuoren opiskelijan tarkoituksiin. Yrittäjä voi käyttää henkistä pääomaansa, ja kaltaiseni laiskat, mielikuvituksettomat bloggaajat voivat jättää säätämisen asiantuntijan hoidettavaksi. Yhteydenpito sujuu nykyisillä sähköisillä menetelmillä vaivattomasti ja nopeasti. Lisäbonuksena pystyin vielä tukemaan paikallista yrittäjää.


Olen myös varsin tyytyväinen lopputulokseen. Itse en olisi tullut näin rohkeaa värimaailmaa valinneeksi, mutta nopeasti oma silmäni tottui. Liikuttavaa oli myös, että sekä Facebookin että Twitterin kautta sain teiltä lukijoilta kyselyjä, mitä blogilleni on tapahtunut, kun se yllättäen olikin melkein kaksi päivää suljettuna säätöjen takia. Kiitos huolenpidosta ja kärsivällisyydestä! Toivottavasti uusi, raikkaan keväinen ilme miellyttää myös muita kuin minua!  Kiitos myös Julialle yhteistyöstä!

24 kommenttia:

  1. Todella hieno ilme, Kirsi! Tykkään kovasti. :)

    VastaaPoista
  2. Onpa hienoa ja raikasta, piristi tätä aamua! Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Raikas uusi ilme, mukavan näköistä!

    VastaaPoista
  4. Hieno on! Heti tuli valoa huoneeseen, kun tämän avasin.

    VastaaPoista
  5. Selkeä ja pirteä, ihan kuin uudet keväiset verhot olohuoneessa. Mukava ja tarpeellinen yritys tällä nuorella naisella.

    VastaaPoista
  6. Onpa raikas! Ja ihan trendien aallonharjalla persikkaisine sävyineen. :)

    Minusta on muuten ihanaa, että ei tarvitse venyä siihen mihin ei voi ja sitten sanoa se. Ei kaikkien tarvitsekaan tehdä samalla tavalla. <3

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs ja pirteä, ja antaa tekstin olla kuitenkin pääosassa. Onnistunut uudistus!

    VastaaPoista
  8. Ihana värimaailma, tulipa pirteä olo! :)

    VastaaPoista
  9. Tykkään! Parempi kuin entinen! ;)

    VastaaPoista
  10. Minuakin miellyttää tätä uusi ulkoasu; on raikas ja selkeä!

    VastaaPoista
  11. Oranssi on nyt todellakin hot ja in: Upeaa!

    VastaaPoista
  12. Voi, tykkään blogisi uudesta ilmeestä todella paljon! Oranssi on aina ollut yksi lempiväreistäni. Minultakaan ei oikein luonnistu blogin ulkoasun muuttaminen (siihen pitäisi varata aikaa paljon) ja kuvituksenakin on lähes aina kustantamon sivuilta löytynyt kansikuva.

    Loistavaa, että saatoit uudistaa blogiasi nuorta, paikallista yrittäjää tukien!

    VastaaPoista
  13. Komppaan edellisiä, valoisa väri!

    VastaaPoista
  14. Ihanaa, Kirsi! Oikein onnistunut ulkoasu. Selkeää ja raikasta. Luin mielelläni entistäkin, joten luen varmasti tätäkin! :)

    VastaaPoista
  15. Onpas raikas :)
    (ja kiva, että joku muukin tunnustaa olevansa varsin epävisuaalinen ihminen. Itseä oikein hävettää välillä.)

    VastaaPoista
  16. Pirtsakat värit! Kivaa että on persoonallinen ilme.

    VastaaPoista
  17. Raikas ja kiva. Voimauttava ja selkeä. Hieno. :)

    VastaaPoista
  18. Onpas ihanan aurinkoinen, raikas väri! Tulee ihan keväinen fiilis. :)

    VastaaPoista
  19. Hieno uusi ulkoasu. Selkeä, mutta ei tylsä :)

    VastaaPoista
  20. Nätti on mutta nuo vaaleat oranssit linkit näkyvät huonosti ikääntyneille silmille. Onneksi sentään varsinainen teksti on edelleen hyvin luettavaa.

    VastaaPoista
  21. Hieno uudistus, näyttää selkeältä ja samalla pirteältä :)

    VastaaPoista