sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia ja Eikö vieläkään hyviä uutisia?



Onpa tosiaan hämmentynyt olo. Ensimmäisen Kate Atkinsonin Jackson Brodie -dekkarin Ihan tavallisena päivänä äärellä huokailin ihastuksesta ja vannoin löytäneeni uuden suosikkidekkaristin. Lukiessani kakkososaa Kaikkein vähäpätöisin asia (KVA) aloin epäillä omaa järkeäni. Olinko tosiaan pitänyt tämän kirjailijan kirjasta? Olin näet vaipua epätoivoon pitkäveteisesti etenevän tarinan parissa. Kirja eteni vain väkipakolla. Olin kuitenkin päättänyt lukea vielä kolmannenkin osan Eikö vieläkään hyviä uutisia (EVHU), jonka olin lainannut kirjastosta ja jonka laina-aika oli kulumassa umpeen.

Minua oli varoitettu, että Atkinsonin sarjan osat ovat keskenään kovin erilaisia, ja niin ne totisesti ovatkin. Pidin näet taas aika lailla kolmososasta! Melko yllättävää, mutta niin vain pääsi käymään.

Kakkososa lienee tarkoitettu jonkinlaiseksi dekkariparodiaksi. Ainakin sen tapahtumat ovat varsinaista farssia. Ristiriitaisesti kaikki henkilöt ovat joko pitkästyneitä tai pitkästyttäviä – tai mikä vielä pahempaa – molempia. Koska tarina ei ottanut edetäkseen, alkoi myös Atkinsonin tapa kirjoittaa runsaasti tekstiä sulkeisiin ärsyttää aivan suunnattomasti. Tiedänkin lukijoita, jotka näiden kahden syyn takia ovat jättäneet kirjan kesken. Itsekin käytän teksteissäni sulkeita, mutta alkaa totisesti olla liikaa, kun kaunokirjallisessa tekstissä on turhia sulkeita useita joka aukeamalla.

Ensimmäinen Jackson Brodie sijoittuu Cambridgeen, mutta nämä seuraavat kaksi osaa tapahtuvat pääosin Edinburghissa. KVA:ssa Jackson on Edinburghissa, koska hänen naisystävänsä Julia näyttelee kehnohkon teatteriseurueen esityksessä Edinburghin teatterifestivaaleilla. Tapahtumat alkavat, kun palkkamurhaaja Paul Bradley joutuu raa’an pahoinpitelyn uhriksi pienen peltikolarin takia. Tapaus sattuu keskellä kaupunkia, ja silminnäkijöinä on kymmenittäin teatteriin jonottavia festivaalivieraita. Joukossa sattuvat olemaan Jackson Brodie sekä rikoskirjailija Martin Canning. Martin tekee jotain itselleen tavatonta pelastamalla Bradleyn hengen heittämällä kannettavalla tietokoneellaan pahoinpitelijää.

Tämän tapahtuman jälkeen Atkinson jaarittelee tyhjää kymmeniä sivuja, ennen kuin alkaa varsinaisesti tapahtua. Perusteellisesti tutustutaan Martin Canningin pitkäveteiseen elämään, jota Martin itsekin pitää pitkäveteisenä. Hän unelmoi toisenlaisesta elämästä, joka on jos mahdollista vielä tylsempää. Näitä unelmia Atkinson silti kuvailee sivukaupalla uuvuttaen lukijaparan. Toki tajusin, että Martin on jonkinlainen humoristinen pilakuva ’tyypillisestä’ rikoskirjailijasta. Silti vitsi ei jaksanut edes hymyilyttää.

Lisäksi lukija tutustutetaan epäsovinnaiseen rikoskomisario Louise Monroeen, jolla on kotihuolia 14-vuotiaan pojan yksinhuoltajana. Uusi kotikin osoittautuu pettymykseksi. Graham Hatterin talobisneksen tuotteet eivät taida aivan täyttää kaikkia rakennusmääräyksiä.

Kuusikymppinen Gloria Hatter saa kuulla, että hänen talousrikoksista epäilty aviomiehensä Graham on joutunut teholle saatuaan sydänkohtauksen varsin kiusallisissa oloissa. Vihannekseksi muuttunut Graham ei herätä Gloriassa kovinkaan helliä tunteita, mutta hänen kanssaan sairaskohtauksen yllättäessä ollut nainen sen sijaan vaikuttaa mielenkiintoiselta tuttavuudelta. Nainen työskentelee salaperäisessä firmassa, joka tarjoaa siivous- ynnä muita palveluksia.

Kaikki nämä juonikuviot liittyvät lopulta tietysti yhteen. On myönnettävä, että hyvien juonien punomisessa Atkinson on todella taitava eikä taito ole kadoksissa KVA:ssakaan, mutta pitkäveteisyyttä on silti vaikea antaa anteeksi. Edes lopun kieltämättä yllättävä käänne ei pelasta kokonaisuutta.

KVA:n ja EVHU:n välillä on ehtinyt kulua lähes kolme vuotta. Jackson on asettunut aloilleen Lontooseen, mutta on sattumalta pohjoisessa hakemassa tärkeää DNA-näytettä, kun hän paluumatkalla astuu väärään junaan.

EVHU kuitenkin alkaa prologilla kolmenkymmenen vuoden takaa. Doverissa tapahtuu kammottava verilöyly: ohikulkija surmaa nuoren äidin, yksivuotiaan vauvan rattaisiin sekä kahdeksanvuotiaan tytön. Kuusivuotias Joanna pääsee pakenemaan viime hetkellä. Tekijä saadaan kiinni, ja hänet tuomitaan elinkautiseen.

Nykyhetkessä Joanna on itse yksivuotiaan lapsen onnellinen äiti ja työssäkäyvä lääkäri Edinburghissa. Hänellä on kotiapulaisena onneton Reggie Chase, 16-vuotias orpotyttö, jolla on vain huumekauppoihin sekaantunut isoveli sekä kuolemansairas entinen opettaja, joka koettaa auttaa häntä suorittamaan ylioppilastutkinnon. Jostain käsittämättömästä syystä Englannissa annetaan 16-vuotiaan asua yksinään, kun hän on menettänyt huoltajansa. Reggie on kuitenkin poikkeuksellisen älykäs ja selviytymishaluinen. Tohtori Hunteria eli Joannaa hän palvoo koko sydämestään.

Atkinson rakastaa yhteensattumia, ja niitä on jälleen tarjolla kosolti. Joannan perheen murhaaja on vapautettu ja kadonnut valvojiltaan. Joannan aviomiehen bisnekset eivät oikein luista, ja viimeksi paloi hänen omistamansa peliluola. Sitten tapahtuu tuhoisa junaonnettomuus juuri, kun Reggie on hoitamassa opettajaystävänsä koiraa radanvarsiasunnossa. Myöhemmin huomataan, että samaan aikaan Joanna ja vauva ovat kadonneet.

EVHU ei ollut lainkaan pitkästyttävä. Syynä on ainakin se, että päähenkilön asemaan nouseva Reggie on kaikkea muuta kuin pitkästyttävä henkilö. Kukaan ei myöskään ole tarinassa pitkästynyt, kaikkea muuta. Omituisia yhteensattumia ja sekaannuksia riittää, ja Atkinsonin ensimmäisessä osassa paljastama salakavala huumori toimii hienosti. Viihdyin mainiosti tämän parissa!

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia (One Good Turn)
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2012. 388 s.

Arvostelukappale lehteen, mutta juttu jäänyt aikanaan tekemättä.

Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia? (When will there be good news?)
Suom. Kaisa Kattelus. Schildts & Söderströms 2013. 361 s.

Lainattu kirjastosta.

Jackson Brodie -sarja:

Ihan tavallisena päivänä (2004, suom. 2011)
Kaikkein vähäpätöisin asia (2006, suom. 2012)
Eikö vieläkään hyviä uutisia? (2008, suom. 2013)

Started Early, Tog My Dog (2010)

9 kommenttia:

  1. Atkinsonin kirjoihin törmää täällä lähes joka paikassa, mutta en ole vielä(kään) lukenut yhtäkään. Ongelmaksi on aina muodostunut se, etten tiedä mikä on sarjan eka osa ja ovatko kaikki hänen kirjansa edes samaa sarjaa tai sarjaa ollenkaan. Olen ollut liian laiska tarkistaakseni netistä asian, mutta nythän tuo tuli selville. Samalla selvisi sellainen asia, että tuskin aion hänen kirjojaan lukea. Ei kiinnosta tylsien ihmisten tylsät elämät (omassa on ihan tarpeeksi) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, jos juttuni kokonaan ajoi Sinut pois Atkinsonin parista. Hän on kirjoittanut muutakin kuinnäitä Brodie-dekkareita, kuten Anna tuossa allakin kertoo. Keväällä on ilmestymässä suomeksi romaani Elämä elämältä, jota on kovasti maailmalla kehuttu ja joka siis ei kuulu tähän sarjaan. Jos kuitenkin Brodieita päätyy lukemaan, ei menetä mitään, jos skippaa kakkososan :)

      Poista
  2. Mulla oli aikoinaan hurjan suuret odotukset Atkinsonin ekan dekkarin suhteen, sillä olin pitänyt todella paljon hänen aiemmista kirjoistaan (olikohan ne Ihmiskrokettia ja Museon kulisseissa?) ja odottanut, milloin Atkinsonilta suomennetaan jotain. Olin odotusteni takia pettynyt ekaan Brodie-dekkariin. Tunnistin kyllä kirjan ansiot, mutta jokin harasi vähän vastaan ja nyt myöhemmin olen tullut siihen tulokseen, etten lukenut tuota dekkaria lajityypinsä edustajana, vaan odotin jotain muuta, suurempaa, maailmoja syleilevää tms. Pitäis varmaan lukea kirja uudelleen, koska muistelen, että sen rakenne oli onnistunut ja asetelma hyvin luotu.

    Tuosta sarjan toisesta osasta olen ihan samaa mieltä kanssasi. Siitä jäi jotenkin omituinen ja sekava jälkimaku. Siitä syystä en ole edes suunnitellut lukevani tuota uusinta, mutta tekstisi innoittamana muutan suunnitelmiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin oli tuon kakkosen kanssa nimenomaan orientoitumisongelmia. Ykkösosa oli kuitenkin pääosin ihan vakavasti otettavaa jännitystä, mutta kakkonen olikin sitten huumorivoittoinen. En vain osannut omaa lukemistapaani muuttaa ajoissa. Lisäksi se OLI pitkästyttävä, vaikka juonenkäänteet olikin taiten suunniteltu.

      Minuakin kiinnostaisivat nuo Atkinsonin muut romaanit. Keväällä ilmestyykin suomennos Elämä elämältä, jota voisi vaikka kokeilla.

      Poista
  3. Hauska yhteensattuma (jota Atkinson tietysti rakastaisi)(kuten myös sulkumerkkien käyttöä), että luen parhaillaan Atkinsonin Human Croquetia enkuksi! A:n kirjoitustyyli vaikuttaa melko ironiselta tai sarkastiselta, vaikka aihe sivuaa kuolemaa, katoamisia ja menetyksiä.

    Olen siinä luulossa, että Atkinson haluaa kirjoillaan myös parodioida dekkariperinnettä. En ole kylläkään lukenut näitä kahta lukemaasi kirjaa. Muistaakseni törmäsin parodialuonnehdintaa ihan vain kirjan takakannessa (eli mistään syvällisestä analyysistä ei ole kyse)(ja taas pääsin käyttämään sulkumerkkejä!!!)(ja vielä huutomerkkejä!!!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin ihan tosissaan jossain välissä kokeilla noita Atkinsonin ei-dekkareita. Kuulostavat vallan kiinnostavilta.

      Poista
    2. Ängen nyt itseni tähän väliin (suokaa anteeksi, toverit!), mutta ehkä minun(kin) kannattaisi aloittaa jollain muulla Atkinsonin kirjalla (ja jättää tuo Brodie-sarja toistaiseksi rauhaan), sillä huomautukset parodiasta alkoivat nyt kiinnostaa (niin se mieli muuttuu). (Runsas sulkeiden käyttäminen on kyllä rasittavaa)

      Poista
  4. Pitkästyttävä? Atkinsonin kirja? Ei todellakaan. Sain juuri kolmannen luettua ja huippu oli jälleen, kuten eka ja tokakin. Eri ihmisten tarinat loksahtelevat yhteen kuin palapelin palat. Todella viihdyttävää minun mielestäni. Mutta meitä lukijoita on moneksi.
    t. Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, pitkästyin totaalisesti tuon KVA:n parissa. Vaikea sanoa, mikä meni vikaan, kun kuitenkin heti perään luin kolmannen osan, joka taas kolahti aivan eri tavalla. Outoa. Mutta niin nyt vain kävi.

      Poista