keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi




Nyt kyllä. Pikkuisen harmittaa. Pyysin nimittäin arvostelukappaleen kustantajalta. Mielenkiintoisesta dekkarista. Hyvä se onkin. Tavallaan. Mutta ärsyttävä myös. Koska tyyli ja kieli ovat tällaista. Tökkivää. Ja katkonaista. Irrallisia sivulauseita suosivaa.
Oli vähällä. Etten jättänyt ihan kesken.
En sitten kuitenkaan kehdannut. Mitä en kadu. Koska juoni lopulta vei mukanaan vastahankaisenkin lukijan. Eli minut.

Tuossapa oikeastaan on lyhyesti kerrottuna, mitä tästä uutuusdekkarista ajattelin. Nousuvesi on ruotsalaisen kirjoittajapariskunnan (jotka muuten tuntuvat olevan lahden takana muotia) Cilla ja Rolf Börjlindin ensimmäinen yhteinen dekkari, mutta ei suinkaan ensimmäinen yhteinen kirjoitustyö. Kaksikko on nimittäin käsikirjoittanut yhdessä pariakin Ruotsissa suosittua dekkari-tv-sarjaa ja myös Beck-elokuvia.

Tv-käsikirjoituksen tyyli tuli kieltämättä hakematta mieleen myös kirjaa lukiessa. Teoksessa on useampi juoni, jotka, toiset enemmän, toiset vähemmän, kietoutuvat yhteen. Mukana on myös hyvin runsaasti henkilöitä, eikä heistä oikein kukaan tunnu saavan neljäsataaviisikymmensivuisen dekkarin mittaan kunnolla syvyyttä. Kappaleet ja luvut ovat lyhyitä ja kohtauksesta toiseen leikataan nopeaan tahtiin. Lukijan on lisäksi suostuttava nielemään melkoisen uskomattomia yhteensattumia ja juonenkäänteitä. Sitten on vielä tosiaan tuo tappava tapa käyttää kieltä.

Alku on tyrmäävä. Parikymmentä vuotta sitten murhataan nuori raskaana oleva nainen kammottavalla tavalla Ruotsin länsirannikolla Norjan rajan tuntumassa Nordkosterin saarella. Nainen haudataan rantahiekkaan pystyasentoon siten, että vain hänen päänsä jää pinnan yläpuolelle. Kun tulvavuoksi tulee, nainen hukkuu. Tapauksella on silminnäkijä, yhdeksänvuotias poika. Uutterista tutkimuksista huolimatta murha jää kuitenkin selvittämättä.

Kaksikymmentäkolme vuotta myöhemmin opiskelija Olivia Rönning saa poliisikorkeakoulusta kesätehtäväksi koettaa selvittää mahdollisimman paljon tästä rantamurhasta. Tapaus kiinnostaa Oliviaa erityisesti, sillä hänen isänsä on ollut mukana tutkinnassa. Isältä ei kuitenkaan enää voi kysellä, sillä hän on kuollut. Tutkinnanjohtaja Tom Stilton taas tuntuu kadonneen jäljettömiin.

Samaan aikaan Tukholmassa pahoinpidellään raa’asti asunnottomia. Iljettävät hyökkäykset videoidaan ja ladataan nettiin. Poliisi ei tunnu kovinkaan innokkaasti etsivän tekijöitä. Hieman puhtia kuitenkin tulee, kun yksi uhreista menehtyy.

Kolmas juonilinja liittyy upporikkaan monikansallisen kaivosyhtiön toimitusjohtajan kiristämiseen. Bertil Magnusonin kaivostoiminta Afrikassa on vähintäänkin epäilyttävää. Keinot lupien saamiseksi ovat olleet häikäilemättömiä, eivätkä nykyisetkään toimintatavat oikein kestä lähempää tarkkailua. Sitten Bertil alkaa saada nauhoitettuja keskustelunpätkiä puhelimeensa. Samaan aikaan Costa Ricassa ruotsalaismies päättää vielä kerran palata synnyinmaahansa…

Olivia ryhtyy kiivaasti kaivelemaan kylmennyttä tapausta ja saakin, yllätys, aika paljon selville. Murhan penkominen ei tosin ole vallan vaaratonta, ja Oliviakin joutuu maksamaan nuuskimisesta kovan hinnan.

Henkilöistä mielenkiintoisin on syrjäänvetäytyvä ja omintakeinen asunnoton Jelle, joka saa henkilökohtaisen syyn kostaa osattomia potkiville hupparihuligaaneille. Olivian ja Jellen polut kohtaavat varsin hedelmällisin seurauksin.

Sopassa on siis monenlaisia aineksia. On kansainvälistä (hämärä)bisnestä, seuralaistyttöpalvelua eli suoraan sanoen prostituutiota, häkkitappeluita, palkkapahoinpitelijöitä ja ties mitä. Lopputulos on sekametelisoppamainen. Tuntuu, että hyvän alkuasetelman idea on hukattu matkalla, kun sekaan on haluttu heittää kaikenlaista, mitä on käteen osunut. Langat pysyvät kutienkin kohtalaisesti kirjoittajien hyppysissä, ja loppuneljännes kirjasta on varsin viihdyttävää dekkarimenoa. Tosin ihan se viimeinen loppukoukku on jo kyllä ihan liian epäuskottava minun makuuni!

Cilla & Rolf Börjlind: Nousuvesi (Springfloden)
Schildts&Söderströms 2013. Suom. Sirkka-Liisa Sjöblom. 445 s.


Pyydetty arvostelukappale. Kiitos kustantajalle!

9 kommenttia:

  1. Minulla olisi jäänyt kesken tuolla tavoin kirjoitettu kirja. Muutama lyhyillä lauseilla kirjoitettu on joskus tullut lainattua 'vahingossa' ja totesin, ettei tuo tyyli ole minua varten, olipa juoni miten kiintoisa tahansa. Pitempiä ajatuksia minulle, kiitos! :) Joten nostan hattua, että olet jaksanut noin pitkän kirjan tätä kirjoitustyyliä lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska olin kirjan kerjännyt ja kuitenkin dekkarin ystävänä kiinnosti tietää, millainen kirja on, päätin sinnitellä. Päätin tosin myös, että ei enää tätä samaa koskaan.

      Poista
  2. No voi että. Olen nimittäin varannut kirjan kirjastosta. Ja odottanut sitä kovasti. Olen jostain käsittänyt. Että kirja olisi ihan huippu. Mutta. Ehkä olen luullut väärin. Taidan lukea tämän kyllä. Mutta en pidä kiirettä.

    (Hih, arviosi on ihan mainio! Alun teksti sai nauramaan ääneen. :) )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oikeasti harmitti tuo kieli, ja vähän muukin, sillä olisin mieluusti ottanut uuden ruotsalaissarjan seurantaan. Mutta se ei ole tämä. Toivottavasti tällekin on lukijansa.

      Poista
  3. Andrea Maria Schenkel kirjoittaa myös lyhyitä lauseita. Mikä niissä on vikana?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lyhyt lause saattaa olla tehokas tyylikeino, vaikka sillä on toki rasitteensa. Teksti saattaa muuttua hakkaavarytmiseksi kuin huomaamatta.

      Tässä kirjassa ongelmana eivät olekaan lyhyet lauseet, vaan mielivaltaisen tuntuisesti pätkityt lauseet ja virkkeet.

      Poista
  4. Se viimeinen loppukoukun arvasin melkein heti ;)
    Suosittelen kirjaa, sillä pidän lyhyistä lauseista ja kyllähän näihin henkilöihin ehti jo sitä syvyyttäkin tulla näin pitkän kirjan aikana. Mielenkiintoinen parivaljakko päähenkilöinä :)

    VastaaPoista